Luikulle lihakset

Hei! Olen hyvin laiha nuorimies, ja tahtoisin lihakset. Etsiskelin muista kirjoituksista, mutta löysin vain "kuinka vaihtaa iso maha sixpackkiin"

Joten nyt siis kysyisin vinkkejä lihaksiston rakentamiseen, jos lähtökohtana on hyvin laiha kroppa. Tahtoisin normaalit, näkyvät lihakset, mutta kun olen salilla käynyt yms. ei tuloksia tule. eli millaisilla painoilla tulisi tehdä, kuinka monia toistoja (eli pienillä painoilla useasti vai suurilla painoilla muutamia kertoja) yms. yms.
101575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mulla oli lähtökohdat varmaan ihan samat kuin sullakin...painoa 65kg, pituutta 183cm. 2001 syksyllä aloin käymään salilla. Salilla käyn noin 6 kertaa kuukaudessa. Teen vuorokerroin hauikset ojentajat tai sitten rinta selkä. Molemmilla kerroilla tulee tehtyä myös jalkareeniä .Tiedän että 6 kertaa/kk on vähän, mutta ei oikein meinaa aika riittää...

Kun nyt lähdet salille tekemään niitä liikkeitä, niin muista että se viimeinen toisto on se, josta on eniten hyötyä lihasten kasvulle. Eli sarjan viimeisen toiston tulee olla "pakkotoisto".

Salitreeni kuluttaa paljon energiaa, joten muista myös syödä runsaasti ja monipuolisesti. Lihakset eivät voi kasvaa, jos kulutat enemmän energiaa, kuin sitä ravinnosta saat. Kannattaa alkaa käyttämään myös proteiinia lisäravinteena. Aika kalliitahan ne on, mutta apua niistä on. Oma kulutukseni on noin 1kg/kk näitä "mömmöjä" =)

Lihakset kasvavat omasta mielestä kovin, kovin hitaasti, joten muutosta ei ainakaan itse huomaa ulkoisesti, mutta painojen määrästä kyllä.

Tuolta lisää luettavaa...
http://musclenet.fi.customer.axxion.fi/artikkelit_voimaperusteet.php

Äänestä
  • mutta pitkäjänteisyys palkitaan, ja kantaa kyllä tulosta. Itse olin parikymppisenä 192/66kg, nyt on yli 30 kg lisää painoa (lihasten osuutta mahdoton arvioida), ja saan paljon "ihailua" jatkuvasti, lihasta siis löytyy ja sopivasti tiukkuuttakin, mutta vuosi(kymmen)en työ se on - tai mukava harrastus, paremmin ilmaistuna! Luikusta tulee lihaksikas ja näyttävä kun tahtoa löytyy. Näyttävämpi vielä paljon kuin luonnostaan lihaksikkaasta josta tulee tunkero kun lihakset kasvavat suhteettomiksi mm. omaan pituuteen nähden.

    Äänestä

  • "Eli sarjan viimeisen toiston tulee olla "pakkotoisto". "

    Tästä voi ja pitää olla eri mieltä!

    Äänestä

  • Aivansana painon ja lihasmassan kasvattamisessa on nimenomaan se,
    että lihakset saavat riittävästi energiaa kasvuun. On melko
    turhaa vääntää siellä salilla lihasmassan toivossa, jos syö kuten ennenkin.
    Ei se lihas pelkällä treenillä ja pyhällä hengellä kasva,
    vaan vaatii rakennusaineita. Laihduttaessahan katoaa usein myös
    lihasta ja lihasmassan kasvattaminen painoa tiputtaessa on melkein
    mahdottomuus.

    Siinä olen vähän eri mieltä, että proteiinia kannattaisi heti lähteä
    lisäravinteista hakemaan. Energiaa ja proteiinia saa kätevästi ihan
    perinteisestä ruuastakin, kunhan katsoo mitä syö ja kuinka paljon.
    Sehän on itsestäänselvyys, ettei kannata millän rasvapommeilla itseään
    tankata, yai mussuttaa pelkkää sokeria sisältäviä herkkuja.
    Lisäravinteet ovat kuitenkin aika kalliita verrattuna siihen proteiinimäärään
    minkä niistä saa. Ihan tavallisessa raejuustossa tai tonnikalassakin
    on ihan hyvä määrä proteiinia vähäisellä rasvamäärällä.

    Äänestä

  • Jepjephep kirjoitti:

    Aivansana painon ja lihasmassan kasvattamisessa on nimenomaan se,
    että lihakset saavat riittävästi energiaa kasvuun. On melko
    turhaa vääntää siellä salilla lihasmassan toivossa, jos syö kuten ennenkin.
    Ei se lihas pelkällä treenillä ja pyhällä hengellä kasva,
    vaan vaatii rakennusaineita. Laihduttaessahan katoaa usein myös
    lihasta ja lihasmassan kasvattaminen painoa tiputtaessa on melkein
    mahdottomuus.

    Siinä olen vähän eri mieltä, että proteiinia kannattaisi heti lähteä
    lisäravinteista hakemaan. Energiaa ja proteiinia saa kätevästi ihan
    perinteisestä ruuastakin, kunhan katsoo mitä syö ja kuinka paljon.
    Sehän on itsestäänselvyys, ettei kannata millän rasvapommeilla itseään
    tankata, yai mussuttaa pelkkää sokeria sisältäviä herkkuja.
    Lisäravinteet ovat kuitenkin aika kalliita verrattuna siihen proteiinimäärään
    minkä niistä saa. Ihan tavallisessa raejuustossa tai tonnikalassakin
    on ihan hyvä määrä proteiinia vähäisellä rasvamäärällä.

    Edellinen kirjoittaja on täysin oikeassa korostaessaan riittävän energiansaannin tärkeyttä lihasmassan kasvatuksessa. Aloittelijana voit ihan hyvin startata puhtaalla, laadukaalla ja ennenkaikkea proteiinipitoisella kotiruualla.
    Toinen merkittävä tekijä on tietenkin treeni, laadukasta ja oikein. Sinuna jättäisin kaikenmaailman rinta-hauis-vatsa-pelleilyn kokonaan pois ja opettelisin koko kropalle tehokkaimmat ja raskaimmat liikkeet vapailla painoilla. Kaivele hieman nettiä, treeni-ja ruokavalio-ohjeita aloitteleville löytyy kyllä.
    Esim. pakkotoisto-foorumilla on asiantuntevaa porukkaa :)

    Äänestä

jos on hirveen laiha ihminen on vaikeeta saada suuret näkyvät lihakset, joten kannattaa ensin vähän hankkia 'läskiä' ja se muuttaa lihakseksi... :)

Äänestä
  • ittes eka 120 kiloseks ja sit treenaa :)

    Äänestä

Joo, tää on tosi vanha aihe jo, mutta toivotaan että joku kirjoittaa vielä tänne. Olen 16-vuotias poika, ja olen todella laiha. ranteeni ympärysmitta on 15cm!!!!!!!! aivan kamalan ohut. Saan peukalon ja etusormen ranteeni ympäri helposti, joten olisiko mitään keinoa saada ranteeseen paksuutta.

Äänestä

täällä sama ongelma. Tosin olen iäkkäämpi ja nainen.
Yritin tosissani saada lisää lihasta luonnostaan laihahkoon ruumiinrakenteeseeni.
Meillä laihemmilla ihmisillä on hankaluutena se, että ruokahalu on luonnostaan
huono.
Söin proteiinipitoista ruokaa itseni ähkyksi päivittäin tunnollisesti, vaikka huonoa teki. Lisäksi treeniä isoilla painoilla (minulle isoilla .-))

Lopputuloksena muutaman kuukauden jälkeen sain kuunnella kauhistuneita kommentteja ulkonäöstäni joka puolelta, kun paino putosi entuudestaan lisää

reilut viisi kiloa lyhyessä ajassa

Nyt harmittaa ja masentaa koko pieleen mennyt yritys .mussutan suklaata ja kaikkea epäterveellistä ja odotan painon palaavan takaisin lähemmäksi normaalipainoa.
proteiinipitoinen ruoka lisää kylläisyyden tunnetta siinä määrin, että kalorivajetta
syntyy ihan liian helposti.
ymmärrän hyvin miltä aloittajasta ehkä tilanne tuntuu !

Äänestä

En tiedä mitä olet tehnyt mutta arvaamalla ehdottaisin ensin suorituskykyyn keskittymistä.

Puntin perusliikkeitä, perusvoimapainoilla, max. 6:n sarjoja, oikein ja täysillä tehtynä.
Kun olet saanut tuntuman itseesi niin suunnittele sitten sitä lihasmassan hankkimista unohtamatta kuitenkaan liikkuvuutta ja tehoa.

Syömisen mussutuksesta puhutaan ikään kuin se olisi tärkeintä koko hommassa.
Järkevä, terveellinen perusruoka ajatellen protskujen riittävyyttä niin liikunnan aiheutta nälkä pitää huolen lopusta.

Ajan ja kokemuksen myötä touhu kehittyy ja jalostuu, jos on pitkäjännitteisyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Hei! Olen hyvin laiha nuorimies, ja tahtoisin lihakset. Etsiskelin muista kirjoituksista, mutta löysin vain "kuinka vaihtaa iso maha sixpackkiin"

Joten nyt siis kysyisin vinkkejä lihaksiston rakentamiseen, jos lähtökohtana on hyvin laiha kroppa. Tahtoisin normaalit, näkyvät lihakset, mutta kun olen salilla käynyt yms. ei tuloksia tule. eli millaisilla painoilla tulisi tehdä, kuinka monia toistoja (eli pienillä painoilla useasti vai suurilla painoilla muutamia kertoja) yms. yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu