Hei!
Mulla on tosi vaikea tilanne poikaystäväni äidin kanssa, tuntuu että olen välillä tulossa hulluksi, enkä edes ymmärrä miksi reagoin näin voimakkaasti. Jos jollain olisi kokemuksia vastaavasta tilanteesta, olisin tosi kiitollinen mielipiteistä ja ehkä jopa vinkeistä mistä voisin hakea lisää apua.
Poikaystäväni äiti on japanilainen, ja hänellä on muutenkin omalaatuisen kylmä kulttuuri, ja lisäksi hän ei hyväksy minua ollenkaan. Hän mm. soittelee öisin poikaystävälleni ja haukkuu häntä, samoin tulee soittamaan ovikelloa iltamyöhällä haukkuakseen, puhuu tietenkin pahaa muulle perheelle sekä hänestä että minusta jne. No, olen yrittänyt hyväksyä tämän, vaikka omassa perheessäni ja aiempien poikaystävieni perheissä on ollut aivan eri meininki, pojan kanssahan minä seurustelen enkä äidin.
Nyt jouluna tilanne kuitenkin kärjistyi minun osaltani järjettömiin mittasuhteisiin kun minä tulin perheeni luo Suomeen ja poikaystävä jäi töiden takia maahan jossa asumme, viettäen harvat vapaapäivänsä äidin ja muun perheen kanssa. En voi ensinkään sietää hänen vierailuja entisessä kotitalossaan (eikä hän edes siellä ylipäänsä mitenkään joka viikko ravaa), saan ihan kamalia raivareita ja mietin, voinko ensinkään ajatella perustavani perheen hänen kanssaan, koska en voi kieltääkään häntä olemasta yhteydessä äitiinsä, mutta äiti varmasti yrittäisi parhaansa sotkeakseen kaiken. Esim. nyt olen itkenyt putkeen kaksi päivää kun hän meni laskettelemaan ja tapaamaan sukua äitinsä loma-asunnolle eikä vastaa jokaiseen tekstiviestiini heti saman tien.
En kuitenkaan muuten ole mustasukkaista laatua, ja haluaisin ihan itseni tähden lopun tälle draamalle omalta osaltani. Mies on minulle hyvä, sen tiedän, ja suostuu myös tekemään myönnytyksiä äitinsä suhteen silloin kun niitä vaadin. Lähinnä alan epäillä että olen kohta itse saman mielenhäiriön kourissa kuin mahdollisesti tuleva anoppini.
Kiitos kaikista rakentavista vastauksista ja hyvää vuoden jatkoa!
T. Epätoivoinen
Mulla on tosi vaikea tilanne poikaystäväni äidin kanssa, tuntuu että olen välillä tulossa hulluksi, enkä edes ymmärrä miksi reagoin näin voimakkaasti. Jos jollain olisi kokemuksia vastaavasta tilanteesta, olisin tosi kiitollinen mielipiteistä ja ehkä jopa vinkeistä mistä voisin hakea lisää apua.
Poikaystäväni äiti on japanilainen, ja hänellä on muutenkin omalaatuisen kylmä kulttuuri, ja lisäksi hän ei hyväksy minua ollenkaan. Hän mm. soittelee öisin poikaystävälleni ja haukkuu häntä, samoin tulee soittamaan ovikelloa iltamyöhällä haukkuakseen, puhuu tietenkin pahaa muulle perheelle sekä hänestä että minusta jne. No, olen yrittänyt hyväksyä tämän, vaikka omassa perheessäni ja aiempien poikaystävieni perheissä on ollut aivan eri meininki, pojan kanssahan minä seurustelen enkä äidin.
Nyt jouluna tilanne kuitenkin kärjistyi minun osaltani järjettömiin mittasuhteisiin kun minä tulin perheeni luo Suomeen ja poikaystävä jäi töiden takia maahan jossa asumme, viettäen harvat vapaapäivänsä äidin ja muun perheen kanssa. En voi ensinkään sietää hänen vierailuja entisessä kotitalossaan (eikä hän edes siellä ylipäänsä mitenkään joka viikko ravaa), saan ihan kamalia raivareita ja mietin, voinko ensinkään ajatella perustavani perheen hänen kanssaan, koska en voi kieltääkään häntä olemasta yhteydessä äitiinsä, mutta äiti varmasti yrittäisi parhaansa sotkeakseen kaiken. Esim. nyt olen itkenyt putkeen kaksi päivää kun hän meni laskettelemaan ja tapaamaan sukua äitinsä loma-asunnolle eikä vastaa jokaiseen tekstiviestiini heti saman tien.
En kuitenkaan muuten ole mustasukkaista laatua, ja haluaisin ihan itseni tähden lopun tälle draamalle omalta osaltani. Mies on minulle hyvä, sen tiedän, ja suostuu myös tekemään myönnytyksiä äitinsä suhteen silloin kun niitä vaadin. Lähinnä alan epäillä että olen kohta itse saman mielenhäiriön kourissa kuin mahdollisesti tuleva anoppini.
Kiitos kaikista rakentavista vastauksista ja hyvää vuoden jatkoa!
T. Epätoivoinen
Vastaukset 8
Vanhimmat
Täällä on paljon miniöitä ja appivanhempia, joilla on todellisia ongelmia toistensa kanssa ja jotka ovat kaikkensa yrittäneet jaksaakseen/sietääkseen toisiaan. Valitettavasti sinun kirjoituksessasi paistoi täysin oma kypsymättömyytesi, liekö jopa provo.
Esim:
"Nyt jouluna tilanne kuitenkin kärjistyi minun osaltani järjettömiin mittasuhteisiin... ...En voi ensinkään sietää hänen vierailuja entisessä kotitalossaan (eikä hän edes siellä ylipäänsä mitenkään joka viikko ravaa), SAAN IHAN KAMALIA RAIVAREITA JA MIETIN, voinko ensinkään ajatella perustavani perheen hänen kanssaan"
"nyt olen itkenyt putkeen kaksi päivää kun hän meni laskettelemaan ja tapaamaan sukua äitinsä loma-asunnolle EIKÄ VASTAA JOKAISEEN TEKSTIVIESTIINI HETI SAMAN TIEN."
Olet hankalassa tilanteessa. Vieraassa kulttuurissa, ilman omia läheisiä, se joka ei ole kokenut, ei ehkä ymmärrä. Lisäksi lähipiiriin kuuluu sinuun negatiivisesti suhtautuva ihminen, onhan siinä haastetta.
Aivan ensimmäiseksi sinun kannattaa alkaa luottaa itseesi ja suhteeseesi, ehkä itseluottamuksesi on saanut kolauksen tai vahvistuksen tarpeessa. Voit hermostuttaa poikaystäväsi jatkuvalla epävarmuudella, sinun täytyy luottaa häneen. Suhde rakentuu luottamuksen varaan. Suhteessa on aina riski, että se voi päättyä, se riski on vain otettava, kun suhteeseen alkaa, eikä sitä riskiä voi poistaa vahtimalla mustasukkaisesti toista.
Parisuhteen ulkopuoliset ihmiset ovat parisuhteen ulkopuolisia ihmisiä, luota siihen. Rakenna suhdettasi poikaystävääsi. Hänen äitinsä suhtautumista sinuun et ehkä voi muuttaa, mutta ehkä hän ajan kanssa hyväksyy tilanteen, "hyväksy" anoppisi sellaisena, kuin hän on. Uhka suhteelleenne hän voi olla sinun oman toinnan kautta, lakkaa siis vahtaamasta poikaystävääsi ja luota siihen että rakkaus kestää.
Olisiko tilanteenne mennyt ns. "arvovalta" tasolle? yritän selittää mitä sillä tarkoitan, en itse ole ollut mustasukkainen sen enempää miehestä, kuin lapsistakaan, mutta siinä vaiheessa, kun anoppi osoitti selviä merkkejä olemalla mustasukkaisukkainen minulle, sekä lapsista että miestä jotain minussa muuttui, tuntui, kuin olisin joutunut kilpailuun hänen kanssaan. Oletko sinä nyt tuossa kilpailussa?
Nyt voi tuntua siltä, että kaikki johtuu vieraasta kulttuurista. Olen valitettavasti kokenut melkein samaa, vaikka sekä anoppi että mies ovat suomalaisia. Toivottavasti tästä on jotain apua pohdinnoissasi. Hyvää jatkoa!
Tuolle ensimmäiselle vastaajalle sanoisin vain, että jos luet vielä kerran viestini niin tajuat että siksi juuri tänne kirjoitin että olen omasta mielestänikin naurettava tässä tilanteessa. Ei vain ole kellään ystävällä tai sukulaisella (onnekseen) kokemusta vaikeasta anoppisuhteesta, ja halusin kuulla mielipiteen joltain joka asiasta jotain ymmärtää.
Toiselle vastaajalle: on varmasti totta että tuo vieraassa maassa oleminen vaikuttaa aika paljon asiaan. Eihän minulla ole siellä omaa perhettä ja poikaystäväni perhe siis torjuu minut täysin, myös hänen sisarukset ovat äidiltään omaksuneet käsityksen että olen paha, enkä ole heitä sen koommin tavannut, jotta voisin itse käsitystä oikaista. Ja arvovaltakysymyskin tässä tosiaan on varmaan kyseessä, minulla on sellainen olo että poikaystäväni "pettää" minua menemällä äitinsä luo olematta samalla minun käytettävissäni (en tosiaankaan muussa elämässä tinkaa häneltä jatkuvaa tekstiviestiyhteyttä, itse hän yleensä pitää enemmän yhteyttä kuin minä!!!), varmaankin aika egoistista. Minun on myös vaikea käsittää että joku voi vihata minua ilman että olen edes saanut kertaakaan tilaisuutta oikeasti jutella hänen kanssaan, että hän olisi voinut muodostaa kuvan millainen olen. Kerran yritettiin mennä porukalla päiväksi vaeltamaan, ja istuttuani 30 sekuntia autossa anoppi ajoi kolarin jossa ainoana loukkaannuin enkä pystynyt työskentelemään kunnolla 2 kk ja jouduin käymään fysioterapiassa ja ties missä. Ja sitten olin paha kun en heti paikalla suostunut täyttämään kolariin liittyviä papereita joiden varsinainen merkitys oli minulle hiukan epäselvä (hän ei itsekään tiennyt sitä), ja siitäpä tämä anopin häiriköinti sitten oikeastaan alkoikin.
Mutta ensimmäinen vastaaja on tietenkin oikeassa että paljon pahemminkin voisivat asiat olla, ja kaipa minä tähän tilanteeseen totun niin kuin kaikki muutkin. Kunhan purin tänne pahaa mieltäni.
Eipä ole tullut tutustuttua Japanilaiseen kulttuuriin.
Miksi yrität ymmärtää poikaystäväsi äidin ryttyilyä??
Taidat olla aika nuori, jos et uskalla puolustaa itseäsi.
Älyttömintä on vaieta ja voivotella, voivotella ja vaieta.
KESKUSTELE.
Jos ei onnistu, niin tiedoksi kenenkään ei ole pakko olla tekemisissä anoppinsa kanssa. Poikaystävältäsi et voi sitä kieltää, mutta itseltäsi voit.
Valitettavasti hänen kanssaan ei voi keskustella. Hän ei puhu saksaa niin hyvin että hänen kanssaan voisi kahden kesken keskustella vaikka on asunut maassa jo yli 30 vuotta. Haukkumasanat kyllä osaa hyvin. :) Ja tiedän kyllä ettei minun hänen kanssaan tarvitse olla tekemisissä, enkä olekaan, toivoisin vain että tämä tilanne ei sattuisi minuun eikä poikaystävääni. Hänellehän tämä kuitenkin raskasta on jos jollekin, ei minulle. Hän joutuu öisiin haukkumapuheluihin vastaamaan eikä välillä saa mennä entisestä kodistaan hakemaan tavaroita tai sinne tullutta postia, ja jos menee ei voi koskaan tietää miten tällä kertaa kohdellaan. Mutta sehän on hänen asiansa miten hän tuosta ongelmasta aikoo selvitä. Oman nalkuttajaäitini kanssa tein aikoinani niin että läksin vuodeksi ulkomaille, ja kuinka ollakaan tämä pesäero on riittänyt pitämään välimme kunnossa tähän päivään asti (saatoin kyllä vahingossa itsekin kasvaa reissullani :). Mutta taidanpa nyt jättää tämän keskustelun tähän. Tiedän toki itsekin etten osaa toimia tilanteessa oikein, mutta pyysin rakentavia kommentteja enkä haukkumista, taisi olla liikaa vaadittu.
voisitteko keskustella anopin kanssa niin, että poikaystäväsi tulkkaa? voisit kysyä, miksi anoppi vihaa sinua (ja sen kautta poikaansa), voisit kertoa, millainen olet, millaisesta kulttuurista tulet jne. jos anoppi ei suostu keskustelemaan, sitten on kai parempi jättää hänet rauhaan tai kirjoittaa kirje, jossa kerrot tärkeistä asioista hänelle, joku varmaan voi tulkata sen hänelle.
tiedät varmaan, että japanin kulttuuri on ihan erilainen kuin suomalainen tai saksalainen. itse en siitä paljon tiedä, joten en lähde arvailemaan tilannettanne. mutta ota huomioon kulttuurierot kun olet anopin kanssa tekemisissä.
älä itse ala kiukutella anopin tavoin! menetät hyvin pian poikaystäväsi. mielestäni poikaystäväsi on pahimmassa välissä, koska kaksi hänelle tärkeää ihmistä vihaa toisiaan. ajattele poikaystäväsi tunteita ennen kuin kiukuttelet hänelle.
anopilla taitaa olla asiat huonosti, kun haluaa vihata noin syvästi. älä sinä alennu sellaiseen, korkeintaan sääli anoppia. nauti muista ihmissuhteistasi ja yritä olla ajattelematta anoppiasi.
Kenenkään ei tarvitse yöllä vastata puhelimeen. HALOO!
Mikä se sinun miehesi oikein on, juoksee äitinsä helmoissa, eikä muka haluaisi. Hakee postia ym. selityksiä löytyy aina kun haluaa. Välit on uskallettava pistää poikki jos niitä välejä ei edes ole.