Muutama vuosi sitten lukiossa olin ihastunut poikaan, johon en kuitenkaan saanut koskaan kontaktia. Häntä ei viikonloppuisin nuorten menoissa useinkaan näkynyt. Koulussa aloitteen teko oli vaikeaa koska meillä oli eri kaveripiirit ja yhteisillä kursseilla jos oppilaat istuivat ryhmissä ei satuttu samaan porukkaan... ja tuskinpa olisin mitään saanut edes aikaiseksi koska olen toivottoman ujo... välillä näytti siltä että poikakin olis kiinnostunu musta ja sehän vain lisäs mun intoa.... näin häntä kouluajan ulkopuolella vain muutamia kertoja koko kolmen vuoden aikana. Tilanne jumitti turhauttavasti. Usein haaveilin tilanteesta, että sattuisimme samaan paikkaan esim. jonkun kotona jotta voisin vihdoin häntä lähestyä tai poika voisi lähestyä minua.
Lukiosta on jo useampi vuosi ja olen monet kerrat yrittänyt unohtaa tämän pojan tai pitäiskö nyt jo sanoa miehen, mutta ei ole onnistunut. Viikonloppuna lähdin juhlimaan uutta vuotta kaverini luokse toiseen kaupunkiin. Kun saavuin paikalle törmäsin ihastukseeni! Kun näin hänet menin täysin lukkoon, koska en ikimaailmassa osannut odottaa hänen olevan kaverini juhlissa. Sain sanotuksi "moi" jonka jälkeen haahuilin "shokissa" kämpän toiseen päähän karkuun. Sydän hakkasi hulluna taas samaan malliin kuten aina nähdessäni hänet.
Koko illan yritin tehdä aloitetta mutta siitä ei tullut mitään.. tässä oli se mahdollisuus jota olin toivonut enkä saanut mitään aikaiseksi! Lopulta mies tulikin luokseni juttelemaan ja siitä hetkestä lähtien olin vielä enemmän lukossa. Yritin olla mahdollisimman normaali, josta taisi seurata se että olin hermostunut, yliasiallinen, ylihillitty enkä myöskään puhunut paljon koska en vain keksinyt mitä sanoa. Olin niin paniikissa! Mies puhui onneksi paljon mutta tämä myös pahensi tilannetta koska tuntui ettei mulla ollut ollenkaan "otetta" tilanteesta (juttelun aikana selvisi että mies oli tutustunut kaveriini sattumalta kesällä).
Seuraavaksi porukka lähti baariin ja siellä sitten kävi se mitä pelkäsin: porukka hajosi osiin ja kadotin miehen. Ja tässä sitä ollaan. Kauan toivomani tilaisuus hyppäsi puun takaa eteeni ja katosi yhtä nopeasti. Olen ollut aika pohjalla tämän takia.. en tiedä miksi kirjoitin tän tänne mut oli vaan pakko saada tää ulos systeemistä.. niin paljon tää masentaa ja *ituttaa... ehkä jonkulla muulla on ollu sama tilanne?
Lukiosta on jo useampi vuosi ja olen monet kerrat yrittänyt unohtaa tämän pojan tai pitäiskö nyt jo sanoa miehen, mutta ei ole onnistunut. Viikonloppuna lähdin juhlimaan uutta vuotta kaverini luokse toiseen kaupunkiin. Kun saavuin paikalle törmäsin ihastukseeni! Kun näin hänet menin täysin lukkoon, koska en ikimaailmassa osannut odottaa hänen olevan kaverini juhlissa. Sain sanotuksi "moi" jonka jälkeen haahuilin "shokissa" kämpän toiseen päähän karkuun. Sydän hakkasi hulluna taas samaan malliin kuten aina nähdessäni hänet.
Koko illan yritin tehdä aloitetta mutta siitä ei tullut mitään.. tässä oli se mahdollisuus jota olin toivonut enkä saanut mitään aikaiseksi! Lopulta mies tulikin luokseni juttelemaan ja siitä hetkestä lähtien olin vielä enemmän lukossa. Yritin olla mahdollisimman normaali, josta taisi seurata se että olin hermostunut, yliasiallinen, ylihillitty enkä myöskään puhunut paljon koska en vain keksinyt mitä sanoa. Olin niin paniikissa! Mies puhui onneksi paljon mutta tämä myös pahensi tilannetta koska tuntui ettei mulla ollut ollenkaan "otetta" tilanteesta (juttelun aikana selvisi että mies oli tutustunut kaveriini sattumalta kesällä).
Seuraavaksi porukka lähti baariin ja siellä sitten kävi se mitä pelkäsin: porukka hajosi osiin ja kadotin miehen. Ja tässä sitä ollaan. Kauan toivomani tilaisuus hyppäsi puun takaa eteeni ja katosi yhtä nopeasti. Olen ollut aika pohjalla tämän takia.. en tiedä miksi kirjoitin tän tänne mut oli vaan pakko saada tää ulos systeemistä.. niin paljon tää masentaa ja *ituttaa... ehkä jonkulla muulla on ollu sama tilanne?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedän miltä susta tuntuu. Oma ihastukseni (olen nainen) ehti olla vuoden "kateissa" armeijan takia. Lukiossa oltiin samaan aikaan ja katseltiin toisiamme mutta juttu ei edenny. Sitten tuli kevät, saatiin lakit ja mies meni armeijaan kesällä. Mähän en sitä tienny ja olin ihmeissäni mihin hän hävisi kun en vuoteen nähny häntä missään vaikka asuttiin pienessä kaupungissa ja ravasin ahkerasti paikallisissa baareissa. Ajattelin että jos mies on armeijaan mennyt niin varmasti näkisin häntä baarissa koska tiesin kuinka riehakkaalla päällä miehet on päästessään armeijan vapaille. Pelkäsin jo että mies oli vaihtanut paikkakuntaa, kunnes miehen kotiuduttua armeijasta satuttiin samaan aikaan baariin ja homma lähti vihdoin liikkeelle.. ehkä juuri se ettei oltu nähty pitkään aikaan anto meille sen tarvittavan sysäyksen. Ja löyty sillekin selitys miksei miestä näkynyt baareissa vuoteen. Hän ei kuulemma viihtyny armeijassa ollenkaan ja oli sen takia henkisesti niin loppu ettei yleensä jaksanu lomilla lähteä baarireissuille. Aika erikoista vai mitä, yleensähän kun miehet tulee armeijasta lomille niillä on jo matkan aikana auennu kaljapullo. :)
Eli älä vielä toivoas heitä! Nythän tiedät että ihastukses on jonkin sortin tuttu kaverisi kanssa. Tuli sekin mieleen että ei kai tällä kaverillasi ole tunteita samaan mieheen? En halua maalailla piruja seinille mut sekin sun kannattaa pitää mielessä ettet liikoja aikaile asian kanssa!
Onhan tuo jo merkittävää, että lukion jälkeenkin on vielä hulluna toiseen, jos sattuu törmäämään jossakin. Ilman muuta mieheen kuuluu ottaa yhteyttä ja paljastaa kaikki tunteensa! Sitten on ainakin yrittänyt kaikkensa (voi myös hyvinkin käydä :). Itse en kestäisi tuollaista tilannetta kauempaa, vaan kertoisin hänelle kaiken itsestäni. Vaikka kuinka jännittäisi ja vatsaa kipristäisi. Yksinkertaisesti pakottaisin itseni siihen! Myöntäisin viimein itselleni olevani sen verta tosissani hänen suhteensa.
en tuo ylempi kirjoittaja olekaan..
"Itse en kestäisi tuollaista tilannetta kauempaa, vaan kertoisin hänelle kaiken itsestäni. Vaikka kuinka jännittäisi ja vatsaa kipristäisi. Yksinkertaisesti pakottaisin itseni siihen! Myöntäisin viimein itselleni olevani sen verta tosissani hänen suhteensa."
niinhän se PITÄS mennä, mut ku ei mee. Tiedätkö kuinka mahdoton tilanne se on kun toinen on kumminkin lähes täysin vieras niin ei tollasta vuodatusta uskalla heittää toisen niskaan.. vaikka tilanne olisi vähän vapaampi esim. kumpikin humalassa eikä muita lähistöllä niin silti tollanen avautuminen on valtavan kynnyksen takana.. varmasti pienempikin vihjaus tunteista riittäisi, mut minkäs teet kun aina menee puihin kun näkee sen miehen. Kai mulla sit on niin olematon itsetunto ja minäkuva että aina kun olen jostain kiinnostunut niin hetken aikaa leijailen pilvissä mut sitten viimisenä ajatuksena onkin et "joopa joo ei se musta voi olla kiinnostunu"..