Minulla on välillä huolia (aivan kuin kaikilla) ja avokkini on ihminen jolle haluaisin niistä kertoa ja hänen kanssaan jutella, kun tuntuu pahalta.
Minusta parisuhteessa täytyisi voida jutella jos asiat painaa.
No, menen juttelemaan avomiehelle, niin vastaukseksi en saa joko mitään tai sitten, että "eihän tuo asia vakava ole".. joo-o.. miksi sitten tuntuu pahalta, jos kerta ei vakava?
Keskustelun aikana avomies ei tajua jos kysyn häneltä kysymyksen (tai yrittää vaieta, josko ei tartteis vastata).. minun täytyy mainita hänelle TODELLA USEASTI, että "se oli kysymys".. ja tämä on todella typerää.
Tämä että ei tajua korostuu enemmän sillon, kun keskustellaan meidän asioista..
Koska hän näyttää todella passiiviselta, niin yleensä jätän sitten keskustelun siihen ja kokeilen jonain toisena päivänä jutella.. (kiukku tulee, kun ei puhu kun hänelle puhutaan) Sitten hän alkaakin jo valittamaan, että miten jaksan inkuttaa jatkuvasti samoista asioista.. Siinä vaiheessa sitten yleensä viimeistään (tai uudestaan) minulla pääsee itku ja hermostun.
Miten voi olla inkuttamatta, jos asia pitää puhua ja hän ei ole aikaisemmin kuunnellut? Pakostahan se inkutukseksi menee.
Tänään esim. halusin keskustella kun avokin työpaikalla eräänä iltana puhuttiin minusta kuulteni erittäin halventavaan sävyyn ja avokkini mielestä lause "itseään jakava nainen"- EI OLE VAKAVAA! Ja yleensäkkään ei ole hänen asiansa kuulema välittää asiasta ja ei kiinnosta heille sanoa, että asia loukkaa minua ja voisivatko lopettaa.. Minusta tämä kuuluu hyvinkin avokilleni, koska tämä haukkuja on hänen työkaverinsa ja kaverinsa.
Tämä kieltämättä kaihertaa suhdetta aikalailla, että ei voi oikein mitään puhua kunnolla.. minulle puhuminen on tärkeää suhteessa.
Ja valitukseksihan se tosiaan menee, koska minua ei kuunnella sitten.
Sittenpä sitä olenkin niiiiiin määkivä ja huutava akka. Rasittaa.
Olen päättänyt joskus aikoinani monta kertaa, että en enään puhu hänelle asioistani ja en vaivaa hänen päätään meidänkään asioilla, mutta se ei oikein onnistu.
Suhteessa olo tuntuu jotenkin paskalta, jos toinen ei osoita olevansa kiinnostunut minun ja VARSINKIN meidän asioista.
Mitä asialle voi tehdä?
Minusta parisuhteessa täytyisi voida jutella jos asiat painaa.
No, menen juttelemaan avomiehelle, niin vastaukseksi en saa joko mitään tai sitten, että "eihän tuo asia vakava ole".. joo-o.. miksi sitten tuntuu pahalta, jos kerta ei vakava?
Keskustelun aikana avomies ei tajua jos kysyn häneltä kysymyksen (tai yrittää vaieta, josko ei tartteis vastata).. minun täytyy mainita hänelle TODELLA USEASTI, että "se oli kysymys".. ja tämä on todella typerää.
Tämä että ei tajua korostuu enemmän sillon, kun keskustellaan meidän asioista..
Koska hän näyttää todella passiiviselta, niin yleensä jätän sitten keskustelun siihen ja kokeilen jonain toisena päivänä jutella.. (kiukku tulee, kun ei puhu kun hänelle puhutaan) Sitten hän alkaakin jo valittamaan, että miten jaksan inkuttaa jatkuvasti samoista asioista.. Siinä vaiheessa sitten yleensä viimeistään (tai uudestaan) minulla pääsee itku ja hermostun.
Miten voi olla inkuttamatta, jos asia pitää puhua ja hän ei ole aikaisemmin kuunnellut? Pakostahan se inkutukseksi menee.
Tänään esim. halusin keskustella kun avokin työpaikalla eräänä iltana puhuttiin minusta kuulteni erittäin halventavaan sävyyn ja avokkini mielestä lause "itseään jakava nainen"- EI OLE VAKAVAA! Ja yleensäkkään ei ole hänen asiansa kuulema välittää asiasta ja ei kiinnosta heille sanoa, että asia loukkaa minua ja voisivatko lopettaa.. Minusta tämä kuuluu hyvinkin avokilleni, koska tämä haukkuja on hänen työkaverinsa ja kaverinsa.
Tämä kieltämättä kaihertaa suhdetta aikalailla, että ei voi oikein mitään puhua kunnolla.. minulle puhuminen on tärkeää suhteessa.
Ja valitukseksihan se tosiaan menee, koska minua ei kuunnella sitten.
Sittenpä sitä olenkin niiiiiin määkivä ja huutava akka. Rasittaa.
Olen päättänyt joskus aikoinani monta kertaa, että en enään puhu hänelle asioistani ja en vaivaa hänen päätään meidänkään asioilla, mutta se ei oikein onnistu.
Suhteessa olo tuntuu jotenkin paskalta, jos toinen ei osoita olevansa kiinnostunut minun ja VARSINKIN meidän asioista.
Mitä asialle voi tehdä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin ja avomieheni käskee minun olla hiljaa ja kuunnella sinnä hetkellä kun hän puhuu..
Yleensä siis kommentoin jo väliin sopivalla hetkellä jotain hänen mielipidetään ja sanomistaan.
Hän on nähtävästi nyt oppinut, että jos hän puhuu yhteen putkeen suunsa puhtaaksi, niin en ehkä enään lopussa muista ja voi aloittaa lisäkeskustelua jostain asiasta.
Jos satun sinne väliin jotain sanomaan, niin hän ei puhu enään asiasta.. tämä on minusta lapsellista.
Jos haluan myöhemmin kysyä jotain asiaa, niin hän sanoo, että "tämä asia on jo puhuttu, ei kiinnosta enään".. miksi hän saa puhua, mutta minä en saa puhua tai kysyä mitään sen jälkeen kun hän on asiansa sanonut?
Turhauttavaa puhua tuollaisten puukalikoitten kanssa.
En tiedä onko oikeuksia sanoo tämmöstä kunnen ole nähnyt teidän varsinaista arkea mutta sanonpa kumminkin...jätä tuollainen omahyväinen imbesilli. Itse olen ajautunut moniin onnettomiin suhteisiin joissa miehillä on esiintynyt narsismia, väkivaltaa ja alkoholia ja oppinut sen että vaikka kuinka toista "rakastaisi" ja olisi kiltti ja kannustava niin mies ei siitä miksikään muutu.
Ihmisen onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään ja elämä on valintoja täynnä. Miksi roikkua onnettomassa suhteessa kun voisi olla onnellinen yksinkin? Elämä on siitä kumma juttu että yleensä kiltit ihmiset saavat kärsiä ja kaikki pitää oppia kantapään kautta...
Tuo sun kuvailusi sun miehestäsi antoi aika ceepeen ja itsekeskeisen paskiaisen vaikutelman hänestä. Nyt kysyt itseltäsi oletko aidosti onnellinen hänen kanssaan? Rakastatko häntä vai onko kyse lähimmäisriippuvuudesta/yksinjäämisen pelosta? Mitä haluat elämältä ylensäkkin?
Ole rohkea ja tee valintasi mitä sydämmesi sanoo! Muistan kuinka ihanaa oli päästä eroon paskamaisesta suhteesta ja kuinka ihanaa oli mennä nukkumaan ihan yksikseen =) Olin rohkea, tein valintani, elin yksin ja kunnes*tadaa*löysin maailman ihanimman ja turvallisimman miehen rinnalleni ja nyt vasta tiedän mitä on rakkaus. Kuulostaa siltä että olet ihana, kiltti, ihmisten hyvyyteen luottava, huono itsetuntoinen(?) nuori nainen joka etsii vielä paikkaansa maailmassa(niin kuin minä olin ja sekaannuin kaikenmaailman luusereihin*argh*).Toivon sulle kaikkea hyvää elämään. Oli ratkaisusi mikä tahansa niin toivottavasti löydät sen "oikean" onnen. Tsemppiä! =)
Kuin puhuisit minun kakskyt vuotta sitten pitkään jatkuneesta suhteesta. Olimme 8v yhdessä, kihloissa ja minä taisin ajatella huomista toinen ei.Kun jostain mieltäpainaneesta olisin halunnut keskustella sanoi armaani et ole hiljaa nyt kato ku hyvä mainos, tai ei puhuta nyt ikäviä jne.Aikaa ei ollut koskaan ei sopivaa eikä sopimatonta, olin vain ikävä jos yritin. No se loppu siihen kun en viitsinyt enää yksin leikkiä kotia,ja kiitos siitä kuuluu itselleni.