KESÄKUNTOON 2008

Moikka! Missä te kaikki ootte? Ilmotelkaa ny hyvät ihmiset itestänne jotain. Mulla pudotusta viime viikosta -600g. Olen ihan tyytyväinen. Eilen olin vesijuoksemassa ja se on tosi mukavaa. Jaksoin juosta peräti kilometrin. Mites uusi vuosi on lähteny käyntiin? Mun piti ottaa toinen nimimerkki käyttöön ku ed. oli rekisteröity toiselle eli minä olen entinen Mamselli ja nykyisin Mami35.

3

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auroora 2

      Ilmoittelen tähänkin nyt sitten tämän aamun painoni vaikka eilen tuohon vanhaanm keskusteluun sen ilmoitin. Vaaka näytti tänä aamuna 67,5 eli 300 gramman tiputus eiliseltä. Eli ihan hyvin menee. Täytyy vaan pitää myös viikonlopun itselläni kova kontrolli.

      Minä olen ihmetellyt myös samaa seikkaa missä loput ryhmästä ovat. Aloittajiahan oli hirveästi. Toivottavasti into ei ole lopahtanut kesken kaiken.

      Onneksi tässä on nyt vielä kesään aikaa. Minulla tiputettavaa nyt sitten 1,5 kiloa. Täytyy nyt vain edetä pikku hiljaa, ja laskea tarkkaan kalorit. Mutta eiköhän me kaikki onnistuta tavoitteemme saavuttamaan ennen kesää. Toivon ainakin sitä.

      Eipä tässä nyt tällä kertaa muuta kuin hyvää viikonloppua ja hyvää uutta vuotta koko ryhmälle, ja vielä tsemppiä tähän projektiin.

      Ps. Mami35 onnittelut laihtumisesta.

      ter. auroora 2

    • mukana!

      Ilmoittelen tuolla alempana, että 3 kiloa pompahti joulun ja uuden vuoden tietämillä ylöspäin. Olen kriisistä toipunut ja kaksi kiloa on mukana; näyttää tuo lukema heiluvan. Hienoa, että te muut olette onnistuneet! Tavallinen arki tuo säännöllisyyttä elämään - sitä myöten aion päästä vihdoin kunnon alkuun. :) Yazzu

    • borracha

      Viime vuoden puolella kirjoittelin tänne viimeksi. Olen ollut kipeänä eli en ole päässyt aloittamaan vielä kunnolla. Sain viimein uudet kuulokkeet mp3-soittimeen ja kolmena päivänä olen jo käynyt lenkillä. Musiikki auttaa kummasti. Jaksoin jopa hölkätä melkein kokonaisen tunnin, johon en olisi uskonut pystyväni. Tänään tuli lunta, joten kävin vain sauvakävelemässä. Pitäisi ostaa uimahalliin sarjalippuja, että pääsee vesijuoksemaan. Kuntosalillakin voisin periaatteessa käydä, mutta olen jo niin lihaksikas, että alan kohta näyttää mieheltä. Tai ainakin hauikseni ja reisi- ja pohjelihakseni ovat suht isot ilman minkäänlaista säännöllistä harjoittelua. Jalkoihin on saattanut vaikuttaa se, että harrastin aiemmin ratsastusta. Muutenkin pari kommenttia on tullut leveistä hartioista yms.

      No onneksi olen sentään syönyt suht terveellisesti. Huomenna voisin polkea kuntopyörällä aamupäivällä ennen kouluun menoa. Painosta kerron sitten, kun itse tiedän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe