Mikä ihmisiä vaivaa? Eikö parisuhde ole enää minkään arvoinen. Uskottomuus tuntuu olevan jotain tavoittelemisen arvoista, mutta onko se todellakin sitä? Kun lukee näitä kirjoituksia, niin pettäminen loppujen lopuksi tuhoaa jotain sellaista mihin kaikki ehkä haluaisimme uskoa, rakkauden. Onko uskottomuus todellakin tuon kaiken arvoista, minne on kadonnut usko toiseen ihmiseen. Ravintolat ovat täynnä epätoivoisia ihmisiä, niin pettäjiä kuin petettyjä, onko heistä kukaan loppujenlopksi onnellinen. Miksi uskottomuudesta on tullut niin hyväksyttävää, eihän se saa mitään hyvää aikaan. Aina on joku joka häviää ja yleensä se on se viattomin eli LAPSI, jolle perheen katoaminen voi olla vuosien kriisi. Eikö meidän aikuisten tulisi turvata tulevaisuus kuin tuhota se, pettäjät eivät kruunua tarvitse.
Uskottomuuden hyväksyntä
Pielessä
704112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Sehän on muotia nykyään... hah! Ihmisille on annettu sellainen kuva elämästä, että pitää olla näitä ns. vauhti-tilanteita elämässä. Viinaa, valehtelua ja uskottomuutta. Mikään perhe-elämä kun ei sovi nykyajan vauhtipersoonille. Vähän katkeraa tekstiäkö? Taitaa olla...
Se kai on sitä hyvää elämää kulkea tuolla kapakassa rajusti bilettämässä. Saa sitten kerskua kavereille ja työtovereille "kosteasta viikonlopusta". Sitten on vain uhohtunut että kotona on se perhe. Puoliso vain valittaa ja vahtaa aina! Tätä valitellaan sitten seuraavaksi. Miksiköhän puoliso on tyytymätön? Ei tulla sitten katsoneeksi peiliin.
on sellasta että kun on uusi kuviossa,alkaa vanhan vähättely eli se sotkee muidenkin elämän.
Lapset kärsii kun uskoton pilkkaa heidän äitiä ja jopa pahoinpitelee että sais ajettua nurkkaan,voisi näin elää poikamiehen elämää aviossa.
Vaikka uskottomuuden hyväksyisi,se ei mene niin että siitä ei tule muuta harmia.
Lopulta alkaa häiriköimään salaystävä ja kotirauhakin on mennyt.
sanoisin
mutta mikä noista miehistä on tehnyt kesken kasvuisen elämän parhaimpina vuosina ,sitten kun on rellestetty avio elämän ja tuotettu tuskaa jälki polville niin kait se opittu tapa on sitten jälkeläisillekkin ikään kuin hyväksyttävä tapa elää.myös sanoisin että miehet pelkää enemmän vanhenemista kuin naiset.
useimmiten miehet pettää tänä päivänä ensin ...no siitähän se poikii myös vaimolle luvan (katkeruudessaan)mennä kokeilemaan kepillä jäätä...eli kierre senkuin jatkuu ja lapset kärsii ! !sitten kun nämä miehet tulee ikään kun ei seiso mikään...haetaan viagraa ja "elämä"jatkuu ontuen ehkä viinan nojalla
"kun on uusi kuvioissa alkaa vanhan vähättely" on osuvasti sanottu, näin kävi minullekin.
entisen ja sen suvun vähättely vielä varmuuden vuoksi.
olen mieheni kanssa. Ensimmäisiä asioita mitä puhuttiin, oli rehellisyys ja uskollisuus. Kumpikin meistä tajuaa että ne ovat ehdottomia edellytyksiä parisuhteen onnistumiseksi ja kestämiseksi. Saa nähdä miten meidän käy. Toivoisi, että kumpikin on omasta menneisyydestään oppinut sen verran, ettei enää tarvitse mennä samoja virheitä tekemään. En tiedä tuoreesta miehestäni (vielä) mitä kaikkia mokia hän on eläessään ennättänyt tehdä, mutta olettaen,että koska minä olen meistä nuorempi, ja tehnyt todellakin parisuhteen kaikki perusvirheet, hän on myös ne kerennyt tehdä.
Pettäminen ei tule kuulookaan, jos aikoo tätä suhdetta jatkaa. Luullakseni olen entisestä oppinut ainakin vetämään rajan oman ja muitten välillä. Oletettavasti osaan sanoa ei sellaisille asioille, jotka olen joskus hyväksynyt.
Tunteestahan se kaikki on kiinni, ja halusta. Jos haluaa pitää parisuhteen ehjänä, harkitsee mitä tekee. Pitkälti tämä on tahto-asia. Minä haluan olla tuon miehen kanssa, haluan kunnioittaa häntä, hän kunnioitta minua. Todennäköisesti tästä tulee hyvä. Ainakin toivon ja tahdon.
Ei lapselle perheen hajoaminen ole juuri kummoinen kriisi, samaa tasoa kuin muuttaminen toiseen asuntoon.
Sensijaan vanhemman menettäminen tai vanhempien väliset riidat/etenkin lapsen käyttö pelinappulana vahingoittavat lasta todella raskaasti.
Lapsi ei ota juurikaan kantaa vanhempien väliseen suhteeseen. Lapselle aikuisten välinen sosiaalinen kytkös on toissijainen, jomman kumman vanhemman uusi kumppani on täysin ok lapselle (kunhan tuo uusi kumppani kunnioittaa ja välittää lapsesta).
Lapselle olennaista on äiti-lapsi suhde ja isä-lapsi suhde. äidin ja isän välinen suhde EI ole merkitsevä paitsi niissä tapauksissa joissa toinen vanhemmista manipuloi lasta "puolelleen" eli pois vanhempainrakkaudesta jota lapsi kokee. Se on ihan mielenterveyttä vahingoittava asia.
Jos aikuiset pettää ja jättää toisensa se on HEIDÄN välinen murheensa eikä kosketa lasta kuin välillisesti. Tällöin vanhempien suhteutuminen toisiinsa on se olennainen tekijä. Lapselle sillä pettämisellä ei ole mitään merkitystä tekona, eikä sillä asuuko vanhemmat erillään kunhan vanhemmuus molempiin säilyy ehjänä ja rakastavana.
Naiset, etenkin äidit - sotkee kovin helposti seksin ja parisuhteen - ja samaten he sotkee vanhemmuuden ja parisuhteen. Ne ovat eri instansseja kuitenkin pohjimmiltaan; lapsi elää vanhemmuudesta - ei vanhempien välisestä parisuhteesta. Jos vanhempien parisuhde menee ns. päin vittua SE EI SAA HEIJASTUA LIIKAA VANHEMMUUTEEN JA TOISEN KUMPPANIN VANHEMMUUDEN KRITISOIMISEKSI. Henkilökohtaista tuskaa EI saa painaa vasten vanhemmuutta!
Kyllähän erot vaikuttavat lapseen, usein menee se tuttu ja turvallinen koti ja toinen aikuinen katoaa normaalista perhe-elämästä. Itse erolapsena, muistan kun toivoin että isä ja äiti olisivat edelleen yhdessä ja oltaisiin kokonainen perhe. Jatkuvaa lähtöä toisen luo ja jatkuvaa ikävää toisen luo. En muista että vanhemmat olisivat koskaan toista morkannut, sen he hoitivat hyvin, mutta kaikkein eniten toivoin että minulla olisi ollut ehyt perhe, vaikka huonokin.
"Naiset, etenkin äidit - sotkee kovin helposti seksin ja parisuhteen - ja samaten he sotkee vanhemmuuden ja parisuhteen. Ne ovat eri instansseja kuitenkin pohjimmiltaan; lapsi elää vanhemmuudesta - ei vanhempien välisestä parisuhteesta. Jos vanhempien parisuhde menee ns. päin vittua SE EI SAA HEIJASTUA LIIKAA VANHEMMUUTEEN JA TOISEN KUMPPANIN VANHEMMUUDEN KRITISOIMISEKSI. Henkilökohtaista tuskaa EI saa painaa vasten vanhemmuutta!"
Tämä pitää paikkansa! Nykyään on paljon tapauksia joissa nainen/äiti suoraansanottuna terrorisoi eronjälkeistä elämää. Sekaantuu uusiin suhteisiin ja jopa uhkaamalla ettei isä näe lastaan, jos isän uusi kumppani ei miellytä tätä exää (ja milloinkas se miellyttäisi??).
Aina vedotaan siihen että: olen lastesi äiti! Mitä sitten? Ei se tarkoita sitä että hän silti voisi päättää joka asiasta ja jos äidin toiveet eivät toteudu, hän käyttää lapsia uhkailukeinoina.
Sitten näillä äideillä on vielä tapana mustamaalata isä, vaikka isä olisi ihan yhtälailla lasten kanssa tekemisissä. Puhutaan pitkin kyliä että isä ei tee sitä ja tätä jne... On niin rankkaa olla YKSINHUOLTAJA, vaikka olisi yhteishuoltajuus ja lapset enemmän isällä. Sääliä pitää hakea!
Liian paljon nykyään tätä tapaa!
tärkeintä olisi se et molemmat vanhemmat olisi samassa perheessä, ja et se perhe toimisi hyvin.
Ero sattuu lapseen kuin lapseen.
Aikuisten epätervettä itsekkyyttä (pettämistä, josta seuraa tietenkin ne jatkuvat riidat ja perheen rikkoutuminen) ei voi ikinä puolustella sillä, et ei ne lapset kärsi vaik tässä erotaan.
Siin vaiheessa kun hinkuu toisen kainaloon, niin vois kysyä itseltään: mä rikon nyt meidän perheen, entäs lapset?
No etpä voisi olla enempää oikeassa tuossa viestissäsi. Toki kahden ihmisen rakkaus ja ystävyys ovat tärkeitä, mutta seurauksena noista on yleensa mukana lapsi / lapsia, joiden osaksi ei avioeroa soisi mistään hinnasta. Meidän aikuisien pitäisi ajatella viimeiseen saakka ennen toimimista. Jossain pisteessä se ei kuitenkaan lupauksista ja kauniista sanoista huolimatta tunnu toimivat käytännössä. "Ulkoiset tekijät" vaikuttavat ajatuksia ja toimia hämärtävästi. Nyt alkaa kuulostaa siltä, että hyväksyisin pettämisen ja uskottomuuden. Siitä ei ole kysymys. Olemme vaimoni kanssa hänen aloitteestaan ja uskottomuudestaan johtuen eroamassa 20 vuoden avioliiton jälkeen. Uskottomuutta jatkunut useita kuukausia ja vieläkään hän ei myönnä / tunnusta totuutta. Kuinka epäreilu ja kohtuuton yleensa voi ja saa olla ? Miten tällaisen voi hanskata ? Aikuisten pitäisi pysyä nahoissaan ja lupauksissaan. Lapset kärsivät tällaisista tilanteissa aina ja ihan ilman omaa syytään. Vanhempina meillä on vastuu. Oho, mikä statement, mutta oikeasti olen aikasen hukassa.
Omasta kokemuksestani voin sanoa sen, että kun liian nuorena sitä mennään yhteen ja sitten kumpikin siinä kasvaa aikuiseksi. Molemmat ovat sittenkin aivan erilaisia eivätkä vastaakkaan toistensa toiveita, sitten sitä löytääkin sen kenen kanssa kaikki loksahtaakin kohdilleen, eikä sitten tarvitse käydä vieraissa tms. Vaikeita ovat nämä asiat sen sanon, olisiko ollut parempi vakiintua myöhemmällä iällä vai mikä. Ikuisuuskysymyksiä nämä asiat ovat. Ainut vain, että olisi pitänyt ajoissa antaa periksi ja lähteä eri teille lapset vain kärsivät liikaa minun ja mieheni väleistä.
Ihan yvä pohdinta edelleenkin. Aiemmin tai myöhemmin yhteen, en tiedä onko sillä väliä. Toisaalta voi ollakin. Kypsemmällä iällä olis ollut plakkarissa jo monenlaisia kokemuksia ja jopa elämän kokemusta. Olis uskottomuutta silti voinut ilmetä. Jos kehden ihmisen keskinäinen suhde on kunnossa, ulkoiset "tilaisuudet & mahdollisuudet" on helppo hylätä, mutta jos taas välit eivät ole kunnossa, tilanne on näköjään toinen. Meillä on mennyt viimeinen vuosi isossa muutoksissa kummallakin. Työpaikan vaihdosta, yrityksen perustamista, opiskelua, työmatkustamista maailmalla, lapset jo murkkuiässä etc etc. Ei ole ollut aikaa toiselle ja yhteiselle. Iso kysymys on: Miten voi olla yhteistä, jos ei koskaan ole yhteistä eikä aikaa olla yhdessä. Priorisointikysymys sanoisin. Voiko toisen saada heräämään tuollaiseen ajatukseen ? Tuntuu, että ei todellakaan. Jaksaminen tuntuu olevan loppu vaimon puolella, itselläni voisi vielä riittää, mutta se ei vaan oikeasti riitä, jos toinen jaksaa ja haluaa vielä yrittää. En voi välttyä ajatukslta, miten hukkaan on mennyt viimeiset 20 vuotta ja miten hirvittävän hankalaa on aloitta auusi elämä eron jälkeen astioiden ja huonekalujen hankinnasta lähtien. Ihan kun sillon noin parikymppisenä. Positiivinen asia on, että on saatu kasvatettua 2 aivan loistavaa lasta, korvien väli enemmän, kun kohdallaan. En millään soisi heille tällaisia haavoja, jota vanhempien eroaminen aiheuttaa. Riipii....
Miksi vaimo ei tunnusta,olisikohan syy siinä ettei hän halua menettää turvallista perhettään ja kotia. Miksi eroatte ,ettekö voi olla erillänne muutaman kk niiin asia voisi olla toisin pulmiin löytyisi vastaus eli vaimon pettäminen ja sen loppuminen tai tunnustus jota niin kovasti peräät. Minäkin peräsin aikoinani mieheni pettämisiä ja monet riidat kävin hänen kaa, mutta tuloksetta SIIS HYVÄKSYIN HÄNEN VALHEET. Vannoin itselleni ,et aika tulee ,jolloin lapset ovat aikuisii ja silloin tempasen.. niin aika tuli ja mitäs mulle kävi ,.. mies kertoi avoimesti kaiken ,lupasi maat ja mannut,et saisi mut takasi kotiin elämäänsä. ajatus siitä vanhasta elämästä oli liian iso purtavaksi. siispä mietin ,pohdin kaikki mahdolliset tarkoin ja tulin siihen tulokseen siis aikaa kului kolme vuotta . tulos hahaaaa katkeruus voitti sydän, petettynä asun edelleenkin yksin ja olen vain joskus mieheni pyynnöistä hänen luonaan ,teen itselleni silloin niin väärin tiedän sen, koska migreeni kohtaukset alkavat ,kun olen kämpässäni ja itken sitä, miksi taas menin hänen luokseen ,eihän hän ole muuttunut yhtään hehhhee nauran täs itselleni ja vanhenen asiani kaa kait tällei ..EI USKOTTOMUUTTA VOI UNOHTAA,JOS MIKÄÄN EI MUUTU LUPAUKSISTA HUOLIMATTA.
Kiitos vististäsi. Vaimo tuntuu haluavan säilyttää kaiken paitsi nykyistä aviomistään, ymmärtämättä realiteetteja. Meillä tilanne on varsin tuore. Erohakemus vasta tulossa postissa. Vielä jotenkin vaan toivo elää. En tiedä miksi. Ihminen ei kai vaan suostu hyväksymään tosiasioita silloin, kun ne ovat liian isoa ja kipeitä. Voihan sitä harkinta-aikana vaimollekin arki iskeä vasten kasvoja ja sitten tule katumusvaihe tms. Vielä turhan aikaista pohtia kuinka sellaisessa tapauksessa suhtautuisi. Riippuu varmaan silloisesta omasta tilanteesta. Lapsien tilanne tässä oikeastaan huolestuttaa eniten. Aikuisina pitää venyä järkyttävän paljon, jotta he eivät kärsisi kohtuuttomasti. Vaimo on sellainen "kaikilla asioilla on tapana järjestyä"-tyyppi. Hyvä sinällään, mutta faktat on vaan faktoja. Miksi asioista ja arjen pyörittämisestä pitää tehdä niin vaikeeta. Hitto, kun tuntuu olevan ajatukset hukassa ja sekaisin. Nää keskustelut ja toisien samoja kokeneiden kommentit vaan jotenkin kyllä auttaa eteenpäin. Kiitos vielä.
sINULLA on hyvä sydän ja ajatukset kirjoittaessasi on järkevältä kuulostavaa lukea.
kirjoitit aiemmin jollekin ,ettei hän ole sinun arvoisesi. tämä lause/kirjoituksesi pätee nyt hyvin sinuun . voiko vaimosi todella olla noin naivi, tuollai ajatteleva mies ,kuinka hän voi pettää sua ,kuinka hän voi jättää sut.varmasti hän katuu ja raskaasti,usko pois,ole valmis siihen sillä se tulee hetko hän asuu arkee uuden kaa . totkai ajatuksesi ovat nyt kauhunsekaiset ja huoli lapsistasi kova,mut kyllä asioilla ja arjen pyörittämisellä erossakin on tapana onnistua ,huomaat ,kuinka helppoo se on. älä jää yksin murehtiin ,tollasel sydänmiehellä on paljon kysyntää. terv. yksin vuosia elänyt ja nyt nokka ylös jooko
...haluaa uskoa, että jotain toivoa on. Itse aina luotin parisuhteessani siihen, että ne mieltä vaivaavat asiat käsitellään avoimesti. Että tunnesitoutuneesta parisuhteesta ei kannata luopua pikkujuttujen takia. No, paljastui, että miehelläni on ollut vuosia sivusuhde. Maailmani romahti kerralla - ne säännöt, jotka yhdessä oli laadittu rehellisyydestä ja kunnioittamisesta ja avoimuudesta, eivät olleetkaan koskeneet molempia. En ollut tajunnut mitään ja luulin parisuhteemme olevan molemmille onnellinen (niin hän esitti). Nyt hän on katunut, kaivannut, selittänyt jne. Mutta mitä uskoa, jos on jo vuosia valehdeltu? Ja kun hän on nyt toisen kanssa, miksi hän haluaa minua vielä pitää kuvioissaan mukana? Tavallaan jopa tiettyjä asioita ymmärrän, mutta pitkäaikaista petosta on vaikea kuitata noin vain ja olla ystäviä. Yhden hairahduksen voisi vielä ymmärtää, koska se voi todella olla tyhmä hairahdus (vaikka itse en petä ja toivon, että löytyy vielä muitakin samoin ajattelevia - ensin jätetään ennen kuin mennään muiden kelkkaan). Mutta vuosien suhde on jo niin tietoinen valinta. No, meni varmaan asian vierestä (itselläkin on pakka aika sekaisin ja toipuminen kestää). Mutta teillä on vielä pidempi historia kuin meillä ja vielä lapsiakin. Voin vain toivottaa parempaa jatkoa!
Mahtavaa. Kiitos vastauksestasi. Kunhan saan itseni kasaan taas, kaikki muuttuu hyväksi. Se ottaa vaan aikaa ja sehän tässä sattuukin. Ei oo ohi päivässä, kahdessa, viikossa tai kuukaudessa. Ihan oikeasti muuttuu. Ystävien ervoa ei tällaisessa tilanteessa voi mitata rahassa. He eivät voi poistaa tuskaa, mutta helppottaa kyllä. Kiitos tuesta =o) Tsemppaa säkin ja anna tietää, jos voin auttaa. Nää on kipeitä juttuja.
joopa.. nää yöt** onkin hyvä kirjoitella ,uni sinullakin hukassa . mietin äsken ,et lähtisinkö kaupungille ,vaik jyväshovissa veivaan takapuoltani ,siellä olis disko 50v .hehe.
mut taidan mennä kuitenkin nukkumaan.jospa huomenna menis.Tanssiminen helpottaa ja antaa iloa elämääni
Nykyaikaa tai sitten ei, mutta periaatteet, säännöt ja sopimukset pitää olla ja niitä pitää kunnioittaa. Ropleema on tietty sen, kaikki ihmiset eivät toimi / kunnioita noita sääntöjä ja lupauksia. Hankaluutena on se, että sellainen käyttäytyminen vaikuttaa moneen muuhun ihmiseen. Eikä vähiten siihen, jonka kanssa valat on vannottu ja sitten vielä lapsiin. Ihailtavaa, että kirjoittamasi periaatteet ovat edelleen olemassa ja kaltaisiasi ihmimiä on oikeasti vielä olemassa. Olet tosi oikeassa. Lapset "hankaloittavat" soppaa tosi paljon. Joutuu venymään epäinhimillisiin mittoihin....
Let´s face the facts, sanoisin kyllä, että vuosien vuosien petoksen jälkeen se hemmo ei ansaitse Sun kaltaista naista. En tiedä kuinka kauan olette olleet "välimaastossa", mutta itseäni auttoi, kun tajusin, että paluuta entiseen ei enää ole (kirje käräjäoikeudesta, jonka tytär kiikutti mulle tietämättä tosiaankaan mistä oli kyse). Ja sen kirjoittaminen tähän. Olen varma, että tuleva ex vaimoni tulee katumaan valintaansa, mutta "life is a bitch sometimes". Lapsistamme pidän huolen viimeiseen hengenvetoon saakka. Tsemppiä ! vaikka se tuntuu olevan vaikeaa itsekullekin =o)
Joo, uni on tosiaankin hukassa. Baariko oikea paikka..... Hyvä kysymys. Lähellämme on jokapäivä ihmisiä, joilla samat jutut painaa mieltä vaikka se ei siltä näytä. Itelle positiivisia asioita kannattaa hakea ja niihin panostaa. Itse oli toissa päivänä baarissa ja tuntui, kun olisin katsonut koko tousha jostain ulkopuolelelta ekä oli ollu itse mukana ollenkaan. Melko epätoivoista,mutta elämän pitää vaan jatkua... Tsemppiä...... Koietaan selviytyä......
Totta, kaikki eivät pelaa samoilla säännöillä:) No, tiesinhän minä sen aiemminkin, mutta kuvittelin, että jos kumppanini minulle sanoo toimivansa tietyillä säännöillä, se pitää. Eipä sitä parisuhdetta epäillen voi elää - se olisi jo sairasta. Olo on vaan aika arvoton, kun on vuosia tavallaan pilkattu selän takana. Emme olleet naimisissa, mutta yhdessä lähes 9v. Kovasti mies sanoo muuttuneensa, katuvansa sitä, että antoi itsensä muuttua sellaiseksi, mitä ei halua olla, että hän muuttui ylimieliseksi jne. Nyt suree ja tajuaa typeryytensä ja sen, miten ainutlaatuinen suhteemme oli (ei silti halua enää korjata sitä). Uskon kyllä muutokseen - niin hyvään kuin pahaan. Tavallaan uskon, että jotkut oppivat vain kantapään kautta - että pitää kolahtaa kovaa ennen kuin herää. Mutta tietynlainen katkeruus herää, kun ajattelee, että se muutostyö tapahtuu tavallaan minun kustannuksellani. Kaikkihan me käymme läpi kasvuprosessin ja erilaisia kriisejä, mutta ne voisi ratkoa reilusti muita kohtaan. No joo, ei kannata liikaa spekuloida. Eikä asiaa auta se, että annan hänen olla minuun yhteydessä, tilittää jne. On hullua, että kaipaan ihmistä, joka on valehdellut minulle vuosia. Se taas johtuu siitä, että se yhdessä olo oli niin hyvää. Eipä ainakaan antanut sivusuhteensa sitä häiritä. En tiedä, olisiko tilanne jatkunut näin loppuelämämme, jos ei olisi jäänyt kiinni.No, menipä tilittämiseksi! Ehkä se järki minunkin päähäni palaa ja pääsen irti näistä kaikista tunteista ja ajatuksista ja tästä ihmisestä. Aika näyttänee, voimmeko olla ystäviä. Ja sen olen päättänyt, itse en periaatteistani luovu "pelasivat" muut miten epäreilusti tahansa!:) Minusta on hienoa, että ajattelet kaiken myllerryksen keskellä niin hyvin lapsiasi. He ovatkin viattomia aikuisten sähläilyihin.
Sinun kirjoituksesi kuulosti minua, mutta olimme naimisissa. vuosia olemme ex kaa olleet ystäviä ja en halua olla hänelle ilkeä niinko hän minulle oli aikoinaan, vaan annan hänen tulla luokseni ja päinvastoin. yhteinen aikamme on nyt kaiken kamaluuden taakse jätettynä ,voisin sanoa ihanaa ,voimme jutella asioista mistä vaan ja olo hänen kaaa on turvallista,. tuntuu kuin olisin löytänyt uuden miehen hänestä. kysyin kerran miksi hän on niin hyvä minulle vaikka vastauksen jo tiesinkin,hän rakastaa vielä mua ja haluaa kaiken takasi. vuosia olen asunnut kuitenkin yksin ,koska lapset ovat lentäneet pesästä ja voin vain ajatella itteeni niin miksi lähtisin tästä pois ,nythän minulla on hyvä olla ex kiltti ja ystäväni . Mut periaatteestani en voi luopua,hän vuosia pilkkasi ja ivasi mua loukkasi pahasti tunteitani ,kuten sinun kirjoituksissasi siis osui ja upposi minuun ,siksi kirjoitin tän ja ajatuksia sinulle, et ex;än kaa voi olla ystävä..
Huomenta ,meni sit iltäpäivälle herääminen ,noo mikäs kiire täs yksinäisellä .heheee. joopa, kyllä minustakin tuntui aluksi kattella ihmisten touhui kalvon takaa ,ennenko sain kii ajatuksesta ,että elämän on jatkuttava ja ilo revittävä siitä mikä tuntuu hyvältä. illalla hoviin ,,, meehän sää baarii ja revi se kalvo rikki niin ajatukset elämän nurjaltapuolelta alakaa selvitä ja tuntua hyvältä..
vaikka pieniäkin. Kun kaiken myllerryksen keskellä saa tehdyksi joitain päätöksiä, vaikka pieniäkin, se auttaa. Itseäänkin pitää ajatella. Sellaisia asioita, joista tulee itselle hyvä olo, pitäisi tehdä. Ne irrottavat edes hetkeksi kipeistä tunteista ja ajatuksista. Itse olen kokenut tosi hankalaksi tilanteen. Jopa sellaiset asiat, kuten urheilu, eivät enää tuo sitä tyydytystä, jonka se on ennen tuonut. Ajatuksia vaan ei saa irti painajaisesta. Toivottavasti Sinä saat tehdyksi päätöksiä, jotka tuovat Sulle hyvää oloa, edes hetkeksi. Ajan saatossa ne "hetket" pitenevät. Näin sanovat jo pidempään vastaavassa tilanteessa olleet. Toivon, että tuo on totta. Jotenkin tuntuu siltä, että tällaisessa tilanteessa pitää pysytyä elämään hetkessä. Hyvine mennyt minuutti / tunti ovat jo sellaisia asioista, joista kannattaa olla iloinen. Sitten voi taas keskittyä seuraavaan minuuttiin / tuntiin. Hankalaa tää on. Toivon, ettet anna exäsi sotkea uuden elämän rakennusta. Kiitos kommentistasi ajatuksistani lapsistamme. Aikuisilla on pelimerkkejä ja kokemusta selvitä tllaisista tilanteistakin, mutta lapsilla ei vielä. He tarvitsevat rekkakuormakaupalla tukea. Sitä aion heille kuitenkin antaa, vaikka oma jaksaminen menisi miten tiukalle. Tsemppiä ja jaksamista =o)
Joo, eihän yksinäisellä kiireitä. Vietettiin tänään lazy day tyttären kanssa, poika on leirikoulussa. Voihan se olla niinkin, että ero voi lähentää suhdetta lapsiin vielä entisestään. Laatuaikaan panostaminen tulee yhä tärkeämmäksi. Jälkiviisaana voisi varmaan nyt todeta, että laatuaikaa olisi aikanaan voinut pyrkiä viettämään myös tulevan exän kanssa. No huh, huh. Tota ajatusta ja itsesääliin vajoamista en aio jatkaa yhtään. Hän teki valinnat ja ties mitkä kaikki muut, jotka niittas eron ja sillä sikari. Nyt vaan pitää saada leuka pystyyn. Sairaan hankalaa se vaan on. Olix Jyväshovissa hyvä meininki ?
Haluan vielä sanoa Sulle KIITOS tästä sparraavasta ja ystävällisestä viestistä. Se on pyörinyt mun mielessä monta kertaa tässä menneinä päivinä. Upeeta. Tsempataan. Huolimatta sateisesta talvesta, aurinko paistaa vielä jonain päivänä. Kiitos.
no moi ,täällähän sä oletkin kuten arvasin. juu pitihän siellä hovissa käydä tanssahtamassa ja kivaa oli. sängyn lämmittäjänkin olisin saanut ,mut kerroin ,etten ole tullut seuraa hakemaan ,vaan vain tanssimaan. no mies hakikin usein ja huumori veikko olikin.tanssimisesta mä nautin ja kotona lauleskelen karaokeaa ,toivottavasti naapurit eivät häiriinny.hehee. joo ilo on otettava irti siitä mistä saa. sinulla kiva pvä tyttäresi kaa ja nyt unikin tulee meille eix niin joten hyvää yötä.
Hauskaa. Omien fiilisten mukaan on mentävä. Toivottavasti uni tulee molemmille ja ovat vielä hyviä. Nyt pehkuihin.
Juu Kiitos ja itselles myös Kiitos ,et yölläkin olet vastannut viestiini, ne antaa minulle paljon et arvaakkaan kui...
Jotenkin sympatia on sun puolella ,kun kirjoituksissas muistutat veljeäni ,hän menetti kaiken minkä oli ominkäsin rakentanut ympärilleen ja lapselleen ja uskonut ikuiseen rakkauteen valaan jonka vannoivat. Nainen kuitenkin tuhosi kaiken ,jopa unelmat tulevaisuudesta .Sieltä hän kuitenkin nousi pikkahiljaa ja omisti elämänsä lapselle,vuosia on kulunnut, eikä uutta kamua tahdo vierelleen, yhtä yötä kauemmin ,mut ilon hän niistä saa ja lapsi on kasvanut siinä aikusen arkea ihan kivasti. Veljeni sanoo aina ,ettei koskaan nainen saa häntä niin ,ettei olisi varuillaan. Mä toivon ,kuitenkin (et oliskio toi katkeruutta) ,mut toivon, että se vuosien varrella hälvenisi ja se oikea osuu kohdalle ja tietenkin itsellenikin toivon rakkautta aamupuuroa syödessä.
...kannustavista kommenteista. Ja muuten, urheilusta ei kannata luopua - se vapauttaa endorfiineja. Itse olen viihtynyt kuntosalilla ehkä liikaakin, koska vaatekokokin on pienentynyt ja olin jo ennestään ihan hoikka. Mutta fyysinen voima tuo myös henkistä voimaa, ainakin minulle. Välillä haluan toivottaa exäni hornan tuuttiin, mutta jokin tuolla tunnepuolella aina vaan roikkuu hänessä. Siis ajatus siitä, että ehkä voimme olla edelleen ystäviä, koska hän oli paras ystäväni. Mutta sitä ennen pitäisi "tappaa" nuo ei-platoniset tunteet häntä kohtaan. Mutta toisaalta, voiko vuosien valehtelua antaa anteeksi ja olla ystävä? Mutta pakkohan tässä on eteen päin mennä - askel kerrallaan
Siinäpä vasta dilemma. Exäni on myös vedonnut muhun, että "olisi hienoa, että voisimme säilyttää kauniin ystävyyden vielä eron (hänen hakemansa muuten) jälkeenkin, koska kauniista ystävyydestä kaikki on alkanutkin". Alku tapahtui yli 20 vuotta sitten ja hän on se, joka eroa haki. En tosiaan tiedä ystävyyden jatkumisesta. VArmaan riippu paljon siitä, kuinka harkinta-aikana saadaan lasten hoitoon ja muihin käytännön asioihin liittyvät kuviot toimimaan. Eron jälkeiseen "kauniiseen " ystävyyteen on vaan nyt tosi vaikea uskoa, tuntuu jopa vähän itsepetolliselta yrittää uskoa sellaiseen. Aika varmaan näyttää.
Sä olet selvästi työstänyt asiaa jo kauemmin ja olet prosessissa paljon pidemmällä. Mulla tää on niin kovin tuore. Sulla on myös hyvä sydän ja tuntuu pahalta, että joku on sen rikkonut. Me kuitenkin saadaan sydämemme kuntoon. Työtä se kyllä vaatii ja tsemppiä, mutta me hoidetaan se, eikö. Näistä keskusteluista päätellen ollaan kumpikin tosi hyviä tyyppejä ja saadaan homma kuntoon. Kyllä petetyksi ja jätetyksi tulemisen jälkeen on varmasti tosi vaikeaa uudestaan alkaa luottamaan toiseen ihmiseen. Toivottavasti kuitenkin sekin onnistuu. Onhan se hemmetin raskasta, jos joutuu olemaan kokoajan varuillaan, ettei toinen pääse iskemään vyön alle. Yksinäisyys tuntuu tosi yksinäiseltä. Hyvää yötä (kunhan se aikanaan koittaa) ja mukavaa viikkoa.
..pitäisi voida luottaa. Pitkäaikaisessa pettämisessä on varmaan rikottu jotain liian perustavanlaatuista, jotta se "kaunis ystävyys" lopulta toteutuisi. Mielestäni on hassua myös se, miten ne pettävät osapuolet olettavat sen toisen olevan edelleen lojaali ja luotettava. Ainakin minun exäni tekee niin. En usko, että se entinen sivusuhde, nykyinen mikä lie, ilahtuisi hänen viestiensä sisällöstä. Voi olla, että exällesikin tulee se todellisuus vastaan - että arkea eletään jossain vaiheessa kaikkien kanssa. Se oma kumppani ei vuorokauden joka hetki ole maailman keskipiste, kun elämässä on muutakin. Kuulostat ajattelevalta ja järkevältä ihmiseltä. Kiva, että täällä saa ihan asiallistakin ajatuksenvaihtoa aikaan ilman mollausta.
voiton puolella olen ,se on totta ja sinullekin hyvää viikkoa ja tälläinen runo.otan suunnan uuteen elämään,tosissa hän ei koskaan ollutkaan arpia vain jäi ärsyttämään, enkä kestä enää.kauneimmat haaveet hautaa maa,et pyytänyt anteeksikaan. käännyt pois, hän ansaitse sua ei,käännä pääsi uuteen elämään.hän ei oo tosissaan ollutkaan ,kyyneleet auta ei. en enää orjaksi jää, vaan otan suunnan uuteen elämään... pikkasen lainasin sanoja taikakuun biisistä
Meillä hieman eri tilanne. Exäni ei tosiaankaan esitä / anna ymmäretää kaipaavansa takaisin, päinvastoin. Ja se varmaan onkin se, joka satuttaa. Oikeasti uuteen tilanteeseen on vaan totuttava ja siinä cooli suhtautuminen varmasti auttaa. Olen varma (jopa toivon sitä), että hänelle arki iskee tosi kovaa vasten kasvoja lähinnä lasten hoidon ja juuri perustetun yrityksen hoitamisen muodossa. Ja ennen kaikkea noiden kahden yhteensovittamisen muodossa. Meillä on mielenkiintoinen järjestely meneillään lasten hoidon osalta, jonka toimivuus testataan tulevina viikkoina. Kumpa vaan eivät lapset joutuisti tässä kärsimään liikaa. Mikä on muuten "liikaa". Kukaan ei voi tietää. Joo samaa mieltä, rakentava ajatusten vaihtaminen auttaa ja sitä varten tällainen foorumi varmaan onkin. Kiitos.
Kiitos runosta ja sen tuomista viisauksista. Niin se vaan on, eteenpäin ja uutta elämää kohti on suunnattava. Hmmm, eilen olisi muuten hääpäivä. Melko ironista =) Tuntui tosi hyvältä olla monta päivää olematta yhteydessä exään / hänkään ei ollut muhun yhteydessä. Tuntui jopa siltä, kun olisi alkanut saamaan ryhtiä suoraksi ja ajtuksia selkeammiksi. Tänään keskusteltiin prosessin etenemiseen liittyvistä detskuista. Mitä ja milloin ja miten dokumentoidaan / sovitaan etc etc. Onneksi oli työpäivä menossa ja siihen liittyvät haasteet mielessä. Sain viskatua koko keskustelun olan yli. More or less.... Faktoja toki unohtamatta. Nyt pinkaisen sateiseen metsään lenkille. Sitä paitsi alkaa mennä nää kirjoitukset jo sellaisiin yksityiskohtiin, joita ei tällaisella palstalla kandee kirjoitella =o) No, who cares, jos se kerran auttaa. Sitä vartenhan tää on olemassa. Stänks taas =o)
hmmm .Mun Hääpäiväni(yli 20v.) oli Marraskuussa ja kun olemme ex:n kaa ystäviä olleet 3 v. ja (no raha asioiden takia pakko tilanteessakin yhteyksissä)., niin sain ex:ltä kauniin korun ja hyvällä mielellä pidän sitä kädessäni. Mut lenkille tästä on lähdettävä ,vaik lunta tääl nyt sataa ja se on kiva. Juupa henk.koh.asiat onkin askel iso täällä spekuloida.but who`s cares
...ei paranna asiaa. Minun exäni ikävä ja katuminen on ehkä pitkittänyt toipumistani tai siis hänestä eroon pääsemistä. Se vuosien valehtelu meinaa unohtua, kun alan uskoa hänen puheitaan ja vaihdamme viestejä kuin ennen. Välillä luulen, että hän haluaa vaan roikottaa minua, koska ei hän halua yhteenkään palata. Miksi siis pitää vielä puoli vuotta erosta tunteilla? Ymmärrän sinua hyvin siinä, että exäsi kylmyys tuntuu pahalta. Aivan kuin menneillä hyvillä vuosilla ei olisi mitään merkitystä toiselle. Etenkin kun ne lapsetkin on yhdessä tehty. Ja kyllä se arki hänelle iskee, olen varma. Lapset varmasti jossain määrin aina erosta kärsivät, mutta onneksi heillä on isä, joka osaa olla aikuinen tuossakin tilanteessa. Ja luulen, että sinulle on olemassa vielä joku, joka arvostaa. Kunhan sitten joskus olet siihen valmis. Vielä en omalla kohdallanikaan siihen usko...
Noin mäkin ajattelin ,kun mies tuli katuen,anteeksi pyytäen ja rakkauden osotuksia lateli niin, etten niitä muistanut olevankaan. Puoltoista vuotta meni ja usko siihen ,että ystävinä on helponpi olla molempien. Teimme pelisäännöt ,minä tein ja kokeilin samalla ,että voiko häneen luottaa. siksi kait toi puolitoista vuotta aikaa tarvitsin,että sain ajatukseni kohdalleen,koska tunteet ja kaipuu häneen olivat olemassa, vaan järki sanoi aina, eiei vanhaan en anna hänen minua viedä se ei onnistu enää koskaan näin aattelin.Säännöt ovat pysyneet ja ystäviä olemme.MINUA ei ystävyys ole pitkittänyt toipumisesta häneen ,päinvastoin ,erossa on helponpi olla ja nauttia hetkistäni päivä kerrallaan.
Heh, yli 20 v. No meillä olis eilen tosiaan ollut 18. hääpäivä. Ei vietetty... Yhteisiä vuosia 21. Tulevasta ystävyydestä en tosiaankaan tiedä vielä, prosessi on niin tuore. TOistaiseksi ollaan pystytty asioista sopimaan. Tulevaisuus näyttää. Lasten tilanne vaan huolestuttaa. Voispa olla kärpäsenä katossa..... Hetkellinen lumisade kyllä piristää mieltä. Linjoilla taasen myöh....
Toi on just se toinen puoli asiassa. Jossain vaiheessa, kun "aika" on niin sanotusti "hoitanut" ja "kullannut muistot". Se voi vielä onnistua. Nyt haavat on niin auki, että pitää hammasta purren vaan aika-ajoin olla yhteydessä ja hoitaa käytännön juttuja kuntoon. Ei oo helppoo. Tilanteen hyväksyminen kuitenkin näyttää olevan kaiken A ja O. Kun sen saa itsestään irti, tulee mahdollisesti taas uni yöllä. Jaksamista. Toivottavasti ystävyys säilyy ja toisaalta uusi onni löytyy....meille molemmille =O)
Noin alku vaiheessa kaikki pakkaantuu ja tuntuu,ettei tekemisillä ole järkeä. Mut sä olet päättäväinen ja järkikädessä meet etiäpäin, uskon sen ,koska veljenikin ,minä myös ,ajattelimme samoin ,mut aika turhaan ,koska kyllä lapset huomaa ja ymmärtävät selityksesi tilanteeseesi ja sopeutuvat äkemmin(nopeammin), kuin sä. Minulle ainakin kävi niin ja velpoijalle ,olemme nauraneet omille hössötyksillemme, lapsien kaa useinkin puhumme siitä ,ettei kannata murehtia tulevaa ,toki minulla jo aikuisia lapset, 18v just ajokortin saanut ja velpojalla 10v ja ,5v kaikki hänellä alkoi iskän kaa äipän kaa oleminen ja siinä lapsi kasvaa ,kun saa rakkautta molemmilta vanhemmilta, niin sillonhan kaikki on hyvin..Kyllä se siitä . Ystävyys vaatiikin paljon ,kun on aikuiset asialla ja jätettynä ,et vielä halua ystävinä olla ,ihan hyvä niin ,aika se näyttää sen puolen ja et kannattaako se ees!**
Aika kultaa **,hyvin sanottu. kyllä joskus tulee hysteerinen itku kohtauskin ja silloin ajattelee niitä huonoja aikoja, vaik monesti olen työntänyt ne soramonttuun ja kaivurilla haudannut.20vuoteen mahtuu niin paljon, hyvää kuin pahaakin,onnellinen olen siitä ,että ex kertoo ,kuinka ilkeä,paha ja ivaallinen hän minulle oli ja katuu sydämensä pohjasta asti ,hänestä se paistaa läpi kyynel virran aidosti. Vaikka sanotaan ,että kaksi on eron syyllistä ,niin ei se aina nii mee. Jotenkin näin on hyvä olla, yksin ainakin vielä ja hetken kerrallaan elän sen ajatuksen kaa ,että mies löytyisi ,sellanenko mää haluaisin.Näin on hyvä**
Tän jutun aloittaja kirjoittaa lyhyesti ,mut joka sana on ytimikäs eli: Eikö meidän aikuisten tulisi turvata tulevaisuus kuin tuhota se, pettäjät eivät kruunua tarvitse. hmmm toi oli hyvin sanottu minusta,mut siihen tarvitaan ex:n ystävyys kuitenkin ,että tulevaisuus lapsillemme on turvattu.mmmm
Heh. Onpas hasukaa. Ajattelet asioista niin kovin samalla tavalla kanssani. Saatiin hanskattua lasten kanssa tuo "julkistus" tosi hienosti ja oikeasti aikuisten lailla. Meillä on tosi "mielenkiintoinen" järjestely ainakin eron I-vaiheen ajan, kesään saakka. Tytär, 12v, ei ole vielä ikäväkyllä valmis käsittelemään asiaa samalla tavalla. Asiaa pitää seurata tosi tarkkaan. Poika sen sijaan, 15v, antoi tosi hyvää palautetta omaehtoisesti siitä, kuinka hyvin olemme onnistuneet asiat sopimaan, tilanteesta huolimatta. Se, jos joku, lämmittää sydäntä ihan oikeasti. Ollaan ainakin onnistuttu lasten kasvatuksessa tässä vuosien varrella, se on ainakin ollut yhteinen asia ja siinä on puhallettu samaan ja palavaan hiileen. Varsinaiset asumis- ja tulevat paikkakuntakysymykset jäävät vielä nähtäviksi. Ns. lopullinen asioista sopiminen tulee olemaan tosi hankalaa ja kivuliasta, monestakin syystä. Toisaalta, väliaikajärjestely, tuo meille kaikille aikaa sopeutua tilanteeseen. Perinteiset muutoshallinnan opit on koko laajuudessaan oikeassa käytössä. Huh, huh. Joku osa mua ei vieläkään tajua tilannetta, vaikka joku toinen osa taas jo tajuaa. Tuntuu edelleen painajaiselta, josta jossain vaiheessa herää. Tavallaan siitä kyllä herääkin, mutta ei just sillä tavalla, kun mitä ekaks vois kuvitella. Hemmetti. Tässä on nää kortit ja näillä nyt pelataan. Shit happens every once and a while ... se vaan on josku sniin, että joskus se vaan on niin, että tuo "while" vaan tuntuu vaan kestävän ihan kohtuuttoman pitkään. Epätoivo alkaa pikkuhiljaa kääntymään vihan puolelle. ei hyvä tilanne. Ei pitäs provosoida, eikä provosoitua. tosi hankalaa, kun tekis mieli sanoa mitä ajattelee. Koitetaan kuitenkin jaksaa ja tukea toisiamme, jookos.....
Olen kyllä, ehkä vähän naivistikin, sitä mieltä, että syyllisiä eroon on aina vähintää 2. Tosin totuus on, että saattaa olla joskus jopa 3. Se, onko se kolmas syy vai seuraus, onkin sitten hankalampi ja filosofisempi kysymys. Toisaalta siihen voi olla helppokin vastaus, jos sitä ei hankaloita turhaan. Jos kahden suhde ei toimi, saattaa olla suuri riski siitä, että mukaan tulee se kolmas, kun puitteet ovat sopivat ja vanha kuvio alkaa tuntumaan huonolta ja loppuun saakka katotulta. Me on monesti tässä pitkän historian aikana keskusteltu asiasta ja todettu, että jos joskus jostain kumman syystä ero tulisi tai edes alkaisi tuntumaan siltä, niin a) siitä kerrotaan toiselle ja b) oikeasti ruoho ei ole vihreämpää aidan todella puolella. Naiset on kuitenkin naisia ja miehet miehiä. Kun asia kuitenkin tulee todeksi, muuttuu tuo ajatus helposti. Aidan takanakin oleva ruoho kuivuu, vettyy tai homehtuu, jos sitä ei hoida. Sydämestäni toivon, että tulevalla ex. vaimollani ei ole aikaa hoitaa tuotakaan suhdetta. "Kuvioista" päätellen, tuo tilanne on kyllä edessä ennemmin, kun hän ymmärtääkään. Arki iskee vasten kasvoja kovemmin, kun hän oikeasti osaa nyt vielä ymmärtää, vaikka onkin kertonut pohtineensa "kaikki asiat valmiiksi" ja siten päätynyt hakemaan eroa. Lasten kannalta ikävä tilanne on kuitenkin se, että hän ei tule sitä tilannetta mulle ikinä tunnustamaan ja myöntämään, että hän olisi arvioinut väärin / olisi ollut väärässä. Itsekkyys ja härkäpäivyys estävät sen. Sen kokoluokan asiasta on kysymys. Tän asian näkee ja toivottavasti myös kuulee lapsista ja heidän kauttaan. Pitää siis olla kokoajan "hihnalla". Toisaalta isänä vaikutusmahdollisuudet ovat huoltajuussoppareiden vahvistamisen jälkeen melko vähissä. Niin mahtavia, kun lapset ovatkin, heidän kauttaan tulee eroon kyllä vaikeusastetta melkoisesti lisää. Aivot on kyllä melkoinen "kone". Kun niille antaa aikaa, niin huomaa etää ne kyllä tuottaa hyvää "tavaraa". Pitäs vaan kysetä antamaan myös itselleen aikaa. Tällaisessa tilanteessa asiat ei vaan järjesty lantussa sormia näsäyttämällä vaikka kuinka haluais. Kiitti, kun jaksat olla tukena. Toivottavasti näistä mun ajatuksistani on tukea myös Sulle. Hups. tulipas pitkät tarinat. Kyllä juttua riittää vastaisuudessakin. Hienoa, että sa vastakaikua. Smile =o)
...jo poistua näistä keskusteluista, mutta jatkanpa vielä:) Meilläkin oli puhe siitä, että asiat puhutaan, jos jokin mättää ja että erotyötä ei tehdä toisen selän takana valmiiksi, saatikka pedata uutta suhdetta ennen kuin jätetään vanha. Että aina kunnioitamme toista sen verran, että toimimme reilusti. Ja puhuttiin paljon siitäkin, miten elämässä tulee välillä tylsempiä jaksoja, joiden yli kannattaa sinnitellä, kun toisiamme rakastamme. Heh, heh - näin puhuttiin, vaikka hänellä oli tämä sivusuhde jo olemassa!
Erilaiset tunnevaiheet tulevat - itse olin aluksi kylmän tyyni, vihainen, sitten tuli suru, pettymys, ikävä... Eikä asiaa helpota tosiaan se, että ex kertoo nyt muuttuneensa ja tajuavansa virheensä ja kaipaavansa niin monia asioita. Teki sitten kasvutyönsä minun kustannuksellani ja joku muu kantaa hedelmät! Eli kaipa pientä katkeruuttakin minulla yhtenä tunteena:)
Anna tosiaan itsellesi aikaa ja ehkä erilaisten tunteiden on vain annettava tulla, kunhan ne hallinnassa pysyvät:)Ja muista lastesi lisäksi huolehtia myös omasta jaksamisestasi esim. harrastusten kautta. Tänään mitään viisasta ei minulla liiku päässä, joten päätän tähän...
Viisautta on joskus ajatuksissamme vaikka sitä ei itse huomaa. Kun ne kirjoittaa / kertoo toiselle, he huomaavat ja voivat palauttaa "Sut" / kenet tahansa maan kamaralle. Noissa Sun ajatuksissa on sitä. Prioriteetit pitä pitää mielessä vaikka kuinka pahalta tuntuisi.Mun mielestä ne menee siinä järjestyksessä, että Lapset on ekana AINA, sitten tulee Itse ja myös AINA. Tuleva, oleva tai menevä exä aina ...... PALJON myöhemmin. Katkeria tunteita on mullakin ja epätoivo alkaa muuttua jopa jossain vaiheessa vihan tunteiksi. Ei tunnu hyvältä, mutta sekin vaihe varmaan pitää käydä läpi, jotta Itse selviää. Homma karkaa lapasesta, jos itsestä ei pidä huolta. Urheilu on mulle ainakin sellainen juttu, joista en päästä irti. Eilen sain lenkillä pari aivan loistavaa ajatusta eroprosessiin liittyen, jolla voin välttää mahdollisen linssiin viilaamisen prosessin edetessä. Asioista kandee jutella ja jos vielä voi saada aikaiseksi tarinaa sellaisten kanssa, jotka oat kokemassa samaa vaihetta, tuttaa se molempia. Ja itseasiassa kaikkia, jotka tätäkin paltaa lukevat, ainakin toivottavasti. Tsemppiä ! Tästä selvitään, kun ajatukset selviää.
Tossa alenpana kirjoitit,että olisipa täällä sellanen kirjoittaja jolla samanlainen tilanne nyt ja voisit vaihtaa sanaa. hyvä ajatus ja kyllä harmikseen täältä löytyy sellaisiakin kirjoittajia. muttamutta, ajatus hehe, se että noi vaihtelevat tunteet ovat pinnalla ja viha tulemassa niin, et haluaisit huutaa ne ex:llesi päin pläsiä ja se, et kirjoittaisit sellaisen kaa jolla samanlainen tilanne, niin se voi laukaista vääränlaisen purkauksen ja aiheuttaa enempi pahaa kuin hyvää. Koska tunnut olevan järki immeinen niin jälkiviisaus on parenpi kuultavaa ja lukea, saat ajattelemisen aihetta ja voit silloin hyvin ."lenkillä hyvä ajatus"* .jeppp.. ja esim. aina vaan, kirjoittaa hyvin kokemuksistaan ja vihasta, miten hän hallitsee ,kun on niitä tunteitakin ex:ään jollain tavalla. Mä kokemuksella voin sanoa ,et ne tunteet häviää ja tulee hyvä olo sisimpään ja voin/t jatkaa omaa elämääsi ja vain lapsia ajatellen ja ittees. Vielä tosta vihan purkauksista ex:lle ,kyllä se on hyvä käydä läpi ja sanoa sanottavansa ,saat rauhan ja sitten vihan heittää roskiin.
Minusta tyttäresi on lapsi vielä ja selitykset vanhempien erosta ovat sekavia ,todellakin pitää tarkkailla sitä prosessia,se voi viedä aikaa sinne asti ,et asutte erillänne. Tytär huomaa ,ettet katoa minnekään ja olet se rakas isä aina hänelle.
Ulkona kaamee ilma, ei voi lähtee ees Tourujoki lenkkiä juokseen ,tuulee ja tuiskuttaa niin maan perskeleesti . Siitä tulikin tää..Nainen on,kuin suuri aukko ,maailman turhuus virtaa lävitse
, se ei elätä sinua,lopuski se viskaa sinut pois ja aika tappaa turhuuden. On kevät, uuden elämän alku,puro lorisee polullas. Kevät on kuin luonnon lapsi,puhdas ja raikas ,sulje silmäs ota syliis tunne sen tuoksutkin kehollas.
Tämä hetki, tässä kaikki on ja aika kulkee kulkuaan,mut muistot eivät sammu milloinkaan.hehe tällänen loru..*
hei.. älä päätä niin ,että ihan kokonaan jätät kirjoittamatta. joskus tuntuu itestä ,ettei tuu mitään järkevää ,mut toiselle samoin kokeneelle ne ovat kullan arvoisia sanoja ja ajatuksii. sinulla samanlainen tilanne ,ko mun ,mies ei halua menettää minua,mut mun ei kyl käytä hyväkseen ,niinko sun kuulostaa tehneen,sillai erinlainen pikkase tilanne, ja mä olen hyväksynyt ex:än ystäväkseni.En minäkään sinuna hyväksyisi,teet ihan oikein ei hän sua enää tartte ,ko uus on jo. nyt sun on aika rakentaa elämä uudelta pohjalta ja olet sen tehnä huomaan kirjoituksistasi sen. ja ei kukaan voi tunteilleen mitään ,aikakulta auttaa.
Olipas melkoinen viesti. Kertakaikkiaan. Hyvä pointti. Hitto, kun asioita saa tarkasteltua useammalta kantilta, tulee asioille uutta perspektiiviä. Olet oikeassa, saattaa mopo alkaa keulimaan tossa hommassa. Toisaalta, joskus pitä "tuulettaa". Sillon vaan pitää olla tarkkana, että homma ei karkaa. Pikku tuuletus on joskus paikallaan. Pitää vaan tehdä se "valvotuissa olosuhteissa" =o)Kiitti, että kerroit, että aika kuitenkin on kaveri ja korjaa. Se on mullakin edessä ja se on hieno juttu. Vihanpurkaukset exää kohtaan. Ne on nyt jonkin aikaa vaan pidettävä piilossa, on paljon asioita sovittavana ja ei oo nimiä vielä papruissa. Saas nähdä ollaanko sitten siinä tilanteessa, että vielä on tarvetta "tykittää" vai onko asia jo silla tolalla, että who cares & shit happens. Lapset on mulle kyllä niin tärkeitä, että heidän takiaan tässä oikeasti sattuu eniten. Kiitos tuesta ja jaksamisesta Sulle. Hymyä =o)
...elää kaksi, mutta kun toista ei voi pakottaa olemaan avoin tai saada näkemään asioita väkisin. Eikä toisen onnesta voi olla vastuussa. Mun piti vastata tuohon alempaan viestiisi, mutta tuli herjaus, että hierarkia on jo liian syvä ja pitäisi aloittaa uusi keskustelu tai vastata alkuperäiseen:) No, tähän sain vielä vastata! Piti vielä sanomani, että olet oikeassa siinä, että lapset ovat prioriteetti nro 1. Ja voisin kuvitella, että vaikka he tavallaan "hankaloittavat" asioita, he myös antavat voimia ja menneillä vuosilla vaimosi kanssa on jokin syvempi merkitys. En tiedä, koska minulla ei ole lapsia, mutta voisin kuvitella näin. Pahoin pelkään, että itse en uskalla niitä lapsia koskaan tehdäkään, kun tuo luotto parisuhteeseen on mennyt.
Ja vielä tunteista - viha lienee ymmärrettävää. Olisi outoa, jos ei tuntisi jonkinlaista vihaa siitä, että on petetty ja jätetty. Itse olen pari päivää ollut hieman pettynyt itseeni, sillä oma oloni on pahentunut. Olen tajunnut, että olen antanut exäni käyttää minua "terapeuttina", vaikka minullehan tässä tehtiin väärin. Tietyllä tavalla vaan rakastan häntä vieläkin ja annan hänen vuodattaa "surunsa" minulle, kun ei hän sitä muille pysty tunnustamaan, että ero kirpaisi häntäkin. Liekö läheisriippuvuutta... Kaikkihan nykyaikana pyritään diagnosoimaan:)
Jos "että olen yksin" lukee tämän, niin kiitos kommenteistasi tuossa alempana. Olet ehkä oikeassa siinä, että exäni ei ansaitse ystävyyttäni. Tuntuu vaan välillä vaikealta päästää irti. Eikä aina riitä usko siihen ajan auttavaan vaikutukseenkaan:)
Aika auttaa ,jos annat luvan itsellesi irtautua hänestä ja etsit uuden "ystävän",miehen rinnallesi . Vaik nyt sulla onkin vaikeaa,kun ne muistot siellä sydämes jyllää ja tekee kipee, niin ,sun on vaan pakko lähteä ,rafkaan tai baariin siellä voi joku oottaakin sua ja silloin pääset irti ex:n sydämestäsi .muuta keinoa ei ole sen tappamiselle ja yksin haavat vain tulehtuu ja tulee iso arpi.
Voip olla ,että vaimos siis ex ,kun olette laillisesti eronneet ja ex on ollut uudes suhtees sinusta erillään ottiatuota noin puolvuotta/vuosi ,niin varauduhan tykitykseen . NAINEN, sillä on se iso aukko ja ½/vuos., kun on miellyt maailman turhuutta, alkaa ex:ää kiinostamaan ja silloin ,et saa rauhaa. HÄN HALUAA pitää sut aisoissaan ja kontrolloi sinun tekemisii, se mustis paholainen tulee häneen,totkai olethan viksu yms. mies ollut hänelle ja rakaskin ...niin aika usein käy. Veljeni on tällaisesa tilanteessa nyt jo useita vuosia ja nauraa saamme hänen ex:än toilailuille.
who cares & shit happens and what whot, on hyvä ajatella sitäkin puolta nyt..HYMY**
Olet oikeassa, jos kyseessä olisi kaksi aikuista ihmistä, jotka vaan eivät halua jossain vaiheessa jatkaa yhdessä, homma olisi helpompaa. Omat tunteet pelissä ja ehken yhteistä omaisuutta, joka jaetaan jollain tavalla. Lapset tuovat voimaa jatkuvuudesta. Vaikka aika-ajoin kun asiaa miettii, heille ei millään soisi tällaista tilannetta koettavaksi. Saattavat toki oppiakin tilanteesta ja siitä, kuinka asioita käsitellään, vaikeitakin. Tohon "lasten hankintaan", hmm. Itse olen koittanut vakuutella itselleni, että ei kannata tehdä liian suuria vannomisia tällaisessa tilanteessa. Toisaalta, jos tietty jämäkkyys vahvistaa omaatuntoa, niin silloin se on varmaan ok. Olen mäkin itsekseni jo vannonut monia asioita, mutta hitsi, kun sitä ei kuitenkaan tiedä ja kun on elettävä päivä / hetki kerrallaan ennen kun saa itsensä jotenkin edes kasaan. Kyllä tuo irtipäästäminen niin fyysisesti, kun henkisestikin on varmasti avain omaan paranemiseen. Itse en ole vielä ihan seillä, mutta matkalla kuitenkin =o)
Noin voi hyvin käydä. Jopa ennemmin kuin myöhemmin. Kirjoittelin tuossa jossain vaiheessa aikaisemmin samasta jutusta. Itsekseni jopa toivon, että arki iskee exää päin pläsäriä niin, että tuntuu. Siina vaiheessa saattaa tulla mieleen, että tuliko tehtyä sittenkään oikea ratkaisu. Hänen itsekkyytensä ja härkäpäisyytensä tosin aiheuttaa sen, että ei voi sitä tulla mulle tunnustamaan. Siltä ainakin tuntuis, mutta kuten kirjoitat, eihän sitä koskaan tiedä. Jos niin kävisi, siinä tilanteessa on sitten oltavakin tosi suoraselkäinen. Vuosien piinaa en siinä tilanteessa aio itselleni ottaa. Olkoon omillaan, kun kerran niin halusi. Noh... vannomatta kai kuitenkin paras ja päivä ja hetki kerrallaan =o)
Minä petin vaimoani yhden kerran ja ero tuli. En ylpeile sillä, koska kaikki oli omaa syytä. Kuvittelin eläväni kylmässä liitossa, mutta loppujen lopuksi minähän se olin se joka ei tehnyt mitään asian eteen. Nyt kaikki on paskaa ja anteeksi en koskaan saa. Perkele.
...että et saisi anteeksi? Et maininnut, kuinka kauan erosta on. Itse voisin yhden "hairahduksen" antaa anteeksi, jos suhde muuten on ollut hyvä. Tavallaan uskon, että hairahdus voi sattua kelle vaan, jos kaikki olosuhteet ovat otolliset(sen kerran!), ja jos siitä todella ottaa opikseen, hyvääkin voi parisuhteeseen seurata. Ajattelen näin, vaikka itse en pettämistä hyväksy enkä ole koskaan pettänyt ketään, vaan väistänyt mahdolliset houkutukset, koska en nimenomaan ole halunnut tuhota jotain kestävää omalla hölmöydelläni.
Omalla miehelläni oli sivusuhde vuosia (en tajunnut mitään, mielestäni meillä oli kaikki hyvin). Sitä ei enää voi pitää hairahduksena, vaan tietoisena valintana ja arvostuksen puutteena kumppania kohtaan. Kovasti mies kyllä nyt vakuuttaa katuvansa ja kärsivänsä ja muuttuneensa ja tajuavansa typeryytensä ja kaipaavansa jne. Mutta samaan aikaan on tämän toisen kanssa...Toipumiseni tulee kestämään pitkään!
Jos et vielä ole puhunut vaimollesi avoimesti siitä, mistä syrjähypyssäsi oli kyse ja osoittanut katumustasi, tee se. Maailma ei aina ole mustavalkoinen ja voit yllättyä.
Kun kohtaa toisen silmissä sen pettymyksen, niin silloin tiesin että tää on tässä ja seuraukset kannettava. Kipeää tekee. Ex vaimon sanoin: Olinko minä ja lapset tämän arvoisia, niin nyt on myöhäistä todistaa heidän arvoaan, koska minä en ole enää minkään arvoinen.
voi selvitä. Tietty se edellyttää sen petetyn vastaantuloa myös. Ei ketään pakottaa voi. Muuta, jos nyt puoliso on pettänyt kerran ja lopettanut siihen paikkaan yhteydenpidon sivusuhteen kanssa, voi siitä päästä yli yhdessä ja rakentaa uuden parisuhteen. Pitää tuntea omat syyt pettämiselle ja yrittää rakentaa siltä pohjalta sitä uutta suhdetta entiseen puolisoon.
...kyllä meitäkin on joiden moraaliin ei kuulu pettäminen. Mäkään en käsitä sitä että jonkun asian eteen tehdään hirveesti töitä, ja sitte se on pakko pilata omilla valinnoillaan. Minä kun oon miehen valinnu niin se valinta pitää. Uutta äijää kattellaan vasta sitte ku vanha on heivattu. On tullu huomattua että ihmiset oikein odottaa sitä että koska tekee syrjahypyn. Muakin monet kerrat syytetty pettämisestä vaikka puoleentoista vuoteen en oo keneenkää muuhun kun omaan mieheeni koskenu. mihin tää maailma on menos.....
Niinpä. Kuinka monta surullista ex-tarinaa löytyy uusien onnien takaa?
MUTTA ASIAA!!!
...miten normalisoitua ja hyväksyttyä pettäminen nykyään on. Ja miten mielellään siitä lykätään vastuu muille - parisuhteessa ei ollut kaikki kunnossa, oma kumppani ei enää ollutkaan oikea jne. Ja niin helpolla luovutaan, kun arki käy mättämään ja etsitään "huumaa" jostain muualta. Ratkaisuja etsitään itsekkäästi eikä niin, että tehtäisiin töitä siinä omassa suhteessa. Sillä kyllähän pettäminen ja sen salailu vaatii panostamista. Senkin ajan kun käyttäisi omaansa. En tarkoita, että huonoon tai surkeaan suhteeseen pitäisi jäädä lastenkaan takia. Mutta asiat voisi hoitaa reilusti. Jos jokin suhteessa mättää sen voi sanoa ja katsoa yhdessä, voiko sille mitään tehdä ja asioita parantaa. Jos ei, niin sitten lähtee ennen kuin loukkaa pettämällä, sotkee kolmansia osapuolia asiaan tai tekee omaa erotyötä selän takana valmiiksi. Perään kuulutan siis reilua, avointa ja rehtiä peliä (joo, tiedän olevani naiivi jne.). Ja sitä, että tosiaan arvioi sitä omaa suhdetta ajoissa toisen kanssa eikä heti luovuta - etenkin, jos on niitä lapsia.
Elämää ei saisi elää toisen kautta, mutta parisuhteessa niin tahtoo käydä, koska minusta parisuhteessa eletään kuitenkin toisen kanssa ja se toinenkin tulisi ottaa huomioon. Mutta nykyisin parisuhde tuntuu olevan jonkinlainen peli, jossa voittaja on se jolla on eniten suhteita. Häviäjä saa vain syyttää itseään. Onko näin oikein, oikeasti?
TUOKO TEKSti NAIVIA, **EHEE **EI*** SIIS OLLENKAAN , vaan ihan oikeet asiaa hitto ,kun kaikki lukisivat tän...kirjoita ajatuksiasi enempikin täällä..
Etsiä uusi, niin vanha unohtuu, olisipa se noin helppoa. Mistä löytää kunnon miehen, kun kaikki tuntuu olevan varattuja. Pitäisikö minun eronneena/jätettynä tyytyä niihin mitä on jäljellä vain sen takia että minut jätettiin. Olenko muuttunut eron/jättämisen jälkeen täysin arvottomaksi. Olenko muuttunut vaaralliseksi syöjättäreksi, joista kaikki naiset varoittavat. Itse pidän itseäni tavallisena naisena, jonka parisuhteessa ei miehelle riittänyt vain minä, vaan piti olla hieman lisää. Uskottomuuden hinta tulee mitä erilaisimmissa asioissa aina vaan uudelleen esiin ja minähän se taidan olla se maksumies.
Niin, kannattaako enää uskoa parisuhteeseen, vai liittyä kyynisten joukkoon?