Minulla on tällainen tilanne, että olen seurustellut 10kk miehen kanssa jota todella rakastan. Me vain riitelemme jatkuvasti aivan tyhmistä asioista. Mikä ikävintä, minä yleensä aiheutan ne riidat. Luonteeni on aika paha...en helposti anna periksi missään, en helposti myönnä omia virheitäni, suutun helposti ja lepyn vaikeasti. Kumppanini taas ei aiemmin huutanut, ei suuttunut ja jaksoi minua. Tilanne on nyt se, että hän on todellakin alkanut suuttua aina kun riita tulee, on todella vihainen, huutaa ym. Eli olen opettanut hänet samanlaiseen käytökseen kuin mitä itse teen. Miten saisin itseäni muutettua? Onko kukaan onnistunut muuttamaan itseään? Minulla jokainen suhde on kaatunut kyseiseen ongelmaan, joten nyt olisi aika muuttua. Olen yrittänyt olla pitkäpinnainen, mutta riita vain tulee jostain aivan käsittämättömästä syystä. Oloni alkaa olla todella toivoton ja elämänhalu loppua! Toivottavasti joku osaisi auttaa!
miten muuttaa itseään?
-Uupunut-
184320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olisi hyvin voinut kirjoittaa juuri samoin...jos tunnustaisi itselleen että kaikki ei ole hyvin, mutta kun syyttää vain muita..Huvittaa kun laittoi viestiä, siis jätti mut tekstiviestillä, jossa sanoi ettei ihmisen tarvitse muuttua, suhteen alussa sanoi päinvastoin..kun edellinen suhde oli kaatunut riitelyyn.
Tällä hetkellä on sairaslomalla uupumuksen vuoksi..enkä ihmettele yhtään..
Asuu Vaasassa tällä hetkellä.
Ei VOI olla kaikki vika sinussa. Suhde on kahden ihmisen vuorovaikutusta. Älä ruoski enää itseäsi, vaan istu alas tämän kaverin kanssa ja sano, että oletat näin. (Siis, että vain sinussa muutettavaa.) Jos hän samaa mieltä, en menisi enää hänen kainaloonsa. . . Kaukaa hyvä neuvoa, mutta jotkut ihmiset oikeasti ovat kovin nerokkaita syyllistämisessä ja saavat näin tahtonsa läpi joka asiassa. Koita jaksaa !!!!! Olet taatusti vähintään yhtä hyvä ihminen kuin hänkin !
Toki aina toisessa on jotain, mutta se on eriasia millaisen vasaran kumppani kaivaa esiin lyödäkseen mistäkin asiasta.
Tuolla alempana kerroinkin jo omasta (ex)vaimostani ja hänen riitelystään. Tyypillinen riidanaihe voisi olla vaikkapa se etten pistänyt leipää leipäpussiin HETI kun olin leikannut leivästä palan. Tästä hän kehitti omin päin riidan joka saattoi kestää 2-3 tuntia ja päättyä itkemiseen. Minä en riidellyt koskaan siitä alkuperäisestä asiasta vaan yksinkertaisesti siitä että se älytön riitelynhalu itsessään suututti minut.
Niinä kertoina kun vaimoni ei ajautunut ilmiriitaan hän saattoi heittäytyä marttyyriksi ja mennä vaikkapa makuuhuoneeseen itkemään, pitkään tunsin siitäkin pahaa oloa tahollani (mutta en pysty hyväksymään sitä että kumppanini veti niin yli nuokin riidat jostain täysin mitättömästä asiasta)... kaikki oli pakko aina hoitaa tuon äärimmäisen raskaan kiukuttelu/riitely/syyllistämisrupeaman läpi. Lopulta kertakaikkiaan luovutin ja annoin hänen kiukutella ja riidellä keskenään (josta tietenkin tuli uusi syytös: VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS).
Oleminen hänen kumppaninaan oli lähes päivittäistä toivottomuudentunnetta ja riittämättömyydentunnetta. Okei, on minussa vikaa. Myönnetään. En pistänyt leipää takaisin pussiin. Välillä en kerännyt murujakaan pöydältä.
En tiedä vastausta siihen miten itseään voi muuttaa...
... Mutta tiedän mihin tuollainen systeemi johtaa jos et voi itsellesi mitään... erosin tässä pari viikkoa sitten 3 avioliittovuoden jälkeen kumppanistani joka on kaltaisesi ihminen. Hän ei kyennyt muuttumaan, minä en halunnut enää kärsiä/riidellä/olla toisenlainen kuin oikeasti olen. Suhteemme alkutaipaleella tuota riitelyä ei ollut. Käytännössä vasta sitten kun hän sitoutui ja alkoi luottamaan minuun se alkoi... niin ironista kuin se onkin. Ilmeisesti pelko menettämisestäni piti hänet poissa riidoista kun seurustelimme...
Sinun tulisi pelätä itseäsi, ja tarkoitan tätä ihan oikeasti. Tuollainen ominaisuus tuhoaa parisuhdeonnen kumppaniltasi; kuvailet hänet (alunperin) säyseäksi; tuollainen ihminen haluaa ja kunnioittaa ja työskentelee kohti rauhaa. Jos sen häneltä evää niin yhtähyvin voisit pistää hänelle kuristuspannan kaulaan ja kiristää. On vain ajan kysymys milloin riitelyn aiheuttama ahdistus muuttuu toivottomuudeksi ja sitten ainoa ratkaisu on lähteä - ja lähdön jälkeen miehellesi tulee paljon parempi olo ilman sinua joka niittaa suhteen lopullisesti.
Kumppanini riitelyn syykin on pitkälti tiedossa; hänen äitinsä on luonteeltaan samanlainen ja opettanut tyttärelleen tavan. Muistan kuinka vaimoni joskus sanoi "En aio olla koskaan kuin äitini". Eipä onnistunut. Kävimme eron mahdollisuuden heitettyäni parisuhdeterapeutilla jossa tätäkin asiaa käsiteltin ja hänelle annettiin eväitä selvitä asian kanssa, hän kävi myös paikallisella mielenterveysasemalla juttelemassa asioistaan.
Ei auttanut.
Minä en voi auttaa sinua koska en ymmärrä ongelmaa, en tajua mistä sellainen lähtee. Jos osaisin auttaa olisin tehnyt sen jo vaimolleni. Nyt voin vain varoittaa mitä tuleman pitää.
samanlainen tilanne, ex.naiseni moitti usein äitiään, mutta itse oli juuri samanlainen. Erona tällä oli vain ettei halunnut minnekään terapeutille koska ei tunnustanut itsessään olevan mitään vikaa.
Siitä taas voi syyttää "hyviä kavereitaan" jotka antoivat samanlaisia yhtä naurettavia neuvoja kuin tännekin jo joku kirjoittamaan ehtinyt:
"Et ole yhtään huonompi kuin kumppanisikaan, molemmissa on aina vikaa...tarviiko tälläisten hyvien kaverien antamien neuvojen jälkeen enää edes hakea ammattiapua???
Samaa touhua oli meilläkin, eihän meillä vain ole ollut sama nainen?:) Suuttui naurettavista asioista, juuri tälläisiä leivän laittamatta jättäminen pussiin verrattavista olemattomista asioista, kun vastaavia asioita oli joka viikko, niin rauhallisempikin mies jo hermostuu tuollaiseen typerään huutamiseen, riitaa tuli, sitten kertoo vain kavereilleen sen että riitaa on, mutta ei niitä naurettavia syitä..
Sanoin tälle että mielenterveytesi menee vielä joskus lopullisesti ellei tuollainen touhu jo lopu. No nyt kun olemme jo eronneet, niin sairaslomallahan tämä nyt on, eikä ole mulle mikään yllätys.
Täytyhän se käydä terveyden päälle kun joutuu koko ajan tarkkaavaisena seuraamaan muita, ja jos tekevät mielestään pienenkin virheen niin huutaminen alkaa eikä ihan heti lopukaan, yksin minä en ollut pihdeissä vaan omat lapsensa myös.
3 avioeroa takanaan, lukuisia lyhyitä suhteita myös, jotka kestävät muutaman kk, ilman typerää käytöstään asiat voisivat olla aivan toisin, mutta aina on muissa ollut vika, ei koskaan itsessään.
Minulla oli työkaverina tällainen (ei uskaltanut esimeskään puuttua asiaan), joten jouduin vaihtamaan työpaikkaa.
niin kävi minullekin että muutama kk meni hyvin, tosin pientä mustista naisessa alkoi ilmetä jo alussa. Sitten odottamatta hänellä maailma musteni kun esitti mulle typerän kysymyksen johon en osannut vastata oikein, kamalan riidan lopuksi hän useinkin myönsi käytöksensä typeryyden ja arveli sen johtuvan hänen aiemmissa traagisesti päättyneissä suhteissa. Sen jälkeen olin aina varpaillani koska minulle tuli sellainen olo että minä olen se syyllinen aina hänen agressiiviselle käytökselleen. Toista vuotta kestin tätä ja ilmoitin hänelle etten jaksa enää ja otin aikalisän jona aikana tunteeni häntä kohtaan viilenivät ja masennuin päivä päivältä, sitten ilmoitin hänelle että en pysty häntä rakastamaan vaikka kuinka haluaisin. Se päätös oli minulle vapauttava tunne koska siinä suhteessa tunsin olevani vain hyväksikäytetty seksuaalisesti ja arkipäiväisissä toimissa.
Elin itse aiemmin samanlaista elämää ja suhde päättyi koska olimme kumpikin väsyneitä riitelemään.
Kun erosimme 2,5 vuotta sitten aloin etsiä itselleni kirjallisuutta positiivisuudesta ja elämänmyönteisyydestä esim. Menestyjän mentoori, Kuka vei juustoni. Olen opetellut purkamaan kiukun johonkin muuas kuin kotiin ja niihin lähimpiin ihmisiin.
Kuvittelin että meillä olisi elämä mallillaan jos koti on siisti ja puhdas ja julkisivu kunnossa. Kukaan ei todellisuudessa tiennyt meidän riidoista ja kaikki yllättyivät erostamme.
Puhu asiasta kumppanisi kanssa ja kerro että haluat muuttua, mutta se vaatii aikaa ja pitkää pinnaa molemmilta. Pian opit kuitenkin tavan kanavoida kiukkusi johonkin muuhun kuin kumppaniisi.
Voimia teille molemmille!
Mä olen aivan samanlainen. Tunnistan ja tiedän käyttäytymiseni,mutta en voi sille mitään. Ja se todella uuvuttaa ja turhauttaa itseään.... Luoja varjelkoon tuota ukko-kultaa toisinaan. En kylläkään naputa pikku-asioista,mutta tämän ketjun aloittajan teksti nappaa kohilleen.
Kysymys onkin,millä muutoksen saa???
Itselläni todettiin adhd vuosi sitten,kun kävin alunperin unettomuuden vuoksi lääkärillä,josta alettiin setvimään unettomuuden syitä. Olen ajatellut että siihen liittyen nuo aivonesteet menee jotenkin omia polkujaan ja saa aikaan tällaista typeryyden huipun käyttäytymistä....
Itse kyllä aion lähiaikoina hakea jotain terapeuttista apua käyttäytymiseen.
Mutta ilman tabuja. Niitä en ala syömään,-ennemmin sitten eroan.
Tekstiäsi oli kamala lukea, koska liippaa niin läheltä. Exäni, jonka kanssa minulla erittäin lämpimät ja läheiset välit, on täsmälleen samanlaisen naisen kanssa vastaavassa tilanteessa.
Näen ja kuulen hänen tuskansa tilanteen toivottomuudesta ja tiedänkin, ettei hän tule jaksamaan moista pyöritystä pitkään, koska tuohan häritisee jo kaikkia muita elämän osa-alueiden toimintoja. Tuohan on kamalaa ja johtaa masennukseen ja lietsoo huonoa oloa ja vointia muuallekin kuin näiden kahden ihmisen välille.
Me kaikki muut sidosryhmät exäni ympärillä näemme että hän on jo viime ajat ollut äärimmilleen pingoittunut tämän naisen käytöksen vuoksi. Sehän on taivaan totuus, että luottamus tuollaisessa suhteessa on jo mennyt, eikä sellaisella ole tulevaisuutta. Pesä on jo liattu. On selvää, että jos nainen on ns. "räyhääjä" ei mies etsi tuollaiselle suhteelle pitkän linjan ratkaisua, koska on mahdotonta luottaa rauhan säilymiseen ja jokainen päivä on täynnä epävarmuutta ja mielialan muutoksia. Aluksihan tuollainen voi tuntua kiihottavan jännittävältä, koska tietty epävarmuustekijä on läsnä, mutta pitemmän päälle kukaan ihminen - ei mies kuin nainenkaan -etsi agressivisia purkauksia saavaa kumppania itselleen.
Sinuna luovuttaisin tämän miehen suhteen, koska olet jo jutun pilannut, etkä sitä voi enää millään vakuuttelulla tai lupauksilla korjata. Mies ei enää sinuun luota.
Etsi apua itsellesi mielenterveyshoidosta ja laita pääsi kuntoon. Kärsit ehkä jostakin aivotoiminnan häiriöstä tai lapsuuden traumasta. Mutta et sinä siitä suhteessa parane. Sinun on itse pistettävä asiasi kuntoon. Olet masentunut ja kaipaat ehkä lääkitystä tilaasi ja pitkäaikaista terapiaa, jos tuo on jatkunut jo pitkään elämässäsi.
Etsi todellista muutosta asioihisi ensiksi käymällä terapiassa ja sitten vaikka ympäristöä muuttamalla.
vittu saatana mihin voi purkaa agressiotaaa sanokaa
Hanki nyrkkelysäkki ja hanskat, sitä mätkit vartin tai puolituntia reippaasti niin josko helpottaa.
Voi myös itse opetella tunnistamaan omia reaktiotapojaan, mitä mistäkin aina seuraa. Opetella olemaan askelen edellä raivovaihetta, viisaampana tehdä muuta. Tähän voi terapeutti auttaa. Hankkikaa apua ja lakatkaa juomasta viinaa..
Vaimoa katsoessa voin sanoa suoraan että aina itseään ei voi muuttaa. Kaikkeni olen yrittänyt tukea häntä hänen paniikkihäiriöissää ja epäonnellisen lapsuuden aiheuttamassa masennuksessa. Masennut on ja pysyy ja hän ei jaksa tehdä oikeastaan mitään. Lisäksi hän suuttuu ihan joka asiasta, stressaa, valittaa kaikesta mahdollisesta ja ei osaa puhua asioista. En edes täysin tiedä ymmärtääkö hän miltä minusta tuntuu vaikka sen olen kertonut satoja kertojaa ja yrittänyt tsempata häntä ylös. Mikään vaan ei tunnu auttavan.
Ikää meillä on siinä 30 vuotta ja samaa jatkunut enemmän tai vähemmän 7 vuotta. Itse rupean jo ratkeamaan liitoksistani ja olen kuin varjo entisestä leppoisasta ihmisestä kun henkiset energiat on imetty loppuu.
Yritän aina olla pitkäpinnainen, mutta riita tulee melkein joka päivä kun en saisi puhua siitä mistä minusta tuntuu.
Eli muutosta ei välttämättä koskaan tapahtu. Näin kertoisin omasta aviomiehen kokemuksestani.
Ei sinusta näinollen ole hänelle apua, pikemminkin hän on kuin köynnöskasvi joka kietoutuu ympärillesi tukea etsien ja pikkuhiljaa kuristaa sinut. Terapeuttisinta voisi nyt olla ero. Hän ehkä projisoi ongelmansa sinuun. Kun olet poissa, hänen olisi pakko katsoa ongelmiaan silmiin ja ottaa vastaan ammattiapua. Käykö hän psykiatrilla? Onko hänellä säännöllinen hoitosuhde johonkinpäin? Lääkitys? Jos masennus on koko ajan päällä, ehkä jopa hoito osastolla olisi paikallaan. Pidä huoli itsestäsi!
Ja toimita hoitoon vaimosi, jota et itse yhtään tämän enempää pysty auttamaan (let's face it). Onhan niitä yksityisiäkin tahoja, kunnalliseen mt-puoleen en niin luottamustani panisi.
Onko sulla lukihäiriö vai muu ymmärryksen vaje ?
Ai, sori, taidatkin vatsata "Aina ei muutosta" -nm:lle etkä aloittajalle. Kommenttisi muuttui ymmärrettävämmäksi.
Muutos lähtee käyntiin heti, kun alat muuttaa omia ajatuksiasiasi toiseen suuntaan. Kun alat tutkia, huomata ja arvioida omaa käytöstäsi ja tekojasi. Ammattiapuakin löytyy, mutta voi myös itseopiskella, kirjallisuutta löytyy kyllä vaikka minkä verran. Avain on oma asennemaailmasi, tahto ja halu tehdä asialle / asioille jotakim - oikeasti.
Musta on ihanaa kun pystyt tunnustamaan omat virheesi, olet varmasti fiksu. selvität tuon ilman meitäkin. Olisipa kaikki tuollaisia.
kaikkea hyvää teille