Nainen 21, mies 45

Itse olen 21-vuotias nainen ja erittäin ihastunut 43-vuotiaaseen mieheen. En ole ihan selvillä miehen ajatuksista minua kohtaan. Olen ajatellut häntä pyytää kahville kunhan rohkaisen itseni.
Luulen, että omat vanhempani olisivat järkyttyneitä. Kuitenkin on ajateltava omaa onnea eikä muiden mielipiteitä :) Tsemppiä teille!

Eihän sitä tiedä ennenku kokeilee et toimiiko. Kokei Lee oli Bruce Leen nuorempi veli joka traagisesti kuoli Brandon Leen ja Hui Lai Leen kanssa samassa onnettomuudessa. Nyyh. :(

Mutta rajansa kaikella.... mieti nyt jumalauta parikertaan itsekkin!

meillä liito "kestänyt" 12v. mieheni 75 ja minä 52. Taloudellisista syistä en eroa miehestäni. Hän on halukas maksamaan ylläpitoni johon kuuluu matkustelua aurinkorannoille parikertaa vuodessa ym. matkailua kotimaassa, kylpylälomat, hiihtolomat, laivaristeilyt jne...
Olen hänen vanhuuden turvansa tai niin hän ainakin minua näillä sanoilla on kutsunut.
En osaa sanoa teistä, mutta jos sinulla on varaa kustantaa kaikki tuo ja varmaan paljon muutakin niin mikä ettei, kyllähän tommonen voi onnistua oli ikäero miten suuri tahaansa.

Muiden puolesta en voi vastata, mutta omalla kohdalla on toiminut aivan loistavasti. Vanhemmille esittelyt pelottivat toki etukäteen, mutta kun kummallakin on fiksu perhe, ei mitään pahempia herneitä jouduttu kenenkään nenistä kaivelemaan. Tosin alustavaa psyykkausta tehtiin etukäteen aika tavalla, jolloin porukat ehtivät kypsyä siihen ajatukseen että ollaan tosissamme.

Jos oikeasti haluat tämän suhteen, hyväksyvät sukulaisesikin sen varmasti, jos sinun onnesi on heille tärkeämpää kuin esim. se mitä naapurit sanovat.

Omat lapseni ottivat uuden 'isäpuolen' vastaan ilman minkäänlaisia ongelmia, mutta luulen siinä auttaneen sen, että heillä on vahva ja toimiva suhde omaan isäänsä, joten 'uusi' ei ole haastamassa 'oman' paikkaa. Hyviä kavereita heistä sen sijaan on tullut.

Yhdessä olemme asuneet vähän yli vuoden, ja ongelmat (jos niitä nyt edes vielä on) ovat niitä ihan samoja kuin missä tahansa suhteessa.

Yhteiset harrastukset ovat tärkeä asia suhteessamme - mutta uskon, että sellainen on lujittava tekijä, vaikka ikäeroa ei olisi päivääkään. Lenkkeilemme yhdessä, käymme leffassa, keikoilla, klubeilla, kuuntelemme musiikkia jne - itse asiassa nyt kun mietin, meillä on aika vähän erillisiä harrastuksia tai menoja; pitäisi varmaan hankkia sellaisiakin, ettei ihan symbioottisessa suhteessa sentään oltaisi :)

Kavereilta on tullut vain vähän kuittailua - ja sekin on loppunut heti kun kaverit ovat tavanneet uuden puoliskon ja nähneet että olemme onnellisia yhdessä. Ehkäpä selän takana joku saattaa puhua jotain, mutta eipä jakseta kumpikaan sellaisesta stressata. Meillä ei ole ongelmaa ikäerosta, ja jos joku muu haluaa siitä itselleen ongelman tehdä niin sehän on sitten hänen ongelmansa eikä meidän, eikö totta?

Ainahan toki löytyy maailmasta pällejä, joiden mielestä suuri ikäero on hyi yäk ja kamalaa, ja nämä moraaliset besserwisserit (yleensä kovin nuoret ja elämää kokemattomat) sitten joskus töksäyttelevät näkemyksiään ääneen, mutta mitäpä elämässä yleensäkään voisi tehdä, mitä joku ei arvostelisi (lyödäänkö vetoa, että joku katsoo asiakseen kertoa kohta, että olen väärässä? :D)? Hyvä elämä on muutenkin kuin taideteos - parhaimmillaan se herättää muissa suuria ajatuksia ja tunteita (niin positiivisia kuin negatiivisiakin), kun taas ketään liikuttamaton elämä on hajutonta, mautonta ja sisällyksetöntä.

Jos jonkun muun mielipide todella pelottaa niin paljon, että alkaa omia valintojaan sen perusteella epäilemään, kannattaa miettiä, onko itse sittenkään riittävän kypsä minkäänlaiseen parisuhteeseen.

Iältään epätasapainoisessa suhteessa on omat riskinsä, mutta niin on missä tahansa muussakin suhteessa. Pieleen menee jos on mennäkseen, tai sitten ei... Nuoremman osapuolen mahdollista henkistä epäkypsyyttäkään on vaikea sormella osoitella, koska ihmisiä on niin moneen junaan - on kypsää ja aikuista parikymppistä, samoin kuin kakaran tasolle jääneitä viiskymppisiä... Uskoisinpa, että tällaiset suhteet kaatuvat ikäeroon vain silloin, kun osapuolet itse tekevät siitä numeron (eli eivät kuitenkaan henkisesti olekaan valmiita hyväksymään toista sellaisena kuin hän on).

Käytännön uhkatekijöistä tulee oikeastaan mieleen vain se, että lastentekohaaveet ja -valmiudet eivät välttämättä osu yksiin tällaisissa suhteissa. Se on hyvä selvittää etukäteen, ettei sitten jatkossa synny ylitsepääsemätöntä ongelmaa siitä, jos toinen haluaa vauvoja ja toinen ei enää/vielä.

Jaa meidän ikäeromme? Minä (nainen) 47, ja mies 28 ;) Rakastuneita, yhdessä asuvia, suvun ja ystävien hyväksymiä.

tänne kuinka naisella, 20v, on oltava huono isäsuhde, kun on ihastunut itseään esim. 20 vuotta vanhempaan mieheen ja näkevät muutenkin tilanteen aivan sairaana (siis onhan se aivan sairasta kun kaksi aikuista ihmistä ovat ihastuneita toisiinsa), voisivat olla vähän avarakatseisempia, kypsempiä ja ymmärtäväisempiä muita ihmisiä kohtaan. Tai sitten siinä on muita tunteita takana: nuorempi nainen on vienyt toisen miehen, jolloin täällä kirjoittelee katkerat naiset tai enemmän olen itse huomannut nuorempien miesten kiroovan sitä miksi nainen valitsi vanhemman miehen eikä häntä kun on kerta nuorikin. Vanhemmilla miehillä on monesti vain paremmat taidot hurmata nainen, koska hän tietää just tasantarkkaa mihin milloinkin pitää koskea ja mitä missäkin tilanteessa sanoa.

Mutta ikävää, jos jollain on ollut huono isäsuhde ja koittaa sitä tällein paikata. Itse voin vain sanoa, että tarvitsen kumppanikseni miehen en poikaa. Ei se miehelläkään ole helppoa, koska jos he ihastuvat itseään 20 vuotta nuorempaan, niin hehän ovat ihan täyspervoja, ei ainakaan ihmisiä jotka ei aina vain voi tunteillensa mitään!

Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät itse haluaisi aloittaa suhdetta ison ikäeron takia, mutta mielestäni heidän ei tulisi tuomita muita siitä, että heitä ei ikäero haittaa. Onneksi minulla on ystäviä, jotka itse hakevat enemmän omanikäistä seuraa, mutta ymmärtävät silti minua täysin ja antavat tukensa aina siinä mitä teenkin.

Jokaisella on oikeus elää elämänsä juuri sillain miten parhaaksi kokee, kunhan ei satuta toista tms. :)

Riippuu myös miehen itseluottamuksesta. Jos on kohdillaan niin voi toimia. Itse rakastuin 20 vuotta itseäni vanhempaan mieheen, joka kuitenkin häipyi maisemista liian pian. Tyypin itseluottamus oli aika heikolla pohjalla. Hän mietti, mitä työkaverit ja ystävät ajattelevat, jos hän ottaa nuoren naisen. Hän pohti, mitä hänen lähes minun ikäiseni lapset ajattelevat. Hän epäili minua onnenonkijaksi(vaikkei ollut erityisen varoissaan) ja vaikka miksi, kun ei voinut ymmärtää ja hyväksyä, että nuori nainen voi ihan oikeasti tykästyä ja rakastua vanhempaan mieheen aivan vilpittömästi ilman mitään sen ihmeellisempiä hyötymistarkoituksia. Hän myös pohti jätänkö hänet heti, kun hänestä tulee avuton vanhus, ja milloin mikäkin epäilys kalvoi häntä meidän suhteen tulevaisuudessa. Homma hyytyi ja se surettaa, koska aineksia meissä olisi ollut kyllä roppakaupalla, jos mies olisi vain uskaltanut heittäytyä. Itselleni ikäero ei ollut mikään ongelma, vaan olisin voinut elää miehen rinnalla kaikki ne vuodet mitä vielä olisi ollut mahdollista. Vaatii siis ainakin rohkeutta ja itseluottamusta lähteä tällaiseen suhteeseen.

moikka!
voi toimia ihan hyvin. jos kumpikin on kasvanut niin aikuisiksi, ettei ympäristö vaikuta enää omiin suhteisiin, koska aina on niitä jotka tulevat teille mielipiteensä kertomaan.
voi toimia, jos molemmilla on myös oma elämä. siis on teillä paljon mahdollisuuksia tehdä myös yhdessä, mutta tuskin te missään discossa sitten käytte? tai mistä sitä tietää...

esimerkkejä vaikka julkisuudesta, se heidi ja matti esko hytönen, jotka on aivan ihana pari, nainen 37, mies 63, luin juuri jutun, tapasivat, kun nainen oli 30-vuotias. jotenkin näyttävätkin niin sopivilta toisilleen. näyttelijöistä ainakin esko salminen ja vaimonsa (anteeksi, muistan vain kauniin ulkonäön, mutta nimi pääsi unohtumaan), ikäeroa 18-vuotta, aika paljon sekin... että jos siis ei lähipiiristä ihan löydy, niin onhan näitä ihmisiä. ja hyvä niin, kaikille kun se pari ei löydy ihan justiinsa yhteiskunnan asettamien normien mukaan.

jokaisella suhteella on vastoin käymisensä, ja isolla ikäerollakin on haasteensa, mutta teistähän se riippuu toimiiko vai ei.
vanhemmat joko hyväksyy lapsensa sellaisena, kun hän on tai sitten ei. kuten eräs tuttuni tapasi sanoa, että "ittelleshän "riesan" otat, mitä se mulle kuuluu?"

tottakai 21-vuotias ja 45-vuotias ovat aivan eri elämän tilanteissa, mutta jos te olette sen tajunneet ja läpikäyneet, niin mitäpä siinä. ainahan kyse on myös siitä, että hyväksyy toisen erilaisuuden.

onnea vaan matkaan, jos siltä tuntuu!

En jaksa uskoa, että tälläinen suhde toimisi ainakaan kauaa. Kun on tuollainen ikäero ja vielä mies on se vanhempi, niin kyllä siinä vaatii paljon jotta voi onnistua. Tehän olette ihan eri vuosituhanneltakin:) Siis täysin erilaiset elämät takana ja niiden mukana tuomat periaatteet, tavat, elämänkatsomus jne. Siis en voi ymmärtää mitä yhteistä teillä olisi muuta kuin se rakkaus. Entäpä kun se ensiihastus hiipuu ja huomaatte miten erilaisia olette? Mies on elänyt lapsuutensa ajassa, jolloin oli vielä mustavalkotelkkaritkin ja sinä olet syntynyt internetin aikaan...huh huh. Siis hän on ollut jo aikuinen ja työelämässä, kun sinä vasta päästit eka parkaisusi. Hänellä on ollut elämää, naisia jne. mutta sinä olet vasta aikuiselämäsi alussa. Jos hän on nyt terve, niin kohta voi olla toisin. Suomalaiset sairastuu usein sydän-ja verisuonitauteihin jne. Oletko valmis hoitajaksi, uhraaman nuoruutesi. Entäpä sitten lapset - hän ei niitä varmastikaan enää tahdo...Niin, no kaikki riippuu tietysti teistä kahdesta millaisia olette, mutta kannattaa tutustua hyvin ennnekuin rupeaa vakavasti seurustelemaan. Itse en esittelis vanhemmille ennnekuin suhde on varma. Siis hänkin voi luottaa sinuun, että pysyt hänen rinnallaan etkä katsele nuorempien uroiden perään. Itse en voisi kuvitellakaan rakastuvani isäni ikäiseen mieheen, ei tulisi mieleenkään.

Itseasiassa minulla on vähän samanlainen tilanne..olen 21v ja mies ystäväni on juuri täyttänyt 40 vuotta. Me ollaan nytte seurusteltu 5 kk. ja onnellisia olemme. Tottakai meillä on ollut suuriakin ongelmia mutta jotenkin kummiskin aina selvitty niistä ja ollaan saatu vielä vahvemman suhteen. Mutta meidän ongelmat ei ole johtunut meidän suuresta ikäerosta vain ihan normaali parisuhde ongelmia.

En olisi kyllä koskaan ajatellut itseni joutuvan tällaiseen tilanteeseen mutta tässä sitä nyt ollaan. Vihaan sanontaa että ikä on vain numero..koska tottakai iällä on jonkin lainen merkitys. Hän on elänyt ja kokenut monia asioita mitä minä en ole kokenut. Mulla on silti paljon kokemuksia elämästä ja olen ollut aina "pikku aikuinen". Tottakai meidän suuren ikäeron huomaa joissakin määrin mutta ei häiritsevästi. Mies on erittäin nuorekas ja työskentelee alalla jossa tarvitaan nuorekasta henkilöä. Meitä yhdistää moni asia jotka sitten myös vaikuttaa meidän suhteen onnistumiseen. Hän ei ole koskaan ollut naimisissa tai kihloissa eikä hänellä ole lapsia joten me olemme silti tavallaan samalla tasolla ja nuo asiat on uusia meille molemmille jotka haluisimme kokea yhdessä.

Minun vanhemmat ovat ottaneet asian erittäin hyvin. Ne tietävät että kun jonkun päätöksen teen niin se myös pysyy. He ovat onnellisia minun puolesta. On ihmisiä jotka kuittailee tai vitsailee mutta siihen olin jo varautunut ja ne on asioita jotka pitää vain kestää. Ystävät ymmärtävät minua ja ovat hyväksyneet asian.

En ajattele ikää kun olemme yhdessä koska ikääeroa ei kummiskaan näy selvästi joten se tavallaan unohtuu. Minä käyttäydyn ihan samalla lailla kuten missä tahansa suhteessa joten sekään ei millään lailla häiritse suhdettamme. Mutta toisaalta tiedämme molemmat ikäeromme ja se on fakta asia että 19 vuotta on paljon.

En pysty ajattelemaan fakta asioita ja miettimään pelkällä järjellä..koska meidän suhde on jotakin niin hienoa jota en vaihtaisi mihinkään muuhun..

Joten vastaukseni on kyllä voi onnistua jos niin tahtoo! En osaa sitten sanoa miten tekisin sun suhteessa..koska en tiedä minkä lainen yhteys teillä on..Sitten taas en näkisi itseäni normi nelikymppisen kanssa koska miesystäväni on niin nuorekas..mutta olen huomannut että voi suhde onnistua ja olla mahtavaa vaikka ikäeroa onkin paljon! joten mun vinkki on se että jos se tuntuu oikealta niin anna palaa..kerran me vain eletään..=D

Vähän myöhässä näköjään heräsin kirjoittamaan tähän oman kantani. Ehdinpä ainakin sitä ennen lukea ison määrän muiden mielipiteitä. Se minkä tahtoisin nyt sanoa, on että kaikki suhteet voivat ylipäänsä kaatua lukemattomista eri syistä ja ikäero on vain yksi tekijä muiden joukossa. Pahin harhaluulo mikä näissä kommenteissa on näkynyt on se, että ihminen ikääntyessään jotenkin olennaisesti muuttuisi. Kokemukset voivat tietysti vaikuttaa, mutta jos (oletan että sinä olet se 21-vuotias) olisit tavannut tuon 45-vuotiaan miehesi yli kaksikymmentä vuotta nuorempana, hän olisi ollut ihan sama ihminen kuin nytkin. Ei 45-vuotias ole vielä vanha ja väsynyt tms. joten on aivan turha ruveta miettimään sitä, joutuuko jo muutaman vuoden päästä omaishoitajan asemaan, jos sellaisen kanssa lyöttäytyy yhteen. Kaikki on joka tapauksessa aina mahdollista ja samanikäisenkin kanssa vaikka minkälaiset riskit ovat olemassa. Ja kyllä yli 40-vuotias ihan yhtä hyvin voi olla internetistä perillä kuin 20-vuotiaskin. Aivan älytöntä on olettaa, ettei 20-vuotiaalla ja 40-vuotiaalla voisi olla yhteistä tekemistä. Yhteinen harrastus on iästä riippumatta aina mahdollinen ja jos elää yhdessä, syntyy yhteistä tekemistä vaikkei sitä sitä ennen olisi ollutkaan. Sitä ei ylipäänsä kannata ruveta miettimään, onko 45-vuotias sellainen tai tällainen vain siksi että on sen ikäinen. Käytännön ongelmia toki voi tulla, mutta nekin riippuvat tapauksesta. Ihan tosi on, ettei keski-ikäinen mies ehkä halua enää saada perheenlisäystä tai että hänellä voi olla entisistä suhteista/liitoista jälkeläisiä, jotka on otettava huomioon. Alkuperäisessä viestissäsi näköjään pyysit nimenomaan "tarinoita" eri-ikäisten suhteista - et neuvoja. Tarinaa en kyennyt minkään tarjoamaan, mutta neuvoja ei tämmöisestä asiasta kannata kyllä kysyäkään, sillä lähes aina ne ovat liian kehnoja noudatettaviksi.

Toimii. Meillä ikää välissä 28v ja 2 lasta. Ei todellakaan ole mikään paha jos ihmiset rakastaa toisiaan. Meilläkin oli alku pelkkää mietintää muiden aatoksista. Kun huomasivat, että me rakastetaan toisiamme, hekin ymmärsivät. Kaikki on soviteltavissa jos uskaltaa ottaa riskin.
Rakkaus voittaa aina :)

Saattaa olla ettei kovinkaan monia vuosia mene kun ymmärrät itse lähteä kyseisenlaisesta suhteesta. Tietty jos olet todella lopullisesti
höpsähtänyt ja katselet maailmaa vielä vuosienkin jälkeen niillä
vaaleanpunaisilla linsseilläsi voihan se silloin onnistuakin. Lykkyätykö.