tapasin tämän miehen n.10v sitten.
elin silloin onnettomassa avoliitossa, uusperhe (lapset minun)...otin avioeron aikoinann tämän avomiehen takia...
no eihän onnistunut ja tämän uuden kuppanini kanssa ja tuella selvisin tästä avoerosta,
tämä uusi kumppanini (olkoon nyt tässä vaikka jouni) kertoi jatkuvasti kuinka rakastaa minua ja itse en ollut häneen rakastunut.ja kerroinkin sen..mutta hänen sinnikkyytensä ansiosta olimme kuitenkin jatkuvasti yhdessä, koska viihdyin kuitenkin hänen kanssaan erittäin hyvin ja seksi oli mitä mahtavinta..
niinhän siinä sitten kävi että pikkuhiljaa meistä tuli pari..
no, ongelmia meillä on ollut aina ja ensimmäisen 5 vuoden aikana erosimmekin , en todellakaan osaa edes sanoa kuinka usein, monet kerrat kuitenkin ja seurustelinkin lýhyitä aikoja ainakin parin eri miehen kanssa.. mutta aina palasin jounin luo.. aloimme taas tekstailla, tapasimme, harrastimme seksiä, koimme sielunveljeyttä ja palasimme yhteen...
nämä olivat raastavia aikoja varmasti molempien luottamukselle ja rakkaudelle..
viimein vuonna 2004 menimme kihloihin ja tatuoimme sormiimme sormukset..ikuisen rakkauden ja sitoutumisen merkiksi..
silloin tajusin kuinka paljon häntä todella rakastin ja sitouduinkin loppuelämäkseni.
niin no...meni kuitenkin edelleen hyvin ja huonosti, vaihdellen samaa rataa...
asuimme yhdessä, erosimme, asuimme yhdessä, erosimme...jounilla oli paikka jossa asua aina tämän ns.asumuseromme aikana..
nyt viimeajat...noin vuosi...on mennyt todella huonosti !!!
seksin hän lopetti kanssani ja harrastimme sitä viimeaikoina enää ehkä n.kerran kuussa... muttei jos tein alotteen, aina vain jos hän halusi.. sanoin tässä joku aika sitten että ei käy, niin hän suuttui hirveästi,
mitä minä kostan hän kysyi ja sanoi sitten minulle että ei sitten koskaan enää..
sanoin että enkö edes kerran voi kieltäytyä kun hän tekee sen lähes aina?
kysyessäni miksi emme rakastele, hän sanoi ettei vika ole minussa vaan hänessä, että hän on loppu... väsynyt ym ym ym...
tähän ihan viimehetkeen tiedän ettei hänellä ole ketään toista ollut, sen verran tiivis on yhteydenpitomme aina ollut erojen keskellä...
nyt en tiedä jos nyt alkuvuodesta joku löytyikin koska hän muuttui aikalailla---
suurin riidan aiheuttaja suhteessamme on kuitenkin ollut viina, en ole koskaan jaksanut kestää, että seuraavana aamuna aletaan korjailemaan ja kun se harvoin edes riittää, yleensä siitä seuraa jounille uusi känni..
eihän nyt kuitenkaan mistään alkoholistista ole kyse mutta jos juo pe-iltana en tajua miksi lauantaikin pitää juodas ja sunnuntai menee darrassa... eli koko viikonloppu meni sitten siinä :(
ja kun lapseni, jotka nyt ovat jo aikuisia, olivat pienempiä olivat kotona, joten en siitäkään syystä kestänyt jounin kännäilyä heti aamusta ja lapsetkaan tuskin, koska älytön selittely ja höpötys ja kaikelainen hörhöily alkoi kun kännitila kasvoi...
olisikin vain juonut ja ollut hiljaa, siksi aina pyysinkin että menee muualle kun haluaa juoda, ellemme yhdessä lähde ulos...
tiedän yhden syyn, ja se on kamala syyllisyyden tunteeni avioerosta.
en usko lasteni nyt päällisinpuolin siitä kamalasti kärsineen, koska olemme isän kanssa edelleen hyviä ystäviä ja riitaa ei koskaan ole ollutkaan.
erosin kuitenkin lasten isästä sen avomiehen takia jota luulin elämäni rakkaudeksi...
ja josta jounin tuella sitten selvisin eroon...
voi kamala tätä kirjottaessani itsekin tajuan mikä kamala luuseri ja onneton idiootti olenkaan ollut, ja varmastikkin kärsin taudista nimeltä läheisriippuvuus...
nyt parit viimekuukaudet menivät totaalista alamäkeä.
pelkkää riitaa noin joka viikko ja sitten sovinto keskustelua syytelyä itkua hammastenkiristystä ja uusi riita...
olen sadat kerrat sanonut lapsilleni ystävilleni että nyt olemme eronneet, että en halua enää jakaa tätä ja kun erosta on mennyt päivä kaksi soitan jounille lähetän tekstareita ja saan hänet aina takaisin koska hän rakastaa sanojensa mukaan edelleenkin...
kukaan ei enää usko eroomme..
uskonko itsekkään...eroon tai yhdessä oloon.. en... en vain jaksa enää..
mitään... :(
no mutta nyt ero näyttää sitten tapahtuneen oikeasti,
en ole nähnyt jounia tänävuonna lainkaan, olemme toki soitelleet tai siis minä, ja hän sanoo ettei ole enää mitään puhuttavaa minulle.
soitin toissapäivänä ja sain kohtauksen puhelimessa huusin ja itkin kuin hullu... menettämisen pelkoa...tiedän..
mutta miksi käyttäydyn näin?
kuinka sairas olenkaan nykyisin ja kuinka helvetin rikki ja tunnevammainen..
itkettää kokoaika ja saan raivareita pikkuasioista..
lähetin jounille tänäaamuna viestin että nyt tajuan että hän ei rakasta enää..oikein itkupilliviesti...siis toosi pitkä ja luuseriviesti tyyliin annan nyt sinun sitten olla kun kerran et rakastakkaan enää..
ja perään lähetin että jos rakastat niin eikö ole mitään keinoa selvittää näitä ongelmia..
jos et rakasta en kirjoita enää kuin asiaviestejä...
ei ole vastannut...yhtään mitään !
tuossa pari kolme yötä sitten kun jouni oli humalassa hän huusi puhelimeen kuinka rakastaa minua hullun lailla, silloin sanoin ettei tuo ole rakkautta että vaihtaa vapaa aikansa viinaan ennenkuin mieluummin on minun kanssa...siitähän me silloin riitelimme..
no sitten kamalia asioita lisää,
kuinka nyt selviän tästä erosta kun en voi paeta maailman toiseen nurkkaan vaan joudun kuitenkin pitämään yhteyttä..
jounilla on velkaa nimissäni useampi tonni (hoitaa ne kyllä, siihen luotan, mutta tämän takia joudun yhteyttä pitämään) hän asuu ihan vieressä, ja pahin kaikesta olemme samassa työpaikassa,
no se on sellainen että emme välttämättä kokoaika näe, mutta myös se on välttämätöntä että usein näemme...
olen aivan loppu nyt
en jaksa yhtään mitään ja itkettää kokoajan
tunnen itseni maailman huonoimmaksi ja epäonnistuneimmaksi ihmiseksi
painoa on kertynyt ja pitäisi laihduttaa
saisi edes osan itsetunnosta takaisin..
miten jaksan tästä eteenpäin ?
miten saan pidettyä itseni niin etten enää soita tai kirjoita...
hetkittäin tajuan itsekkin ihan selvästi että se suhde ei voi jatkua..
mutta miksi vaivun aina alas ja voivottelen jounin perään..
nytkin vain itken ja itken kun kirjoitan tätä..
teksti saattaa sisältää kirjoitusvirheitä mutten jaksa tarkistaa..
no olihan tämäkin vuodatusta, mutta helpotti kirjoittaa...
kaikki läheiseni ja ystäväni sanovat että on parempi erota,
mutta miksi minun on vaikea kestää tätä eroahdistusta,
luen näitä palstoja ja ihmiset ovat selvinneet, no olisi helpompaa jos voisi saada välimatkaa mutta kun se ei ole mahdollista...
enkä jaksaisi tässäiässä (kohta50) enää uutta suhdettakaan alottaa... taas kaikki alusta...
no olisinko yksin?
en ole koskaan ollut...se onkin pahin virheeni, aina suhteesta toiseen ja nyt sitten tässä iässä pitäisi oppia se yksinolo, mutta kun en haluaisi,
haluasin olla jonkun kainalossa, haluaisin olla lähellä ja tuntea turvaa parisuhteessa ja haluaisin olla onnellinen, keroa päivän kuulumisia kuulla hänen kuulumisiaan, nukahtaa viereen ja herätä vierestä ja tietnkin haluan seksiä, mutta en halua irtosuhteita..
enkä epätoivoisesti halua uutta suhdettakaan etsiä ja ei se varmaan edes onnistuisi kunnes olen tästä selvinnyt jaloilleni..
kiitos jos jaksoit lukea tämän vuodatuksen
minua ainakin helpotti kun sain sen kirjoitettua :)
elin silloin onnettomassa avoliitossa, uusperhe (lapset minun)...otin avioeron aikoinann tämän avomiehen takia...
no eihän onnistunut ja tämän uuden kuppanini kanssa ja tuella selvisin tästä avoerosta,
tämä uusi kumppanini (olkoon nyt tässä vaikka jouni) kertoi jatkuvasti kuinka rakastaa minua ja itse en ollut häneen rakastunut.ja kerroinkin sen..mutta hänen sinnikkyytensä ansiosta olimme kuitenkin jatkuvasti yhdessä, koska viihdyin kuitenkin hänen kanssaan erittäin hyvin ja seksi oli mitä mahtavinta..
niinhän siinä sitten kävi että pikkuhiljaa meistä tuli pari..
no, ongelmia meillä on ollut aina ja ensimmäisen 5 vuoden aikana erosimmekin , en todellakaan osaa edes sanoa kuinka usein, monet kerrat kuitenkin ja seurustelinkin lýhyitä aikoja ainakin parin eri miehen kanssa.. mutta aina palasin jounin luo.. aloimme taas tekstailla, tapasimme, harrastimme seksiä, koimme sielunveljeyttä ja palasimme yhteen...
nämä olivat raastavia aikoja varmasti molempien luottamukselle ja rakkaudelle..
viimein vuonna 2004 menimme kihloihin ja tatuoimme sormiimme sormukset..ikuisen rakkauden ja sitoutumisen merkiksi..
silloin tajusin kuinka paljon häntä todella rakastin ja sitouduinkin loppuelämäkseni.
niin no...meni kuitenkin edelleen hyvin ja huonosti, vaihdellen samaa rataa...
asuimme yhdessä, erosimme, asuimme yhdessä, erosimme...jounilla oli paikka jossa asua aina tämän ns.asumuseromme aikana..
nyt viimeajat...noin vuosi...on mennyt todella huonosti !!!
seksin hän lopetti kanssani ja harrastimme sitä viimeaikoina enää ehkä n.kerran kuussa... muttei jos tein alotteen, aina vain jos hän halusi.. sanoin tässä joku aika sitten että ei käy, niin hän suuttui hirveästi,
mitä minä kostan hän kysyi ja sanoi sitten minulle että ei sitten koskaan enää..
sanoin että enkö edes kerran voi kieltäytyä kun hän tekee sen lähes aina?
kysyessäni miksi emme rakastele, hän sanoi ettei vika ole minussa vaan hänessä, että hän on loppu... väsynyt ym ym ym...
tähän ihan viimehetkeen tiedän ettei hänellä ole ketään toista ollut, sen verran tiivis on yhteydenpitomme aina ollut erojen keskellä...
nyt en tiedä jos nyt alkuvuodesta joku löytyikin koska hän muuttui aikalailla---
suurin riidan aiheuttaja suhteessamme on kuitenkin ollut viina, en ole koskaan jaksanut kestää, että seuraavana aamuna aletaan korjailemaan ja kun se harvoin edes riittää, yleensä siitä seuraa jounille uusi känni..
eihän nyt kuitenkaan mistään alkoholistista ole kyse mutta jos juo pe-iltana en tajua miksi lauantaikin pitää juodas ja sunnuntai menee darrassa... eli koko viikonloppu meni sitten siinä :(
ja kun lapseni, jotka nyt ovat jo aikuisia, olivat pienempiä olivat kotona, joten en siitäkään syystä kestänyt jounin kännäilyä heti aamusta ja lapsetkaan tuskin, koska älytön selittely ja höpötys ja kaikelainen hörhöily alkoi kun kännitila kasvoi...
olisikin vain juonut ja ollut hiljaa, siksi aina pyysinkin että menee muualle kun haluaa juoda, ellemme yhdessä lähde ulos...
tiedän yhden syyn, ja se on kamala syyllisyyden tunteeni avioerosta.
en usko lasteni nyt päällisinpuolin siitä kamalasti kärsineen, koska olemme isän kanssa edelleen hyviä ystäviä ja riitaa ei koskaan ole ollutkaan.
erosin kuitenkin lasten isästä sen avomiehen takia jota luulin elämäni rakkaudeksi...
ja josta jounin tuella sitten selvisin eroon...
voi kamala tätä kirjottaessani itsekin tajuan mikä kamala luuseri ja onneton idiootti olenkaan ollut, ja varmastikkin kärsin taudista nimeltä läheisriippuvuus...
nyt parit viimekuukaudet menivät totaalista alamäkeä.
pelkkää riitaa noin joka viikko ja sitten sovinto keskustelua syytelyä itkua hammastenkiristystä ja uusi riita...
olen sadat kerrat sanonut lapsilleni ystävilleni että nyt olemme eronneet, että en halua enää jakaa tätä ja kun erosta on mennyt päivä kaksi soitan jounille lähetän tekstareita ja saan hänet aina takaisin koska hän rakastaa sanojensa mukaan edelleenkin...
kukaan ei enää usko eroomme..
uskonko itsekkään...eroon tai yhdessä oloon.. en... en vain jaksa enää..
mitään... :(
no mutta nyt ero näyttää sitten tapahtuneen oikeasti,
en ole nähnyt jounia tänävuonna lainkaan, olemme toki soitelleet tai siis minä, ja hän sanoo ettei ole enää mitään puhuttavaa minulle.
soitin toissapäivänä ja sain kohtauksen puhelimessa huusin ja itkin kuin hullu... menettämisen pelkoa...tiedän..
mutta miksi käyttäydyn näin?
kuinka sairas olenkaan nykyisin ja kuinka helvetin rikki ja tunnevammainen..
itkettää kokoaika ja saan raivareita pikkuasioista..
lähetin jounille tänäaamuna viestin että nyt tajuan että hän ei rakasta enää..oikein itkupilliviesti...siis toosi pitkä ja luuseriviesti tyyliin annan nyt sinun sitten olla kun kerran et rakastakkaan enää..
ja perään lähetin että jos rakastat niin eikö ole mitään keinoa selvittää näitä ongelmia..
jos et rakasta en kirjoita enää kuin asiaviestejä...
ei ole vastannut...yhtään mitään !
tuossa pari kolme yötä sitten kun jouni oli humalassa hän huusi puhelimeen kuinka rakastaa minua hullun lailla, silloin sanoin ettei tuo ole rakkautta että vaihtaa vapaa aikansa viinaan ennenkuin mieluummin on minun kanssa...siitähän me silloin riitelimme..
no sitten kamalia asioita lisää,
kuinka nyt selviän tästä erosta kun en voi paeta maailman toiseen nurkkaan vaan joudun kuitenkin pitämään yhteyttä..
jounilla on velkaa nimissäni useampi tonni (hoitaa ne kyllä, siihen luotan, mutta tämän takia joudun yhteyttä pitämään) hän asuu ihan vieressä, ja pahin kaikesta olemme samassa työpaikassa,
no se on sellainen että emme välttämättä kokoaika näe, mutta myös se on välttämätöntä että usein näemme...
olen aivan loppu nyt
en jaksa yhtään mitään ja itkettää kokoajan
tunnen itseni maailman huonoimmaksi ja epäonnistuneimmaksi ihmiseksi
painoa on kertynyt ja pitäisi laihduttaa
saisi edes osan itsetunnosta takaisin..
miten jaksan tästä eteenpäin ?
miten saan pidettyä itseni niin etten enää soita tai kirjoita...
hetkittäin tajuan itsekkin ihan selvästi että se suhde ei voi jatkua..
mutta miksi vaivun aina alas ja voivottelen jounin perään..
nytkin vain itken ja itken kun kirjoitan tätä..
teksti saattaa sisältää kirjoitusvirheitä mutten jaksa tarkistaa..
no olihan tämäkin vuodatusta, mutta helpotti kirjoittaa...
kaikki läheiseni ja ystäväni sanovat että on parempi erota,
mutta miksi minun on vaikea kestää tätä eroahdistusta,
luen näitä palstoja ja ihmiset ovat selvinneet, no olisi helpompaa jos voisi saada välimatkaa mutta kun se ei ole mahdollista...
enkä jaksaisi tässäiässä (kohta50) enää uutta suhdettakaan alottaa... taas kaikki alusta...
no olisinko yksin?
en ole koskaan ollut...se onkin pahin virheeni, aina suhteesta toiseen ja nyt sitten tässä iässä pitäisi oppia se yksinolo, mutta kun en haluaisi,
haluasin olla jonkun kainalossa, haluaisin olla lähellä ja tuntea turvaa parisuhteessa ja haluaisin olla onnellinen, keroa päivän kuulumisia kuulla hänen kuulumisiaan, nukahtaa viereen ja herätä vierestä ja tietnkin haluan seksiä, mutta en halua irtosuhteita..
enkä epätoivoisesti halua uutta suhdettakaan etsiä ja ei se varmaan edes onnistuisi kunnes olen tästä selvinnyt jaloilleni..
kiitos jos jaksoit lukea tämän vuodatuksen
minua ainakin helpotti kun sain sen kirjoitettua :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
omaa elämänkertaa..paljon yhteyksiä meinaa. No , kyllä sulla on nyt oltava ilman kumppania ja rakenettava oma arvostus ja tuntemus itseesi koska rikkinäisenä ei suhteesta kannata haaveillakkan, koska kannat raskaita taakkoja perässäsi ja kyllä muutenkin suhteesta suhteeseen meneminen on huono asia koska pitää kuunnella itseään ja siinä vaihdossa ei tunnista niitä puoli jotka olis tärkeitä ottaa huomioon. Miehiltä se tuntuu onnistuvan mutta eivät olekkaan naisen logiikalla varustettuja. Stemppiä sulle ja voimia.
Jos teillä on jotain velkakirjaa niin pistä velka perintään ja muisdtutan että rakkauden näkee teoista eikä sanoista.
Ystävät ja tuttavat tukee sinua ja kuulostat siltä että hae sairaslomaa että saat itsesi tasapainoon ja samalla saat etäisyyttä jouniin.
..aloita sillä että haet sairaslomaa, ota etäisyyttä Jouniin. Mieti mitä haluat elämältäsi, haluatko tuollaisen "suhteen", no jos sitä voi sellaiseksi kutsua, vai jotain muuta. Ehkä hetki yksin eloa tekisikin hyvää, enkä usko että joudut lopunikääsi elämän yksin. On onneksi vielä kunnollisiakin ukkeleita ;-) maailmassa...tämä ei ollut mainos ;-)...
Tsemppiä, voimia ja onnellista vuotta 2008. Nyt tämä ukkeli lähtee tallustelemaan tuonne lumen keskelle.
mulla on juuri samanlainen tunne itsestäni just nyt..olen seurustellut 1,5 vuotta miehen kanssa, ja tarkoitus oli muuttaa 2 viikon päästä yhteiseen asuntoon......edellispäivänä kuitenkin taas sama juttu, riita alko roskapussista ja huutoa oli molemmin puolin, ja sama juttu; mies lähti, enkä ole kuullut hänestä....laitan jostain kumman syystä viestiä, ja toivon oikeasti, että syntyis sopu..eilinen puhelu oli katastrofi, mies haukkui täysin pystyyn, silti itken perähän...näin on käynyt jo monta kertaa...mies häipyy riidan päätteeksi, eikä ota yhteyttä, minä olen joka kerta anellut takaisin...nyt tilanne näyttää olevan totisinta totta, oli kertonut lapsilleen, että muuttoaikeet on peruttu..olen tippa linssissä koko ajan...olen taas ollut sitkeästi se perään ruikuttaja, välillä jo epäilen että hän nauttii siitä.....sama noidankehä, sovitaan, rakastetaan, pieni riita ja heti ero!!!! rakastan miestä oikeasti, mutta mullakin jo ystävät hokee, ettei kannata enää ottaa takaisin...miten helppoa se olisikaan, mutta en pysty siihen. koko ajan vain toivon, että taas syntyis sopu, tuntuu, että minulle ei ole muuta vaihtoehtoa....silti järkikin jo sanoo, ettei kannata hakata päätä seinään, mutta ei...haluan vain kaiken entiselleen..vähäsen toivon, että kaikki menisi kuten ennenkin, eli saatais sovittua asiat....pahalta näyttää...mies on mitä ihanin, kun olemme yhdessä, meillä menee aina hyvin, mut mikä helvetti siinä on, kun pieni asia kaataa koko suhteen???
Seurustelin vajaan vuoden ihanan miehen kanssa, niin pääosin hän oli aivan ihana unelmieni mies, hän vei jalat altani ja rakastin häntä suunnattomasti. Hän jätti mut nyt jo kolmannen kerran, ilman mitään pätevää syytä...mun käytös ei vain jossain tilanteessa miellyttänyt häntä ja hän lähti saman tien suhteesta ulos, keskustelematta. Itkin ja anelin häntä takaisin, lupasin muuttua sellaiseksi kuin hän halusi mun olevan... Ei sekään auttanut mutta kun aikaa kului joitakin viikkoja alkoi tulla syytteleviä tekstareita ja sitten pääsimme keskusteluyhteyteen ja palasimme taas yhteen. Nyt kun hän jo kolmannen kerran jätti mut, tajusin ettei hän arvosta mua omana itsenäni ja että mun on parempi olla ilman häntä... Haluan pysyä tiukkana enkä palata enää siihen suhteeseen takaisin, mutta silti ikävöin häntä suunnattomasti ja toivon hänen ottavan yhteyttä ja haluavan mut takaisin. Miksi pitää olla niin heikko?!
Ei niin, että samalla tavalla olisi käynyt, vaan lähinnä tuo tunntesisältö ja se, että itsekin oivalsit jo kirjoittaessasi, että tämähän vaikuttaa aivan läheisriippuvaisen jutulta. Itse olen saanut valtavasti apua sellaisesta paikasta, kuin Al-anon. En tiedä oletko kuullut koskaan. Ryhmiä, joissa käydään 'nimettöminä' ja joiden sisältö on samankaltainen kuin AA:ssa eli kahdentoista askeleen ohjelma? Al-anoniin pääsyvaatimuksena on ainoastaan jonkun läheisen alkoholinkäyttö, niin että se on vahingoittanut sinua. Tervetuloa toivoo Tuija