Häkämies

pystyyn elisassa jottei islantilaiset valtaisi yritystä, toisaalla levittelee käsiä ettei voi Stora-ensolle mitään...heh..heh!
On miehellä puheet!!
5344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oliko se Häkämies, joka sitä Elisan kokousta häärää??? Eiköhän ne ole ihan muut henkilöt.

Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön tehtävänä on tulon tuottaminen osakkeidenomistajille, ellei yhtiöjärjestyksessä ole muuta säädetty kaikkien osakkeenomistajien yhteispäätöksellä.

Kun yhtiö viedään pörssiin, tulee tästä määräyksestä ehdottoman sitova muita osakkeenomistajia kohtaan. Liiketoimintatulokseen pyrkiessään osakeyhtiö voi ottaa ja ottaakin liiketoimintariskejä. Riskinoton tarkoituksena on oltava kuitenkin aina yrityksen tuloksen tai arvon parantaminen. Näitä rikejähän Enso on kyllä ottanut ja yhiökokouksissa niistä hallitus on tehnyt ja tekee yhtiökokoukselle tilin.

Osakkeenomistaja, enemmistölläkään, ei voi päättää, että pörssiin viety osakeyhtiö ryhtyisikin toteuttamaan esim. enemmistöosakkaan etuja ja rikkoisi tällä tavoin osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen määräyksiä. Tästä säädetään rangaistuksia ja korvausvelvollisuutta osakeyhtiölaissa ja pörssisäännöissä. Pörssiyhtiön ei ole mahdollista nauttia riskirahoitusetuja pörssisijoittajilta ja palvella yhtä, vaikka enemmistöosakasta sen eriyisissäintresseissä. Tämä nyt vaan on ymmärrettävä.

Hallitukset, jotka ovat aikanaan olleet viemässä Fortumia, Rautaruukkia yms. yhtiöitä pörssiin, ovat samalla sitoutuneet toimimaan muita sijoittajia kohtaan osakeyhtiölain mukaisella tavalla. Tästä ei Häkämiestä eikä nykyistä hallitusta voi syyttää. Keskustelut siitä, pitääkö Suomen Valtion omistaa pörssiosakkeita aluepoliittisista, työllisyys yms. syistä, on jo aikanaan ratkaistu ja taakse jäänyttä elämää. Pörssiyhtiö toimii kuten pörssiyhtiö toimii. Poliittiset pisteidenkerääjät tietysti siunailevat ja hämmästelevät kansan parissa. Ovat kuitenkin täysin tietoisia, että riskirahan hankintaratkaisuissa useat sosialistit ovat olleet aikanaan mukana ja olleet tietoisina pelisäännöistä.

Äänestä
  • "Ministeri Jyri Häkämies on ilmoittanut, että valtio tukee 0,65:n prosentin omistusosuudella teleyhtiö Elisan nykyistä hallitusta torjumaan islantilaisten valtaushankkeet.

    Tuomioja ihmettelee, miksi hallitus ei ole valmis käyttämään 25 prosentin (ja yhdessä Kelan kanssa yli kolmanneksen) äänivaltaansa Stora Ensossa saadakseen yhtiön jatkamaan Kemijärven kannattavan sellutehtaan toimintaa."

    Äänestä

  • Mutta Liisa Jaakonsaaren esitys pitää toteuttaa. valtio myymään osakkeensa Stora Ensosta ja niillä rahoilla hoitamaan Itä-Lappiin uusia puunjalostoslaitoksia IkiHirren ja Lapin puupalvelun sekä PuuPasin rinnalle. onneksi kaupungilla on puualan ammattilainen Jari Polvi toteuttamassa hommia , sillä eihän pilvissä kulkeva elinkeinojohtaja osaa johtaa kuin hirviporukkaa ja sitäkin huonosti. Ja Nato Sarriojärvele harjoittelemaan.

    Äänestä

  • ylen uutisista: kirjoitti:

    "Ministeri Jyri Häkämies on ilmoittanut, että valtio tukee 0,65:n prosentin omistusosuudella teleyhtiö Elisan nykyistä hallitusta torjumaan islantilaisten valtaushankkeet.

    Tuomioja ihmettelee, miksi hallitus ei ole valmis käyttämään 25 prosentin (ja yhdessä Kelan kanssa yli kolmanneksen) äänivaltaansa Stora Ensossa saadakseen yhtiön jatkamaan Kemijärven kannattavan sellutehtaan toimintaa."

    Yhtiökokouksessa päätetään yhtiön hallituksesta ja Suomen Valtio on ilmoittanut pienosakkaana kantansa hallituksen kokoonpanoon. Hallituksen kokoonpanokysymykseen sisältyy yhtiön strategisia valintoja - ei päätöksiä yksittäisten liiketoimintojen järjetämisestä.

    Elisan osalta hallituksen valinta sisältää strategisen valinnan siitä, katsotaanko yhtiön tuottavan omistajilleen paremman tuoton tai varallisuuslisän laajentamalla toimintansa painopistettä ulkomaille vai operoimalla perinteellisemmällä toimialueella, mistä saatu tuotto ja jaettu osinko on ollut poikkeuksellisen hyvä. Suomen valtio ja Jyri Häkämies ovat ilmaisseet suhtautuvansa islantilaista sijoittajaa hiukan epäileväisemmin niihin tuotto-odotuksiin, joita kansainvälisen toiminnan laajentumisella olisi. Varmaankin on otettu huomioon kokemuksia, mitä esim. Soneralla, UPM-Kymmenellä ja Stora-Ensolla on asiasta ollut.

    Erkki Tuomiojan tulisi kovasti selittää oma käyttäytymisensä niissä valinnoissa, joita Stora-Enso teki ja lähti seikkailemaan Amerikan raiteille. Mikä hänen roolinsa kauppa- ja teollisuusministerinä tuolloin oli. Hänen aikanaan tehdyt strategiset virheratkaisut ovat kuihduttaneet Stora-Enson toimintaedellytyksiä merkittävästi. Pörssiyhtiönä Stora-Enso joutuu tekemään ratkaisunsa itsekkäästi ja puhtaasti kestävien liiketaloudellisten perusteiden pohjalta. Erkki Tuomiojan rooli on tässä vain päättämisvaltaa vailla olevan sivustakatsojan populistista neuvontaa, hän on Stora-Esnson osalta jo asintuntemuksensa näyttänyt.

    Äänestä

  • Kaius Kätsy kirjoitti:

    Mutta Liisa Jaakonsaaren esitys pitää toteuttaa. valtio myymään osakkeensa Stora Ensosta ja niillä rahoilla hoitamaan Itä-Lappiin uusia puunjalostoslaitoksia IkiHirren ja Lapin puupalvelun sekä PuuPasin rinnalle. onneksi kaupungilla on puualan ammattilainen Jari Polvi toteuttamassa hommia , sillä eihän pilvissä kulkeva elinkeinojohtaja osaa johtaa kuin hirviporukkaa ja sitäkin huonosti. Ja Nato Sarriojärvele harjoittelemaan.

    osakeyhtiöiden hoidosta... hyvänä esimerkkinä Töveli ja Kemijärven vuokratalot oy...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajaa yhtiökokousta kirjoitti:

pystyyn elisassa jottei islantilaiset valtaisi yritystä, toisaalla levittelee käsiä ettei voi Stora-ensolle mitään...heh..heh!
On miehellä puheet!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu