Tiedoksenne:)

Tulin palstallenne sattumoisin, huomasin jotain korjattavaa miehisyys käsitykseen joka palstallanne vallitsi, ehkä myös naisellisuus vaatisi pohtimista.

Ensin käytin nimimerkkiä miesten mies, joka oli jossain vaiheessa muuntunut tosi mieheksi. Koska en itseasiassa elvistele elämässäni muutoinkaan miehisillä kehumisilla, muutan nimimerkkini jatkossa isoveljeksi.

Uusi nikki voisi toki olla vaikka setä tai papparainen, jos ajattelen keskustelijoiden keski-ikää tällä palstalla, jostain syystä en pidä noista kalkkiksille kalskahtavilta nimimerkeiltä, vaikka olenkin jo 54 v. , 1,5 vuotiaan, maailman suloisimman tyttölapsen ukki, niin koen olevani ikinuori, minussa asuu se ilkikurinen pikkupoika, menee hautaankin kanssani.

Mitä taas tulee intuitiivisena ihmisenä kokemuksiini palstallanne, vaistoan sen, että yhä useampi nuori/nuoriaikuinen on tänäpäivänä yksinäinen, kaipaa ystävää, hellyyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Monella on tyydyttämätön rakkauden nälkä. Näin on käynyt kun perheet, suvut ja yhteisöt on hajalle lyöty, hajoitettu. Ihmiseltä vaaditaan pelkästään tulosta, maallisia saavutuksia, meriittejä. Vähät siitä, minkälainen olet ihmisenä, kuinka hyvin lähimmäistäsi tuet ja ymmärrät. ei sillä ei ole merkitystä, sitä ei hyödyksesi lasketa.

Kerroin taustatietoni sen tähden, josko jäänkin tänne maailmaa parantamaan, niin en pyri gallupienne ykkös-sijoille, en liioin tavoiteltavaksi vaihtoehdoksi, jonkilaiseksi malliksi miehille kylläkin, isällisessä hengessä:)

Hyvää päivänjatkoa kaikille:)
431433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

No jos viihdyt / jaksat tätä päänaukomista, niin aikuinen näkökulma jos mikä on yksi asia, joka tältä palstalta aika usein puuttuu.

Teretulemast.

Äänestä
  • sitten poistun töihin.

    Mitä tulee viihtymiseen, viihdyn siellä missä keskustellaan, missä ihmiset ovat aitoja. teeskentelijöiden joukoissa en vaikuta.

    Pari esimerkkiä, mitkä minua hellyyttivät edellisissä keskusteluissani. Ensinnäkin, hän joka minulle isoin kirjaimin kirjoitti, olet ihana ja jatkoi vielä, marry me, nimimerkkinsä oli vieläpä tasokasnainen. Toinen vielä hellyttävämpi oli eilen iltainen , ilmeisesti nuorityttö, joka sanoi suorat sanat, sä panetat:) Näissä on jotain avoimen vilpitöntä, josta minä pidän:)

    Mitä taas tulee turnauskestävyyteen, ole kovillakin palastoilla karaistunut. Moneen kertaan minut on tosimiesten taholta pahoinpideltykin, sanallisin asein, silti en ole luovuttanut:)

    Äänestä

  • isoveli2 kirjoitti:

    sitten poistun töihin.

    Voi olla noin naiivi kirjoittajien suhteen..

    Vai oliko tuo sarkasmia? Olihan..

    Äänestä

  • sarvikuonokas kirjoitti:

    Voidakseen olla älykäs, on oltava myös naiivi.

    haliterkuin: pyrstötähti

    Äänestä

  • sarvikuonokas kirjoitti:

    Voi olla noin naiivi kirjoittajien suhteen..

    Vai oliko tuo sarkasmia? Olihan..

    Mä en tiedä miten vanha olet Sarvikuonokas. En osaa arvioida.

    Itse keski-ikäisenä netti tasa-arvoistaa minua nuorempien (ja epäilemättä myös paljon itseäni vanhempien) kanssa.

    Netti on siinä mielessä anonyymi, että toisen ikää ei tiedä. Tietysti sen nyt joskus arvaa, tai näkee suunnan, ja joskus se on esillä. Huijauskin mahdollista.

    Mut oma kokemukseni on, että täällä voi puhua jonkun 18-vuotiaan tai 60-vuotiaan kanssa samalla tasolla siten, että tiedetty ikä ei vaikuta. Tavallisessa elämässä kovin paljon nuorempi ihminen ei nykymaailmassa keskustele normaalisti itseään vanhemman kanssa. Alkuasenteena on se, että se on kalkkis. Ja se kalkkis taas voi pitää toista kakarana. Tajuatko mitä tarkoitan?

    Äänestä

  • isoveli2 kirjoitti:

    sitten poistun töihin.

    Mitä tulee viihtymiseen, viihdyn siellä missä keskustellaan, missä ihmiset ovat aitoja. teeskentelijöiden joukoissa en vaikuta.

    Pari esimerkkiä, mitkä minua hellyyttivät edellisissä keskusteluissani. Ensinnäkin, hän joka minulle isoin kirjaimin kirjoitti, olet ihana ja jatkoi vielä, marry me, nimimerkkinsä oli vieläpä tasokasnainen. Toinen vielä hellyttävämpi oli eilen iltainen , ilmeisesti nuorityttö, joka sanoi suorat sanat, sä panetat:) Näissä on jotain avoimen vilpitöntä, josta minä pidän:)

    Mitä taas tulee turnauskestävyyteen, ole kovillakin palastoilla karaistunut. Moneen kertaan minut on tosimiesten taholta pahoinpideltykin, sanallisin asein, silti en ole luovuttanut:)

    Oot kyl ihan huippumies ;D ;D !

    Äänestä

  • :D :D ! kirjoitti:

    Oot kyl ihan huippumies ;D ;D !

    miksi mielestäsi? Mikä sinun mielestäsi tekee minusta huippumiehen? Ihan oikeesti haluun tietää.

    Äänestä

"jonkilaiseksi malliksi miehille kylläkin, isällisessä hengessä:)"

Ei täällä tarvita miehen mallia tai isähahmoa, meillä on jo patevantaa, vähäinen palvelija ja yrmiö, tosin viimeksimainitun kannanotot ovat pehmentyneet jo ikenillä purtavaan muotoon.

Äänestä
  • Tuskin AP holhoamaan alkaakaan - ei ole noissa muissa viesteissä/aloituksissakaan sitä tehnyt. Yksi aikuisuuden merkki muuten.

    Kyllä täällä tarvitaan miehenmalleja. Aika pahasti on monella hakusessa, joten hyvä kun tulee lisää fiksuja keskutelijoita. Patevantaata en tiedä; ja taakka lienee Yrmiolle yksin liian raskas. Vaihtoehtoja tarvitaan. ;-)

    Äänestä

Joo eiku remmiin vaan :D

Äänestä
  • Eikun remmiin;

    Äänestä

jäin kaipaamaan miehekkyyden määritelmää sinun näkökulmastasi, jos se vinoutuneelta kerran vaikuttaa.

Äänestä

Enpä ala eilisiä kirjoituksiani sulle tässä toistelemaan joten lyhyesti ja ytimekkäästi vaan; oikein lämpimästi tervetuloa :)

Äänestä
  • *olen otettu*

    Äänestä

"isällisiä" neuvoja jaellessasi että ainakaan minun ei todellakaan tarvitse olla samanlainen kuin sinä nyt.

Äänestä

Saa nähdä minkälaista miehen mallia tulet meille tarjoamaan.... Toivottavasti se miehen malli ei ole periytynyt isäsi ikäpolvilta eikä perustu raamatullisiin/uskonnollisiin arvoihin.

Äänestä
  • Onko teillä nyt jotenkin ahdistunut olo?

    Äänestä

  • heh heh kirjoitti:

    Onko teillä nyt jotenkin ahdistunut olo?

    Höh...mä oon ollut ahdistunut syntymästäni asti.

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    olisiko asuinpaikalla merkitystä?

    Äänestä

  • miten on kirjoitti:

    olisiko asuinpaikalla merkitystä?

    Ainakaan parin sadan kilometrin siirtymät suuntaan tai toiseen eivät ole auttaneet. Toisaalta jos asuinpaikkaa siirtäisi riittävän pitkästi lounaaseen (esim. 10tkm) niin saattaisi ahdistus alkaa helpottamaan.

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    Ainakaan parin sadan kilometrin siirtymät suuntaan tai toiseen eivät ole auttaneet. Toisaalta jos asuinpaikkaa siirtäisi riittävän pitkästi lounaaseen (esim. 10tkm) niin saattaisi ahdistus alkaa helpottamaan.

    täällä kaikilla hubaa ;)

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    Höh...mä oon ollut ahdistunut syntymästäni asti.

    oli....... miehet vastaa epäluuloisina, ja naiset toivoittaa riemumielin tervetulleeksi? ;D

    Äänestä

  • ahdistuksen asteesta kirjoitti:

    oli....... miehet vastaa epäluuloisina, ja naiset toivoittaa riemumielin tervetulleeksi? ;D

    aloittaja vaikutti kovin miehekkäälle mutta silti niin vaatimattomalle. Herkisti mielen.

    Äänestä

  • -tähti- kirjoitti:

    Nyt en hokaa mihin kohtaan "Miksi" kysymyksesi kohdistuu?

    Äänestä

  • sama . kirjoitti:

    Nyt en hokaa mihin kohtaan "Miksi" kysymyksesi kohdistuu?

    miksi ovatten epäluuloisna miehet?

    haliterkuin: kirkkaana loistava tähti

    Äänestä

  • -tähti- kirjoitti:

    miksi ovatten epäluuloisna miehet?

    haliterkuin: kirkkaana loistava tähti

    Koska miehet arvostavat tekoja puheiden edelle? Tai sitten ei, en minä tiedä.

    Äänestä

  • old_profile_34338 kirjoitti:

    uskon aloittajan vilpittömyyteen. Uutta verta kehiin!

    haliterkuin: kirkkahana loistava tähti

    Äänestä

  • -tähti- kirjoitti:

    uskon aloittajan vilpittömyyteen. Uutta verta kehiin!

    haliterkuin: kirkkahana loistava tähti

    Vaikka ap. olisi vilpitön niin voihan hän olla totaalisesti hukassa oman ylivertaisuutensa suhteen tai aliarvioida muita. Ei minulla mitään uusia keskustelijoita vastaan ole, mutten aio hihkua innosta jonkun itsenimitetyn puolimessiaan tähden.

    Halipalilompsis.

    t. Dorka

    Äänestä

  • käs. omasta fiksuudesta

    old_profile_34338 kirjoitti:

    mie halluun uskoa, että nyt löytyi se OIKEA miehen malli.

    haliterkuin: loistava tähti

    Äänestä

  • -tähti- kirjoitti:

    mie halluun uskoa, että nyt löytyi se OIKEA miehen malli.

    haliterkuin: loistava tähti

    Eikö me just päästy sopimukseen, että yhtä ja oikeaa ei ole missään asiassa? [P.S. tämä on sitä aikuisuutta, jota peräänkuulutin, ja kuvittelen löytyvän AP:stä. Avaruutta erilaisuudelle, moninaisuudelle.]

    *huokaus* :DD

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Eikö me just päästy sopimukseen, että yhtä ja oikeaa ei ole missään asiassa? [P.S. tämä on sitä aikuisuutta, jota peräänkuulutin, ja kuvittelen löytyvän AP:stä. Avaruutta erilaisuudelle, moninaisuudelle.]

    *huokaus* :DD

    tähden lentävän, TOIVO!

    haliterkuin: kirkassilmätähti

    Äänestä

  • -tähti- kirjoitti:

    tähden lentävän, TOIVO!

    haliterkuin: kirkassilmätähti

    monta kertaa, että miksi miesten nimet ovat niin ihanteellsia. Ajatelkaa nyt: Toivo, Aarre, Sulo (eikö tämän nyt pitäisi ainakin olla naisen nimi???), Voitto, Taito, Uljas, Jalo, Aatos.

    Aivan ahdistaa.

    Äänestä

  • olenkin pohtinut kirjoitti:

    Ja sitten: Petri, kivi? Mitä vittua, miksi minä?

    Äänestä

  • olenkin pohtinut kirjoitti:

    monta kertaa, että miksi miesten nimet ovat niin ihanteellsia. Ajatelkaa nyt: Toivo, Aarre, Sulo (eikö tämän nyt pitäisi ainakin olla naisen nimi???), Voitto, Taito, Uljas, Jalo, Aatos.

    Aivan ahdistaa.

    lainata tänään Unto Kupiaisen teoksia.

    haliterkuin: tähtipien

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    täällä kaikilla hubaa ;)

    ...oo tarpeeksi etelässä. Brasilia tai vaikka Havaiji voisi olla ihan jees.

    Äänestä

  • -tähti- kirjoitti:

    miksi ovatten epäluuloisna miehet?

    haliterkuin: kirkkaana loistava tähti

    ...saanut huomata, että itseään auliisti ylistävät eivät ole olleet mielestäni aivan niin erinomaisia kuin antavat ymmärtää (tai luulevat olevansa).

    Äänestä

Kaikenlaiset näkökulmat ovat tervetulleita eli tervetuloa munkin puolesta.

Äänestä
  • ja kumarrus:)

    Äänestä

Miehen malleista onkin huutava pula tänä päivänä!

Äänestä
  • sinut voisin syödä elävältä:)

    Äänestä

Täältä tahtookin miesmallit kadota, kuin tuhka tuuleen.

Äänestä
  • yritän tuoda esille poikkeavan miesmallin. Millaisenko? Tavallisen, mitäänsanomattoman, missään näkymättömän perheenisän mallin, hänen joka rakastaa vaimoaan ja perhettään ylikaiken, antaa henkensäkin rakkaittensa tähden.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

isoveli2 kirjoitti:

Tulin palstallenne sattumoisin, huomasin jotain korjattavaa miehisyys käsitykseen joka palstallanne vallitsi, ehkä myös naisellisuus vaatisi pohtimista.

Ensin käytin nimimerkkiä miesten mies, joka oli jossain vaiheessa muuntunut tosi mieheksi. Koska en itseasiassa elvistele elämässäni muutoinkaan miehisillä kehumisilla, muutan nimimerkkini jatkossa isoveljeksi.

Uusi nikki voisi toki olla vaikka setä tai papparainen, jos ajattelen keskustelijoiden keski-ikää tällä palstalla, jostain syystä en pidä noista kalkkiksille kalskahtavilta nimimerkeiltä, vaikka olenkin jo 54 v. , 1,5 vuotiaan, maailman suloisimman tyttölapsen ukki, niin koen olevani ikinuori, minussa asuu se ilkikurinen pikkupoika, menee hautaankin kanssani.

Mitä taas tulee intuitiivisena ihmisenä kokemuksiini palstallanne, vaistoan sen, että yhä useampi nuori/nuoriaikuinen on tänäpäivänä yksinäinen, kaipaa ystävää, hellyyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Monella on tyydyttämätön rakkauden nälkä. Näin on käynyt kun perheet, suvut ja yhteisöt on hajalle lyöty, hajoitettu. Ihmiseltä vaaditaan pelkästään tulosta, maallisia saavutuksia, meriittejä. Vähät siitä, minkälainen olet ihmisenä, kuinka hyvin lähimmäistäsi tuet ja ymmärrät. ei sillä ei ole merkitystä, sitä ei hyödyksesi lasketa.

Kerroin taustatietoni sen tähden, josko jäänkin tänne maailmaa parantamaan, niin en pyri gallupienne ykkös-sijoille, en liioin tavoiteltavaksi vaihtoehdoksi, jonkilaiseksi malliksi miehille kylläkin, isällisessä hengessä:)

Hyvää päivänjatkoa kaikille:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu