voivoi..
vuoden kestänyt suhde on takana.nyt se on kaatunut.
aloitimme seurustelumme todella huonoon aikaan ylipäätänsä.kumpikaan ei ollut siihen valmis,mieheni kärsi masennuksesta ym ongelmista jotka vaikuttavat hänen elämäänsä.
tuntuu,että hän pelkää rakastua.minä,sen sanoin jo aika aikaisessa vaiheessa,koska näin tunsin.mies ei.noh..
tuntuu,että mies ajattelee liikaa.ylipäätänsä häntä stressaa,työt,pitäis hakea opiskelemaan,ja vielä meidän suhde jossa on ollut paljon riitoja,ja hän on kyllästynyt niihin.tiedän sen itsekkin että olen tätä suhdetta ositain pilannut käytökselläni ja mm. mustasukkaisuudellani.
mieheni on sanonut että ei voi seurustella kanssani, koska hänellä ei ole sitä varmuuden tunnetta,mikä minulla on.tiedän että haluan olla tämän miehen kanssa koko loppuelämäni,oli tahti mikä tahansa sitten.ei hän minua ikinä pettäisi,eikä tahtoisi satuttaa,mutta hänen mielestään ei voi seurustella tai jatkaa ihmisen kanssa jos ei ole sellaista varmaa tunnetta koko ajan.
minä en jotenkin tuota saa päähäni millään..kyllähän minäkin mietin muita vaihtoehtoja ja mitä jos lauseita usein.mutta silti tiedän ja tunnen oloni varmaski tämän miehen kanssa.
vaikeaa vaan on nyt yhtäkkiä päästää irti toisesta koska häntä todella paljon vielä rakastan ja toivoisin että tämä joku päivä vielä puhkeisi uudelleen kukkaan,kun mieheni on ihmisenä ehjä.
kertokaa miehet, ja naiset kokemuksia suhteistanne tai mitä vaan.oletteko itse kokeneet tuollaista tunnetta ja sen takia ei voi jatkaa toisen kanssa..
mieheni sanoi että toivoisi,että tämä voisi joskus vielä alkaa alusta, vaikka se olisikin vaikeaa,miltei mahdotonta. hän haluaa aikaa itselleen ja miettiä mitä elämältään haluaa ylipäätänsä.on sanonut ettei hänelle riitä se,että häntä rakastaa vain yksi ihminen niin kovin paljon tässä maailmassa.hän ei saa päähänsä sitä, kuinka rakastava perhe hänellä on ym läheiset.
hän haluaa ns. kokeilla saako tämän eron aikana sen varmuuden tai sen tunteen mitä on minusta etsinyt.olemme seurustelleetkin niin tiiviisti ja olen varmasti ahdistanut hänen tunteitaan nurkkaan mikä ei ole ainakaan asiaa eteenpäin vienyt.
toivon vaan niin kovasti,että hän saisi elämänsä kuntoon ja pääsisi eroon menneisyyden kahleista ja menisi eteenpäin.jatku meidän suhde tai ei.
satuttaahan tämä ero,todella paljon.varsinkin kun tuntuu että elän vain toivossa tälläkin hetkellä..että hän "parantuisi" ja löytäisi meidän rakkauden uudelleen.
mutta kannattaako minun nyt vain pysyä hiljaa,poissa hänen tieltään vai ottaa silloin tällöin yhteyttä kysyä kuulumisia ym?koska en halua ,että hänestä tuntuu, että ahdistan häntä vaikkei oltaisikaan yhdessä.
vuoden kestänyt suhde on takana.nyt se on kaatunut.
aloitimme seurustelumme todella huonoon aikaan ylipäätänsä.kumpikaan ei ollut siihen valmis,mieheni kärsi masennuksesta ym ongelmista jotka vaikuttavat hänen elämäänsä.
tuntuu,että hän pelkää rakastua.minä,sen sanoin jo aika aikaisessa vaiheessa,koska näin tunsin.mies ei.noh..
tuntuu,että mies ajattelee liikaa.ylipäätänsä häntä stressaa,työt,pitäis hakea opiskelemaan,ja vielä meidän suhde jossa on ollut paljon riitoja,ja hän on kyllästynyt niihin.tiedän sen itsekkin että olen tätä suhdetta ositain pilannut käytökselläni ja mm. mustasukkaisuudellani.
mieheni on sanonut että ei voi seurustella kanssani, koska hänellä ei ole sitä varmuuden tunnetta,mikä minulla on.tiedän että haluan olla tämän miehen kanssa koko loppuelämäni,oli tahti mikä tahansa sitten.ei hän minua ikinä pettäisi,eikä tahtoisi satuttaa,mutta hänen mielestään ei voi seurustella tai jatkaa ihmisen kanssa jos ei ole sellaista varmaa tunnetta koko ajan.
minä en jotenkin tuota saa päähäni millään..kyllähän minäkin mietin muita vaihtoehtoja ja mitä jos lauseita usein.mutta silti tiedän ja tunnen oloni varmaski tämän miehen kanssa.
vaikeaa vaan on nyt yhtäkkiä päästää irti toisesta koska häntä todella paljon vielä rakastan ja toivoisin että tämä joku päivä vielä puhkeisi uudelleen kukkaan,kun mieheni on ihmisenä ehjä.
kertokaa miehet, ja naiset kokemuksia suhteistanne tai mitä vaan.oletteko itse kokeneet tuollaista tunnetta ja sen takia ei voi jatkaa toisen kanssa..
mieheni sanoi että toivoisi,että tämä voisi joskus vielä alkaa alusta, vaikka se olisikin vaikeaa,miltei mahdotonta. hän haluaa aikaa itselleen ja miettiä mitä elämältään haluaa ylipäätänsä.on sanonut ettei hänelle riitä se,että häntä rakastaa vain yksi ihminen niin kovin paljon tässä maailmassa.hän ei saa päähänsä sitä, kuinka rakastava perhe hänellä on ym läheiset.
hän haluaa ns. kokeilla saako tämän eron aikana sen varmuuden tai sen tunteen mitä on minusta etsinyt.olemme seurustelleetkin niin tiiviisti ja olen varmasti ahdistanut hänen tunteitaan nurkkaan mikä ei ole ainakaan asiaa eteenpäin vienyt.
toivon vaan niin kovasti,että hän saisi elämänsä kuntoon ja pääsisi eroon menneisyyden kahleista ja menisi eteenpäin.jatku meidän suhde tai ei.
satuttaahan tämä ero,todella paljon.varsinkin kun tuntuu että elän vain toivossa tälläkin hetkellä..että hän "parantuisi" ja löytäisi meidän rakkauden uudelleen.
mutta kannattaako minun nyt vain pysyä hiljaa,poissa hänen tieltään vai ottaa silloin tällöin yhteyttä kysyä kuulumisia ym?koska en halua ,että hänestä tuntuu, että ahdistan häntä vaikkei oltaisikaan yhdessä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen ollut hieman samassa tilanteessa jo kauan.Rakastan edelleen miestä,vaikka meillä tässä oli myös välit poikki kokonaan.Nyt taas ollaan jo kuitenkin nähty.Itse haluan tällä kertaa antaa tilaa,olla ottamatta enempiä yhteyksiä.Saahan mies soittaa jos siltä tuntuu ja niin olen myös sanonut hänelle.En tahdo tyrkyttää itseäni,senhän voi myös kokea painostuksena.Olemme puhuneet onneksi paljon,ja sydäntäni lämmittää ,että edes on pieni valon pilkku tunnelin päässä,tämän yhdenkerran tapaamisen jälkeen.Voimia sinne,mitä sitten teetkin.Ps.Voithan kirjoittaa minulle,niin kerron enemmän asiasta,ja voidaan vaihtaa ajatuksia!
[email protected]
kun annat miehen olla rauhassa ja et ota yhteyttä. Jos mies ei ole eritellyt mistä hänen varmuuden puute johtuu, sinun onkin varmasti vaikea ymmärtää sitä. Tavallaan mies olisi reilumpi jos sanoisi mitä hänen ajatustensa takana on, mutta ymmärrettävää ettei hän halua sitä tehdä. Voi olla jotain millä hän pelkää loukkaavansa sinua.
Oma vastaava kokemukseni on että tapasin naisen jonka kanssa henkinen puoli on jotain aivan ennen kokemattoman mahtavaa, mutta en halunnut häntä fyysisesti sillä tavoin kuin hän minua ja emme ulospäin mielestäni olleet ihan sopusointuinen pari.
Voi kuulostaa pinnalliselta ja kärsinkin syyllisyydentunteista ym. pitkään eromme jälkeen. Ehkä silti on parempi olla rehellinen itselleen (ei sitä oikein muutakaan lopulta voi). Nyt olen tapaillut pari kuukautta naista joka fyysisesti vastaa enemmän ihanteitani ja niin se lopulta kuitenkin on että se on minulle tärkeää. Tämä aiempi nainen silti on pysynyt aina mielessäni lämpimänä muistona ja en häntä unohda. Toivon edelleen että jonain päivänä voimme olla ystäviä, koska henkisesti hän kuitenkin tuli niin lähelle minua. Ehkä se henkinen tunne toteutuukin paremmin ystävyys- kuin rakkaussuhteessa.
No se on hyvä että olit itsellesi rehellinen, mutta noista pinnallisista argumenteistasi tulee mieleen että olet vähän keskenkasvuinen vielä. Jos kumppanin valintasi perustuu vain siihen, että näytätte hyvältä yhdessä ja kumppanisi viehättää sinua fyysisesti, niin sanoisin että olet aika kylmä ja kypsymätön ihminen. Sillä suomeksihan se tarkoittaa että halusit kumppanin joka on paremman ja edustavamman näköinen ja ilmeisti antaa sinusta parempaa kuvaa ulospäin, eikö vain? No kunhan vanhenet ihmisen kanssa jonka kanssa ei henkinen puoli toimi ja kuitenkin seksikin vähenee kun parisuhde arkipäiväistyy ja unohtamatta että te molemmat vanhenette ja kauneuskin haihtuu. Kyllä olet tehnyt todella hyvän valinnan. Toivottavasti tämä "ystäväsi" tajuaa arvonsa eikä halua enää olla edes ystäväsi.U GOT THE POINT???
Mulla vähän vastaavanlainen tilanne tällä hetkellä kuin sulla..Olen seurustellu n.2 vuotta tyttökaverini kanssa. Hän on ollut mulle parasta mitä on tapahtunut pitkään aikaan..kuitenkin epäröin suhdettamme, koska en tunne ehkä niin voimakasta seksuaalista vetovoimaa häntä kohtaan kuin aikaisemmissa suhteissani...tai irtosuhteissa..
Henkisesti olemme varmaankin täydellisiä toisillemme..hän on paras ystäväni ja minä hänen. Minua vain ahdistaa kun en tiedä onko hän kuitenkaan se oikea minulle, jos en himoitse häntä fyysisesti. meidän suhteemme alkukin perustui ehkä enmpi ystävyydelle kuin kiihkolle..
Suhteemme on myös siinä mielessä erityinen, että asumme eri maissa, emmekä ole näin päässeet elämään nk. arkea.
Mietin niinkin typeriä asioita "että onko hän tarpeeksi hyvän näköinen minulle"..jos et voi sanoa omalle tyttöystävällesi että "olet maailman kaunein"..eikö jotain ole pielessä..
Mietin näitä asioita omalta kantiltani sekä tietenkin myös hänen...onko reilua "pitää" häntä suhteessa, jossa ei ole intohimoa niin paljon..? Tapasin häntä viimeksi jouluna n.2 viikon ajan ja harrastimme seksiä ehkä 4-7 kertaa. Hänestä se oli aivan liian vähän ja ihmetteli tätä ääneen...
Täytyy kyllä myötäää ettei seksi muutenkaan ole oikein kiinnostanut viime aikoina, johtuen muista ongelmistani...
Meillä on tällä hetkellä vapaa suhde...olen harrastunut seksiä muutamaan otteeseen..mutta esim. 2 viime kertana en ole esim. edes "saanut eteen"..ja jälkikäteen on joka tapauksessa hirveä morkkis..
Buff....alkaa jo varmaan mennä asian vierestä, mutta poinntina oli tämä fyysisen ja henkisen "rakkauden" eroaminen toisistaan..voiko ne erota?kuuluuko niiden erota?mikä on normaalia?
-J
Kuin omasta elämästäni.. :(
oon oikeesti nniin pihalla.
nähtiin miehen kanssa eilen.piti nähdä ihan kaverimerkeissä vaihtaa kuulumiset ym.
liian läheiseksihän se meni.
kysyin häneltä,miksi hän tekee näin?meidän piti nyt olla vain kavereita, ja sillä asenteella tulin sua katsomaan.
hän sanoi että on kaivannut mua ja meitä.sanoin etten rupea mihinkään suhteeseen taas hänen kanssaa,jos ei juu meininki jatkuu,ja huomennä hän ei taas tiedä mitä haluaakaan.hän vannoi haluavan oikeasti yrittää ja saada kaiken toimimaan.
olen kuullut tuon lauseen ennenkin..nyt oikeasti haluan yrittää ja saada pyörät pyörimään,eipä silti muutosta ole näkynytl.
oon ihan sekasin tunteistani ja kaikesta.tuntuu ettei mikään kolahda enää mitä hän sanookaan minulle..
ja suoraan sanoen,en yhtään ihmettelisi jos miehestä ei pariin päivään kuuluisi mitään, ja kun otan yhteyttä häneen, hän pyytäisi anteeksi mitä teimme, ja ettei tästä voi tulla mitään.en oikeasti jaksa uskoa enää mihinkään ja on vaikea luottaa enää tuohon mieheen.
:(
suhdetta haluaisin jatkaa,mutta kaikki usko ja voima on nyt vaan niin lopussa.miehen pitäisi tehdä aika paljon että saa minun luottamukseni takaisin,mutta tiedä sitten tajuaako hän edes itse sitä.
tulin juuri kotiin toisen eromme jälkeen.luin tekstisi ja se oli melkein kun suoraan minun ja exäni tarinasta.oltiin yhdessä ensin pari vuotta ja sitten kun salama kirkkaalta taivaalta mies jätti mut ja syytä tähän en saanut.aluksi olin todella rikki ja pelkäsin mieheni kohtaamista yöelämässä.kun näin kävi jonkin ajan kuluttua, oli molempien olo kamala ja kyyneleitä siitä seurasi molemmille.alettiin taas tapailla ja lämmitellä juttua ja tapailtiin toisiamme satunnaisesti parin vuoden ajan. ei olla vaan päästy eroon toisistamme..tässä ajassa kumpikin on heikkoina hetkinä tunnustanut todelliset tunteensa ja sanonut rakastavansa.nyt vuoden vaihteessa taas tapasimme ja löin miehelle kortit pöytään,että olisi aika tehdä valintoja juttumme suhteen.mies halusi mietintäaikaa asialle ja sitä hänelle annoin, mutta vaadin kunnnon keskustelua asioista ennen päätösten tekoa.tänään koitti se ilta jolloin tehtiin päätöksiä..molemmilla oli vaikeaa puhua..se mitä sain irti miehestä ja tajusin omien kyyneleiden lomassa, oli että ei vaan kärsivällisyys riitä, ei jaksa tehdä töitä jutun eteen ja ei rakkaus riitä..jotain puuttuu..pelkää sitoutua ja ei uskalla luopua entisestä elämästään..minkäs minä tälle mahdan vaikka kuinka rakastan ja vaikka kuinka hän välitäisi..sanoin että on parempi, että mies kasvaa ensin "aikuiseksi" ja opettelee puhumaan avoimemmin tunteistaan ja varmistaa mitä haluaa elämältään.en voi odottaa ikuisesti että herra tuuliviiri tulisi järkiinsä.halasin kiitokseksi menneestä,annoin viimeisen suukon,nostin pään pystyyn ja kävelin ulos.en itkenyt, vaikka sattui..tiedän, että ratkaisu oli oikea.en jaksa enää leikkiä kun uskon, että jossain kuitenkin on joku jonka kanssa on mahdollisuus aloittaa oikea elämä ja joku jonka kanssa voin olla oikeasti onnellinen. exäni säilyy silti aina sydämessäni, mutta enää en anna kenenkään pelata tunteillani näin montaa vuotta.oppia ikä kaikki ihmissuhteissakin..jaksamista kaikille saman asian kanssa painiville.aika näyttää miten tässä käy, voittaako sydämet vai järki.