hienoa

näyttäkää niille p..kle närhen munat!!!
Missähän se lapin puolustaja v. luuraa.
7542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei paavoa hetkauta miten itä-lapissa asiatmenee, kun mitään ei edes kommmentoi. Surkuttaa kun kemijärvelläkin keskustan akat ja muut tohkasivat väyrysen puolesta. Hukkaan meni äänet net äänet.

Äänestä
  • Näinhän se täällä menee. Täällä eletään vielä 70-lukua ja siksi uskotaan Paavon pelastavan Lappilaiset etelän herrojen hampaista. Todellisuus on tarua ihmeellisempää. Paavokin on tullut EU-aikaan ja omaa laajempaa näkemystä maailman menosta. Muualla Suomessa on meno jo aivan erilaista verrattuna Lapin nykymenoon. Lappilaiset ovat eristäneet itse itsensä muusta Suomesta ja siksi tällaiset turhat kapinat isoja vastaan ja vielä huudetaan Paavoa, Markusta ja Eskoa apuun. Muualla Suomessa nämä laajat, Kemijärven sellua laajemmat tehtaiden lopettamispäätökset ja joukkoirtisanomiset on jo käyty läpi, hengissä on suurin osa selvinnyt ja ihan oma-alotteisesti. Tämä Kemijärven sellun lopettaminen ei ole valtakunnallisesti kovinkaan suuri juttu. Avatkaa silmänne, niin on Paavokin tehnyt.

    Äänestä

  • Kemijärveläiset/Lappilaiset kirjoitti:

    Näinhän se täällä menee. Täällä eletään vielä 70-lukua ja siksi uskotaan Paavon pelastavan Lappilaiset etelän herrojen hampaista. Todellisuus on tarua ihmeellisempää. Paavokin on tullut EU-aikaan ja omaa laajempaa näkemystä maailman menosta. Muualla Suomessa on meno jo aivan erilaista verrattuna Lapin nykymenoon. Lappilaiset ovat eristäneet itse itsensä muusta Suomesta ja siksi tällaiset turhat kapinat isoja vastaan ja vielä huudetaan Paavoa, Markusta ja Eskoa apuun. Muualla Suomessa nämä laajat, Kemijärven sellua laajemmat tehtaiden lopettamispäätökset ja joukkoirtisanomiset on jo käyty läpi, hengissä on suurin osa selvinnyt ja ihan oma-alotteisesti. Tämä Kemijärven sellun lopettaminen ei ole valtakunnallisesti kovinkaan suuri juttu. Avatkaa silmänne, niin on Paavokin tehnyt.

    jos helsingissä 200 000 henkeä jäisi kerralla työttömäksi? Muualla on vaihtoehtoisia työpaikkoja tarjolla, kemijärvellä niitä ei yksinkertaisesti ole.
    Koulutetaan uudelleen henkilöitä jotka jäävät työttömäksi.....mihin????

    Äänestä

  • ole paljon kirjoitti:

    jos helsingissä 200 000 henkeä jäisi kerralla työttömäksi? Muualla on vaihtoehtoisia työpaikkoja tarjolla, kemijärvellä niitä ei yksinkertaisesti ole.
    Koulutetaan uudelleen henkilöitä jotka jäävät työttömäksi.....mihin????

    Lappilaista ajattelutapaa. Suomessa ei lappilaisten mielestä ole kuin kaksi paikkakuntaa, Helsinki ja Lappi. Kannattaisi lukea muitakin saniomalehtiä kuin Lapin Kansa. Jatkuvasti voi muista sanomalehdistä lukea uusista, pikkupaikkakunnilla tapahtuvista tehtaiden ja tuotantolaitosten lakkauttamisista ja sadoista uusista työttömistä. Tuskinpa Helsinkikään selviäisi 200 000 työttömän työllistämisestä, uudet työpaikat ovat valtakunnallisesti kiven alla, tämäkin selviää lukemalla muutakin kuin paikallista lehteä. Netti ja television ajankohtaisohjelmat, talousuutiset ja valtakunnan uutiset kertovat näistä päivittäin, Lapin Kansa ja Lapin Radio ovat liian suppeita medioita näiden asioiden oikean laidan esille tuomiseksi.

    Äänestä

  • Kehä 3 kirjoitti:

    paikkakunnilla on suurempi mahdollisuus työllistyä johonkin muuhun tehtävään lopetetun tilalle jo pelkästään eri paikkakuntien lyhyiden etäisyyksien takia.
    Lapissa 150km päivittäinen työmatka on arkirutiinia, kun nämäkin mahdollisuudet viedään ja korvaavia työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole, on yhtälö mahdoton!

    Äänestä

  • eteläisimmillä kirjoitti:

    kesällä poimia hilloja poimii niin paljon että tulee koko vuoden tienesti eihän sitä kovin monesti tarvi mehtään mennä kun on veroton tulo selluköpi on itse tämän aiheuttanut lakoillaan

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    kesällä poimia hilloja poimii niin paljon että tulee koko vuoden tienesti eihän sitä kovin monesti tarvi mehtään mennä kun on veroton tulo selluköpi on itse tämän aiheuttanut lakoillaan

    kiinnostava olio. Korvien välissä on luinen "koppa" jonka sisällä sijaitsee aivot, niitä olisi syytä käyttää jottei ne lopullisesti surkastu!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

massaliikke kirjoitti:

näyttäkää niille p..kle närhen munat!!!
Missähän se lapin puolustaja v. luuraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu