Paljastapas

josta olet kateellinen toiselle ihmiselle. Ovatko nämä asiat sinulla yleensä luonteenpiirteisiin, tavaroihin vai esim. ulkoiseen kauneuteen liittyviä? Mihin kateellisuutesi lopulta johtaa? Alatko kovasti ponnistelemaan jonkun kadehtimasi asian puolesta, jotta lopulta myös saisit sen vai oletko katkera ja vihainen sille jota kadehdit?
161100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

luonto on antanut jollekulle julmetun ison halon. Tämä on osaltani johtanut siihen, että katselen nykyään vain lesbopornoa.

Äänestä

Ja en kyllä saanut päähäni tässä kohtaa yhtään asiaa, tai ihmistä jolle olisin jostain syystä kateellinen.

Äänestä

ihmistä rotan lailla ja on mielestäni yksi negatiivisimmista tunteista. Sellaisesta olen pyrkinyt pois. Kuitenkin olen huomannut yhden tilannetyypin josta minun on vaikeaa kateutta juuria pois. Mielenkiintoni kohteet ja sellaiset luovat asiat joissa olen hyvä (niitä kuitenkaan tässä nimeämättä) ja jos joku tuttu/kaveri jolla ei välttämättä ole taitoja kovinkaan paljon on saanut jalkaansa oven väliin ja tutustunut oikeisiin ihmisiin ja siten saanut harrastuksestaan ehkä jopa ammatin, niin sellainen syö naista.. ja sitten rupeaa jopa käymään ylpeyden päälle jos se yksi tulee antamaan vinkkejä tai rupeaa prassailemaan omalla erinomaisuudellaan.

Jos joku on oikeasti hyvä niin kyllähän sekin saattaa joskus jotain pientä kateudentunneta ensin aiheuttaa mutta se lähtee melkein yhtä nopeasti pois kun on tullutkin. On helppo ymmärtää jos itsekin ihastelee toisen taitoja...

Äänestä

Tätä on kysytty muutaman kerran aikaisemminkin ja aina olen sitä hartaasti pohtinut. Vastaus on: en edelleenkään ole kateellinen mistään kenellekkään. Vaikka välillä tuntuu ettei mulla ole mitään ja vierestä toiset saa vaikka mitä (jopa muka "ansaitsemattomasti"), niin ei sittenkään heilahda kadehtimisviisarit.

Se on ihan sama mitä muut saa, en minä niitä kuitenkaan niiden tilalla saisi ja onhan se hyvä, että edes joku saa :)

Äänestä

Enpä yleensä ole kateellinen yhtään mistään kun ei siitä mitään hyödy.
Tällä hetkellä kuitenkin voisin sanoa olevani kateellinen ihmisille joilla talous on täydellisesti balanssissa. En kaipaa suuria rahoja mutta ei tämä stressaaminenkaan mukavaa ole.

Kuitenkin; aika aikaansa kutakin. Pikkuhiljaa tämäkin puoli elämästä alkaa tasoittua ja tulee uusia stressinaiheuttajia =P

Äänestä

Monesta asiasta eri ihmisille, olenhan suomalainen. Mut kaikkea ei vaan voi saada saatikka tarvitse.

Kateus ei johda muihin tunteisiin kateuden kohdetta kohtaan.

Lähinnä voivottelen itsekseni..

Äänestä

nyt sit raha, jotkut on kyllä saaneet ihan ilman omaa ansiota pikkasen liian hyvät oltavat / lähtökohdat elämäänsä. Eipä tuo johda mihinkään muuhun kuin tässä päivittelyyn ja pikku vitutukseen silloin tällöin.

Äänestä

Kyllä mä olen erityisen kateellinen niille naisille, jotka muuten on normikokoisia tai timmejä, mutta niillä on kuitenkin hyvät tissit. Itselläni on vaihtoehtoina joko normikokoa ja pienempi rintavarustus, tai sitten kerätä 8 kiloa ylipainoa.

Silikonit eivät tule kysymykseenkään, koska niiden lopputuloksesta ei ole mitään varmuutta ja niiden asentamisesta johtuu hirveä kipu.

Äänestä

...on alkanut vaivata kateus. Kadehdin päälisin puolin onnelliselta vaikuttavia parisuhteita.

Äänestä

Kyllä kai jokainen jossain vaiheessa kateutta tuntee enemmän tai vähemmän. Mulla ne ei yleensä oo liittynyt mihinkään ulkoisiin seikkoihin tai materiaan vaan enemmänkin ehkä toisen onnelliseen elämäntilanteeseen. Toisen onnea vierestä seuraaminen on joskus vaikeaa, jos itse on onneton.

Tai no joo, oon mä joskus ollut hiukan kateellinen materiastakin. Kämppikselle maksettiin upouusi auto, tietokone, jouluna ja synttäreinä lahjaksi tuli tukku rahaa jne. Ite sotkin fillarilla menemään ja notkuin illat koululla että saisin koulutyöt tehtyä kun ei mulla reppanalla ollut edes omaa konetta opiskeluaikoina. Kämppis ei itse koskaan rehvastellut tms. eikä mitään ongelmaa tuostakaan tullut.

Mulla on tapana myöntää kateuteni kateuden kohteelle. Myöntäminen helpottaa oloa ja yleensä unohdan kateuden saman tien, ei toisia parane liikaa kadehtia tai tukehtuu siihen omaan kateuteensa.

Äänestä

Ku niitä joilla on parempi hevonen ku mulla.

No ei. Oikeestaan harvoin iskee piikkejä kateuteen, ja ne on niin mitättömän pienistä asioista että ku vähän suurentaa mittakaavaa niin eipä hirveesti harmitakkaan enää.

Äänestä
  • Mä olisin ilonen jos mulla ois heppaa ollenkaan :)

    Äänestä

Kaikesta, isommista elimistä, tuuheammista/tummemmista/vaaleammista hiuksista, sinisemmistä silmistä, taidoista joita haluaisin omata, sosiaalisuudesta, rahasta.

Lähinnä jonkun tuon havaitseminen aiheuttaa vitutusta ja alemmuudentunnetta, tekis mieli painua metsään jossa ei näe kuin oravia ja näätiä, ne sentään on säälittäviä pikkurääpäleitä.

Äänestä

ihmisiä ketkä tykkää tehdä töitä ja sellaisia ketkä on siivous intoilijoita yms

Äänestä

ihmisiä, joilla on kauniit jalat.

Minulla ei todellakaan ole mitään jalkafetissiä, vaan urheiluharrastuksista kärsineet jalkaterät. Siksi katselen toisten ihmisten jalkoja ja ihailen kaunisjalkaisia ihmisiä ja piilottelen omia hirviöitäni...

Äänestä

kadehtittavaa, kukaan ei ole kadehdittava, kenenkään elämä ei ole kadehtimisen arvoinen. Kadehtiminen on liian vaikeaa. On helpompi olla kadehtimatta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


joku asia kirjoitti:

josta olet kateellinen toiselle ihmiselle. Ovatko nämä asiat sinulla yleensä luonteenpiirteisiin, tavaroihin vai esim. ulkoiseen kauneuteen liittyviä? Mihin kateellisuutesi lopulta johtaa? Alatko kovasti ponnistelemaan jonkun kadehtimasi asian puolesta, jotta lopulta myös saisit sen vai oletko katkera ja vihainen sille jota kadehdit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu