Siis todella niin että se huomion haku ja "ihailusta" nauttiminen olisikin loppupelissä "parannetavissa oleva sairaus"? Meitä se ei enää auttaisi,olen jo luovuttanut liian monen pettymisen jälkeen.. Mutta olisihan se hieman helpottavaa kuulla ettei mies ollutkaan täysi paska..En tiedä,mitä mieltä olette?? Eikä sitten mitään "ukkosi oli läpimätäpaska,älä tuhlaa siihen ajatuksiasi"-juttuja,niitä en kaipaa,rakastan häntä vieläkin..
Voiko pettäminen
olla sairaus?
7681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luulenpa, että kyseessä ei ole sairaus. Enemmänkin luonteenpiirre tai elämänfilosofia vain on sellaiseen taipuvainen. Toinen voi haluta elää itsekeskeisesti ja itsekkäästi ja pitää asennettaan ainoana järkevänä. Hän ei vaikka näe sitä, että antamalla voi myös saada. Ruoho voi olla vihreämpää... myös muilla elämän osa-alueilla ja ihminen on tuomittu ainaiseen tyytymättömyyteen.
Joku muu saattaa asennoitua ihan toisin. Nauttii vaikkapa elämän pienistä hyvistä asioista ja ei havittele aina lisää ja lisää...
on toi,,, mä rakastan sitä vieläkin,-skeida.
Yritttikö se suhunkin tota "mä en voi tälle mitään ja tää varmaan jotain pettämisriipuvuutta". Se oli härski valehtelija, jonka moraali on vaan tollanen.
ja toistuva pettäminen kuuluu kai sellaisten ihmisten käyttäytymistapoihin joita kutsutaan narsisteiksi ja lievempi muoto on sosiopaatti. Siis ihminen ilman omaatuntoa ja kykyä tuntea tekevänsä toiselle pahaa. Persoonallisuushäiriö, mutten tiedä onko varsinainen sairaus. Hyvinhän nuo näyttää elämässään pärjäävän, mitä taas heidän läheisensä eivät. Semmoinen vika ihmisen päässä on erittäin vaikea parantaa. Vaikeaa on jopa tautimäärityksen tekeminen, jolloin voi kai vasta puhua sairaudesta.
Nuoruudessani samalla luokalla oli poika joka kohteli tyttöjä ja naisia väheksyen. Hänen isänsä kohteli hänen äitiään todella huonosti. Petti ja piti vaimoaan itsestään selvänä kotiorjana. Pahempaakin varmaan tapahtui. Äiti hyväksyi tämän osan mukisematta. Uskon että jos pojan äiti olisi ottanut eron olisi hän osoittanut lapselleen ettei toisia voi kohdella miten vaan. Olen vierestä seurannut kuinka vaikeaa tämän pojan on menestyä parisuhteissaan. Nykyään kun nuoret naiset on kasvatettu siihen että he ovat yhtä tärkeitä ihmisiä kuin miehetkin.
Jos pettää, ei rakasta. Jos rakastaa, ei petä.
Ja jos pettää, niin jätän. Vaikka joutuisin tekemään sen satoja kertoja ja en kärvistele sen
enempää. Sillä itse kun rakastan, en totta totisesti petä ikinä, se ei tulisi mieleenkään
Ei pettäminen varmaan sairaus ole, enemmänkin kyvyttömyyttä rakastaa. Oma tuleva ex-mieheni on juuri tätä kastia, tarvitsee rakastumista ja uuden suhteen intohimoa, mutta ei kykene arkipäivän rakastamiseen tai toisen huomioon ottoon. Kaipa se on jonkinlaista narsismia, ja pohjimmiltaan huonoa itsetuntoa.