Minun tarinani alkoi 22 vuotta sitten kun tapasin mieheni. Hän oli minua neljä vuotta nuorempi ja alusta saakka tunsin jollain tavalla olevani "kypsempi" sekä dominoivampi suhteessamme. Menimme naimisiin, saimme kaksi ihanaa poikaa. Talo hankittiin ja minä jäin kotiäidiksi. Nyt poikamme ovat jo teini-iässä ja vuosi sitten mieheni ilmoitti haluavansa erota, muutti pois yhteisestä kodistamme ja löysi uuden, huomattavasti NUOREMMAN naisen. Olen loukkaantunut ja järkyttynyt. Nainen on minua lähes 20 vuotta nuorempi, kuulemma kaunis ja välittää ulkonäöstään ym. mitä poikiemme kautta olen kuullut. Itse en halua tätä naikkosta edes tavata. En tiedä mikä minua loukkaa eniten, hylkääminen vai se että jotenkin avioliittomme aikana tunsin aina etten riittänyt miehelleni. Kasvoimme eri suuntiin, hän kävi ulkona viihtyen nuorten ihmisten parissa. Minä olin enemmän koti-ihminen ja ystäväni ovat suunnilleen minun ikäisiäni. Mieheni ihaili aina nättejä naisia, jotka meikkaavat ym. Itse en koskaan tykännyt koristautua liiemmin ja sain silloin tällöin siitä kuullakin, kautta rantain tietenkin. Asiaa ei auta sekään että olen miestäni vanhempi, ja aina potenut jonkinlaista ikäkriisiä. Minun on vaikea kerätä itseluottamukseni ja lähteä tästä eteenpäin. Eromme on nyt jo virallinen ja tiedän että minun pitäisi päästää irti jo. Mieheni sai mitä halusi ja joskus tuntuu että hän oli viimeiset vuodet kanssani vain velvollisuudentunnosta. Tunnen itseni arvottomaksi ja vanhaksi ämmäksi. Olen katkera enkä osaa kohdata miestäni, pelkään etten kestä nähdä tätä. Olemme keskustelleet vain puhelimitse ja sekin tuntuu vaikealta. Miten tästä eteenpäin?
onko muita jätettyjä?
40 vee mammako?
162264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kyllä itsekin eronneena voin sanoa että naisen kuuluu avioliitossa välittää ulkonäöstään. ei mikään missi tarvitse olla,mutta sen verran että miestä mielyttää. varsinkin jos ikää rupee olemaan, ois mielestäni vähän yritettävä. turha ryhdistäytyä vastakun mies on jo vaihtanut nuorempaan ja kauniinpaan. ei se miehesikään mikää mitätön voi olla jos saa 20 vuotta nuoremman daamin ja vielä hyvännäiköisen. eikä se sinunkaan elämäsi ole ohi. uusia vaatteita, meikkiä ym. niin kyllä nelikymppinenkin vielä uuden löytää. itsestä se on kiinni!!!
Nyt nainen pää pystyyn!Sun itsetunto ei ole sun ex:stä tai kenestäkään miehestä kiinni.Tilaapa aika vaikka jollekin tyyliasaintuntijalle tai vastaavalle.Ala tekemään jotain itsesi eteen.Ei sen ex:n takia vaan sun itsesi takia.Saat huomata,et olet viehättävä nainen.Saat itsetuntosi takaisin,siihen ei miehiä tarvita.Voimia,tiedän et nyt potuttaa ja tunnet itsesi arvottomaksi.Kohtaa ex pää pystyssä,pakenemalla kohtaamista ongelmat pahenee.Sinä selviät kyllä,ihan varmasti!
Mielestäni voit olla meikittä, jos se Sinusta tuntuu luonnollisemmalta olotilalta. On miehiä jotka arvostavat meikittömyyttä. Ero on jätetylle osapuolelle suuri suru, josta yli pääseminen vaatii pitkänkin ajan.
minut myös jätettiin.. siitä on nyt kaksi vuotta kun mieheni jätti..26v. jälkeen nuoremman naisen vuoksi..katuu sitä nyt,takaisinkin haluaisi tulla,mutta en enään halua siihen rumbaan takaisin.. kyllä se elämä siitä taas lähtee luistamaan.. itsetuntoon tuollainen kyllä tekee kolauksen,kyllä sekin sieltä taas kohoaa pikku hiljaa.
Itse saman tyyppisen eron 10 vuotta sitten kokeneena olen sitä mieltä, että mies, joka käyttäytyy tuolla tavalla ei todellakaan ole perään itkemisen arvoinen. Mies osittaa oman kehittymättömyytensä bongaamalla itseään 20 vuotta nuoremman naisen! Hei haloo! Tosin mies näytti siinä oman tasonsa, joka ei kovin korkea ole... ...
Kyllä parisuhteen tulee perustua vallan jollekin muulle asialle kuin ulkonäölle! Ei ole kovin hääppönen mies, joka näkee vain ulkokuoren. Kaikki se mitä sinä olet vuosien varrella tehnyt perheenne hyväksi on nyt tämän ex-miehesi taholta pyyhkäisty pois... Ymmärrän sinua.
Ei muuta kuin katselemaan kehittyneempiä ja fiksumpia miehiä; sellaisia jotka ymmärtävät enemmän kuin ulkokuoren ja joilla on elämän arvot kohdallaan.
aivan eri asia, jos jättävänä osapuolena olisi nainen. Silloin olisit todennäköisesti huutamassa kuorossa kannustushuutoja sellaiselle rohkealle naiselle, joka on murtautumassa ulos ahdistavasta suhteesta, eikös juu?
Älä puhu sen kanssa edes puhelimessa. Mitä asiaa sinulla voisi sille olla? Haluat sotkea sen nykyistä elämää?
Se mies ei sinusta välitä paskan vertaa. Häntä ärsyttää jos soittelet, vaikka kuinka yrittäisit verhota sen "asiaksi". Mies pitää sinua typeränä ja säälittävänä. Jos hänellä on toinen nainen, hän todennäköisesti kiintyy tuohon naiseen vain voimakkaammin, koska se nainen on hyvä, sinä ikävä.
Itsetuntosi tosiaan on jossain toisella planeetalla. Hae se takaisin. Et tarvitse siihen miehiä. Se ei löydy ulkonäöstä, vaan siitä että selvität itsellesi missä olet hyvä ja vahva, mistä asioista sinä pidät ja mitä voit tehdä viihtyäksesi - YKSIN. Kun opit olemaan yksin ja nauttimaan yksin tekemisestä, saat itseluottamusta ja sitä kautta osaat kohdata uusia ihmisiä vahvempana. Ilman että pelkäät heidän vain haluavan sinusta jotain.
Ero ei ole koskaan helppo sillekään joka eroa haluaa. Siis miehesi. Ehkä hän ei sinulle asioista puhu, mutta sinun ei kannata hänestä välittääkään. Riittää kun tiedät ettet ole erossanne ainoa jolla on paha olo. Siksi sinun ei kannata ripotella tuhkaa päällesi että olet ainoa joka kärsii. Joskin saatatte kärsiä eri asioista, mutta kuitenkin.
Seuraavan kerran kun jotain suhteen tapaista sinun ja jonkun miehen välille syntyy, osaat varmasti vahvemman itsetuntosi ansiosta olla suhteessa vahvempi etkä alistu olemaan mitä mies haluaa sinun olevan. Sinulla on oikeus olla mikä olet, ja jollei joku sinusta pidä tai hyväksy sinua sellaisena kuin olet, ei hänen tarvitse sinun seurassasi ollakaan eikä sinun hänen. Mutta varmasti maailmassa löytyy ihmisiä jotka sinut hyväksyvät. Hyvät ystävät ovat monesti arvokkaampia kuin huonot aviopuolisot.
tekstistäsi sen kuvan, että olette miehesi kanssa jo pidemmän aikaa olleet kiinnostuneita eri asioista. Miehesi oli nyt se rohkeampi, joka irtaantui suhteesta. Itse olet kuitenkin vielä niin nuori ja lapsesi niin isoja, että voit järjestää lopun elämäsi siihen malliin, kuin se sinulle parhaiten sopii. Jos podet ikäkriisiä, onko siihen syynä ulkonäkö? Jos on, sehän on meikillä korjattavissa. Jos et halua "parannella" ulkonäköäsi, sinun pitää vain hyväksyä vanheneminen. Katkeroitumista ei varmasti ole helppo välttää, mutta onhan sinulla edelleen ystävät tukena. Miehesi on löytänyt rinnalleen itselleen sopivan kumppanin, ei mikään estä sinuakaan löytämästä uutta kumppania.
Et varmaan ole ainoa petetty ja jätetty; meitä on vaikka kuinka paljon. Minä sain reilu vuosi sitten mieheni löytäneen vihdoinkin elämänsä rakkauden. Yhteistä taivalta meillä takana melkein 30 vuotta ja mies sanoikin, että vihdoinkin se oikea löytyi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Itsetuntoni ropisi syvälle maahan ja tuntui, ettei elämällä ole enää mitään merkitystä. Ikää oli 40 mutta lapset vielä pieniä. Jostain löytyi kuitenkin voimaa ja päätin, että en saa jäädä tuleen makaamaan. Aloin kiinnostua itsestäni; uusia vaatteita, vähän meikkiä yms. Lasten takia oli/on pakko jaksaa ja päivä kerrallaan on menty eteenpäin. Olen löytänyt itsestäni vahvan ja itsenäisen naisen joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Uudesta rakkaudesta en tässä iässä enää haaveile sillä miehet pötkivät kyllä pakoon kun kuulevat että tämän ikäisellä naisella on vielä pienet lapset; jopa alle kouluikäisiä.
Syksyllä elämääni ilmestyi saman kokenut "nuori mies" ja olemmekin olleet toisillemme eräänlaisia terapeutteja. Samalla annamme toisillemme läheisyyttä ja kyllähän sitä seksiäkin vielä tässä iässä kaipaa. Perheitämme emme ole yhdistämässä vaan nautimme toisistamme ilman sitoumuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia.
Tapaamme silloin kun siihen on mahdollisuus.
Lapset ovat nyt olleet muutaman kerran isänsä ja uuden naisen luona yötä. Naista minä en aio koskaan tavata koska mielestäni he tekivät tosi väärin toimiessaan näin. Molemmat kuitenkin jo aikuisia ihmisiä. Minua lohduttakin omassa tilanteessani se, että mies vaihtoi minut vanhempaan.
Olen 45 vuotias ja mieheni on minua muutaman vuoden nuorempi.Yllättäen hänkin löysi uuden ja nuoremman.Meillä kouluikäinen lapsi ja yhteistä taivalta yli 10vuotta.Vaikeaa on ja itsetunto nollassa.Ei muuta kuin tsemppiä sinulle kyllä tästä joskus yli päästään.
Niin, että usein sitä nuorena menee naimisiin vaan kun kuuluu mennä, eikä tunne itseään ja tavitteitaan elämässä. Useinkaan tämä nuoruuden aviopuoliso ei ole luonteeltaan niin samanlainen, eikä se "oikea sielunkumppani" joka löytyykin usein vasta myöhemmin elämässä, jos löytyy.. jotkut löytäessään ovat rohkeita ja eroavat, toiset elävät kulississa loppuun saakka. Se että on avioliitossa tehty lapsia ja niiden takia ollaan yhdessä vaikka hampaat irvessä, on valitettavan yleistä. Viimeistään neljän / viidenkympin kriisissä mies usein alkaa miettiä elämäänsä ja uskaltaa tehdä ratkaisun. liittyi siihen sitten uusi (usein nuorempi) nainen tai ei. Turha olla katkerana ja syyttää miestä. Olette ehkä alunperin olleet väärät toisillenne. Papin aamen ei ole lupaus.
Kuule kaikki ei mene nuorena naimisiin, vaikka taivalta yhdessä olisikin kuinka paljon. Jos sinusta tuollaiset asiat ovat ok, niin eipä taida paljon päässäsi tuulla tai sitten tuulee liikaakin. Itsetunto menee aina jätetyltä oli se sitten mies tai nainen, ei siinä vuodet paljon paina.
Tämä on todellista totta monessa pitkässä parisuhteessa. Nuorena mennään usein ensihuumassa liittoon, tehdään lapset, talot, luodaan uraa jne. eikä ehditä lainkaan ajatella, minkälainen ihminen sitä itse on tai tuo toinen tuossa. Sitten kun elämäntilanne alkaa vähän väljetä, lapset kasvaa ja on mahdollisuus vähän pysähtyä ja miettiä voikin huomata, että elää sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei olekaan juuri mitään yhteistä.. Miksi silloin pitäisi pitää kynsin hampain kiinni; tottumuksesta, velvollisuudentunnosta, säälistä, kulissien vuoksi, miksi?? Pitkät liitot ovat historiallisesti uusi ilmiö; vielä viime vuosisadalla esim.naiset kuolivat lapsivuoteeseen nuorina ja mies nai uudelleen, tämä oli aivan tavallista. Tai mies kuoli nuorena ja leski avioitui toistamiseen. Totta kai parisuhdetta täytyy yritää hoitaa ja pelastaa, mutta ei ole mikään ainut oikea tapa kitkuttaa toisen kanssa koko elämää vain siksi, että on joskus nuorena niin luullut menevän. Ettei käy kuin eräälle pitkässä, riitaisassa ja tulehtuneessa avioliitossa eläneelle miehelle. Kun tältä kysyttiin, että olitko ajatellut eroa, niin mies sanoi:" Eroa en ole ajatellut, mutta tappaminen on usein käynyt mielessä".
toisaalta millaiselle pohjalle sellainen itsetunto on rakennettu, minkä toinen voi viedä. Elämä on oppimista ja myös vaikeudet kasvattavat. Ei omaa arvoaan voi laskea toisen harteille. Se on itsepetosta. Kuinka aikuiset ihmiset eivät ole sitä tajunneet. Avioero voi olla siunaus omalle itselle. Lakkaa elämästä toisen kautta ja löytää oman itsensä. Alkushokki voi olla aikamoinen, kun tajuaa tuntevansa itsensä huonoksi ja heikoksi, mutta kun sitten itsensä eheyttää ja itseään oppii arvostamaan, elämästä tulee elämisen arvoista.
Olen myös ollut naimisissa yli 20 vuotta, ja meillä on 3 ihanaa lasta.Ennen juhannusta mieheni ilmoitti, ettei voi olla kanssani.Kävimme pari kertaa parisuhdeterapiassa,mutta en lähtenyt enää kuultuani ns. toisesta naisesta.Syksyllä mieheni ilmoitti, että rakastaa minua. Sitä kesti 1,5 kuukautta. Ja taas mentiin. Eroakaan ei halua omaisuuden takia, ja samassa taloudessa pitäisi asua.
Olen aivan rikki. Kävin psykologilla pari kertaa, ja sain apua. Mieheni mielestä pitäisi olla vielä hänen ystävänsä, eikä saisi vihata ja kiukutella.
Luin kirjan "Revitty sydän", jossa on petetyn ja pettäjän näkökulmaa. Kirjoittajana Kari Kiianmaa ja 2 tutkijaa, joiden tutkimuksiin perustuen
kirja on kirjoitettu. Kirjan luettuaan huomaa,
miten vaikeasta asiasta on kyse. Minulle jätetyksi
tuleminen oli paha isku naiseudelle ja koko elämälle.
ja vihainen, ja pettynyt, ja hämilläsi, ja peloissasi, ja yksinäinen, uuden tilanteen edessä.
Päätä että saat tuntea tunteesi päivä kerrallaan, mutta päätä samalla, että katkeraksi et halua jäädä. Älä välitä enää miehestä: olet hoivannut häntä 22 vuotta - ja olihan siinä varmasti paljon hyvääkin, tulee aika jolloin haluat vielä sitä muistella, mutta se aika ei ole nyt. (Kuitenkin tärkeää muistaa että hyvää oli, erittelemättä sitä, koska jos rupeat ajattelemaan että 22 vuotta meni "hukkaan", tuntuu katkerammalta - eikä se ole tottakaan.) Kun päästät irti tietoisesti miehestä, ja keskität voimavarasi itseesi, löydät uusia voimavaroja. Olitte ihan teinejä kun tutustuitte ja rakastuitte. Nelissäkymmenissä ja etenkin omien lasten tullessa teini-ikään on aika taas kasvaa. Tuleva ex-miehesi ei tähän ole kyennyt: hän hakee uutta teiniromanssia. Se asia ei ole sinun syysi, ei ulkonäkösi, luonteesi eikä mitenkään muutenkaan, se on miehen ongelma ja hänen ratkaisunsa, jonka kanssa sitten sinä ja pojat joudutte vaan elämään.
Ei ole kiva olla "jätetty", mutta käsi sydämelle: olisitko viitsinyt olla hänen kanssaan vanhuutta, jos hän kerran oli noinkin kypsymätön? Ehkä oli helpottavaa, ettei sinun tarvinnut ottaa päätöksenteon taakkaa, menköön kun tahtoo eikä muuhun pysty. Kannattaako sitä miestä itkeä; ei sitä jonka kanssa menit naimisiin, vaan tätä mikä hänestä sittemmin tuli?
Siispä, nainen, pidä ittes naisena. Juuri semmoisena joka aina olet ollut ja miksi olet koskaan halunnut tulla. Anna itsesi tulla aina vain viisaammaksi, kauniimmaksi ja paremmaksi. Rakasta ja hemmottele itseäsi perinpohjin, ruoki itseäsi hyvillä asioilla. Katkerat ajatukset nousevat välillä pinnalle, pahat hetket yllättävät, joulukoristeet ja hääpäivät saavat sinut putoamaan syövereihin hetkittäin. Älä tuomitse itseäsi niistä hetkistä, luota siihen, että aika asettaa asioita perspektiiviin. Nauti kasvavista nuoristasi, ystävistäsi, omasta lisääntyvästä vapaudesta, löydä asioita jotka tuottavat sinulle iloa. Elämässä on vielä paljon tarjottavaa neljäkymppiselle naiselle, parhaassa iässä, lapset jo tehty ja parisuhteestakin pitkä ja vahva kokemus.
Sinä selviät. (Miehestä ei tiedä, mutta sehän ei ole enää sinun murheesi - tosin tietysti poikien kannalta yritä vuosien mittaan päätyä sellaiseen mielentilaan että toivot hyvää exällekin. Hetihän siltä ei tunnu...)
Nimimerkki Kilroytar kävi tuolla viisi vuotta sitten, nyt 45 v.