TYÖPAIKAN HANKALAT PERSOONAT VOISIVAT MUUTTUA HALUTESSAAN
PÄIVI REPO
Työpaikoilla hankalina koetut persoonallisuuden piirteet eivät ole niin pysyviä kuin on uskottu.
"Moniin piirteisiin voi vaikuttaa, jos ihminen on itse motivoitunut hoitoon", kannusti psykiatri Tarja Melartin Lääkäripäivillä tiistaina.
Kaikkien takana on häiriö varhaisessa vuorovaikutuksessa: varhainen kiintymissuhde ei ole ollut turvallinen. Siitä jää perususkomus huonoudesta ja kelpaamattomuudesta, ja oman minän haurautta suojataan eri tavoin.
"Jos perususkomus itsestä on hyvä, tulee toimeen toisten ihmisten kanssa, vaikka olisi temperamentiltaan ujo", Melartin sanoi. Temperamentti tarkoittaa ihmisen myötäsyntyistä tapaa säädellä tunteitaan.
Yhteistyötä haittaavia persoonallisuuden piirteitä on useita. Työelämässä niistä nähdään muiden muassa estynyt, vaativa, epäluuloinen, narsistinen tai epävakaa.
Estynyt kokee itsensä ikävystyttäväksi ja yrittää sulautua tapettiin. Työntekijänä hän on tunnollinen mutta voi päätyä uupumukseen yrittäessään miellyttää muita.
Vaativa taas tavoittelee täydellisyyttä. Kun toiset eivät pääse siihen, hän kritisoi, rankaisee ja mitätöi heitä. Epäluuloinen on jatkuvasti varuillaan, jotta kukaan ei pääse loukkaamaan, ja epävakaa pelkää tulevansa torjutuksi. Narsistinen taas kokee olevansa arvoton, jos ei ole parempi kuin muut. Siksi hän kaipaa ihailua ja mitätöi helposti toisia.
Töissä näistä tulee hankalia, tavallisista käytösnormeista poikkeavia käytöksen muotoja, jotka kummastuttavat ja rasittavatkin toisia ja mutkistuttavat töiden tekemistä.
Piirteisiin voisi vaikuttaa, jos ne tunnistettaisiin ja niistä kärsivät haluaisivat muutosta. Mahdollisuus jää kuitenkin käyttämättä. Työtoverit ja esimiehet yrittävät sopeutua, vaikka työnantajalla on lain mukaan velvollisuus puuttua, jos työntekijä kokee tulevansa kohdelluksi kaltoin.
Työterveyshuoltokaan ei tunnista pulmia eikä ohjaa ihmisiä hoitoon. "Persoonallisuuden häiriö ei ole pysyvä. Jos suostuu ottamaan apua vastaan, siitä hyötyy todennäköisesti", Melartin huomautti.
PÄIVI REPO
Työpaikoilla hankalina koetut persoonallisuuden piirteet eivät ole niin pysyviä kuin on uskottu.
"Moniin piirteisiin voi vaikuttaa, jos ihminen on itse motivoitunut hoitoon", kannusti psykiatri Tarja Melartin Lääkäripäivillä tiistaina.
Kaikkien takana on häiriö varhaisessa vuorovaikutuksessa: varhainen kiintymissuhde ei ole ollut turvallinen. Siitä jää perususkomus huonoudesta ja kelpaamattomuudesta, ja oman minän haurautta suojataan eri tavoin.
"Jos perususkomus itsestä on hyvä, tulee toimeen toisten ihmisten kanssa, vaikka olisi temperamentiltaan ujo", Melartin sanoi. Temperamentti tarkoittaa ihmisen myötäsyntyistä tapaa säädellä tunteitaan.
Yhteistyötä haittaavia persoonallisuuden piirteitä on useita. Työelämässä niistä nähdään muiden muassa estynyt, vaativa, epäluuloinen, narsistinen tai epävakaa.
Estynyt kokee itsensä ikävystyttäväksi ja yrittää sulautua tapettiin. Työntekijänä hän on tunnollinen mutta voi päätyä uupumukseen yrittäessään miellyttää muita.
Vaativa taas tavoittelee täydellisyyttä. Kun toiset eivät pääse siihen, hän kritisoi, rankaisee ja mitätöi heitä. Epäluuloinen on jatkuvasti varuillaan, jotta kukaan ei pääse loukkaamaan, ja epävakaa pelkää tulevansa torjutuksi. Narsistinen taas kokee olevansa arvoton, jos ei ole parempi kuin muut. Siksi hän kaipaa ihailua ja mitätöi helposti toisia.
Töissä näistä tulee hankalia, tavallisista käytösnormeista poikkeavia käytöksen muotoja, jotka kummastuttavat ja rasittavatkin toisia ja mutkistuttavat töiden tekemistä.
Piirteisiin voisi vaikuttaa, jos ne tunnistettaisiin ja niistä kärsivät haluaisivat muutosta. Mahdollisuus jää kuitenkin käyttämättä. Työtoverit ja esimiehet yrittävät sopeutua, vaikka työnantajalla on lain mukaan velvollisuus puuttua, jos työntekijä kokee tulevansa kohdelluksi kaltoin.
Työterveyshuoltokaan ei tunnista pulmia eikä ohjaa ihmisiä hoitoon. "Persoonallisuuden häiriö ei ole pysyvä. Jos suostuu ottamaan apua vastaan, siitä hyötyy todennäköisesti", Melartin huomautti.
Vastaukset 21
Vanhimmat
mitä tässä uutisessa tarkoitettiin.
Onko se joka "kokee" tulevansa kiusatuksi, se jonka pitäisi muuttua? Syyllistääkö tämä lääketieteen ammattilainen niitä jotka kokevat tulevansa kiusatuiksi. Niinhän se on että kokevat tulevansa kiusatuiksi!
En tiedä olenko epävakaa, narsistinen, estynyt, vaativa, epäluuloinen vai minkä luonteenpiirteeni vuoksi psykiatrisen avun tarpeessa kun omasta mielestäni olen työpaikalla yrittänyt vain tehdä työni, mutta AINA löytyy yksi joka pistää homman käyntiin - ja siis minkä sortin luonteenhäiriöstä kärsii se joka sen homman pistää käyntiin, yleensä aiheena asiat jotka eivät kuulu työpaikalle tai sitten asiattomuudet työnteon suhteen, ja koskaan tämä jästipää ei tule sitä häntä häiritsevää asiaa selvittämään henkilökohtaisesti minun kanssani, aina selän takana, sopivan äänen kantaman päässä kuitenkin että varmasti kuulee kuinka se raukka saa omaan itsetuntoonsa kolauksia minun takiani! Niin, että ketä sitä pitäisi muuttaa? Taitaa taas yksi lääketieteen ammattilainen olla ihan oppikirjaa vääntämässä kollegoilleen?
Siis ei helvetti ..........
"Yhteistyötä haittaavia persoonallisuuden piirteitä on useita." Minun häiriöni on se että ymmärrän työpaikalla olemisen tarkoitukseksi työn tekemisen - se taas ei riitä muille ja minulla on sitten ilmeisesti se persoonallisuuden häiriö ja käyttäydyn epänormaalisti. Eikö epänormaalia käytöstä ole se selän takana juoruaminen, panettelu, vähättely, mitätöinti - juupa juu, lapsellista touhua ja ilmeisesti jonkun narsistin oma maine ja kunnia oli vaarassa "entäs jos meiltä vaaditaan samaa".
temperamentin ja itsetunnon omaavan on sitten työpaikalla nähtävä niinkin suuri vaiva että tekee toisen yksityiselämän jokaisesta piirteestä jutun jonka tarkoituksena on tehdä tai antaa toisesta kuva täysin kahelina ja jotenkin outona vaikka kyseessä ei olisi sen kummempi toiminta ja eläminen kuin suurimmalla osalla kansasta. Outoa on se että joku on niin viitseliäs että vahtii ja tekee jutun aiheen joka tekemisessä! Ja nämä ovat niitä yhteistyökykyisiä? Lapsellisia öykkäreitä jotka eivät siedä mitään omasta itsestään poikkeavaa, esimiehelle kantelijoita, toisen mustamaalaajia, "kukaan ei ole parempi kuin minä".
on kyseessä kun joku kokee aiheelliseksi sanoa jopa näin: On se vaan niin kunnioitettavaa että tulee jo puol kahdeksaks töihin ja heti vaan alkaa tekeen töitä!
Psykiatri hei, onko sulla ehkä aihetta miettii että minkä takia tuollainenkin heitto piti tehdä. Ei töihin saa tulla liukuman puitteissa aikaisemmin, eikä etenkään heti alkaa tekemään töitä, koska se ei ole normaalia käytöstä, ihan siis normaalien käytöstapojen vastaista - ja kyllä tuollainen tyyppi pitää jo saada työterveyshuoltoon keskustelemaan ongelmistaan - normaalit, tavalliset, terveet häiriintyvät kun noin epänormaalisti menetellään.........
minkä takia työnantaja ei edes pyydettyä työtodistusta kirjoita siinä vaiheessa kun tämä luonnehäiriöinen työpaikalta itse lähtee toisia häiritsemästä..... Oliko siinä takana vielä yhteisvoimin tehty viimeinen osoitus ja eräänlainen haistattelu tätä ongelmatapausta kohtaan vai mistäs siinä on kyse? On se hyvä että tässä maassa kaikenlaisia terveydenhuollon ammattilaisia riittää!
"Työtoverit ja esimiehet yrittävät sopeutua, vaikka työnantajalla on lain mukaan velvollisuus puuttua, jos työntekijä kokee tulevansa kohdelluksi kaltoin."
Yrittävätkö nämä työtoverit ja esimiehet sopeutua siihen että joku kokee tulevansa kaltoin kohdelluksi? Ja työnantajan tulisi puuttua siihen kokijaan?
Niin, niin, artikkelin on kirjoittanut toimittaja, eli toimittaja on poiminut esitelmästä haluamansa kohdat ja kirjoittanut oman ymmärryksensä mukaan tekstin - siitäkö minun vaikeuteni ymmärtää tuota artikkelia johtuvat? Värittääkö toimittajan käsitys työpaikkakiusaamisesta artikkelin merkitystä ja sisältöä?
on lisäksi se käsitys ammattikunnastaan että sieltä löytyy taitavia, erittäinkin päteviä, jopa ihmeiden tekijöiden veroisia tyyppejä. No näinhän ei ole, vaan hänenkin ammattikuntansa tyypit ovat ihmisiä, joilla jokaisella on erilaiset käsitykset, mielipiteet, asenteet, ammattitaito, halu ja kyky auttaa - eli jääkö tässä nyt todella mahdollisuudet käyttämättä kun taitaa olla niin että niitä mahdollisuuksia ei edes ole! Niinhän se on, että lääkäri pitää itseään jumalana, aina oikeassa olevana, henkilönä jolla on oikeus tehdä päätöksiä toisen ihmisen elämästä ja siitä mitä tämä on!
laittaa palautetta, sitä ei edes huomioida.
"Temperamentti tarkoittaa ihmisen myötäsyntyistä tapaa säädellä tunteitaan." Näin Revon artikkelissa.
No, tässä linkki toisaalle jossa pohdistaan temperamenttia ja itse asiassa myös stressinsietokykyä. Mun mielestä tässä jälkimmäisessä temperamentti määritellään toisin, kumpi lienee oikeassa?http://www.tsv.fi/ttapaht/011/luonto.htm
Lainataan nyt tähänkin vähän tuosta linkistä tekstiä siitä miten lapsia pitäisi ymmärtää siellä työpaikallakin - ai ai, mun sairas temperamentti nyt taas oikkuilee, vai lapsia ne aikuiset, juu.........
"Vaikka synnynnäisiä eroja on, ei luonto kuitenkaan ole ihan näin epäoikeudenmukainen, vaan yksilöllisyyden oikealla ymmärtämisellä saadaan mistä tahansa lähtökohdista stressistä selviytyvä ihminen. Psykologia on kehittänyt käsitteen "goodness of fit", ympäristön vaatimusten ja temperamentin yhteensopivuus, kuvaamaan tätä prosessia. Yhteensopivuus tarkoittaa ennen kaikkea lapsen temperamentin ja kasvatuksen yhteensopivuutta, mutta myös aikuisiän työelämän haasteiden ja yksilöllisen temperamentin sopivuutta. "Goodness of fit" korostaa yksilöllisyyden oikeaa huomioimista. Se ei tarkoita, että lapsi saa olla miten tahansa, tai että hänelle sallitaan mikä tahansa käytös, koska "hänellä on sellainen temperamentti", vaan se tarkoittaa, että vaatimukset ja haasteet asetetaan lapselle sillä tavoin ja siinä tahdissa, kun hän on kykenevä ne vastaanottamaan."
Niin, muistakaahan nyt että kaikilla on synnynnäinen temperamentti, mutta se ei tarkoita että kukaan saa olla miten tahansa - oli sitten ujo tai ei!
mitä siis tarkoitettiin:
http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=120591
kiusatuksi itsensä tunteva/kokeva (sillä kiusaamista ei tapahtu oikeasti, kaikki on kuvitelmaa eli tuntemusta ja kokemista) on persoonallisuushäiriöinen!
Herää ajatus oletkohan kiusaaja? Ehkä et, mutta et ainakaan ole kiusatuksi tullut! EI kannata ottaa kantaa jos ei tiedä asiasta hölkäyksen pöläystä.
Mutta niinhän näissä artikkeleissa annetaan ymmärtää että kiusattu on se joka ei sopeudu, kaikki muut ovat jo sopeutuneet. Jos tällainen tyyppi menee sanomaan esimiehelle kiusaamisesta, kuten muuten tuossa artikkelissa sanottiin että sinne vaan ilmoittamaan, niin tuota vastaus on että ei meillä kiusata..... Niin. Kiusattu on persoonallisuushäiriöinen noitten artikkeleiden mukaan, vai onko sinun mielestäsi joku kiusaaja hiljainen ja estynyt, ennemmin tuo viittaa siihen jota kiusataan. Ainoa joka noista määritellyistä persoonallisuushäiriöistä sopi mielestäni kiusaajaan oli se narsisti joka kateutensa kääntää toisen häpeäksi, tai voihan sekin tietysti olla kiusatuksi tullut, voihan tämäkin olla kateellinen. Mielestäni kummassakin artikkelissa aivan selvästi syyllistetään sitä jota oman kokemuksensa mukaan (itse kokee, vaan miten muut näkevät - eivät näe kiusaamista tapahtuvan) kiusataan. No, ilmankos sitä kehoitetaankin heti ilmoittamaan kun tällaista kokemusmaailmaa alkaa tulemaan ja yrittämään saada tilanne loppumaan, eli itsensä toimitetuksi hoitoon ja hankkimaan sitä F-diagnoosia... Siis se diagnoosi ei ole työpaikkakiusaaminen vaan mielenterveydenhäiriö sillä joka tällaisen, kentis harhaisen, kokemusmaailman omaa. Muissa ei ole vikaa, vain itsessä. Mitenhän tätä sitten hoidetaan: työnnetäänkö täyteen tabuja jotta jaksaa ja pääsee siitä omasta kokemusmaailmastaan, vai aletaanko opettaa henkistä itsepuolustusta eli vittuile takaisin. Tehdään lampaasta susi. Psykiatrihan muuten hoitaa sairautta, siis......
Juu, minä en ole enää työkykyinen enkä aio yrittääkään mitään, kirjoittakoot sen viimeisen psykiatrisen lausunnon sitten kunhan vaan joku siihen suostuu! Kaiken maailman terveydenhuollon ammattilaisia - todennäköisesti lääkäripäivillä on ollut hauskaa........................ Psykiatrian luvattu ihmemaa.
raiskauksessa eli uhri on syypää. Mitäs on sitä ja tätä, olisi niin kuin muutkin tai mahdollisesti vielä nöyrempi.
Ehkäpä Hesari yrittää olla mahdollisimman moniääninen, onhan samaan aikaan uutisoitu isosti myös parhaillaan meneillään olevaa työpaikkakiusaamista koskevaa käräjöintiä. Plussia Hesarille siitä, että asiaa ei kokonaan vaieta.
Jatkuvan, tahallisen epäasiallisen kohtelun tunnusmerkistö toteutuu työpaikalla harjoitetussa henkisessä häirinnässä. Työpaikkakiusaaminen,- pahoinpitelyrikos- on todettu olevan mahdollista, siksi siitä on selkeästi säädetty työturvallisuuslaissa.
Työpaikalle kuuluva asiallinen kohtelu on määriteltävissä, samoin on helppo lopulta tunnistaa käytös, joka ei kuulu työpaikalle.
Pitkällinen kiusaaminen noudattaa yleensä tiettyä kaavaa, joka on tuotu julki jo useammassakin tieteellisessä tutkimuksessa.
Jos Hesari käy kieltämään ilmiötä työpaikkakiusaaminen, seuraava reportaasi voikin sitten olla, että maapallo on litteä, ja muuta väittävät vähintäänkin luonnehäiriöisiä.
keskittynyt masennuksen hoitoon ja on nyt sitten masennuksen hoidon pistänyt järjestykseen ja siirtyy hoitamaan työpaikkakiusattuja, sieltähän sitä masentuneita syntyy.
Entäpä porukkahenki? Kun melkoisella joukolla käydään yhden kimppuun sanoen että kun sä et ymmärrä huumoria.
Pitääkö vain seurata kun tahallaan häiritään monin tavoin työntekoa, pitääkö vain kuunnella kun levitellään kiusatusta perättömiä juoruja? Hänelle nauretaan jne.
Muistan yhdenkin sairasleikkaamossa olleen juoru-ukon, jota en oppinut kuin ulkonäöltä tuntemaan.
Hän tuli oikein taukotupaan levittelemään valheellisia juttujaan.
Pitikö vain kestää kun lämminlihaleikkaamon luottamusmiehenä ollut nimitteli vaikka miksi, tämäkö on sitä lupsakasta savolaista huumoria?
Tällaista helvettiä oli ollut kymmeniä vuosia ja kukaan ei uskaltanut asioihin puuttua kasvojensa menettämisen pelosta.
(Pamflettia pukkaa... )
Se tavallinen tarina?
Menen töihin.
Tutustun ihmisiin.
Teen töitä.
Olen oma itseni, enkä kiinnitä huomiota joidenkin tekemisiin ja sanomisiin.
Saan kehuja pomoilta ja työkavereilta (työnteosta).
Viihdyn joidenkin ihmisten kanssa paremmin kuin toisten.
Joku vetää herneen nenään.
Jonkun mielestä teen työni ihan väärin.
Jonkun mielestä käyttäydyn häntä kohtaan väärin.
Jonkun mielestä olen ihan paska - vain koska haluan vaatia häneltä jotain mahdotonta.
Pomo sanoo "sopeudu, anna samalla mitalla takaisin".
Minä sanon ei käy.
Minä sanon hyvästi.
Että tällainen "persoonallisuushäiriöisen" tarina.
Joka paikassa on joku, joka kiinnittää suhteettoman paljon huomiota muihin ihmisiin. Kaikissa työpaikoissa valta ei ole sillä jollakulla, vaan monesti se tervepäinen porukka suhtautuu "se nyt vaan on tuollainen, antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" ja jopa suojelee uutta tulokasta joutumasta sen jonkun käsiteltäväksi. Nimittäin uuteen tulokkaaseenhan se joku aina iskee, koska niiden vanhojen kanssa hänen asiansa on loppuunkäsitelty.
Jos entinen kiusattu on kiusaamisen takia irtisanoutunut, tulokas astuu suoraan kiusatun paikalle. Joskus työyhteisö hyväksyy senkin, että se joku purkaa toimintatarmoaan tulokkaaseen, ja muut saavat olla ikään kuin rauhassa.
Minä jätin vakituisen työni, koska en jaksanut enää kiusaamista ja painostusta. Muutuin prosessissa reippaasta ja suht avoimesta ihmisestä väsähtäneeksi ja varautuneeksi. Toisaalta opin puuttumaan paskapuheisiin entistä nopeammin ja kovemmin, toisaalta väsyn ja turhaudun ylimääräiseen "ihmissuhdepaskakohkaamiseen" työpaikalla aiempaa helpommin. Olen siis hankala ihminen työpaikalla? Tai sitten en.
Voisinko saada työkyvyttömyyseläkkeen siitä, että saan tietyn ihmistyypin raivostumaan lähes 100%:n varmuudella, vain olemalla hänen näkö/kuuloetäisyydellään? Itse en kestä omaa enkä toisten raivoamista. Se ahdistaa pirusti. Siis mitä teen?
Olen aina lohduttautunut sillä, että jos vaikka 100:sta ihmisestä, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, vain kahden mielestä olen niin "paska ihminen", että heidän on pakko tehdä asialle jotain (kostaa minulle, antaa opetus), niin vika ei ole minussa. Mutta onko asia niin päin, että ne 98 vain osaavat sopeutua minun hankaluuteeni, eivätkä näytä todellisia tuntemuksiaan?
Mutta mitäpä minusta, takaisin yhteiseen asiaan...
Kiusatut ovat alkaneet vaatia oikeuksiaan, uusia kirjoja on julkaistu ja tietoa levitetty. Ilmeisesti on tullut vastaiskun aika ja yritetään palauttaa kiusaaminen jälleen kiusatun henkilökohtaiseksi ongelmaksi, siksi ettei tarvitsisi puuttua varsinaiseen ongelmaan: yleiseen mielipiteeseen ja ilmapiiriin, joka sallii kiusaamisen normaalina sosiaalisen kanssakäymisen muotona ja olennaisena osana kilpailuyhteiskuntaa.
Syyllistämällä kiusaamisen kohteita saadaan psykopaateille (hups, näinhän ei saanut tehdä, diagnosoida toisia, soo soo...) lisää toimintatilaa, koska koko kiusaaminen siirretään kiellettyjen puheenaiheiden listalle. Jos puhut ongelmasta, olet itse ongelma - ja joudut hoitoon! Jotkut todisteet kiusaamisesta ovat kuitenkin niin konkreettisia, ettei niitä voida selittää kokemisella eikä tuntemisella. Esimerkkeinä (lievätkin) ruumiinvammat, pilalle menneet tuotteet. Mistä ihmeestä saisimme voimaa ja rohkeutta jämäkästi puuttua näihin tekoihin, emmekä antaisi syyllistää itseämme, vaan vaatisimme asian selvittämistä ja syyllisten saamista vastuuseen. Lieväkin pahoinpitely on rikos, mutta siitä pitäisi itse tehdä ilmoitus, seurauksia pelkäämättä.
Itse en pelkää yleisesti ottaen juuri mitään, mutta olen alkanut pelätä oman terveyteni puolesta, koska "viralliselta taholta" minun annetaan kaiken aikaa ymmärtää, että minulle saa tehdä mitä tahansa, kenenkään puuttumatta, koska aiheuttaja olen kuitenkin minä itse. En ymmärrä tällaista "oikeustajua".
juttuani, itse en osaa noin viileästi asiaan suhtautua, multa pala päreet jo kirjoittaessa sen vuoksi että tunnen tulleeni ilman tosiasiallista syytä tai aihetta väärin kohdelluksi työpaikalla - se mua raivostuttaa tai suututtaa..... koska en ymmärrä mitä olen tehnyt väärin tai miten muille tuottanut harmia/kiusannut kun olen vain omasta mielestäni ollut tekevinäni työtä - huonosti tai hyvin, mutta kuitenkin keskittynyt siihen, mutta työhön keskittyminen ei ilmeisesti ole pääasia työpaikalla.
Niin paljon samanlaisia tapauksia, jopa yhden työpaikan sisällä. Johtopäätökset?
Siellä missä minua kiusattiin oli pitkään talossa olleilla tapana kertoilla tarinoita kaikenlaisista "kummista tyypeistä", joita siellä oli ollut töissä vuosien varrella useita. Pomokin oikein ihmetteli, mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun ne tulevat töihin ja jo puolen - kahden vuoden kuluttua haluavat taas lähteä muualle. (Minua kyllä ihmetytti, että eikö edes pomo oikeasti tajua...?)
Minua raivostuttaa kiusaamisessa se, että se on niin turhaa. Miksi helvetissä ei voi antaa toisten olla mitä ovat? Ei kai nyt sentään tarvitse mielipiteitään, harrastuksiaan, tukan ja sukkien väriä tai muuta yhtä oleellista vaihtaa työpaikan mukaan? Eikä sekään itse asiassa auta, kun joku puolipäinen pälättäjä haluaa vain päteä jonkun muun kustannuksella.
tosiaan sen jälkeen, kun olen saanut runsaasti positiivista palutetta työstäni; löytyy ne jotka haluavat heittää kapuloita rattaisiin, ja suoranaisia valheita alkaa sadella. Myös erilaisella materialla ja pukutumisellakin on merkityksensä; yhä pahemmaksi työilmapiiri muuttuu mitä erilaisemmin pukeudut, ja toisaan jos yksityiselämäsi materiapuoli lisääntyy tai onnellisuus, niin sekin käy perusteeksi vainoamisen aloittamiselle.
Eli tosiaan, kun menet uuteen työpaikkaan pukeudu, syö, elä ja työskentele niin kuin ne muutkin; heikompi tai parempi et saa olla, ja kieli ruskeana joka suuntaa kannattaa olla.
Tarkkaanhan ei pelkän lehtijutn perusteella tiedetä, mitä Lääkäripäivillä on luennoitu. Revon jutussa positiivisinta on se, että jos lääkärien arvovaltaisessa seminaarissa työpaikkakiusaamiskohtalot jonkin auktoriteetin suulla käännetään uhrin persoonallisuushäiriöiksi, on se sinällään uutinen. Mitenköhän paikalla olleet lääkärit jatkossa suhtautuvat asiakkaisiinsa, jotka ottavat esille työpaikkakiusaamisen ? Toimittaja on ollut oikeassa paikassa ja tekee työtään, kun kirjoittaa asiasta jutun.
Vaara tietysti on, että kirjotus mielletään myös ko lehden kannanotoksi. Voihan se tietysti olla sitäkin. HS:n keskustelupalstalta saa jotenkin sellaisen käsityksen, että toimituksen mielestä työpaikkakiusaamisasiassa ei voi hakea juridista apua. Se mitä voi saada, on enintään sympatiaa.
Jokaisella on kuitenkin oikeus puolustautua. Etenkin jos puolustautuu pahoinpitelyltä ja sen aiheuttamilta vahingoilta, asia on yleensä myös juridinen.