Mistä tietää, rakastaako toista aidosti, vai onko kyseessä pelkkä tottumus -siis että se vain pitää yhdessä?
Olen miettinyt eroa jo ainakin vuoden, mutta jos otan sen puheeksi miehen kanssa, jänistän heti ja tuntuu, etten missään tapauksessa haluakaan. Sitten seuraavana päivänä taas mietin asiaa yksinäni, että haluaisin päästä eroon koko tyypistä. Meillä on ollut monenlaisia ongelmia suhteessa, ja tuntuu, että rakkaus on ehkä loppunut. Vaan mistäpä tiedän? Tietenkään mitään tunteen paloa ei tarvitse pitkässä suhteessa ollakaan, mutta kuitenkin oikeaa välittämistä ja arvostamista. Välillä tuntuu, että mä kaipaan miestäni vain silloin kun tunnen, että hän ei minulla enää olekaan(eropuheiden yhteydessä) ja sitten taas haluan olla yksin kun voisimme olla yhdessä. Mutta onko tämä vain hetkellistä kyllästymistä? Tosin näitä mietteitä ollut jo yli vuoden.
Sanokaa mitä ajattelette! Mistä tietää, onko rakkaus aitoa vai ei? Sen olen huomannut, että esim. perheenjäseniini suhtaudun ihan eri tavalla, puolustelen heitä kaikessa, olisin valmis tekemään mitä vain heidän eteensä jne. mutta poikaystäväni eteen en olisi. Kertooko se jotain, vai onko muillakin tällaiset fiilikset?
Olen miettinyt eroa jo ainakin vuoden, mutta jos otan sen puheeksi miehen kanssa, jänistän heti ja tuntuu, etten missään tapauksessa haluakaan. Sitten seuraavana päivänä taas mietin asiaa yksinäni, että haluaisin päästä eroon koko tyypistä. Meillä on ollut monenlaisia ongelmia suhteessa, ja tuntuu, että rakkaus on ehkä loppunut. Vaan mistäpä tiedän? Tietenkään mitään tunteen paloa ei tarvitse pitkässä suhteessa ollakaan, mutta kuitenkin oikeaa välittämistä ja arvostamista. Välillä tuntuu, että mä kaipaan miestäni vain silloin kun tunnen, että hän ei minulla enää olekaan(eropuheiden yhteydessä) ja sitten taas haluan olla yksin kun voisimme olla yhdessä. Mutta onko tämä vain hetkellistä kyllästymistä? Tosin näitä mietteitä ollut jo yli vuoden.
Sanokaa mitä ajattelette! Mistä tietää, onko rakkaus aitoa vai ei? Sen olen huomannut, että esim. perheenjäseniini suhtaudun ihan eri tavalla, puolustelen heitä kaikessa, olisin valmis tekemään mitä vain heidän eteensä jne. mutta poikaystäväni eteen en olisi. Kertooko se jotain, vai onko muillakin tällaiset fiilikset?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikean kysymyksen heititkin... Itse tiedän rakastavani avomiestäni koska aina kun ajattelen häntä, hymyilen ja minulle tulee todella hyvä olo! Hän on kaikista tärkein ihminen minulle, en kestä jos joku esim. kritisoi häntä, hänhän on silmissäni täydellinen!
Nyt ollaan ensimmäinen kerta kaks ja puol vuotisen suhteen aikana oltu viikko erossa ja ikävä on ihan hirvee! Onneksi huomenna pääsee taas tuttuun ja turvalliseen syliin!
Aikaisemmassa suhteessani haudoin myös eroa ainakin vuoden verran ennenkuin sain itsestäni irti ja sanoin sen ääneen. Huomasin rakkauden loppunen ainakin siitä että sanoi toiselle asioita eikä enää välittänyt loukkasiko ne vai ei! Tuli lauottua vaikka mitä hirveyksiä suustaan. Ero ei kuitenkaan helppo ollut (seurustelua oli takana 4 ja puoli vuotta), mutta hetkeäkään en ole katunut, koska nyt ymmärrän että hän oli minulle totaalisen väärä ihminen!
Kyllä sen vaan tietää, veikkaanpa ettei teidänkään suhde pitemmän päälle tule toimimaan jos ero on usein mielessä!
Voimia sinulle ja toivottavasti uskallat tehdä ratkaisusi jos sitä todella haluat!
Olen eronnut kolme kertaa ja joka kerta on ollut vaikea erota. Mitä muut ajattelevat ja jääkö lopullisesti yksin kun taas lähtee...
Tiedän jo mitä haluan, sen olen oppinut.
Sen olen uskaltanut myös hyväksyä, en ole jäänyt onnettomaan parisuhteeseen. Monet pelkäävät eroamista ympäristön reaktion ja yksin jäämisen pelon vuoksi. Pelko pitää paikoillaan.
Ihminen joka uskaltaa kuunnella sydäntään alkaa toteuttamaan elämäänsä. Kaikki eivät uskalla vaan kieltävät itseltään aidot tunteet.
On muistettava, että nykypäivänä oikean kumppanin löytäminen on vaikeampaa koska taustat ovat usein nin erilaiset ja yhteensopivuus ei ole itsestäänselvyys. Ei siis kannattaisi sitoutua liian helposti. Sitoutua ei saa tavan vuoksi.
Kannattaa oikeasti miettiä, että onko tämä sellainen kumppani jonka kanssa haluan jakaa loppuelämäni.
Hyvässä pitkässä suhteessa on väistämättä pakko olla rakkautta, mutta on siinä tottumustakin, joka ei välttämättä ole paha asia ollenkaan. Epäilenpä, että luottamuksen yksi osanen on tottumus, mene ja tiedä.
Jos suhteessa on ongelmia ja ne selvitetään/sovitaan niin se pikemminkin lujittaa suhdetta kuin tappaa rakkautta. Rakastaminen on helppoa silloin, kun kaikki on hyvin, mutta vastamäessä vaikeaa! On myös hyvä huomata, että ihan jokaisessa suhteessa tulee jotain ongelmia, jopa sellaisia, joista jää pysyviä haavoja sieluun.
Olen ollut mieheni kanssa pitkään kimpassa ja tuttavat kyselevät usein pitkän suhteemme salaisuutta. En tiedä muuta vastausta kuin hieman lakoninen "vietämme paljon aikaa erossa toisistamme"... Ehkäpä teilläkään ei rakkaus ole loppunut etkä edes ole kyllästynyt kumppaniisi vaan itseesi. Haluat vaihtelua elämään ja tehdä asioita joita ennen et ole tehnyt, ilman poikaystävääsi. Kokeile miettiä mitä odotat elämältä älä keskity pelkästään parisuhteeseen. Sellainen puuduttaa vahvemmatkin.
Minä ajattelen, että rakkaus on juuri sitä mitä vihkivalassa sanotaan.. Eihän pappi siellä kysy, että rakastatko tätä miestä, vaan että TAHDOTKO rakastaa. Siitä juuri on kysymys. Että haluaa rakastaa ja kunnioittaa puolisoaan, tuli mikä hyvänsä eteen.
Tottumus hiipii suhteeseen varmoin askelin, mutta tuo mielestäni myös paljon hyvää. Intohimo ja rakkauden suloinen huuma saattaa laimentua, mutta samalla suhteeseen tulee se suloinen varmuus. Että tässä sitä ollaan. Ei vain siksi, ettei muuta keksitä, vaan siksi, ettei muuten voisi.
"Aamiaispöydän yli katson hiljaa heräävään pihamaahan.
Tätäkö se on? -rakkaus.
Josta tyttöjen kanssa kuiskuteltiin,
rakkaan kanssa peiton alla salaa haaveiltiin.
Silloin.. silloin.
Ja tuollahan hän istuu
kiukuttelevan kouluikäisen,
möykyissään murisevan viisivuotiaan
ja tämän aamun lehden välimaastossa.
Käsi käy,
voitelee leipää
kaataa maitoa
pyyhkii suuta.
Huokaisten allekirjoitan yhden matikankokeen,
kysyn läksyistä,
muistutan jumppavaatteista.
Keittiössä on käynyt kaiketi pyörremyrsky,
piha on liettynyt vilkkaiden jalkojen tallomista
läjä lenkkareita eteisessä odottaa löytäjäänsä.
Meillä ei käydä etelänmatkoilla
ei kiillä uudet autot
eikä talokaan ole erityisen hieno.
Kynttiläillallisistakin on kauan aikaa.
Melonimaisessa vatsassani uuden elämän maku on vahva
ja kylkeni kaaret tuntevat uuden asukin jokaisen potkun.
Pöydän päästä mies katsoo minuun
- hymyilee. Silmiin saakka, niinkuin aina.
Ja ajattelen -
tätähän tämä. Rakkaus."
Tuolla lailla hätäistyksissä kyhätty runontapainen.. Kertoo minun ajatuksistani. Rakkaudessamme tärkeintä on rakkauden lisäksi toisen täydellinen kunnioittaminen -ja itsensä myös. Ja lisäksi ystävyys. Mieheni on minulle paras ystävä maan päällä.
Totta on se, että jos et kykene kunnioittamaan toista, niin suhde on tuhoon tuomittu. Avioliitto ilman rakkautta saattaa kestää, mutta jos kunnioitus puuttuu ja sen tilalla on halveksuntaa, niin se on menoa.
rakastunut, niin sitä ajattelee oikeastaan aina sitä toista, ihan sama mitä onkin just tekemässä. Siinä vaiheessa kun ei ole enää muuta kun tottumus, niin sitä ajattelee enemmän sitä omaa onnellisuuttaan.
Siks ihmiset pettää ja ovat muka ihmeissään, että miksi tuli petettyä.