yhteiseloa takana 3 vuotta, josta viimeiset puoli vuotta eri osoitteissa töiden takia. Minun piti muuttaa perässä kesään mennessä. Suhde ollut alusta asti omalla tavallaan vaikea, sillä olemme kummatkin temperamenttisia, ja meillä on selvät visiot kummallakin, millaisessa suhteessa haluamme elää, ja millaista elämää haluamme elää. Arvomme ovat "tyypillisellä" tavalla erilaiset, minulla pehmeämmät ja miehellä kovemmat. Siksi mies töihinkin lähti toisaalle, kun palkka nousi niin paljon. Panostusta sitten kuulemma perheeseen! Aiempi palkka olisi aivan hyvin riittänyt, eikä lapsi rahaa tarvitse vaan rakkautta..Lapsia meillä siis ei vielä ole. Tästä muuttoasiasta olen ollut katkera, tuntuu ettei minua oteta tarpeeksi isoissa valinnoissa huomioon. Muuten kyllä. Minun tehtäväni on ilmeisesti olla lapsia hoitava pikkuvaimo, joka seuraa miestään maailman ääriin. Mies ei suostu lähtemään takaisin, vaikka aiempi työ olisi ollut hyvä, ja vastaavia on täällä paljon. Minulle suku hyvin tärkeä, en halua asua 200km päässä läheisistäni.
Läheisyyttä ja rakkautta on ollut paljon, muuten emme varmaan kestäisikään toistemme erilaisuutta :) Nyt kuitenkin mies jäi kiinni flirttailusta exänsä kanssa, ex halunnut miestä takaisin viime aikoina, vaikka erosta jo kauan aikaa! Mies kertonut minulle, että joskus kirjoittelee exän kanssa kuulumisia...kuulumisten sisältöä vaan ei kestänyt päivänvaloa, ja siitä mies kärsi omantunnontuskia. Mies myös käynyt exällä muutamaan otteeseen salaa. Ei voinut kuitenkaan myöntää, ei vastata vaikka epäilin. Vasta kun sain muilla tavoin itse selville, hän myönsi ja tottakai oli heti katumapäällä ja väänsi itkua pelätessään menettävänsä minut. Nyt mies olisi valmis parisuhdeterapiaan ja vaikka mihin, että se oli elämänsä suurin virhe että salasi minulta asioita. En vain tiedä, jotenkin tuntuu että kaikki sortuu ja kaatuu niskaan. Tunnen jonkinlaista vihaa miestä kohtaan, en olisi uskonut hänestä...mietin, onko tässä meidän arvojemme ero...ettemme jaa edes samanlaista moraalia? Minä vaadin ehdotonta uskollisuutta, muuten rakkauteni on sirpaleina. Tuntuu siltä, että olisi puukotettu selkään. Tuo terapiajuttu on kuitenkin iso asia mieheltä, joka on aina ennen pitänyt sellaista turhana ja sanonut ettei osaa/halua kertoa ajatuksiaan vieraille. Nyt hän tuntee jopa ehkä tarvitsevansa itse sitä!? En oikein enää tiedä mihin uskoa..nyt olisi helpompi lähteä, mutta en haluaisi luovuttaa liian helposti. En kyllä tiedä, uskallanko muuttaa miehen perässä tämän jälkeen?
Läheisyyttä ja rakkautta on ollut paljon, muuten emme varmaan kestäisikään toistemme erilaisuutta :) Nyt kuitenkin mies jäi kiinni flirttailusta exänsä kanssa, ex halunnut miestä takaisin viime aikoina, vaikka erosta jo kauan aikaa! Mies kertonut minulle, että joskus kirjoittelee exän kanssa kuulumisia...kuulumisten sisältöä vaan ei kestänyt päivänvaloa, ja siitä mies kärsi omantunnontuskia. Mies myös käynyt exällä muutamaan otteeseen salaa. Ei voinut kuitenkaan myöntää, ei vastata vaikka epäilin. Vasta kun sain muilla tavoin itse selville, hän myönsi ja tottakai oli heti katumapäällä ja väänsi itkua pelätessään menettävänsä minut. Nyt mies olisi valmis parisuhdeterapiaan ja vaikka mihin, että se oli elämänsä suurin virhe että salasi minulta asioita. En vain tiedä, jotenkin tuntuu että kaikki sortuu ja kaatuu niskaan. Tunnen jonkinlaista vihaa miestä kohtaan, en olisi uskonut hänestä...mietin, onko tässä meidän arvojemme ero...ettemme jaa edes samanlaista moraalia? Minä vaadin ehdotonta uskollisuutta, muuten rakkauteni on sirpaleina. Tuntuu siltä, että olisi puukotettu selkään. Tuo terapiajuttu on kuitenkin iso asia mieheltä, joka on aina ennen pitänyt sellaista turhana ja sanonut ettei osaa/halua kertoa ajatuksiaan vieraille. Nyt hän tuntee jopa ehkä tarvitsevansa itse sitä!? En oikein enää tiedä mihin uskoa..nyt olisi helpompi lähteä, mutta en haluaisi luovuttaa liian helposti. En kyllä tiedä, uskallanko muuttaa miehen perässä tämän jälkeen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
minun mielestä siellä on tapahtunut jotakin siellä kun on käynyt ex:n luona...itsel´läni meni luottamus ihan vasta rakastettuuni.vaikia jatkaa tän asian kanssa.mutta rakastaa toista niin paljon että pakko yrittää.asia ei kyllä tule ikinä unohtumaan:( se on valitettavaa jos miehet on tuommosia.
Heippa!
Kerron tarinani.
Olemme ns. uusiopari (tosin vanhoja jo sellaisia)
Tapasimme noin 80 luvun alussa (asuimme samalla paikkakunnalla kuin työskentelimme ) rakastuimme ja erosimme ex:stä Minulla ei lapsia puolisolla kyllä kaskikin. Elimme onnelista aikaa ja elämä oli ihanaa. Puolisoni oli kuitenkin työn osalta hyvin levotonsielu aina uusia haasteita jne... en kuitekaan muuttanut perässä.. syntyi lapsi -85 ja puolioson työ vaihtui itäsuomestä pääkaupunkiseudulle ja sieltä Länsi-suomeen jne 90-luvun alussa muutimme lapseni kanssa viimeiksi mainittuun ja täällä olemme pysyneet. Puoliso jälleen pääkaupunki- tallinna - pääkaupunki jne...
Hoidin kotiasiat ja lapsen ( onneksi yksi ) ja talousasiat jne... olin tyytyväinen sain myös ns. omaa tilaa viikoittain ja viikonloput olivat mukavia puoliso osallistui jne... tietysti arkiset asiat hoitelin minä. Olin ihan oikeasti onnellinen. Kunnes puoliso jäi kiinni ns. toisesta elämästä .... se otti koville ja siitäkin jotekuten selvitty mutta mitä nyt. Puoliso on työssä samalla paikkakunnalla (ei siis pelkoa pettämisen suhteen) MUTTA on paikalla vaan ei läsnä... Lapsikin jo aikuinen ja pois kotoa nyt mietin lähes 50 vuotiaana odottako minua elämä... mikä minusta tulee isona tässäkö se kaikki olikin?
Joskus mietin oliko kuitenkin se parasta aikaa kun olimme toisella paikkakunnalla. Olimme läsnä ja paikalla silloin kuin olimme!