Vai onko niin että Jeesuksen syntymä sijoitettiin vuoden pimeimmälle päivälle ihan muista syistä?
Olisiko kysymys oikeataan siitä, että seurattiin vanhoja linjoja joita oli monessa aikaisemmassa uskonnossa ja joita symbolisoi AURINKO ja taivaan tähdet. Ja valon (siis auringon voittoa pimeydestä) juhlittiin silloin kun pimeyden valta kukistettiin (siis 25 Joulukuuta) tuntuisi loogiselta selitykseltä. Olen kuullut että ei paimenet ole kedolla Joulun aikaan lampaittensa kanssa.
Toinen kysymys johonka siihenkin viisaat vastatkoot on että kuoliko Jeesus todella ristillä? Eräät lahkot väittävät, että hän kuoli kidutuspaalussa eikä ristillä.
Miksi kysyn?
Koska totesin että jos Jeesus ei syntynytkään Joulunan niin silloinhan me vietämme Joulua oikeastaan ihan muista syistä (voimme sanoa että meitä on tavallaan petetty :( ..
Ja jos ei Jeesus kuollutkaan ristillä niin silloin ovat kaikki ristin symboolit joita on joka puolella maailmaa ja roikkuu joka toisen kaulassa (minunkin) ovakin symbooleja jostain muusta. Minkä symbooli risti siinä tapauksessa on? Viisaat vastatkoon.
Syntyikö Jeesus todellakin Jouluna?
6
225
Vastaukset
"Mithran palvonta kilpaili kristinuskon kanssa ja lakkasi vasta 400 -luvulla, kun kirkko omi Mitran päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mithra
"Tuskin minkään muun uskonnon jäänteitä kristityt tuhosivat yhtä suurella vimmalla kuin mithralaisuuden."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mithralaisuus- vaan syksyllä
joulun vietto on päivä jolloin valo saa voitton pimeydestä. Ennen kristinuskoa samaa päivää viettiin auringon jumalan uudesti syntymisen merkiksi. Aurinko oli "paikallaan" kunnes nousi "kuolleista" nousi kuolleista kolmantena päivänä. Auringon liikkeet taivaalla ikäänkuin muodostavat "ristin", vaikka en paljon Zeitgeist filmin päätelmiin yhdykään niin tätä tapahtumaa kuvataa aika hyvin filmissä ja se selvittää myöskin miksi juuri risti on niin tärkeä uskonnollinen synbooli.
http://youtube.com/watch?v=KeZB2EsPqGE
Te viisaat jotka olette perehtyneet eri uskontoihin, mitä sanotte asiasta? Olisi kiinnostavaa saada asiallisia vastauksia eikä vain sitä tavallista, lapsellista ellenin parjaamista tai sapatista kinaamista. - jeesus syntyi
vaan syksyllä kirjoitti:
joulun vietto on päivä jolloin valo saa voitton pimeydestä. Ennen kristinuskoa samaa päivää viettiin auringon jumalan uudesti syntymisen merkiksi. Aurinko oli "paikallaan" kunnes nousi "kuolleista" nousi kuolleista kolmantena päivänä. Auringon liikkeet taivaalla ikäänkuin muodostavat "ristin", vaikka en paljon Zeitgeist filmin päätelmiin yhdykään niin tätä tapahtumaa kuvataa aika hyvin filmissä ja se selvittää myöskin miksi juuri risti on niin tärkeä uskonnollinen synbooli.
http://youtube.com/watch?v=KeZB2EsPqGE
Te viisaat jotka olette perehtyneet eri uskontoihin, mitä sanotte asiasta? Olisi kiinnostavaa saada asiallisia vastauksia eikä vain sitä tavallista, lapsellista ellenin parjaamista tai sapatista kinaamista.Vuonna 12 eKr. konsuliksi valittu Publius Sulpicius Quirinius (n. 45 eKr. - 21 jKr.) toimi Aasian provinssin prokonsulina 3 eKr. ja Syyrian provinssin legaattina 6-9 jKr. Quiriniuksen toimiminen syyrian maaherrana vasta vuodesta 6 jKr. on siten selkeästi liian myöhään Jeesuksen syntymän kannalta, sen mukaan kuin Luukas kertomuksessaan esittää.
Herodoksen vanhin poika Arkelaos oli siis syrjäytetty vallasta vuonna 6 jKr. mihin aikaan historioitsija Josefuksen mukaan sijoittui kapinan aiheuttanut veronkanto. Meillä on kymmenen vuoden pituinen aukko tietojen saattamisessa sopusointuun. Melkoisen vaikea solmu avattavaksi, ellei mahdoton.
Jeesuksen syntymisen aikoihin Syyrian maaherroina olivat Titius (9-8 eKr.) ja Saturnius 8-6 eKr. Jeesuksen todennäköisin syntyaika sijoittuu 8-6 eKr. ja joka tapauksessa ennen Herodes Suuren kuolemaa. Ei ole myöskään mitään historiallisia todisteita, että Quirinius olisi toiminut 8-6 eKr. Syyriassa "Saturniuksen kanssa hänen tukijanaan", kuten joskus on oletettu.
Kirkkoisä Tertullianus (n. 200 jKr.) käytti hänen versiossaan Luukkaan evankeliumista kuvernöörinä Saturniusta eikä Quiriniusta. Tämä merkitsisi, että joko Luukkaan evankeliumissa on virhe tai Tertullianus on tehnyt muutoksen omaan versioonsa (tiedostettuaan ilmeisestikin historiallisen ongelman Luukkaan evankeliumissa). Joku kopioija olisi sitten oletuksen mukaan voinut vaihtaa Saturniuksen tilalle Quiriniuksen ja aiheuttanut virheen (ja tämähän merkitsisi, että kaikki kopiot Luukkaan evankeliumista olisi pitänyt tehdä juuri tuosta yhdestä kopiosta, jossa oli virhe että juuri tuo Quiriniuksen maaherrana mainitsema versio olisi tullut vallitsevaksi eikä niistä muista, joissa olisi ollut se Saturnius). Tämä on kuitenkin varsin epävarma olettamus Luukkaan evankeliumin erehtymättömyyden pelastamiseksi (tuon historiallisen virheen osalta). Luukkaan evankeliumin käsikirjoituksissa kuitenkin on Quirinius maaherrana, vain hänen nimensä kirjoitusasu on eräissä käsikirjoituksissa hieman erilainen (Kyriniou, Kyreinou), joten tekstikriittistä tukea ei saa tertulliaaniselle lukutavalle, että "alunperin" olisi maaherran nimenä ollut Saturnius.
- ja kuviin.
Myös Vartiotorniseuran tornisymboli on pakanallista alkuperää.
- voi tarkoittaa
myös paalua ja tähän Jehovan todistajat ovat takertuneet. Koska he ovat demonisoineet kaikki muut paitsi itsensä, täytyyhän nyt sitten vetää "hajurakoa" myös pahan vallassa olevan kristillisyyden keskeiseen symboliin.
- että stauros
voi tarkoittaa kirjoitti:
myös paalua ja tähän Jehovan todistajat ovat takertuneet. Koska he ovat demonisoineet kaikki muut paitsi itsensä, täytyyhän nyt sitten vetää "hajurakoa" myös pahan vallassa olevan kristillisyyden keskeiseen symboliin.
tarkoittaa paalua, joka oli ristissä se poikkipuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5501797Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543