Ihme tarinaa koko palsta täynnä...?
Todellakin, tulin tähän foorumiin tutkailemaan kirjoituksia ja vertailemaan muiden kokemuksia omiin kokemuksiini, mahdollisesti kertomaan oman tarinani ja kysymään neuvoa...
Mutta törmäänkin yhden ja saman, sairaan henkilön suoltamaan sontaan ala-arvoisine kommentteineen...
Eikö tätä touhua kukaan kontrolloi?
Mua ei huvita enää mikään...
Todellakin, tulin tähän foorumiin tutkailemaan kirjoituksia ja vertailemaan muiden kokemuksia omiin kokemuksiini, mahdollisesti kertomaan oman tarinani ja kysymään neuvoa...
Mutta törmäänkin yhden ja saman, sairaan henkilön suoltamaan sontaan ala-arvoisine kommentteineen...
Eikö tätä touhua kukaan kontrolloi?
Mua ei huvita enää mikään...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eiköhän ylläpito kohta jo tee asialle jotain. Sitä odotellessa me, jotka oikeasti haluaisimme jutella palstan aiheeseen liittyvistä asioista, voitais vaan ignoroida tämän yhden häirikön asiattomat huutelut. Kyllä sen tyylistä tunnistaa.
mutta ilmeisesti täällä on joku, joka käyttää tilaisuutta hyväkseen ja yrittää hämmentää soppaa kirjoittamalla vähän samanlaisella "tyylillä".
Aina kuitenkin joku haluaa vastata NIIHIN viesteihin ja tilanne ryöstäytyy käsistä.
Kattelin vaan tosin noita tekstejä ja sisältö oli niin ala-arvoista ja vastauksetkin luultavasti saman kirjoittelijan, jotta tuli vähän turhautunut olo... kyseessä joku Leegio...=)?
No oikeaan asiaan...
Mä oon ehkä kotoa opittuna kuvitellu anoppi-miniä vastakkainasettelun jotenki turhana ja ylidramaattisena, mut täytyy sanoa, et on osunu kohdalle sellanen anoppi, et mä en ihan tiedä kuinka siihen pitäis suhtautua...
Kaiken liäsks tapaus ei oo kovin tuore, joten jo opitut käyttäytymismallit on ehkä vaikea muuttaa, puolin ja toisin, mut yritystä, yritystä!
ilmeisesti omalle pojalle ei mikään tai kukaan ole kyllin hyvä ja vaikka olisit hyvä, niin sitten siitä hyvyydestä etsitään ne negatiiviset puolet?
Ihan sitte itteäni kehumatta mä kokisin itteni ihmisenä rauhalliseks, sovittelevaks, järkeväks, ahkeraks, käteväks (niinku esim. kotitöissä)ja vähän taiteellisesti lahjakkaaksi.
Mieheni ja minun välisen suhteen alkuaikoina anoppi kehui taitojani ja tekemisiäni yltiöpäisesti, rasittavuuteen asti. Vähän karrikoiden; eihän sitä ny ihan perunoiden keittotaidosta tarttis tehdä mitään ylistysvirsiä?
Joka tapauksessa tilanne on aivan toinen nykyään. Varsinkin harrastuksistani olen saanut mainintoja, joiden rivien välistä on luettavissa syvä paheksunta. Harrastukseni eivät kylläkään syö paljoa perheen yhteistä aikaa (n. 1,5h/to ilta), enkä mielestäni laiminlyö tehtäviäni tai äidin velvollisuuksiani niiden vuoksi. Toisaalta taas, kun saan harrastusteni myötä jotain aikaan tai pärjään esim. jossain arvostelussa / kisassa, menestys ohitetaan olankohautuksella... siis silloin kun mielestäni oon oikeasti saanut jotain aikaan...?
Tämä asia ja jatkuva nälviminen on syönyt pikkuhiljaa jopa mieheni ja minun välejä. Mieheni ei tietenkään huomaa äitinsä käytöksestä mitään outoa tai ilkeää, mutta enpä huomaa minäkään, jos oma äitini tekee saman miehelleni... Tasoissa ollaan...=).
Mutta tilanne on siinä mielessä ikävä, että olen todella huono puhumaan tälläisistä asioista miehelleni. En ole ikinä hänellle kertonut fiiliksistäni, joita äitinsä nälviminen aiheuttaa, koska olen ajatellut sen loukkaavan miestäni samaan tapaan, kuin hänen sanomisensa minun äidistä loukkaa minua... Joten tuntuu kamalalta ajatella, että nyt yks kaks alkaisin suoltamaan kaiken anopin aiheuttaman pahan olon ulos? Suhteemme on juuri tällä hetkellä vaakalaudalla ihan muista syistä ja sen pelastamista saattaisi edesauttaa uudenlainen kyky suhtautua anoppiin, tai ehkä kyky olla huomioimatta hänen sanomisiaan...jotain...
Mutta onnistuuko se? Kuinka?
Kokeillaas jos saatais tästä keskustelu aikaiseksi ilman haistatteluja :)
Joo, en ala edes miettimään, miksi anoppisi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy - kuka meistä ihmisistä selvän ottaa :)
Mutta selkeästi se sinua ja suhdettasi rassaa, joten jotain sille pitäisi tehdä. Itse vastaavassa tilanteessa tukeuduin valtavan pitkään pinnaani - annoin juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, eikä toisen ihmisen tyhmyydestä ja käytöstapojen puutteesta voi ottaa itseensä - ei se sinun vikasi ole.
Yksi asia sinun tulee kuitenkin tehdä selkeäksi: lasten kuullen anopillasi (tai kellään muullakaan) ole oikeutta sinua arvostella - tee selväksi, että siinä tilanteessa tulee takaisin samalla mitalla.
Miehesi ei äitinsä käytöksessä näe mitään outoa, koska on tottunut tuollaiseen viestintätyyliin lapsesta saakka. Koeta puhua asiasta hänelle, vaikka kuinka vaikealta se tuntuisi. Helppoa se ei ole, varsinkin kun pelkää loukkavansa toista, mutta ei sekään ole oikein, että joudut itse kantamaan sisälläsi asiaa, joka hiertää ja kaivertaa koko ajan pahemmin.
Jos anopillasi on jotain hampaan kolossa sinua vastaan, et sille luultavasti voi mitään. Ihmisiä ei voi pakottaa pitämään toisistaan. Sen sijaan on täysin oikeutettua vaatia toiselta sivistynyttä ja aikuismaista käytöstä - olet hänen lastenlastensa äiti, joten kaikki halla, minkä hän sinulle tekee, heijastuu loppujen lopuksi myös hänen isovanhemmuuteesi. Tuskin hänkään haluaa, että tilanne tulehtuu niin pahaksi, etteivät lapset pääse enää mummin luo?
Ja kyllähän se niin on, että miehesi on tilanteessa se keskeisin tekijä - hänen pitäisi myös tehdä tilanteelle jotain, eikä sulkea silmiään tilanteelta. Hänen näennäinen puolueettomuutensa kun käytännössä tarkoittaa sitä, että hän hyväksyy äitinsä käytöksen.
Vaikea paikka kyllä, muistan hyvin miten vaikeaa itselläni oli. Nyt eron jälkeen välit appivanhempiin ovatkin yllättäen ihan kunnossa. Tiedä sitten, mitä puhuvat selän takana, mutta enpä jaksa stressata - lasten vuoksi on tärkeää pitää suhteet kunnossa.
Niin vaikealta kuin se tuntuukin, sinun pitää avata suusi. Silläkin uhalla, että asiasta syntyy kunnon riita, sillä jos et nyt tee mitään, tilanne tulee kostautumaan tulevaisuudessa moninkertaisena...
Tsemppiä ja rohkeutta!
Keitit hyvät perunat, halataan... :) (BB-Perttua)
Joskus ns. se paskasanko tulee täyteen, eli sinne tipahtaa se viimeinen pisara ja se alkaa valumaan yli.
Tilanne on sietämätön, kun et koskaan saa kiitosta vaan aina arvostelemista negatiiviseen sävyyn.
Minäkin olin alussa anopille aivan ihmeellinen, hän jopa ääneen päivitteli, että kuinka hänen poikansa on hyvän minän saanutkaan. Nyt, niin kuin arvata saattaa, asia on muuttunut.
Meillä on anopin kanssa nyt välit täysin poikki ja se on hyvä ratkaisu.
Jos poika ei saa napanuoraansa katkaistua, eikä ymmärrä äitinsä käyttäytyvän huonosti, voit laittaa välit poikki totaalisesti. Mitä hävittävää sinulla olisi?
Sinun ei tosiaan ole pakko sitä anoppia sietää...
Kun silmä ei näe sitä, eikä korva kuule sitä, sydän ei itke!
ja virheitä tuli, kun kerrankin sai kirjoittaa palstan otsikon alle kuuluvasta aiheesta. Jippii!
No ymmärsitte kai mitä tarkoitin? :)
Kyl me ymmärrettiin, täähän on ihan selkokieltä palstan viimeaikaiseen viestintään verrattuna :D
Ja tohkeudesta ei sakoteta...=) =) =)
Tämmöseen asiaan on monenlaisia näkökantoja ja mielelläni kuulen niitä lisää. Luulen, että oma kantani asiaan ja valmistautuminen tulevaan voi selkeytyä sillä, että kuulen (luen) erilaisia mielipiteitä...
Ehkä sellanen viimonen kosahdus sinne sankoon oli se, kun muutama vuosi sitten perheeseen tuli uudempi miniä kuin minä. Tyttö on oikein suorasananinen, eikä yleensä jää epäselväksi, mitä hän sanomallaan tarkoittaa. Toisinaan kadehdin niin suoraa tapaa puhua, koska harvemmin siihen itse pystyn. Kuitenkin uusien lastenlasten ilmestyessä kuvioihin olikin anopin mielestä tämä uusi miniä yhtäkkiä kasvatusmetodeissaan aivan hakoteillä ja muutenkin sain (ja saan yhä) kuulla paljon pahaa hänestä ja hänen tekemisistään. Muutamaan otteeseen olen anopille sanonut, että "hän hoitaa lapsensa omalla tavallaan ja opettaa heidät omanlaisekseen ja on varmasti näille lapsille hyvä ja paras mahdollinen äiti. Ulkopuolisena on vaikea arvostella tietämättä koko totuutta"
Näistä jutuista siis on tullut sellainen olo, että jos hänestä puhutaan selän takana tällä tyylillä, mitä mahdetaan puhua minusta...
Mainitsin miehellenikin epäilyistäni, mutta hän tuumasi, että "kaksi aivan eri asiaa..."
...Lieköhän näin...
että vaikka mieheni tiedostaa äitinsä käytöksen, hän ikään kuin salli minulle sen kaiken paskan kaatamisen anopin taholta, kun ei tee asialle mitään, vastaus on: "Ei se siitä muutu, sille on turha sanoa mitään" Ja "Olen kyllä yrittänyt puhua sille"
Mutta puheet ja teot on aina asia erikseen.
Jos minun vanhempani kohtelisivat miestäni samoin ja puhuisivat miehelleni samoin, kuin minua on kohdeltu ja minulle on puhuttu, voin taata, että en hyväksyisi sitä.
Se on varmaa, että se kieli laulaa siellä sinunkin takiasi, mutta mitä väliä sillä oikeasti on? Kaikki, jotka tuntee sinut ja anopin, tietävät, kuinka asia oikeasti on.
Sähän voisitkin liittoutua sen toisen miniän kanssa! Tai siis, juttele sen kanssa, olisko sillä samansuuntaisia kokemuksia anopista. Ja jos käy ilmi, että anoppi puhuu teistä molemmista pahaa selän takana, niin tää suorasanainen nainenhan varmasti osaa sille sitten sanoa selkeästi, että tällanen peli ei vetele :)
Muutenkin siitä vois olla paljon tukea, jos ootte hyvissä väleissä keskenänne.
Meillä on tän toisen miniän kans suht hyvät välit, mutta jotenki se kaikki mitä siitä on puhuttu, on niin kamalaa kuultavaa, että en ehkä viitsisi hänelle itselleen siitä kertoa.
Ajatus on käyny mielessä useastikin, mutta jotenkin tuntuu raa'alta.
Yhtäaikaisten anoppilavierailujen sekä toistemme luona käydessämme usein keskustelu johtaa näitä asioita sivuaviin aiheisiin. Olen ollut tulkitsevinani hänen katseistaan ja silmän pyörityksistään, että hänkin tietää missä mennään.
Vaikka kerroin, että hän on suorasanainen, voi olla, että hänenkin suoruutensa ottaa hiukan takapakkia tässä asiassa, ehkä kohteliaisuudesta tmv.
Mutta tarttee varmaan vähän ideoida tätä...
vaihtaa nimimerkki. :D
I surrender olisi aika hyvä! :D
=) =) =)