Eli me menneisyyden kuninkaat... miehet.
Emme me ole sitä enää.
Miksi te naiset olette niin arkoja? Koska julkisuus on luonut naisimagon jonka mukainen "pitäisi olla" - tai sitten ei ole mitään. Okei, onhan teitä kourallinen jotka ette näin ajattele ja suuri joukko jotka PERIAATTEESSA tietävät että asia ei ole niin mutta silti tuntuu että ei itse riitä vaikka olet hyvä? Olenko oikeassa?
Ihan sama koskee miehiä. Tauno Palon aikaan oli ihan ok että miehellä oli vatsaa ja hoikat kädet. Eipä ole enää asiat näin. Dressmanin mainoksia tai vaikka mitä tahansa muotisivustoa selaillessa törmää väistämättä adonisvartaloisiin kauniskasvoisiin nuoriin miehiin. Noihinko pitäisi samaistua? Okei, puolet naisten senssi-ilmoituksista vaatii jotain korkeakoulututkintoa ja varallisuutta.
Kelaa nyt alkuun hyvä nainen. Aloita viestini alusta. Naiset kärsivät riittämämättömyydentunteesta? Hei. Niin kärsimme me miehetkin.
Miksi me muka olisimme parempia tekemään niitä aloitteita? Ei helvetti, biologian puolesta NAISILLE on annettu se sosiaalinen vietti! Meidät miehet on tehty vääntämään joltain ylikasvaneelta majavalta niskat nurin tai suunnittelemaan ansoja saaliseläimille, ei PUHUMAAN naisten kanssa.
Ennen miehillä ei ollut tätä riittämättömyydentunnetta jolla on rangaistu nyt kumpiakin sukupuolia. Naisilla on etuna se että teille "naisen rooli" on ollut iät ja ajat olemassa jossain suhteessa. Okei, te olette päässeet muokkaamaan sitä tällä vuosisadalla aika hemmetin paljon. Olette saaneet äänioikeuden ja muutenkin naiset ovat vahvistuneet.
Ymmärrän myös periaikaisen viettinne vahvaan mieheen. Mutta miten nykyään mies voi olla vahva? Sillä tavalla kuin Sten Christensen tai Tony Halme? Vai perustuuko kaikki nykyään ihan oikeasti siihen Men's Health-tyyppiseen imagoon, sen kun hankkii niin VARMASTI kehtaa mennä juttusille. Jos nyt on rahkeita ja rahaa moiseen. Tai aikaa.
Oikeasti. Me nykymiehet olemme kertakaikkiaan kusessa. Klassinen miesmalli, perheenpää - on sinkkutouhuissa täysin kuollut. Me emme voi enää nyky-yhteiskunnassa paaluttaa metsäpalstaa ja alkaa metsästämään tai tekemään sinne pirttiä, alkaa isännäksi ja sitten ottaa emäntää teistä. Sitä ei tapahtu. Me joudumme elämään tämän täysin tätä tarkoitusta varten soveltumattoman geenitaakkamme tässä sosiaalisessa, monimutkaisessa, yhteisöllisessä ja ties mitä-maailmassa. Väitämpä että mies on helvetin huono luovimaan tässä järjestelmässä putkiaivoineen. Okei, olet teknisesti lahjakas koska opettelit sen? Tarkoittaa sitä että olet sosiaalisesti toistaidoton.
En tiedä avautuuko tämä sepustukseni naisille... mutta näin minä sen koen. En tällä tarkoita että ainakaan itselläni olisi vaikkapa huono itsetunto, itsetuntoni on kohtuullinen. Olenhan ollut naimisisssakin ja sitten eronnut - omasta tahdostani. Lapsiakin on, ja minun mielestäni hyvä ja arvostettava ammatti. Kuitenkin kynnys alkaa juttusille jonkun naisen kanssa on todella korka. Se on täsmälleen yhtä korkea kuin teillä naisilla; ei ole mitään syytä miksi se olisi yhtään matalampi; päinvastoin - sosiaalisempina elukoina TEILLÄ on se etu puolellanne.
En käsitä miten voin löytää ketään, kuka näkee sen mikä tekee minusta hyvän miehen tähän aikaan? Rakastan ja tapaan lapsiani jokainen päivä, maksan heistä ilomielin ex-vaimolleni elatusmaksua. Kuljen yhä exäni rinnalla tarvittaessa, auttaen entistä perhettäni sikäli kuin pystyn; en hylkää apua tarvitsevaa - etenkään jos kyse on jostain joka on osittain minun omaa syytäni... Elän omaa yksityistä elämääni samalla. En ole koskaan pettänyt ketään kumppaneistani tilaisuuksista ja houkutuksista huolimatta - edes kriisien aikana. Olen taitava kirjoittaja ja vaikka yleensä olenkin vaiti niin silloin kun puhun osaan rohkaista, miellyttää, naurattaa tai puhua täsmälleen siitä mistä pitääkin, olen taitava käsistäni, rakentaja. Omaan kohtuullisen vartalon ja - noh - kaiketi keskiverto pärstän. En mitään mitä häpeäisin muttei mitään mistä ylpeäkään voisin olla ulkoisesti. Olen varsin taitava rakastaja. Tienaan riittävästi pysyäkseni omillani vaikken rikas tule varmaan koskaan olemaankaan. En käytä päihteitä tai muutenkaan sekoile, enkä harrasta irtosuhteita (en niitäkään osaa oikein hakea.). Koitan välittää tästä maailmasta ja toisista ihmisistä sikäli kuin jaksan. Ja loppujen lopuksi kaipaan valtavasti sitä omaa ihmistä jonka kanssa olen lopullisesti onnellinen.
En tiedä. Minusta tässä kaikessa on jokin suuri virhe. En vain osaa kai osoittaa sitä mitenkään järkevästi. Ehkä minä olen vaan väärässä, vääränlainen ja ajattelen asioista täysin väärin.
Mutta se taas ei tunnu oikealta ajatukselta.
Ihmettelen vaan, kuka tälläisen miehen huolisi? Mistä minä sen tietäisin? Pitäisikö kaapata satunnaisesti naisia kadulta ja pakko-esitellä itsensä heille?
No ei todellakaan. Joku voisi vaan kysyä : "Kuka? Mitä? Miksi?" ja niin pois päin. Kyllä minä kertoisin.
Ehkä tämän tekstin jälkeen saan taas nukuttua hetken viileässä yksinäisessä vuoteessani. Asiat silti vaivaavat päätäni.
Emme me ole sitä enää.
Miksi te naiset olette niin arkoja? Koska julkisuus on luonut naisimagon jonka mukainen "pitäisi olla" - tai sitten ei ole mitään. Okei, onhan teitä kourallinen jotka ette näin ajattele ja suuri joukko jotka PERIAATTEESSA tietävät että asia ei ole niin mutta silti tuntuu että ei itse riitä vaikka olet hyvä? Olenko oikeassa?
Ihan sama koskee miehiä. Tauno Palon aikaan oli ihan ok että miehellä oli vatsaa ja hoikat kädet. Eipä ole enää asiat näin. Dressmanin mainoksia tai vaikka mitä tahansa muotisivustoa selaillessa törmää väistämättä adonisvartaloisiin kauniskasvoisiin nuoriin miehiin. Noihinko pitäisi samaistua? Okei, puolet naisten senssi-ilmoituksista vaatii jotain korkeakoulututkintoa ja varallisuutta.
Kelaa nyt alkuun hyvä nainen. Aloita viestini alusta. Naiset kärsivät riittämämättömyydentunteesta? Hei. Niin kärsimme me miehetkin.
Miksi me muka olisimme parempia tekemään niitä aloitteita? Ei helvetti, biologian puolesta NAISILLE on annettu se sosiaalinen vietti! Meidät miehet on tehty vääntämään joltain ylikasvaneelta majavalta niskat nurin tai suunnittelemaan ansoja saaliseläimille, ei PUHUMAAN naisten kanssa.
Ennen miehillä ei ollut tätä riittämättömyydentunnetta jolla on rangaistu nyt kumpiakin sukupuolia. Naisilla on etuna se että teille "naisen rooli" on ollut iät ja ajat olemassa jossain suhteessa. Okei, te olette päässeet muokkaamaan sitä tällä vuosisadalla aika hemmetin paljon. Olette saaneet äänioikeuden ja muutenkin naiset ovat vahvistuneet.
Ymmärrän myös periaikaisen viettinne vahvaan mieheen. Mutta miten nykyään mies voi olla vahva? Sillä tavalla kuin Sten Christensen tai Tony Halme? Vai perustuuko kaikki nykyään ihan oikeasti siihen Men's Health-tyyppiseen imagoon, sen kun hankkii niin VARMASTI kehtaa mennä juttusille. Jos nyt on rahkeita ja rahaa moiseen. Tai aikaa.
Oikeasti. Me nykymiehet olemme kertakaikkiaan kusessa. Klassinen miesmalli, perheenpää - on sinkkutouhuissa täysin kuollut. Me emme voi enää nyky-yhteiskunnassa paaluttaa metsäpalstaa ja alkaa metsästämään tai tekemään sinne pirttiä, alkaa isännäksi ja sitten ottaa emäntää teistä. Sitä ei tapahtu. Me joudumme elämään tämän täysin tätä tarkoitusta varten soveltumattoman geenitaakkamme tässä sosiaalisessa, monimutkaisessa, yhteisöllisessä ja ties mitä-maailmassa. Väitämpä että mies on helvetin huono luovimaan tässä järjestelmässä putkiaivoineen. Okei, olet teknisesti lahjakas koska opettelit sen? Tarkoittaa sitä että olet sosiaalisesti toistaidoton.
En tiedä avautuuko tämä sepustukseni naisille... mutta näin minä sen koen. En tällä tarkoita että ainakaan itselläni olisi vaikkapa huono itsetunto, itsetuntoni on kohtuullinen. Olenhan ollut naimisisssakin ja sitten eronnut - omasta tahdostani. Lapsiakin on, ja minun mielestäni hyvä ja arvostettava ammatti. Kuitenkin kynnys alkaa juttusille jonkun naisen kanssa on todella korka. Se on täsmälleen yhtä korkea kuin teillä naisilla; ei ole mitään syytä miksi se olisi yhtään matalampi; päinvastoin - sosiaalisempina elukoina TEILLÄ on se etu puolellanne.
En käsitä miten voin löytää ketään, kuka näkee sen mikä tekee minusta hyvän miehen tähän aikaan? Rakastan ja tapaan lapsiani jokainen päivä, maksan heistä ilomielin ex-vaimolleni elatusmaksua. Kuljen yhä exäni rinnalla tarvittaessa, auttaen entistä perhettäni sikäli kuin pystyn; en hylkää apua tarvitsevaa - etenkään jos kyse on jostain joka on osittain minun omaa syytäni... Elän omaa yksityistä elämääni samalla. En ole koskaan pettänyt ketään kumppaneistani tilaisuuksista ja houkutuksista huolimatta - edes kriisien aikana. Olen taitava kirjoittaja ja vaikka yleensä olenkin vaiti niin silloin kun puhun osaan rohkaista, miellyttää, naurattaa tai puhua täsmälleen siitä mistä pitääkin, olen taitava käsistäni, rakentaja. Omaan kohtuullisen vartalon ja - noh - kaiketi keskiverto pärstän. En mitään mitä häpeäisin muttei mitään mistä ylpeäkään voisin olla ulkoisesti. Olen varsin taitava rakastaja. Tienaan riittävästi pysyäkseni omillani vaikken rikas tule varmaan koskaan olemaankaan. En käytä päihteitä tai muutenkaan sekoile, enkä harrasta irtosuhteita (en niitäkään osaa oikein hakea.). Koitan välittää tästä maailmasta ja toisista ihmisistä sikäli kuin jaksan. Ja loppujen lopuksi kaipaan valtavasti sitä omaa ihmistä jonka kanssa olen lopullisesti onnellinen.
En tiedä. Minusta tässä kaikessa on jokin suuri virhe. En vain osaa kai osoittaa sitä mitenkään järkevästi. Ehkä minä olen vaan väärässä, vääränlainen ja ajattelen asioista täysin väärin.
Mutta se taas ei tunnu oikealta ajatukselta.
Ihmettelen vaan, kuka tälläisen miehen huolisi? Mistä minä sen tietäisin? Pitäisikö kaapata satunnaisesti naisia kadulta ja pakko-esitellä itsensä heille?
No ei todellakaan. Joku voisi vaan kysyä : "Kuka? Mitä? Miksi?" ja niin pois päin. Kyllä minä kertoisin.
Ehkä tämän tekstin jälkeen saan taas nukuttua hetken viileässä yksinäisessä vuoteessani. Asiat silti vaivaavat päätäni.
Vastaukset 19
Vanhimmat
minkä ikänen oli kirjoittanut tuon teoksen
En nuori, en vanha.
tekstiä, että eipä tuota viitsi ruveta haastamaan. Enkä edes haluaisi. Miehenä olen aikalailla samaa mieltä.
Tuosta miehen soveltumattomuudesta omaan ympäristöönsä muuten kertoo esim. Fight Club. Tuli vaan mieleen.
Hämmästyttävän syvällinen analyysi putkiaivolta. Tää tyttö jäi ihan sanattomaksi.
tämäkin tyttö jäi. Oli kyllä aika valaiseva kirjoitus. Kiitoksia vaan siitä.
Vaikka muutamia asioita jäikin sanomatta niin kyllähän tuo asiansa tuntuu ajanvan. Piti käydä aika syvällä että pääsi tilaan jossa ei tarvi syyttää ketään tai osoitella sormella vaan todeta tilanne sellaisena kuin se kai usein on. Tai ainakin kuten minä sen havaitsen.
Lueskelin tuossa random-blogia ja siellä oli kuva parista joka painii keskenään, nainen nauraa lähes hysteerisesti. Se kolhaisi, tajusin että se on toivottava olemisen muoto, jotain joka tuntuu - ja tarttuu.
On sitä joutunut itse kukin miettimään rooliaan tässä maailmassa ja yhteiskunnassa. Itse en voi perinteiseen naisen rooliin turvautua, ainakaan siinä mielessä kun minä sen ymmärrän. En aio pariutua tai tehdä lapsia, en voi siis olla kenenkään vaimo tai äiti ja ikäänkuin elää sen kautta. Asun yksin, teen keikkatöitä, en ole tilivelvollinen kuin itselleni. Mikä on siis minun roolini, hyödyttääkö olemassaoloni ketään muuta? 24/7 pelkkää itsekeskeistä oman mielihyvän tavoittelua. Jos yhtäkkiä jättäytyisin pois tästä ympyrästä jota pyörin, huomaisiko edes kukaan? Eikö elämässä pitäisi rakentaa jotain konkreettista? Jotain mikä jäisi jäljelle kun aika tällä planeetalla on ohi? Tällaisia mietin jossain vaiheessa, en niinkään sitä että pitäisikö minun olla mainoksien kiiltokuvanaisen kaltainen.
Pikkuhiljaa palapeli on alkanut hahmottua. Olen hyvä työssäni, sillä voin pönkittää egoani. Se että tiedän itse olevani hyvä riittää minulle. Jonkun silmissä voin olla työelämässä ihan luuseri kun en ole "edennyt uralla". So what. Itse tiedän missä mennään, samoin lukuisat kivat työkaverini joiden uskon myös pitävän minua hyvänä tyyppinä. Mutta, tämä on vain maallista. Todelliset päämääräni ovat henkisellä, etten sanoisi jopa hengellisellä tasolla. Asioita ja arvoja jotka ovat minulle tärkeitä. Ja lisäksi olen huomannut ympärilläni olevan ihmisiä joita rakastan ja arvostan ja joiden kanssa elän vuorovaikutuksessa. En siis olekaan täysin merkityksetön pikku hiukkanen maailmankaikkeuden loputtomassa avaruudessa.
Tää sepustus nyt ei enää varsinaisesti liity paljoakaan alkuperäisen kirjoitukseen, kirjoittelinpa vaan ajatuksia joita tuli mieleen. Se mitä halusin sanoa on kai se, että ilmeisesti vaan pitää pyöriä tällä pallolla tarpeeksi kauan että löytää oman paikkansa. Silloin ei tarvitse enää miettiä onko jotain muille, riittää kun on itselleen sitä mitä haluaa olla. Joillain siihen menee vähemmän, joillain kauemmin aikaa ja joillekin ei mikään maailman aika riitä. Minulla meni 32 vuotta.
Meinasin myös väittää että että en perusta sukupuolirooleista pätkääkään, mutta silti pyydän naapurin krapulaisen ja rahattoman sinkkumiehen luokseni syömään toteuttaakseni naisellista sisäänrakennettua hoivaamisviettiäni.
En usko että olisin läheskään näin tyytyväinen itseeni kun olen nyt jos olisin "vain" jonkun vaimo tai äiti. Ja tää ei siis millään pahalla kumpiakaan kohtaan, jokainen valitsee oman tiensä, pääasia että itse tuntee olevansa oikealla tiellä.
Puhutaankin, että nyky-yhteiskunnassa (Pohjoismaissa) naiset ovat "vahvempi" sukupuoli. Lain tasolla aletaan olla tasa-arvoisia, mutta naiset menestyvät paremmin: he kouluttautuvat enemmän, tekevät vähemmän rikoksia, alkoholisoituvat harvemmin jne. - siis sopeutuvat paremmin yhteiskuntaan.
Tähän liittyy myös se, että miehet kantavat menneisyyden painolastia: ennen sorrettiin naisia, joten nyt sellaista ei saa missään tapauksessa tehdä (mikä sinänsä on oikein). Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että kun Saksassa ollaan suorastaan hysteerisiä natseihin liittyvien sanojen kanssa, niin Pohjoismaissa ei saa sanoa mitään naisista, joka voitaisiin tulkita kriittiseksi. Naisasialiike on täysin OK, ja miehiä saadaan haukkua julkisuudessa, mutta naiset ovat koskemattomia. Sinänsä tämä on ymmärrettävää juuri historian vuoksi. Mutta tilanne on vääristynyt.
Mitä sinnkkuuteen tulee, niin minusta tuntuu, että naiset sietävät sinkkuutta yleensä ottaen paljon paremmin kuin miehet. Jotkut naiset näyttävät oikein haluavan tietoisesti olla sinkkuja toisinaan. Sen sijaan en tunne yhtäkään tällaista miestä! Mies ei pärjää ilman naista, mutta nainen voi pärjätä ilman miestä.
Huolimatta siitä, että naiset pärjäävät paremmin, miehiltä odotetaan edelleen enemmän vastuuta: pitäisi tehdä alotteita, pitäisi käydä armeija/yleensä ottaen olla jonkinlainen "suojeleva" sukupuoli, pitäisi menestyä työelämässä. Näin ainakin itse koen. Naisille toki on ehkä enemmän ulkonäköpaineita vieläkin, mutta sanoisin, että miehiltä vaaditaan yhä enemmän. Vaatimukset eivät mielestäni ole tasapainossa.
Tuo oli hyvä pointti, että naisilla on vielä jonkinlainen perinteinen rooli jäljellä, johon nojata, miehillä ei oikein enää ole mitään nykypäivään sopivaa - täytyy siis itse luoda oma roolinsa, mikä on haastavaa. Sinänsä itse en liiemmin pidä vanhasta miehen roolista, joten tämä on minulle OK.
Itse olen sinkkumies, eli "surkimus". En osaa edes ollenkaan sanoa, että mitä naiset nykyään miehiltä odottavat. Naiset puhuvat nykyään siitä, että pitää olla huomaavainen, tasa-arvoinen, kiltti jne. Mutta taidan sitten kuitenkin olla liian nössö.
Nyt on ainakin yks mies joka pärjää ilman naista.
Vinkiksi voin sanoa että kun jättää päihteet, alkaa arki sujua paljon kevyemmin, ja löytää yksin elämisestäkin ne hyvät puolet :)
...jos kohdistit tuon päihdejutun minulle. En viitannut miesten alkoholiongelmilla itseeni.
Yksin elämisessä on tietysti hyviäkin puolia, mutta koen, että jotain jää puuttumaan ilman naista. Sitä puutetta ei voi muutoin täyttää. Opiskelu, työ, harrastus, kaverit eivät korvaa naisen puuttumista.
Päihdejuttu ei tarkoittanut sinua, iha yleisesti.
No jos on käytännöllisesti katsoen elänyt koko elämänsa ilman naista, ellei mukaan oteta jotain vuoden sähläyksiä, niin ei sillon naisen puute paljoa tunnu.
Joillakin on vain suurempi sitoutumis tarve kuin toisilla, ei siinä muuta.
aloituksesta! Tuohon ei voi muuta kuin yhtyä, varsinkin kun on itse lähes samanlaisessa tilanteessa. Lapset nyt tosin asuvat luonani. Toivottavasti mahdollisimman moni nainen lukee tuon viestin ajatuksen kanssa.
Vaikka olen nainen, niin pinnistelen aivan samanlaisten asioiden kanssa. Haluan rehdin parisuhteen, jossa läheisyyttä.
Kuka minut löytää? Millä tavalla? Mistä? Kuka näkee hyvän minussa. Kuka uskaltaa? Mistä tiedän kuka on sinkku, tehdäkseni itse aloitteita. Kun käytän sosiaalisia taitojani ja tulen torjutuksi. Sitten on itsetunto maassa.
Olen ollut monia vuosia yksin. Muutamia yrityksiä on ollut seurustella. Vikaa ilmennyt miehen halussa seurusteluun. Seksi kelpaisi, mutta parisuhde ei.
Mitään muuta en enempää toivo, kuin saada nukkua miehen kainalossa. Tuntea toisen ihmisen hengityksen. Yksin on taas mentävä nukkumaan.
Kirjoituksesi oli hyvä ja ajatuksia herättävä.
Veit sanat suustani. Ihmettelen, miten löytäisi vielä miesystävän. Vastasin kerran netissä profiilin mukaan tasokkaalle miehelle, ja sovimme treffit muutaman viestin jälkeen.
Odotin tätä miestä treffipaikalla, mutta hän ei tullut. Hän vastasi myöhemmin vaan minulle, että "tarjonta ei vastannut kysyntää", hän oli siis katsonut minua jostain kauempaa, mutta ihmettelen miten hän voi tietää minkä näköinen olen, koska olin laittautunut niin, että minua ei voi tunnistaa ennen kuin otan aurinkolasit pois ja lasken hiukset auki.
Minua loukkasi tuo, että "tarjonta ei vastaa kysyntää", koska minua on usein sanottu kauniiksi ja seuraani on usein kyllä hakeutunut miehiä, mutta ei niitä minun haluamia. Pukeudun tyylikkäästi, olen hyvin koulutettu, toimin koulutusta vastaavassa työssä, olen menestynyt taloudellisesti, ja sitten kaveri ei vaivautunut edes lähietäisyydelle tai vaihtamaan muutamaa sanaa kanssani. Joten hämmästyneenä mietin, mitä miehet oikein hakevat????
Tuo oli kyllä niin hyvin kirjoitettu, että oli pakko kehua..
Olen nainen 30v ja eronnut. Asunut "omillani" nyt reilu puoli vuotta. Se mikä sai minut arvostamaan sinua miehenä, oli se miten kerroit suhtautumisestasi ex-puolisoosi ja kuinka pidät yhteyttä lapsiisi edelleen. En halua nyt moralisoida ketään, mutta en koskaan pystyisi rakastumaan mieheen joka ei osallistu lasten elämään eron jälkeen. Tuntuu kamalalta seurata sivusta miten eronneet miehet "unohtavat" lapsensa eron jälkeen. Meillä ex-miehen kanssa viikko/viikko systeemi. Asutaan lähekkäin niin se onnistuu, vaikka mies ei minun kanssani halua olla missään tekemisissä. Eikä tarvi, mutta olisihan se parempi jos pystyttäis keskustelemaan lapsia koskevista asioista. Mutta olen päättänyt, että antaa ajan kulua jospa se joskus pystyy kohtaamaan minut kasvotusten tai edes puhumaan puhelimessa. Onko vika sitten äideissä, että lapset jäävät isän elämässä aika vähälle huomiolle? Jos itsekkin tekisin täysin itsekkäästi niin haluaisin, että lapset olisivat joka toinen vkloppu isällään, mutta tiedän että jos arkea ei elä lasten kanssa niin välit voivat jäädä aika vieraaksi. Eikä ex siihen suostuisi, mistä olen kyllä lasten kannalta katsottuna tosi tyytyväinen.
Juuri nuo piirteet sinussa mistä kirjoitit saivat minut miettimään, että ehkä joskus jossain myös minulla on mahdollisuus löytää kunnollinen mies. Sinkkumarkkinoilla pyöriessäni olen alkanut ajattelemaan, että "vanhanaikaisia" parisuhteita ei taida edes olla enää. Mitä pidempään sitä pyörii vapailla markkinoilla, vaikka en ole uutta suhdetta vielä edes ajatellut, niin huomaa tämän kaiken "paskan" mikä jyllää jokapuolella. Ei sitä silloin kun itse eli suhteessa edes tiennyt kuinka monet pettää ja kusettaa muijiaan/miehiään minkä kerkiää. Miten sitä itse voi joskus luottaa johonkin jos ympärillä ihmiset (varatut) joista ei koskaan olis uskonu, yrittävät minut saada sänkyynsä..
Kyllä kohtuullinen kroppa ja ei niin ruma naama :) riittää hurmaamaan naisen.. Nykypäivän naiset vaan olettaa, että miehen pitää olla komea, rikas yms ja kohdella naista prinsessana.. Täytyy kyllä myöntää, että tällä hetkellä päivä jonkun prinsessana tekis aika hyvää..
Sekavaa, mutta kuitenki... Neitsyt kirjoitus tänne, niin saanen anteeksi :)
Ainakin yksi suuri virhe on se, että on niiin paljon toisilleen sopivia ihmisiä, ihmisiä, joita voisi rakastaa ja joiden kanssa voisi olla onnellinen ja rakentaa jotain hyvää, mutta joita ei kuitenkaan ehkä ikinä tapaa. Kyllä ne varmaankin istuu samassa linja-autossa, kävelee työmatkalla vastaan tai seisoo samassa kassajonossa ruokakaupassa. Sitä ei vaan tiedä. Ja jos sellainen ihminen olisikin samassa yökerhossa/kapakassa tai ties missä kuppilassa, jossa tuntemattomalle juttelu on sallittumpaa, ei sitä kuitenkaan uskalla tai osaa tehdä. Enpä tiedä, onko tähän ratkaisua. Kai pitäisi vaan avautua, olla sosiaalinen ja näin kiinnittää niiden tuntemattomien, mutta oikeiden, ihmisten huomio ja halu tutustua. Pitäisi olla koko ajan liikkeellä, siellä missä muutkin ja tietenkin haku päällä. Omaa luonnettaan tai tapoja on vaan vaikea muuttaa, eikä niin oikeastaan pitäisikään joutua tekemään.
muuttuu Eskosein", että yritä vaan pysyä perässä ja rohkaista mielesi. Ei muuta, kun viikonloppuna
baariin ja pari rohkasuryyppyä, niin kyllä se siitä lähtee....harjoitus tekee mestarin, niin kuin kaikessa.
kuitenkin tälle vuosisadalle, ja äkkiä enempää ihmettelemättä tai elämäsi menee ohi nopeampaa kuin huomatkaan. Ei muuta kun pukua pykälään ja viihteelle ja reippaasti keskustelemaan naisille.
Olen jo aika monta vuotta ollut sitä mieltä, että miehellä on nykysuomessa aika paljon heikommat oltavat kuin naisella.
Olkoonkin että miehet yhä tienaavat paremmin kuin naiset, mutta kun katson tuttavapariskuntiakin, niin miehen osa on istua sohvalla masentuneen näköisenä kun ämmä huutaa ja nalkuttaa.
Sitten se samainen mies kantaa pyykkikoria, tiskaa ja imuroi silloin kuin nainen määrää. Naisen ei kuitenkaan tarvitse tehdä miehen töitä, kuten vaihtaa renkaita, mutta ei mies haluakaan luopua niitä vähistä miehen töistä mitä kerrostalolähiössä enää on jäljellä.
Ei miestä ole luotu hääräämään essu päällä.
Mutta ymmärtäähän sen, ettei kaupunkiasunnossa muutakaan hommaa ole jonka miehelle voisi sälyttää.
Nainen saa kutsua akkalaumoja kylään, mutta mies ei. On säälittävää katsoa, miten tossun alla moni mies on.
Jos ennen muinoin oli vaimot nyrkin ja hellan välissä, nyt siellä on miehet.