Me lopetimme ex:n kanssa suhteemme joulun alla. Tällä kertaa niin kuin monta kertaa aikaisemminkin se päättyi hänen raivokohtaukseensa ja minusta taas jälleen kerran sellaisesta syystä, että joku toinen olisi kohottanut olkapäitä, keskustellut asiasta ja sillä selvitty.
Meidän suhteessa on ollut hänen puoleltaan niin henkistä sekä fyysistä väkivallankäyttöä. Tämä tyyppi on niin julma ja tunteeton tai sitten hänellä narsistinen persooonallisuushäiriö. Hänelle ei mikään riitä! Mun pitäisi ajatella samalla lailla kuin hän, tehdä ja olla niin kuin häntä miellyttääkseen, lukea ajatukset että millä päällä hän nyt milloinkin sattuu olemaan. Musta viis, mitä mä haluan tai toivon. Ei edes muisteta jouluna tai synttärinä.
Joka tapauksessa tämän henkilön kanssa suhde ei tee mulle mitään hyvää mutta silti mietin joka päivä häntä. Voisimmeko olla kamui, avointa suhdetta, muuttuuko se joskus muuksi jne.. Tekee mieli ottaa yhteyttä ja jutella ja kaipaan hänen läheisyyttään. Lähinnä muistan vain ne ajat kun tämä mies oli ajattelevanen ja hellä. Niistä ajoista on kulunut yli 5 vuotta kun tapasimme. Otteet hänen kohdalle pahenee vuosi vuodelta pahemmaksi, että meinaan menettää kohta järkeni.
Hän on käyttäytynyt syystä mistä niin sekopäisesti? Haukkunut valehtelijaksi, narsistiseksi persoonallisuushäriön omaavaksi, teini huoraksi ja kaupan päälle vielä ajatellut menevänsä mun kanssa naimisiin. Välillä mietin että olinko minä tosissaan sairas? Ei en mä voi olla mutta tämä kaikki voi tehdä minusta hullun jos rupeen tarkkailemaan mitä lie asioita itsessäni.
Tilannetta on jotenkin todella vaikea selväntää tämän tunnemylläkän keskellä. En itsekkään näe selvästi yhtään mitään. Ehkä joku päivä kun olen päässyt kauemmaksi asiaa niin näen sen selkeemmin.
Kuitenkin pitäisi osata päästää irti kokonaan tuosta suhteesta hänen kanssaan. Tässä ei ole enää muuta vaihtoethtoa. Onko kellään hyviä neuvoja miten jaksaa tämän erkaantumis-vaiheen?
Meidän suhteessa on ollut hänen puoleltaan niin henkistä sekä fyysistä väkivallankäyttöä. Tämä tyyppi on niin julma ja tunteeton tai sitten hänellä narsistinen persooonallisuushäiriö. Hänelle ei mikään riitä! Mun pitäisi ajatella samalla lailla kuin hän, tehdä ja olla niin kuin häntä miellyttääkseen, lukea ajatukset että millä päällä hän nyt milloinkin sattuu olemaan. Musta viis, mitä mä haluan tai toivon. Ei edes muisteta jouluna tai synttärinä.
Joka tapauksessa tämän henkilön kanssa suhde ei tee mulle mitään hyvää mutta silti mietin joka päivä häntä. Voisimmeko olla kamui, avointa suhdetta, muuttuuko se joskus muuksi jne.. Tekee mieli ottaa yhteyttä ja jutella ja kaipaan hänen läheisyyttään. Lähinnä muistan vain ne ajat kun tämä mies oli ajattelevanen ja hellä. Niistä ajoista on kulunut yli 5 vuotta kun tapasimme. Otteet hänen kohdalle pahenee vuosi vuodelta pahemmaksi, että meinaan menettää kohta järkeni.
Hän on käyttäytynyt syystä mistä niin sekopäisesti? Haukkunut valehtelijaksi, narsistiseksi persoonallisuushäriön omaavaksi, teini huoraksi ja kaupan päälle vielä ajatellut menevänsä mun kanssa naimisiin. Välillä mietin että olinko minä tosissaan sairas? Ei en mä voi olla mutta tämä kaikki voi tehdä minusta hullun jos rupeen tarkkailemaan mitä lie asioita itsessäni.
Tilannetta on jotenkin todella vaikea selväntää tämän tunnemylläkän keskellä. En itsekkään näe selvästi yhtään mitään. Ehkä joku päivä kun olen päässyt kauemmaksi asiaa niin näen sen selkeemmin.
Kuitenkin pitäisi osata päästää irti kokonaan tuosta suhteesta hänen kanssaan. Tässä ei ole enää muuta vaihtoethtoa. Onko kellään hyviä neuvoja miten jaksaa tämän erkaantumis-vaiheen?
Vastaukset 13
Vanhimmat
uuteen suhteeseen;
viisaiden ihmisten neuvo
mene naimisiin ensimmäisen kanssa, joka vastaan tulee
Mekin lopetettiin jo viime syksynä.Vaikka asutaan vielä saman katon alla,(eri huoneissa)ihan vain lapsen takia.Asutaan pienellä paikka kunnalla,lapsella oppimis vaikeuksia koulussa.Lapsella testit tulossa että jätetäänkö luokalle jos jätetään niin sitten on edessä koulun vaihto ja sitten erotaan ihan virallisesti.Meilläkin ollut henkistä väkivaltaa,alistamista jo vuosia.Fyysistä väki valtaa ei ole vielä ilmennyt,onneksi tai epäonneksi,koska hän tietää että sitten minä lähden heti.Minäkin epäilen että hänellä on narsistisia piirteitä.Narsistihan on tunteeton,julma ja väkivaltainen.Ei minkään laisia tunteita hänen puolelta,minun auton korjaus on hänen mielestä rakkauden osoitus.Aivan samanlaista kuin sinulla että ei uskalla tehdä mitään ilman herran lupaa,ei saa suunnitella mitään,ei lähteä mihinkään.Tein uuden vuoden lupauksen että tästä lähin ajattelen itseni ja lapseni parasta.En jaksa enään pelätä jokaista hänen mielen liikettä tai koska pahoinpitely menee fyyssiseksi.
Meidän kohdalle tämä arki on muutenkin mennyt vuosi vuodelta pahemmaksi. Olemme eronneet suhteemme aikana ehkä sellaiset 50 kertaa. Kuulostaa uskomattomalta miten sitä jaksaa uskoa. Ei sitä ole pitkään aikaan uskonutkaan mihinkään kovin vakavaan ellei joku epätodellinen muutos olisi tapahtunut hänen osaltaan. Mutta jotenkin sitä vaan ei osaa jatkaa yksin vaan on mielummin kärsinyt ja saanut sitä rakkauttakin.
Hänhän näkee minut taas kaikkeen syyllisesnä. Olin narsitihäiriöinen, psykopaatti, sosiopaatti ja valehteva lutka. Ties mitä. Hän on ajannut mut välillä niin epätoivoiseen tilaan että olen eron tultua tavannut muita miehiä. Näistä mä olen saanut hirveät syytökset kuinka kamala pettäjä olen ollut. Enhän mä olisi ketään halunnut tavata tai luvuttaa meidän suhdetta, jos mä en olisi kokenut koko ajan epäonnistumista vuosi vuoden jälkeen. Aina samojen ongelmien kanssa kamppailemista. Tässä yhdessä vaiheessa olemme olleet erossa puol vuotta, jonka ajan seurustelin toisen miehen kanssa. Palasimme kuitenkin yhteen mukamas kaikesta viisastuneina. Jotenkin hän ei ole päässyt yli siitä että olen seurustellut tämän puol vuotta ja purkaa hirveetä pahaa oloaan haukkumalla mut huoraksi ja ainaiset tappelut on muuttunut mitä raaemmaksi. Enkä ole jaksanut uskoa pitkään aikaan että tässä mitään ihmettä tapahtuisi.
Ärsyttää että tää menee tälläiseksi pitkäksi tämä txt, ainoastaan yhdestä asiasta kertomiselle. Nyt on jatkettava yksin!! Onneksi mulla on kavereita tukemassa tässä tilanteessa, niin on helpompi päästä henkisesti yli hänestä.
Sunkin olisi hyvä jo lähteä pois siitä suhteestasi. Muutta lapsesi kanssa omaan asuntoon. Sinulla on aika vaikea tilanne koska yhteyden pito tulee teillä jatkumaan läpi elämän ainakin lapsen takia. Narsistinen persoonallisuushäiriö on sellainen joka vaan pahenee ja raaistuu vuosi vuodelta. Mitä nopeemmin jatkat omaa elämää, sitä helpompaa se on.
Tuo mininkin ex on harvemmin fyysisellä tavalla väkivaltanen. Suuttuessaan heittää seinää päin ja jotain tavaroita. Ei mulla mitään mustaa silmää ole ollut mutta pelkään kuitenkin miestä, joka on mua huomattavaasti voimakkaampi.
No niin nyt voimia sinulle rakas!! Tästä helvetistä on pois päästävä!!
Luin just erittäin kiinnostavan jutun Regina chiqistä (en tiä miten kirjoitetaan). Siinä puhuttiin just siitä millainen narsisti on ja mitä se saa meissä muissa tuntemaan. Narsisti on itseään ihannoiva ihminen joka haluaa olla diktaattori ja taivuttaa muut tahtoonsa. Parisuhteessa narsistin käyttäytyminen ilmenee haukkumisena, alistamisena, pompottamisena ym ym. Tätä mielentilaa kärsivä ihminen saa kaikki lähelläänolijat tuntemaan itsensä huonommiksi, riittämättömiksi, itsetunnottomiksi ym. Narsisti kuulemma sanoo omat tunteensa sille jota haluaa alistaa ja hallita. Älä ota häneen yhteyttä. Kun kerran olet päässyt pois, hän voi yrittää saada sinut takaisin juuri käyttäytymällä kuinka haluat hänen käyttäytyvän. Narsisti nimittäin tarvitsee lähellensä uhrin. siinä se vika just onkin. Kenestäkään ei todella voi tietää onko tämä narsisti ellei häntä tunne läpikotaisin..
Kyllä hän on yrittänyt käyttäytyäkkin minua mielyttääkseen mutta kulissit ovat kuitenkin kaatuneet nopeasti. Oikea ihminen tullut esille. Minä saan tyytyä uhrin osaan ja hän diktatuuri. Olen yrittänyt saada häntä ymmärtämään, jos hän olisi se narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ja muutenkin korjata vääristyneitä mielipiteitään musta/meistä. Ei usko, aiheutan sillä helposti riitaa ja psykologin juttusilla käyminen on idiooteille. Mietin vain miten voin auttaa häntä? Tuntuu että hän pystyy melkeinpä mihin vaan ja jos toteuttaa seuraavaksi uhkauksensa. Ja kuitenkin itseni, vanhempien ja ystävien takia en halua mitään sen kamalampaa traumaa tästä. Tässä pitää nyt itseäni auttaa ja päästä yli henkisesti herra hallitsijasta. Ja voihan olla että hän on ihan vain ilkeä ihminen joka vihaa mua ja haluaa vaan tuhota mut. Silloin en voi auttaa.
Tämä mies tuli elämääni valkoisella ratsullaan, pelastavana enkelinä. Meillä oli ihanaa yhdessä. Katselimme auringon laskua meren äärellä ja juttelimme mukavia.
Myöhemmin olen tajunnut että olen kertonut hänelle koko elämäni mutta mitä hän on kertonut itsestään mulle? Ei oikeestaan mitään. Olemme jutelleet mun asioista ja hän on ollutkin hyvä analysoimaan mun tunteita ja tilanteita. Itsestään hän ollut pidättäytyväinen ja olen saanut vain arvailla mikä milloinkin on. Tai muutoin keskustelut ovat olleet jossain ”yleisessä”.
Kiitos kun kerroit tuosta linkistä narsisti-tekstin pariin. Luen mielelläni!!
Kiitos myös kaikista kommenteista, kirjottakaa lisää!! =)
Etsi Narsistien uhrit -niminen sivusto. Lue asiantuntija-artikkelit ja keskustelupalstan kirjoituksia.
Minun ajatuksieni ja tunteitteni selvittelyssä tästä on ollut kovasti apua.
Älä ota narskua takaisin, kun olet eroon päässyt.
Miksi haluat itsellesi paskan suhteen, joka kuluttaa sinua. Muistoja ja ikävääsi kelatessa muistele sitä pahaa oloa, jonkä hän sinulle tuotti. Haluatko sen olon takaisin?
Mielestäni siinä kohtaa jos kohtaat suhteessasi noin paljon väkivaltaa ja vääryyttä ratkaisusi on ollut oikea. Unohtaa ei tarvitse niitä päiviä jolloin meni hyvin ja voit olla hänen tukena varmasti jatkossakin, hän tuntuu tarvitsevan apua. Itsellä pitkälti sama juttu, olin vain juuri se "hän", paitsi fyysisesti en koskenut naiseeni mutta muutoin muutuin kylmäksi ja unohdin itseni. Minulla toki on luurankoja jotka muistuivat mieleeni, enkä voinut hyväksyä itseäni täysin;tuon takia unohdinkin itseni. Nyt kuitenkin kalvaa syyllisyys ja alituiset painajaiset, en ymmärrä miksen kertonut hänelle ajoissa mitään. En ole nukkunut 7 viikkoon kunnolla vaan herään yöllä hiestä märkänä enkä ole varma heti oliko totta vai ei. Joten, tee itsellesi oikein; mitä se on sinun täytyy itse ratkaista! Voit olla hänen tukena hänen ongelmissaan ja auttaa itseäsi samaan aikaan. Ehkä asiat vielä palautuvat sillä ero ei mielestäni ole ikinä täysin oikea ratkaisu, kunhan vain tunnetaan ja puhutaan sekä tehdään. Voimia ja jaksamista!
Puolentoista vuoden suhde (josta vajaa vuosi asuttiin yhdessä) päättyi viime kesänä. En vain enää jaksanut. Lopullinen päätös oli kuitenkin yhteinen, vaikka mun aloitteesta ero lähtikin aluille.
Kyseinen tyttö kohteli mua ajoittain kuin paskaa, koetti pompottaa ja pitää tossun alla. Sanoin että mähän en tuollaiseen alistu, olen kuitenkin vahva ja itsenäinen kundi.
Mun näkemys on, että mies ja nainen ovat tasa-arvoisia. Hänen näkemyksensä oli, että nainen on miehen yläpuolella.
Hän piti itseään niin paljon minua ja kaikkia muita parempana, että oikein oksetti. Mikään, mitä mä tein, ei riittänyt.
Ikävöi mua loppukesästä. Ikävöi mua syksyllä. Joulunakin puhelimessa ikävöi ja haikaili mun perään.
Päivääkään en ole tosissani katunut sitä, että tajusin lähteä.
Kuulostipa tutulta..kuin olisin omaa tarinaani lukenut 7 vuotta sitten. Myös silloinen avopuolisoni sai raivareita ihan ihme asioista, päivittäin piti kuulostella, millä tuulella hän oli ja mitä uskaltaa sanoa.Minua hän haukkui mielenvikaiseksi ja vainoharhaiseksi, vaikka hänestä itsestään löytyi kaikki em. piirteet. Asioista ei voinut keskustella asiallisesti, vaan aina tuli riita, etenkin viik.loppuisin, jolloin hän sai hyvän syyn lähteä yksin viettämään ravintola-iltaa. Ystävyyssuhteeni alkoivat kärsiä, koska hän vaati niin paljon huomiota.Henkinen ja fyysinen väkivalta oli hyvin tuttua, etenkin henkinen, lähes päivittäistä.Silti en osannut päästä hänestä irti, aina erossa ollessamme ikävöin häntä ja aina riidan päätteeksi mnä olin se joka pyysi anteeksi, hänessä kun ei ollut koskaan mitään vikaa, minut hän luokitteli liian tempperamenttiseksi ja hankalaksi ihmiseksi. Välillä tuntui, että hän ajaa minut hulluuden partaalle, että olen oikeasti tulossa hulluksi! Monen vuoden yhteiselon jälkeen tein päätökseni,keräsin kimpsuni yhteisestä kodista ja muutin pois. Voi sitä vapauden tunnetta ja riemua kun pääsin hänestä lopullsesti eroon.Tietysti aluksi tuli ikävöityä, mutta loppupeleissä se oli oikea ratkaisu.Nyt ei kyllä kaduta yhtään.Myöhemmin olen asiaa usein miettinyt ja tullut siihen lopputulokseen, että hänellä oli narsistinen persoonallisuushäiriö, olen lukenut siitä paljon ja kaikki täsmää..eikä hänellä ole seuraavatkaan suhteet onnistuneet. Toivon sulle jaksamista mihin ratkaisuun päädytkin. Mukavaa kevään odotusta.
Nii-in, harvinaisen tuttua täälläkin. Tuttua etenkin tuo päivittäinen "tarkkailu" eli arvailua siitä millä tuulella kulloinkin ollaan ja valtava huomiontarve. Mielialat hänellä ailahtelevat aivan laidasta laitaan, ja mikäli jokin asia ei miellytä niin se varmasti kyllä kuuluu... Meillä ongelmana myös se, että mies kääntää jatkuvasti peilin lailla kaikki hänelle kohdistamani asiat (kylmyys, narsistisuus, mustasukkaisuus) minuun, eli tuntuu että olen tulossa tosiaan hulluksi kun en oikeasti tiedä olenko sittenkin itse se "mielenvikainen"!? Eroa hankaloittaa tosiaan se tosiasia, että hyvinkin menee... -omallatavallaan. Silloin jaksan uskoa, ettei loukkaavia sanoja, syytöksiä ja sanojen suuhunlaittamista enää tulisi.... turhaan. Ja sitten taas erotaan, sovitaan ja parin viikon päästä jälleen erotaan, sovitaan ja uskotaan parempaan. Kauankohan näin voi jatkua? :( Lähtemällä pelkään tekeväni jotain mitä kadun. Rakastan kuitenkin, mutta tuntuu että on myös aika sairasta rakastaa ihmistä joka kohtelee näin...
Mä oon itse ainakin ajatellut asiaa niin että on mahdollista löytää toimiva parisuhde, jossa rakkautta jaetaan ja jossa ei ole psyykkistä eikä fyysistä väkivaltaa. Silloin on mahdollista perustaa hyvä perhe ja kumppania uskaltaa käyttää ilomielin vanhempien ja ystävien luona kylässä. Nyt tämä rupee kuulostamaan omastakin mielestä ihan liian imelältä. Kyllä mä haluun että mun elämässäni on jotakin kovia juttujakin, muuten ei elämä tunnu miltään!
Miten sun vanhempasi on suhtautunut teidän parisuhteen tilanteeseen? Entä ystävät? Itse en kehtaa kertoa joka ikistä käännettä jne. koska en uskalla nähdä sitä tunneraktiota mitä heidän puoleltaan syntyy. Olen ainakin muutaman vuoden ajan puhunut vanhemmille meidän olevan ystäviä.
Toisina päivinä ikävöin häntä vaikka muistan samalla millainen julma paholainen onkaan. Silti kaipaan. Toisina päivinä taas olen energisempi ja saan aikaiseksi omia asioita mitä nyt yhdessäolon aikana helposti laiminlöi, koska halusi antaa aikaa sille tyypille. Onhan tässä taustalla varmasti muutakin miksi ei ole jaksanut venyä joka suuntaan jne. En väitä olevani mikään selväjärkisin kaveri itsekkään, mutta ei mitään vakavampaa mielenhäiriötä kuitenkaan. Mutta nyt mä uskon että olen pääsemässä hänestä yli henkisesti. Ote on irtoamassa ja elämääni puhaltaa uusia tuuli. Aloitin uuden harrastuksenkin
Kertoisitko mitä ajattelit tehdä parisuhteelle TIUKUNEN? Narsistinen persoonallisuushäriö pahenee mitä enemmän tulee ikää. Voi tapahtua todella ikäviä asioita myöhemmin, jopa saattaa päättyä sellaiseen tilanteeseen että jommalta kummalta lähtee henki. Toivottavasti ei! Toivottavasti en manaa mitää piruja sun maailmaan mutta haluan varoittaa että sellainenkin mahdollisuus on olemassa.
Jaksamista rakkaat!! Kyllä me täältä suosta vielä noustaan
niin, onhan se toki tärkeää että vanhemmat ja kaveripiiri tykkää ja tulee toimeen. ennen tuli, enää ei. taisiis mies osaa käyttäytyä todella hyvin, huomioonottaen ja jopa yliromanttisesti aina ystäviemme ja perheeni edessä. näin totuus ei oikeastaan edes heille valkene ellen puhu asioista.. kenenkään on oikeastaan vaikea edes ymmärtää tai huomata mitä pinnan alla oikeasti on.
ei auta kuin mennä eteenpäin hetki kerrallaan. en haluaisi jäädä yksin ja en ole varma onko ruoho oikeasti vihreämpää aidan toisella puolella ja valitanko tai kiinnitänkö huomiota vain turhiin asioihin. ehkä vika onkin oikeasti minussa?
ehkä joku päivä olen valmis tekemään päätöksen.. tai sitten en.. :(