....en jaksa kirjoittaa pitkästi, kun harmittaa niin penteleesti. Typeräähän se on, että liki kolmekymppiseen naiseen vaikuttaa näin isosti puhelut ja tapaamiset äitinsä kanssa.
Ja miksikö? Harmistus ja jopa surullisuus puheluiden ja tapaamisten jälkeen tulee aina samasta asiasta: Äitini lataa aina eetteriin ensin siskoni jutut, hänen kuulumisensa. Jos puolen lauseen verran yritän kertoa omia juttujani, äiti kytkee nekin aina välittömästi siskon tekemisiin..."niin, silläkin sitä ja tätä..." juuri kuuntelematta omaa sanomistani kuin puolella korvalla. Eikö äiti voisi joskus olla kiinnostunut ihan juuri minusta eikä aina vetää joka asiaan mukaan siskoani...
Kuulostan varmaan kateelliselta, mutta ei tämä sitäkään ole. Enemmänkin surua siitä, että miksi äitini ei halua kuunnella joskus ihan vain minua ja olla kiinnostunut juuri minun asioistani. Äidin rakkauden kaipuuta kai..
Niin ja yritetty on monenlaista...vankkoja päätöksiä, etten anna ikävien puhelujen vaikuttaa mielialaani, sitkeää päällepuhumista... rumasti en osaa äidilleni sanoa enkä koe, että asiallisesti asian pöydälle nostaminen parantaisi mitään. Luulen, etä hän möksähtäisi, ei tajuaisi asian pointtia ja jatkossa asiat eivät menisi yhtään parempaan suuntaan, ehkä päinvastoin.
Kai täytyy vaan jatkaa sen opettelua, ettei anna pahan mielen tulla vielä aikuisenakin moisesta asiasta.
Onko kohtalotovereita, asiaa ymmärtäviä tai asiaa kummastelevia..? Kaikki kommentit tervetulleita.
Ja miksikö? Harmistus ja jopa surullisuus puheluiden ja tapaamisten jälkeen tulee aina samasta asiasta: Äitini lataa aina eetteriin ensin siskoni jutut, hänen kuulumisensa. Jos puolen lauseen verran yritän kertoa omia juttujani, äiti kytkee nekin aina välittömästi siskon tekemisiin..."niin, silläkin sitä ja tätä..." juuri kuuntelematta omaa sanomistani kuin puolella korvalla. Eikö äiti voisi joskus olla kiinnostunut ihan juuri minusta eikä aina vetää joka asiaan mukaan siskoani...
Kuulostan varmaan kateelliselta, mutta ei tämä sitäkään ole. Enemmänkin surua siitä, että miksi äitini ei halua kuunnella joskus ihan vain minua ja olla kiinnostunut juuri minun asioistani. Äidin rakkauden kaipuuta kai..
Niin ja yritetty on monenlaista...vankkoja päätöksiä, etten anna ikävien puhelujen vaikuttaa mielialaani, sitkeää päällepuhumista... rumasti en osaa äidilleni sanoa enkä koe, että asiallisesti asian pöydälle nostaminen parantaisi mitään. Luulen, etä hän möksähtäisi, ei tajuaisi asian pointtia ja jatkossa asiat eivät menisi yhtään parempaan suuntaan, ehkä päinvastoin.
Kai täytyy vaan jatkaa sen opettelua, ettei anna pahan mielen tulla vielä aikuisenakin moisesta asiasta.
Onko kohtalotovereita, asiaa ymmärtäviä tai asiaa kummastelevia..? Kaikki kommentit tervetulleita.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kokenut koko elämäni. Aina ne siskot osaa kaiken paremmin ja ovat aina kaikessa parempia ja mukavampia kuin minä. Koko ikäni olen äitiä kuunnellut kun hän ylistää siskojani jos jollakin tavalla. Olen jo 56 ja nyt vasta alan oppia olemaan välittämättä. Aikani olisin myöskin jotain tunnustusta kaivannut, mutta turhaan odotin. Lopetin odottelun ja elän elämääni välittämättä moisesta asiasta. Omapa on häpeänsä oleva kun mennään rajan toiselle puolen jokin päivä.
Suosittelen sinullekin, lakkaa ajattelemasta koko asiaa ja elä elämääsi välittämättä mitä muut siitä sanoo taikka ajattelee. Äläkä odota äidiltäsi sellaista mitä sieltä ei koskaan tule.
Seuraavasta kerrasta alkaen alat sitkeän rauhallisesti kertomaan hänelle Lauran äidistä.
Lauran äiti on aivan mahtava. Ne on SIIS nii-iin läheisiä, Laura ja sen äiti. Eikä ihmekkään!
On se senverrran kannustava ja lämmin ihminen se Lauran äiti. Ja fiksu! Ajattele- se vielä päälle viiskymppisenä kävi aikuiskoulutuksena hoitoalan maisterin tutkinnon! Ja se on niin huumorintajuinen, ÖLauran äiti muuten kertoi juuri yhden hauskan vitsin....
Käännät aina keskustelun pokkana Lauran ihanaan symppis äitiin. Samoin kuin epäreilu äitisi tekee kääntäessään puheet siskoon ja sinä et tule kuulluksi. Tämä toimii. Testattu on. Kokeile.
Samaa lääkettä eetteriin--tajuu jos on tajutakseen--ellei--niin ei ole kovin fiksu se äitisi.
Jep, näin se on. Kun äitini soittaa minulle ja kun yritän kertoa hänelle sitten, että mitä minulle ja lapsilleni kuuluu. Niin äitini alkaa kertomaan mitä veljeni ja hänen vaimonsa ovat sanoneet, tai tehneet. Eikä häntä tunnu tosiaankaan tippaakaan kiinostavan minun, tai lapsieni tekemiset/asiat.
Nykyisin jo puhunkin hänelle ainoastaan "naapurin rouvan uudesta kevät hatusta" ja siinä ne on kuulumiset sitten jo vaihdettukin.
että kannattaisikohan sinun keskustella asiasta siskosi kanssa.
Jospa äitisi haluaakin koko ajan vain olla äänessä ja vastavuoroisesti, kun siskosi soittaa, tuputtaa hänelle sinun asioitasi.
Ehkäpä hänellä ei ole juurikaan muuta mielestään kiinnostavaa puhuttavaa teille kummallekaan kuin toistenne asiat.
Äitisi tuntuu sellaiselta, joka on koko ajan äänessä, eikä pysty kuuntelemaan vastapuolta. Tällaisia on varmasti jokaisen tuttavapiirissä.
Itsellänikin on eräs pitkäaikainen ystävä, jolla toki on paljon hyviäkin puolia, mutta juuri tällainen kokoajan äänessäoleminen tuppaa ärsyttämään.
Hän, kuten minäkin, on jo ikäihminen, naimaton nainen. Minulla on pari lasta ja kolme lapsenlasta. Hänellä ei yhtään. Joskus tulee mieleen, että mikäli joku vieras kuuntelisi keskusteluamme siitä saisi täysin päinvastaisen käsityksen. Hänellä on useampia sisaruksia ja heillä lapsia jo seuraavaankin polveen. Ja näistäkös riittää kerrottavaa.
Minä kyllä yleensä hiljenen, vaikka joskus mielelläni itsekin jotain kertoisin.
Toisaalta annan kyllä sovinnolla hänelle paljon tilaa, koska yksinäisen ihmisen on mielestäni hyvä pitää puoliansa meitä isoäitejä vastaan ja etsiä kaikki mahdolliset vahvuutensa, joita voi käyttää hyväkseen. Silti joskus tuntuu, että hellitä nyt vähän....
Eikä se tähän jää.
Tässä iässä sairaudet tulevat väistämättä esiin. Tällöin minä en pääse alkua pitemmälle, kun hän on kääntänyt ympäri koko terveyskeskuksen ja käsitellyt jo TYKS:inkin kaikenkattavien kokemustensa perusteella.
Sitten hän siirtyykin seinänaapureihin ja heistä joustavasti koko taloyhtiöön ja naapuriyhtiönkin asukkaita voi vähän sohaista jne. jne.
Jokatapauksessa me olemme edelleen ystäviä. Olen kai niin tottunut tällaiseen käytökseen, että kuuntelen kärsivällisesti ja pystyn esittämään kiinnostunuttakin.
Kun hänen jossain välissä on pakko vetää henkeä, syöksyn salamannopeasti jutun sekaan, jolloin ehkä saan hätäisesti kerrottua edes jonkin oman kuulumiseni.
Tuskin se äitisi siitä miksikään muuttuu, mutta älä ainakaan ota mitään kantaa hänen juttuihinsa tällaisissa tilanteissa. Kun hän vetää henkeä jatka omien asioittesi kertomisella niinkuin äiti ei olisi mitään siskon asioita puhunutkaan. Älä kommentoi, älä kysele.
Sanot, että asian pöydälle nostaminen ei parantaisi mitään. Ehkäpä näin on, mutta silloin tuskin paljon muuta on tehtävissä.
Uskoisin, ettei äitisi huomaa ollenkaan miltä sinusta puheluiden jälkeen tuntuu.
Tuskin hän sitä nyt ilkeyttäänkään tekee. Ajattelematon hän kyllä on. Itse kuitenkin tiedät kohteleeko hän teitä muutenkin puolueellisesti, jolloin käytös olisi tahallista.
Äiti on kuitenkin yleensä läheisin ihminen, joka kestää, nokkiinsa ottamatta, sellaisetkin sanomiset, joita ei aina ystävälle kannata sanoa.
Sympatisoin todella tuota ketjun aloittajaa.
Oma äitini ei kuuntele ollenkaan, mitä minulla olisi kerrottavana, saati että koskaan kysyisi minulta yhtään mitään. Näin on ollut niin kauan kuin muistan.
Äitini ei nykyään tiedä minusta yhtään mitään. Ei kysy, häntä ei kiinnosta muu kuin itsestään ja tutuistaan yms. minulle merkityksettömistä ihmisistä pamiseminen.
Jos meinaat, että hän saattaa siskolleni olla samanlainen, eli kertoa minun asioistani hänelle - niin mitä meinaat, että hän kertoo? Kun ei tosiaankaan voi tietää minusta yhtään mitään?
asioistasi, niin ehkäpä kertoo itsestään ja tutuistaan kuten sinullekin.
Ota asia puheeksi siskosi kanssa. Sillähän se selviää ja yhdessä teillä olisi enemmän rohkeutta selvittää asiaa äidinkin kanssa.
Outoahan tällainen käyttäytyminen äidin puolelta on, mutta mahdotonta vieraan ihmisen on tällaisella palstalla tyhjentävää vastausta antaa. Syitä, kun voi olla monenlaisia. Yleensähän äidit utelevat liikaakin, eivätkä aikuiset lapset sellaistakaan siedä.
Mie olen meidän perheestä varmaan se sisko, jonka tekemisistä äiti länkyttää muille, koska täytän monta vanhempieni hyvälle ihmiselle asettamaa kriteeriä (esim. koulutus, parisuhde, asumismuoto jne.). Mutta olen myös se, jonka niskaan läähätetään koko ajan ja odotetaan jotain jumalallista osaamista, tietämistä ja ymmärrystä, vaikka olen ole piirun vertaa parempi kuin siskoni. Minun odotetaan olevan aina se asiallinen, kunnollinen, kohtelias, joustava ja niin edelleen, vaikken ole edellä mainittuja luonnostaan yhtään sen enempää kuin siskoni. Heidän "ongelmansa" kaadetaan minulle "ratkaistavaksi", vaikka rämmin itse samassa suossa.
Olen vain se säälittävä reppana jonka itsetunto ei kestä tuottaa pettymystä vanhemmille. Ja tässä sitä sitten räpistellään, miljoonan odotuksen ja oletuksen keskellä. Se muka täydellinen sisko joka laittaa niin nätiksi kahvipöydän kun vieraita tulee. Vittu.
minäkin 57v ikää ja huomaan,et ei kannata hakea hyväksyntää koska ei ole sitä aiemminkaan saanut.
Äidit voi olla jopa kateellisia omille lapsilleen ja kilpailevat kaikessa.
Olen kuullut sellasen loukkauksen että vasta nyt ymmärrän ottaa etäisyyttä äitiini.
En vaan enää sulata yhtään haukkumista ja pilkkaamista.
Onneksi viimeinkin lopetin mielistelyn,enkä jatka entiseen malliin.Ihminen harvoin muuttuu ja iän mukana piirteet voimistuu.
ymmärrän täysin!! täällä ihan samanlaista. ite olen parikymppinen ja aina kun äitini soittaa tai minä soitan hänelle niin kokoajan vaan puhetta siskostani. jos yritä vahongossakaan puhua itestäni, mitä minulle kuuluu niin heti alkaa päälle puhuminen, ja siskostani.. se on aina ollut tätä samaa.. kun asuin kotona ja puhuin äidilleni koulupäivästä ja siskoni tuli paikalle niin johan alkoi siskolleni höpöttää, ei siis enää kuunnellut mitä minä sanoin.. aina on siskoni ensin. äitini osti hänelle aikaa sitten stereot(200e maksavat)ja monia cd-levyjä, mutta annas kun minä pyysin 2euroa niin ei ollut rahaa..
tottakai se harmittaa, tarvii vaan oppia olla huomioimatta asiaa ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..
kun ei ole huomaavinaankaan ja elää omaa elämää,näin se on sillä ketään ei voi muuttaa.
Ja jos sanoo,saa vielä enempi loukkauksia esm.oletpas lapsellinen.
Vielä yli viiskymppistä jotkin äidit kohtelee kun pientä lasta ja luulevat että saavat sanoa mitä vaan.
Kun ei provosoidu,näin ei voi vaikuttaa enää joka on taustalla eli hallita myös.
Kiitos kovasti kaikille kommentoineille! Tulipa kiva tunne, etten ole ainoa, joka tällaisiin asioihin ajatuksiansa tuhlaa. Tai tunteita ne ennemminkin ovat...harmia, surua, kiukkua.
Ketjua lukiessa oli niin monenlaista asiaa... surullista, realistista ja jopa hymyilyttävää(ehdotus "Laura"), että koitanpa muistaa teidät kaikki kokemuksinenne ja vihjeinenne, kun seuraavaan kerran puhelin pirahtaa =)
Mummin kanssa olen ihan samaa mieltä, että kaikki tapaukset on niin yksilöllisiä, että ei voi olla tyhjentäviä vastauksia. Teidän monien kokemukset kuulostivat itse asiassa paljon, paljon kurjemmilta kuin omani, sillä muuten elämässä ja lapsuudessa äitini kohtelu oli kaiketi aika tasapuolista. Eli voi hyvin olla, että minun tapauksessani tuo voisi olla äidiltäni pelkkää ajattelemattomuutta ja puhelintahdittomuuttakin eikä varsinaista ilkeyttä. Mutta eipä se usein niiden puhelujen jälkeen kyllä siltä tunnu eivätkä tällaiset järkevät pohdinnat paljon lohduta, kun olo on loukkaantunut ja sitä miettii, miksi ihmeessä äidin pitää AINA kääntää ne asiat siskoon ja kertoa ne siskon kuulumiset heti kättelyssä...
Olen jo aikaa sitten myös aloittanut juuri sellaisen neutraalin kuivakan kuuntelun noissa tilanteissa, etten todellakaan kommentoi, kysele enkä muutoin lisää vettä äitini myllyyn, ja ihmetellyt olen, kun ei tällainen hiljainen vaikeneminen vie viestiä perille =(
Ei taida olla äitisuhteet niitä maailman helpoimpia ei. Tsemppiä tämmöisiin kummallisiin asioihin kaikille teillekin paljon. Itse aion ainakin koittaa jatkaa sen opettelua, etten anna asian niin pahoittaa mieltäni vaan jotenkin ottaa vaikka silitysraudan puhelimen viereen ja antaa niitten kaikkien puheiden kärventyä poroksi siihen raudan pintaa saman tien. Jos vaikka auttais =)
soittelutkin sillä äitini ei ole ikinä edes soitellu mutta odottaa että hälle soitetaan.
Ja kun soitan ei puhu oikein mistään oma-aloitteisesti vaan vihjailee että höpötän joutavia.
Joten antaa olla,en enää häiritse.Ihminen olen minäkin jolla on myös tunteet.
Etäisyyttä on parempi ottaa ja jos ei tykätä mitäs sitä itseään tyrkyttää,olkoon.
Hyvää oloa kaikille!
Karkasin puoli vuotta sitten kotoani ruotsiin srkkujeni luo. Ja täällä olen vieläkin. Kotona en siis ole koskaan tuntenut itseäni hyväksytyksi.
Kuitenkin pidän yhteyttä vanhempiini puhelimitse. Jos puhun isäni kanssa hän kertoo jatkuvasti kaikkea mitä toinen veljeni tekee.
Äitini on niin vihaisen minulle että ei saa puhelimessa tehtyä muuta ku haukuttua mua.
Silloin kun vielä olin kotona ja jos meille tuli vieraita, alkoi vanhempani puhua sisarusteni koulunkäynneistä ja työasioista ja ylistivät heitä kaikessa. Minusta ei mainittu mitään. Olinhan vain häirikkö ja en ollut edes hyvä koulussa.