Onko normaalia että pelottaa alkaa vakavaan suhteeseen miehen kanssa jolla takana jo koettu perhe-elämä.. Pienen pieni tenava. Avioero ja jaettu omaisuus ja nyt tämä mies haluaa minut suhteeseen - vakavaa suhteeseen kanssaan.
Hän on tehnyt aloitteet, hän on eronnut tehdäkseen elämäänsä haluamiaan ratkaisuja hän on valmis tekemään hyvin hyvin paljon meidän eteen. Pussaa ja rakastaa ihan tosissaan.
Minä epäröin. Asiat menee liian nopeaan. Rakastan toki ja haluan. Vaan miksi pelkään?
Itse olen vasta päättänyt että juoksut on juostu ja seuraava on vakava suhde johon haluan panostaa tosissaan. Ja sitten eteen tulee mies ja rakastuu silmittömästi. Kuin ei koskaan niin olisi rakastanutkaan.
Hän se käytännössä tietää mitä perhe-elämä on ja haluaa sen minun kanssani. Vaikka edellisen kanssa onnea ei löytynyt. Minusta tulisi puoliäiti ja talon osakas samantien. Omia lapsia ei ole..
Haluan kamalasti olla miehen kanssa. Panostaa kaikkeni mutta miksi pelkään? Toisaalta en pelkää sitä mihin yhteen muutto, talo, toisen lapsenvaihto viikoittain jne sitoo.. silti.
Vai jännitänkö vaan. Kun pakoonkaan en aio juosta. Lastakaan vastaan mitään ole kuinka voisi ollakkaan. Viatonhan se on.
Onko kellään kokemusta kertoa vastaavanlaisesta? Onhan niitä uusio perheitä vaan minä olen se nyt lapseton ja avioliittoa kokematon osapuoli. Mies on jo synnyttänytkin. Käynyt läpi kaiken jo kertaalleen. Opinko ikinä olemaan suhteessa täysivaltainen jäsen? Ikuinen kakkonen miehen esikoiselle..
Vai ajattelenko asioita vaan liikaa?
Hän on tehnyt aloitteet, hän on eronnut tehdäkseen elämäänsä haluamiaan ratkaisuja hän on valmis tekemään hyvin hyvin paljon meidän eteen. Pussaa ja rakastaa ihan tosissaan.
Minä epäröin. Asiat menee liian nopeaan. Rakastan toki ja haluan. Vaan miksi pelkään?
Itse olen vasta päättänyt että juoksut on juostu ja seuraava on vakava suhde johon haluan panostaa tosissaan. Ja sitten eteen tulee mies ja rakastuu silmittömästi. Kuin ei koskaan niin olisi rakastanutkaan.
Hän se käytännössä tietää mitä perhe-elämä on ja haluaa sen minun kanssani. Vaikka edellisen kanssa onnea ei löytynyt. Minusta tulisi puoliäiti ja talon osakas samantien. Omia lapsia ei ole..
Haluan kamalasti olla miehen kanssa. Panostaa kaikkeni mutta miksi pelkään? Toisaalta en pelkää sitä mihin yhteen muutto, talo, toisen lapsenvaihto viikoittain jne sitoo.. silti.
Vai jännitänkö vaan. Kun pakoonkaan en aio juosta. Lastakaan vastaan mitään ole kuinka voisi ollakkaan. Viatonhan se on.
Onko kellään kokemusta kertoa vastaavanlaisesta? Onhan niitä uusio perheitä vaan minä olen se nyt lapseton ja avioliittoa kokematon osapuoli. Mies on jo synnyttänytkin. Käynyt läpi kaiken jo kertaalleen. Opinko ikinä olemaan suhteessa täysivaltainen jäsen? Ikuinen kakkonen miehen esikoiselle..
Vai ajattelenko asioita vaan liikaa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä elämä voi tuoda tullessaan, mutta liika vauhti asioiden etenemisessä voi olla pahasta. Onko miehen erosta vasta vähän aikaa ja seurustelunne mahdollisesti kovin tuore asia?
Se, että epäröit, on merkki jostakin.
On normaalia pelätä uutta, mahdollisesti tuntematonta, mutta kyllä elämä kantaa...jos miehen lapsi on vielä pieni, niin ei varmaan hänelläkään ole paljoa kokemusta perhe-elämästä ja jokaiselle muodostuu omanlaisensa perhe-elämä.
Jos sinusta tuntuu, että mies on elämäsi mies, älä pelkää, mutta jarruttele vähän käytännön asioiden kanssa. Varsinkin, jos mies on sinua niihin 'painostamassa' Hänen pitäisi ensin itse olla selvillä vesillä menneisyyden kanssa, jota hän ei taatusti vielä ole, jos erosta on vähän aikaa. Miehet syöksyvät usein liian nopeasti seuraavaan suhteeseen, koska eivät osaa olla yksin. Jos suhde on tarkoitettu kestämään, niin kyllä se kestää myös pienen ja pidemmänkin odottelun, sillä hyvää ei koskaan odota liian kauan. Kuuntele ennenkaikkea omaa sisäistä ääntäsi.
Itse olen nuorena edellisen seurustelusuhteen päättymisen jälkeen syöksynyt liian nopeasti avioliittoon, joka oli erehdys...oli liikaa vauhtisokeutta tunneasioissa.
Sama kokemus. noin 4kk eronjälkeen syöksyin suhteeseen, kihloihin, ja lopulta 9kk:n päästä uudelleen eroon. En ollutkaan saanut edellistä suhdetta(15v) mielestäni selvitettyä, ja särin itseni ja toisen siinä, ja nyt on paha olla. Vielä hirveämpää kuin ed. erossa. Varmista että hän on saanut selviteltyä eronsa VARMASTI selväksi itselleen!!
pienen lapsensa äidin. Mietis sitä.
Kuinkahan käy sulle aikanaan?
Niinkuin sanoit, viatonhan se lapsi on. Niin on sunkin lapses sitten aikanaan, ja isätön kans.
kuitenkin yhteinen. Ei tarkoita että hylkää jos eroaa syistä jotka molemmat tietävät etteivät kanna hedelmää.
Eikä aio hylätä lastaan. Päin vastoin.
Itse hyväksyn lapsen vaikka vakituisesti meille asumaan.
Kun on nähnyt miehen tuskan, uskon kun hän sanoo ettei kestä sitä toiste.
Kiitos kannustajille!
t.alkuperäinen
varo miestä joka on liian innokas, kokemusta on sellaisesta ripustautujasta. Huomaat ennenpitkää pitää sinua tukikeppinään itsetuntonsa pönkittämiseen ja ties mihin, vie sinulta vapauden ystäviin, harrastuksiin, jutteluihin muiden kanssa ym ym.
Tuollaisesta eroon pääsy onkin paskamaisin juttu mitä tiedän. Siis varo ihmeessä, hidasta vauhtia.
On aivan normaalia että epäröit tätä asiaa.. Itse olen ollut erään miehen kanssa 4kk:tta yhdessä ja hän on ollut aikaisemmin naimisissa ja hänellä on pieni poika vain 1,3-vuotias. Tiedän että hän on kokenut jo jonkin verran,mutta se ei haittaa minua,sillä rakastan tätä ihmistä todella paljon. Miehen lapsi on myös pieni osa elämääni tällä hetkellä ..Mies on suunnitellut tulevaisuutta jo pitemmällekin,kuten sitä että menemme naimisiin ja teemme lapsia.. Voi kuullostaa kauhean pelottavalta,mutta eihän sitä kukaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.. Voihan olla että niin käykin tai sitten ei..Ainoa asia joka pitää muistaa on se,että aina voi haaveilla ja suunnitella,mutta ikinä ei kannata laskea sen varaan.. Joten itse olen sitä mieltä,että anna mennä ja kokeile. Jos et kokeile niin et saa koskaan tietää miten olisi voinut mennä.
Nää on just näitä.... 4kk yhdessä ja ISOT suunnitelmat, onnea toivon, vaan liian paljon olen nähnyt, ostetaan talo, mennään naimisiin ja vuosi kun paukahtaa rikki ollaan erottu ja niin moni nainen kun valittaa..miksi olin niin tyhmä! Eräs mies sanoi minulle, kun olen täysiin rakastunut, en uskalla naiselle ehdottaa just mitään (menee mykäksi) vaan jos nainen ei nappaa,on pakko puhua paljon jotta ei paljastuisi..
tilanteessa. Pelkään, ettei mies ehkä kuitenkaan tiedä, mitä on haluamassa (olenko sitä mitä hän haluaa minun olevan). Minulta kun puuttuu se kokemus, mitä toisella on.
Olisi mukava saada tähän ketjuun viestejä miehiltä, joilla on pitempi avo/avioliitto takana ja lapsia ja jotka ovat nyt suunnittelemassa vakavampaa suhdetta ns. vihreän naisen kanssa?
Vai olisiko jollakulla miehellä kokemusta tällaisesta suhteesta?
Kerran aiemminkin olen ollut suhteessa mieheen, jolla takana avioero ja siitä hänellä 2 lasta, jotka olivat 3 ja 5 vuotiaat erotessaan.
Avoliittomme alkaessa lapset asuivat äitinsä luona ja olivat 6 ja 8 vuotiaita. Lapset olivat aivan normaaleja ja ihaniakin. Tykkään lapsista ja olen tottunut niiden kanssa olemaan, vaikka omia lapsia ei olekaan.
Ongelmaksi muodostui kuitenkin miehen "opittu tapa" elää. Hän alkoi toistaa samoja virheitään kuin avioliitossaan ja käyttäytyä sen mukaisesti. Luultavasti kyse oli miehen persoonallisuudesta, kylmästä luonteesta. No, se elämä ei ollut minua varten, onneksi kuitenkin lapsiin olen voinut pitää yhteyttä ex-vaimon avustuksella.
Nykyisessä tilanteessani, siis taasen suhteessa toisella kierroksella olevaan mieheen, etenen hitaasti ja mieheen kärsivällisesti tutustuen, vaikka olenkin kovasti ihastunut. Hän on yksinhuoltaja ja hoitaa kodin hyvin. Lapsen kanssa pärjään hyvin, vaikka suhteemme onkin vasta sillä tasolla, että tapaamme harvoin.
Miesystäväni on kokenut suuren pettymyksen avioeronsa takia ja hänen tarvitsee parantaa sydäntään (erosta vasta noin vuosi) sekä opetella todella pärjäämään omillaan, vaikkakin henkisenä tukena olen paljon ollut.
Mielestäni hänen tilanteessaan, hän on valmis vakavaan ja sitoutuneeseen suhteeseen vasta kun todella tuntee, että pystyy myös antamaan toiselle, eikä tarvitse toista pelkästään pelastamaan itsensä. Myös eron kokemukset on käsiteltävä ennen uuteen suhteeseen ryhtymistä.
Uskon että vain aika ja rehellisyys tulee näyttämään sen, mitä suhteestamme voi tulla. Onneksi olemme pystyneet tähän asti puhumaan asioista avoimesti.
Omaa kokemattomuuttaan ei kannata murehtia, jokaisella on jotain ainutlaatuista annettavaa toiselle, jota kukaan muu ei voi antaa. Elämä opettaa jokaista ihan jokainen päivä, on oma asia, miten paljon siitä oppii. Tsemppiä!
Tällä ko. miehellä oli vaikea ero viime kesänä ja hän on kyllä sanonut olevansa valmis uuteen suhteeseen. Kuitenkin mitä enemmän saan tietää hänen edellisestä suhteestaan, sitä enemmän uskon, ettei hän todellakaan ole vielä valmis. Uskon meidän kahden olevan ihmisinä toisillemme sopivia, mutta toivoisin meidän molempien pääsevän ns. samalle tasolle: Hän aidosti yli entisestä suhteestaan ja minä valmiiksi sitoutumaan toiseen ihmiseen. Hitaasti eteneminen ja rauhassa toisiimme tutustuminen olisi mielestäni erittäin hyvä ratkaisu. Miten siis saada mies vakuuttuneeksi, että haluan hänet (aidosti haluan), mutta haluan saada hänet kunnolla (siksi hitaasti edetään, enkä halua muuttaa hänen luokseen heti ensi kuussa paikkaamaan tyhjäksi jäänyttä koloa talossa). Miten voisin auttaa häntä pääsemään entisestä puolisostaan yli kaivamatta itselleni samalla hautaa?
Vaikea siis vastata, koska me ihmiset ollaan niin erilaisia, suhteista ylipääseminen vie toisilla kauemmin kuin toisilla. Ja tietysti paljon vaikuttaa sekin, millaisissa tunnelmissa eroon on päädytty.
Luulisin kuitenkin, että rehellinen ja avoin keskustelu auttaa aina, usein juuri keskusteluyhteyden puute ajaakin parit eroon, että sen merkitystä ei voi vähätellä.
Itse siirtäisin noita muuttoaikeita ja keskittyisin rakentavan suhteen luomiseen miehen kanssa. Voihan yhteistä aikaa viettää muutenkin kuin saman katon alla asumalla.
Erosta ylipääseminen edellyttää anteeksiantoa ja luopumista katkeruudesta, usein tämä on miehille vaikeaa, varsinkin jos on tullut jätetyksi. Kuitenkin yhteisten lasten takia on ensiarvoisen tärkeää pystyä luomaan normaalit välit ex puolisoon. Tämä tietysti vaatii sitä aikaa ja on yksilöllistä.
Lisäksi miehen tulisi pohtia omaa osuuttaan eroon johtaineissa syissä. Tämäkin on yleensä vaikeaa, on helpompaa syytellä toista. Lisäksi ihmisen on aika vaikea muuttaa itseään, vaikka kyllähän jotkut joskus jotain oppivatkin.
Vanhaa ei voi "vain korvata uudella" ja jatkaa samaan malliin. Uudella suhteella tulee olla terve pohja; aito kiinnostus ja tunne toista ihmistä kohtaan. Ihminen, joka on sekavassa vaiheessa elämässään, ei pysty ajattelemaan selkeästi, vaan kantaa vanhat kaunat uuteen suhteeseen.
Siis, rehellisyys ja avoimuus ja keskustelun taito, on ratkaisun avaimet, luulen niin. Tuosta kysymyksestä, että miten auttaa miestä pääsemään yli ex:stä, en osaa vastata...varmaan kuuntelemalla ainakin sekä olemalla itse objektiivinen.
Lisäisin vielä huumorilla, että miehen voi pelastaa vain mies itse, et varmasti halua nurkkiisi ketään kehäraakkia; sehän lähtee heti metsälle kun saa kroppansa kuntoon.