Hei
Haluaisin vähän kommentteja "ongelmastani" vaikka tiedän että olen itse paras suhdettani arvioimaan :) Eli kyseessä on puoli vuotta jatkunut seurustelu ja molempien puolelta on alusta asti ollut rakkautta ja myös intohimoa, molemmista tuntuu siltä että toisen kanssa on todella helppo olla. On sellainen olo että ei ole alussakaan tarvinnut esittää mitään vaan on pystynyt olemaan ihan oma itsensä koko ajan. Se mitä olen pieneksi ongelmaksi mieltänyt on että tuntuu niin kuin välillä meillä ei olisi toisillemme tarpeeksi sanottavaa. Tai siis en usko että mies tätä kokee ongelmaksi mutta mua se on pikku hiljaa alkanut vaivaamaa. Me pystymme kyllä puhumaan vaikeistakin asioista ja huumorimme osuu tosi hyvin yksiin mutta välillä vaan tulee sellainen fiilis että "mulla ei oo tolle mitään sanottavaa". Emme kumpikaan ole mitään "pohdiskelevia" ihmisiä jotka miettivät maailman menoa hirveästi ja ja viettävät tuntikausia filosofisten kysymysten äärellä vaan lähinnä keskustelu on sellaista arkipäivän asioiden tasolla olevaa.. Olisiko kohtalotovereita tai vinkkejä miten tätä ongelmaa lähtisi ratkomaan? Kiitos asiallisista kommenteista jo etukäteen
Haluaisin vähän kommentteja "ongelmastani" vaikka tiedän että olen itse paras suhdettani arvioimaan :) Eli kyseessä on puoli vuotta jatkunut seurustelu ja molempien puolelta on alusta asti ollut rakkautta ja myös intohimoa, molemmista tuntuu siltä että toisen kanssa on todella helppo olla. On sellainen olo että ei ole alussakaan tarvinnut esittää mitään vaan on pystynyt olemaan ihan oma itsensä koko ajan. Se mitä olen pieneksi ongelmaksi mieltänyt on että tuntuu niin kuin välillä meillä ei olisi toisillemme tarpeeksi sanottavaa. Tai siis en usko että mies tätä kokee ongelmaksi mutta mua se on pikku hiljaa alkanut vaivaamaa. Me pystymme kyllä puhumaan vaikeistakin asioista ja huumorimme osuu tosi hyvin yksiin mutta välillä vaan tulee sellainen fiilis että "mulla ei oo tolle mitään sanottavaa". Emme kumpikaan ole mitään "pohdiskelevia" ihmisiä jotka miettivät maailman menoa hirveästi ja ja viettävät tuntikausia filosofisten kysymysten äärellä vaan lähinnä keskustelu on sellaista arkipäivän asioiden tasolla olevaa.. Olisiko kohtalotovereita tai vinkkejä miten tätä ongelmaa lähtisi ratkomaan? Kiitos asiallisista kommenteista jo etukäteen
Vastaukset 6
Vanhimmat
ovat hyvä lähtökohta. Mutta ette kyllä taida ilman logopedin apua tuosta kriisista selviä. Tietenkin jokin harrastus tai tempaus voisi antaa teille jutun juurta. Alkoholi toimii myös oikein käytettynä estojen poistajana.
Mieleen tulee vain ensimmäisenä että miksi ei vain voi olal hiljaa? Miksi on oltava jotain sanottavaa?
Jos ollaan samalla aaltopituudella sitä tuntuu ettei mitään tarvitsekaan sanoa ääneen, että se on selvää jo :D ei se ole huono asia jos siitä ei sellaista tee. päinvastoin!
***
No tuota olen itsekin miettinyt että ehkä teen tästä liikaa ongelmaa. Koska kyllä me puhumme asioista mutta emme mitenkään erityisen paljon. Eli kai sitä vaan on tullut sellainen olo että "pitäisi" puhua enemmänkin kuin mitä teemme.
En myös näe tuossa mitään ongelmaa, ellei siitä sitten kehitä sellaista, sillä kyllähän ongelmia saadaan aina keksittyä jos ei niitä muuten ole.
Sanot ettei teillä ole mitään sanottavaa toisillenne. Mutta "pitäisi" puhua. Miksi et sinä puhu, jos asia sinua häiritsee. Ota tavaksi avata eri asioista keskusteluja, ja ehkä siitä jää teillle yhteinen tapa. Ei asiat tapahdu suhteessa itsestään.
Hyvä on myös puhua yhteisistä puheenaiheista, sillä jos toinen puhuu vain omista asioista, ei hänellä välttämättä ole joka kerta niihin paljon sanottavaa.
Meillä on samanlaista. Miehen kans ollaan sellaisia, että arjessa ei hirveesti käydä mitään erityisempiä keskusteluita tai pohdintoja. Kunhan jutellaan päivän pikkuasiat, määrällisesti puhetta
on vähän ja usein on tunne että eipä tässä erityisempää sanottavaa ole. Miksipä pitäis väkisin jutunjuurta keksiä? Loppujen lopuksi arki on harvemmin niin tapahtumarikasta, että siitä riittäisi keskusteltavaa loputtomiin, ja parisuhteen tilastakaan ei välttämättä synny paljoa puhuttavaa jos asiat sujuu hyvin. Ja varmaan aika harvoin arjen keskellä puhutaan syvemmin politiikasta tai maailman tilanteesta tai filosofiasta tms. ... Voihan niitä jutunaiheita tietysti tikulla kaivaa mutta onko se sitten tarkoituksenmukaista. Minusta luonteva hiljaisuus kumppanien välillä on hyvä merkki. Jos hiljaiset hetket ahdistaa niin sehän on merkki jännittyneisyydestä parisuhteessa?
Ja meillä osataan kyllä puhua erimielisyydet läpi ja ilmaista niin hyvät kuin pahatkin tunteet sanallisesti. Vähäpuheisuus ei siis ole välttämättä merkki kommunikointiongelmista. Kyllä me kommunikoidaan tilanteiden mukaan. Molemmat vaan tykkää miettiä asioita enemmän omassa päässään ja niitä sitten jaetaan tarpeen tullessa.
Minä koen että keskustelukumppanin rooli on miehelle oikeastaan aika toissijainen. Kunhan ei ihan puhumaton ole, että osaa tarvittavat sanat suustaan päästää. Muttei mikään erityinen keskustelija tarvitse olla. Jotenkin huvittaa ajatus että miehen kans puhuttas viinilasillisen äärellä jotain hirveen syvällisiä, sivistyneitä ja henkeviä. Sen lasillisen äärellä mieluummin katsellaan silmiin ja kuherrellaan. Älyä kiihottavia keskusteluja varten minulla on naisystävät, ja heidän kanssa puhetta sitten riittääkin. Mies on minulla muita asioita varten.
On totta, että tällä tyylillä toistemme ajatukset ovat usein toisillemme hiukan arvoitus, mutta en koe sitä pahaksi. Pääasia että mitään oleellista ei suoranaisesti pimitetä, vaan tärkeimmät asiat ilmaistaan sekä mielipahat käydään läpi. Miksi oikeastaan pitäisikään tuntea kumppani täysin läpikotaisin ja pään sisällystä myöten? Niin että osaisi arvata toisen ajatukset ja täydentää lauseet? Miksi tällaiseen tarvitsisi pyrkiäkään?
Mitä jos miehesi yksinkertaisesti on hiljaisempi. Parisuhde on aika hiljaista ja arkista sitten kun se arki koittaa. Ei teidän enää tarvitse jutella niin paljon. Sinä luultavasti olet lähtöisin kodista jossa on paljon keskusteltu keskenään. Olet tainnut tottua sellaiseen. Onko miehesi kotona totuttu puhumaan toinen toisilleen vai onko ne enemmän olleet omissa oloissaan? Vähän tuntuu siltä että miehesi ei osaa kaivata puhetta kun on tottunut hiljaisuuteenkin. On paljon vaikeampaa opettaa toinen puhumaan ja väkisin keksimään jutun juurta kuin itse tottua hiljaisuuteen. Sitä se arki on. Huomauta asiasta tai älä odota liikoja. Jos mies ei saa sanoja ulos niin ota vaikka kirja ja uppoudu omiin ajatuksiisi. Hetken kuluttua voit itse vaikka kertoa hänelle kirjan tapahtumista ja pyytää mieheltä kommenttia.... Edes yksi esimerkki arjesta.