Oon parikymppinen nuori nainen. Pienenä jo tunsin ihastuvani tyttöihin. Mutta sillonhan semmosista asioista ei puhuttu, tai se kuulu "normaaliin kehitykseen" jne.
No sitte teininä yritin kovasti tutustua ja ihastua poikiin. Kuitenki aina tunsin myös vetoa samaan sukupuoleen. Oli vaan pakko yrittää esittää täysin heteroa, ku en tienny miten kaverit ja sukulaiset ois muuten suhtautunu. Luulin iteki et se on joku ohimenevä vaihe.
Nyt kuitenki, kymmeniä suhteita ja miehiä myöhemmin oon havahtunu todellisuuteen. Asun mieheni kanssa, mut meillä oli jo yli puol vuotta sitte ongelmia. Seksin suhteen. Mä en oo varmaan ikinä tehny alotetta seksiin KENENKÄÄN miehen kanssa. En vaan pysty. Tajusin, et mua ei kiihota ees miehet yhtään. Ja nykyään meillä on oman avomieheni kanssa seksiä ehkä kerran kuukaudessa (sillon alkuhuuman aikaan oli melkeen päivittäin). Siis tosi vähän. Ja mieskin aina välillä kysyy, et mikä mua vaivaa. Vastaan yleensä, ettei vaan huvita. Tai väsyttää jne.
Eli ilmeisesti pitäis päästä suhteesta irti, ei olla kumpikaan onnellisia. Pelkään vaan kauheesti sitä hetkee, ku tajuunki et oon ihan yksin. Koska oon sairastanu masennusta vuosikausia, ja yksinolo on kaikista pahinta mitä tiiän. Ja se on niin vaikeeta, pitäis hankkia oma asunto jne. Muuttaa yksin.
Nyt kaipaisin ees muutaman lohdutuksen sanan. Ja jos joku on tai on ollu samassa tilanteessa, olis kiva lukee muitten kokemuksia. Ei vittuiluja kiitos, tää on muutenki niin vaikee pala purtavaksi..
No sitte teininä yritin kovasti tutustua ja ihastua poikiin. Kuitenki aina tunsin myös vetoa samaan sukupuoleen. Oli vaan pakko yrittää esittää täysin heteroa, ku en tienny miten kaverit ja sukulaiset ois muuten suhtautunu. Luulin iteki et se on joku ohimenevä vaihe.
Nyt kuitenki, kymmeniä suhteita ja miehiä myöhemmin oon havahtunu todellisuuteen. Asun mieheni kanssa, mut meillä oli jo yli puol vuotta sitte ongelmia. Seksin suhteen. Mä en oo varmaan ikinä tehny alotetta seksiin KENENKÄÄN miehen kanssa. En vaan pysty. Tajusin, et mua ei kiihota ees miehet yhtään. Ja nykyään meillä on oman avomieheni kanssa seksiä ehkä kerran kuukaudessa (sillon alkuhuuman aikaan oli melkeen päivittäin). Siis tosi vähän. Ja mieskin aina välillä kysyy, et mikä mua vaivaa. Vastaan yleensä, ettei vaan huvita. Tai väsyttää jne.
Eli ilmeisesti pitäis päästä suhteesta irti, ei olla kumpikaan onnellisia. Pelkään vaan kauheesti sitä hetkee, ku tajuunki et oon ihan yksin. Koska oon sairastanu masennusta vuosikausia, ja yksinolo on kaikista pahinta mitä tiiän. Ja se on niin vaikeeta, pitäis hankkia oma asunto jne. Muuttaa yksin.
Nyt kaipaisin ees muutaman lohdutuksen sanan. Ja jos joku on tai on ollu samassa tilanteessa, olis kiva lukee muitten kokemuksia. Ei vittuiluja kiitos, tää on muutenki niin vaikee pala purtavaksi..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis mulla on ollu muutamia naiskokeiluja (tänkin suhteen aikana). Mies sallii ne. Tietää että oon bi, enkä kattele ollenkaan muita miehiä. Eli ei se lesbous mikään ihan vieras asia olis, mulla on vahvat tuntemukset asiasta ja omista tunteistani ja haluistani. Naista pidän kyllä seksikkäänä, ja haluankin hyväillä ja helliä naisia, mutten miehiä..
Kuulostaa siltä, että olet tavallaan vastannut omaan kysymykseesi. Jos kärsit ja miehesi kärsii suhteessanne, en usko että jatkamiselle on kovinkaan vankkoja perusteita. Jos pelkät satunnaiset suhteet naisten kanssa eivät riitä, eivätkä miehet kiinnosta, miksi silloin roikkuisit epätyydyttävässä suhteessa?
Ystäville ja perheelle kannattaisi kuitenkin kertoa, tukea voisi tulla sitten kun on aika muuttaa omaan asuntoon, eikä masennus ehkä iskisi. Toisaalta (kotipsykologi iskee) saattaahan olla, että muuttaessasi omillesi, masentuneisuuden vastakohdaksi tuletkin onnelliseksi?
Kyllä sinun on nyt tehtävä jotain itsesi vuoksi.
Ei sellaisessa suhteessa voi vuosikausia roikkua. Masentuneisuutesi syy voi olla juuri siinä. Oletko harkinnut ammattiauttajaa, siis keskusteluapua? Voi helpottaa oloasi ja saada ajatukset järjestykseen.
Eli sinun kannattaa harkita tilannettasi ja toimia sitten arviosi mukaan.
Nykyinen tilanne ei ole hyväksi sinulle eikä kumppanillesi.