Toivon todella, että jokainen jaksaisi tämän lukea! En koskaan olisi voinut uskoa, että itse tällaista kirjoitan, mutta tää todella on opettava kirjoitus...
Tässä kirjoituksessa olen muuttanut ihmisten nimiä, muuten kaikki on aivan totta.
Tällä hetkellä olen 20 vuotias nainen.
Ollessani 14-18, itkin itseni vähintään kerran viikossa uneen. Kadehdin ystäviäni, niitä vähäisi joita minulla oli. Heillä kaikilla tuntui menevän hyvin aina seurustelu suhteista alkaen... Voin erinäisistä syistä hyvin pahoin ja mietin jo, että kuinka moni jäisi itseäni kaipaamaan, jos minua ei pian enää olisikaan. Kirjoitin tällöin päiväkirjaa, ja ne tekstit on todella, todella raastavia ja satuttavia, niiden sanat ja sen aikanen tunne tulee niin voimakkaasti niistä esille, etten mielelläni niitä lue, enkä niitä halua täälä julkaista.
Ystäviä itselläni ei siis juurikaan ollut, ei harrastuksia eikä rehellisesti sanoen "mitään elämää" Koulua pyrin hyvin käymään ja keskiarvo oli kiitettävää. Rehellisesti sanoen luokan paras. Mutta häpesin sitäkin asiaa enkä halunnut numeroita muille kertoa.
Täyttäessäni 19 olin aivan ihmeissäni kun eräs poika alkoi tuntea kiinnostusta itsenäni kohtaan. Asia eteni niin, että aloimme seurusteleen. Poika tuntui täydelliseltä. Usein katselin itseäni peilistä ja mietin, kuinka voin niin komean kanssa seurustella.
Aloin tykkäämään itsestäni. Pitkät, tummanruskeat hiukset alkoivat näyttää yllättäen kauniilta ja ihan kun silmätkin olis alkanu hymyileen. Vartalo hoikalta ja hieman jopa seksikkäältäkin, kun sen tietyn hymyn sain kasvoilleni...
Olin pojan kanssa melko ujo, mutta tää kyseinen poika opetti paljon erilaisia asiota minulle. Parin kuukauden seurustelun jälkeen, poika kuitenkin jätti minut...
Ei aikaakaan, kun pojan kaveri, jonka olin muutaman kerran nähnyt, alkoi lohduttamaan minua. En huomannut ollenkaan, että tää poika oli hyvin kiinnostunut musta. Se selkisi vasta jonkin ajan kuluttua. Itse olin niin murtunut, etten pystyny enkä tahtonu mitään suhdetta.
Tää poika valehtelematta jumaloi mua, oli valmis tekeen mitä tahansa vuokseni! Ja monen, monen keskustelun jälkeen hän ymmärsi, etten ole hänestä kiinnostunut, ja ettei vika todella olisi hänessä...
Ajattelin sitten mennä ensimmäistä kertaa elämässäni baariin ja juoda itseni humalaan. Voi luoja, kuinka kysytty olinkin! Olin toki laittautunut hyvin, mutta tanssiin pyyntöjä sain 5 kpl, juomia tarjottiin kaikkiaan 6 kpl (kaksi näistä oli vettä, koska oli pakko pitää tauko, tuntui että jalat menisi alta muuten) ja numeroita pyydettiin taukoamatta. (numeroa en kenellekkään antanut)
Tanssilattialla tunsin olevani tanssilattian kuningatar, sain muilta tytöiltä melko vihaisiakin katseita ja itseäni koski parhaillaan samaan aikaan 4 miestä...
Tällä hetkellä olen hyvin suunniltani... Ajatukset ovat aivan sekaisin!
Tuntuu, että kelpaan sittenkin!
Kelpaan kenelle tahansa!
Voiko tämä olla mahdollista? Ujosta, hieman syrjäytyneestä tytöstä kuoriutuukin täysin lentokyvyllinen perhonen?
Toivon, ettei tämä viesti anna itsestäni itserakasta kuvaa, koska itserakas en aidosti ole. En vaan tiedä, miten asioita ilmaisisin!
Halauaisin vain kertoa, jos täälä on jokin hiljainen/ujompi/syrjäytyneempi.... että kaikki on mahdollista.
Ehkä ne hiljaisemmat ovat todella niitä pahimpia, sille päälle sattuessaan ;)
KIITOS JOKAISELLE JOKA JAKSOI KIRJOITUKSENI LUKEA
Tässä kirjoituksessa olen muuttanut ihmisten nimiä, muuten kaikki on aivan totta.
Tällä hetkellä olen 20 vuotias nainen.
Ollessani 14-18, itkin itseni vähintään kerran viikossa uneen. Kadehdin ystäviäni, niitä vähäisi joita minulla oli. Heillä kaikilla tuntui menevän hyvin aina seurustelu suhteista alkaen... Voin erinäisistä syistä hyvin pahoin ja mietin jo, että kuinka moni jäisi itseäni kaipaamaan, jos minua ei pian enää olisikaan. Kirjoitin tällöin päiväkirjaa, ja ne tekstit on todella, todella raastavia ja satuttavia, niiden sanat ja sen aikanen tunne tulee niin voimakkaasti niistä esille, etten mielelläni niitä lue, enkä niitä halua täälä julkaista.
Ystäviä itselläni ei siis juurikaan ollut, ei harrastuksia eikä rehellisesti sanoen "mitään elämää" Koulua pyrin hyvin käymään ja keskiarvo oli kiitettävää. Rehellisesti sanoen luokan paras. Mutta häpesin sitäkin asiaa enkä halunnut numeroita muille kertoa.
Täyttäessäni 19 olin aivan ihmeissäni kun eräs poika alkoi tuntea kiinnostusta itsenäni kohtaan. Asia eteni niin, että aloimme seurusteleen. Poika tuntui täydelliseltä. Usein katselin itseäni peilistä ja mietin, kuinka voin niin komean kanssa seurustella.
Aloin tykkäämään itsestäni. Pitkät, tummanruskeat hiukset alkoivat näyttää yllättäen kauniilta ja ihan kun silmätkin olis alkanu hymyileen. Vartalo hoikalta ja hieman jopa seksikkäältäkin, kun sen tietyn hymyn sain kasvoilleni...
Olin pojan kanssa melko ujo, mutta tää kyseinen poika opetti paljon erilaisia asiota minulle. Parin kuukauden seurustelun jälkeen, poika kuitenkin jätti minut...
Ei aikaakaan, kun pojan kaveri, jonka olin muutaman kerran nähnyt, alkoi lohduttamaan minua. En huomannut ollenkaan, että tää poika oli hyvin kiinnostunut musta. Se selkisi vasta jonkin ajan kuluttua. Itse olin niin murtunut, etten pystyny enkä tahtonu mitään suhdetta.
Tää poika valehtelematta jumaloi mua, oli valmis tekeen mitä tahansa vuokseni! Ja monen, monen keskustelun jälkeen hän ymmärsi, etten ole hänestä kiinnostunut, ja ettei vika todella olisi hänessä...
Ajattelin sitten mennä ensimmäistä kertaa elämässäni baariin ja juoda itseni humalaan. Voi luoja, kuinka kysytty olinkin! Olin toki laittautunut hyvin, mutta tanssiin pyyntöjä sain 5 kpl, juomia tarjottiin kaikkiaan 6 kpl (kaksi näistä oli vettä, koska oli pakko pitää tauko, tuntui että jalat menisi alta muuten) ja numeroita pyydettiin taukoamatta. (numeroa en kenellekkään antanut)
Tanssilattialla tunsin olevani tanssilattian kuningatar, sain muilta tytöiltä melko vihaisiakin katseita ja itseäni koski parhaillaan samaan aikaan 4 miestä...
Tällä hetkellä olen hyvin suunniltani... Ajatukset ovat aivan sekaisin!
Tuntuu, että kelpaan sittenkin!
Kelpaan kenelle tahansa!
Voiko tämä olla mahdollista? Ujosta, hieman syrjäytyneestä tytöstä kuoriutuukin täysin lentokyvyllinen perhonen?
Toivon, ettei tämä viesti anna itsestäni itserakasta kuvaa, koska itserakas en aidosti ole. En vaan tiedä, miten asioita ilmaisisin!
Halauaisin vain kertoa, jos täälä on jokin hiljainen/ujompi/syrjäytyneempi.... että kaikki on mahdollista.
Ehkä ne hiljaisemmat ovat todella niitä pahimpia, sille päälle sattuessaan ;)
KIITOS JOKAISELLE JOKA JAKSOI KIRJOITUKSENI LUKEA
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minäkin olen 20-vuotias nainen, ja yläaste- ja lukioiässä ajattelin itsestäni ilmeisesti aika lailla samoin tavoin kuin sinäkin olet itsestäsi ajatellut :) päiväkirjat ovat todella raastavaa luettavaa! Seurauksena huonosta itsetunnosta mm. syömishäiriö pari vuotta sitten (joka kestikin piilevänä ajatuksen tasolla yhteensä monia vuosia).
Puoli vuotta sitten tapasin (baarissa) miehen, joka mullisti elämäni ja opetti minut näkemään itsessäni myös hyviä puolia. Itse en ole osannut arvostaa luonnonvaaleita ja -kiharoita hiuksiani, hintatietoisuuttani, säntillisyyttäni, koulumenestystäni, persoonallisia kasvojani yms... Jotenkin toinen katsoo minua eri silmin kuin minä itse :) Tuntuu kieltämättä oudolta, että on oikeasti jonkun silmissä seksikäs!
Baarissa ei edelleenkään ole järin suurta vientiä (en ole kyllä paljon nyt siellä käynytkään), mutta eipä tuo haittaa kun on jo rakas kainalossa ja yhteinen tulevaisuus pitkälle suunniteltu :P
No voihan kyynel. IhQ tarina niinQ sillee tiätsä niinQ. Voi kyynel.
Luin viestisi alusta loppuun ajatuksella. Tottakai sinä kelpaat! Olet varmasti fiksu ja kaunis nuori nainen. Tiedän, että tuntuu hyvältä, kun joku ihailee; pitää kauniina ja seksikkäänä. Muista kuitenkin olla varovainen. Kaikki miesten ihailu ei ole hyväksi. Baarista ei välttämättä löydy aina hyviä miehiä. Yritä pitää hiukan jalat maassa äläkä flirttaa ihan jokaisen kanssa tai lähde mukaan. Toivon, että onni suosisi sinua ja löytäisit itsellesi ihanan juuri sinulle sopivan nuoren ja fiksun miehen. Toivon, että et vaan sorru kaikenmaailman häntäheikkeihin,jotka etsivät vain yhdenillan suhteita. Moni heistä on valitettavasti varattuja, vaikka väittävät toisin. Yritä pitää järki päässä, mutta avoin mieli, jotta näet mahdollisen juuri sinulle oikean miehen. Arvosta itseäsi, olet tärkeä ihminen siinä missä muutkin. Sinulla on vielä elämä edessä, nauti siitä. Kaikkea hyvää sinulle.
ihan samat kokemukset, mutta seurustelen tän ensimäisen poikaystäväni kanssa jo kahta vuotta :)
Ja mäkin kävin masennuksen 14 vuotiaasta 19-vuotiaaseen kun muutettiin perhekotiin kun äiti kuoli ja siinä sitten kasvettiin. Koulukiusaus ym oli saanut todella huonon itsetunnon aikaiseksi.
mulla tosin kymppiluokka oli semmosta että häpesin kymppejäni mitä sain. Sitten lukiossa en enää halunnut edes käydä koulua. ja nyt 20v vieläkin korjaan sen ajan sotkuja ja olen vieläkin lukiossa.
nyt 20v sitten oon maailman onnelsin ja todella ylpeä itsestäni. Olen huomannut että kylläpäs ne ihmiset on elännyt lepsosti. Joskus tuntuu että on kokenut elämässä yhtä paljon ku jotkut 50- kymppiset pumpulilapset.
Onhan asiassa huonot puoletkin, mutta minä näen vain ne hyvät:)
minulla ei kuitenkaan vielä rohkeutta ole mennä tanssimaan :) mutta voi johtua etten vaan pidä siitä .
tuli mieleen että sulla sama nimi. sama ikä ja samoja kokemuksia. miten tämmönen mahdollista
?
kohtalotovereita sinulla lienee satojatuhansia suomessa mutta toisista sitä ei huomaa kuinka onnettomia ovatkaan. itse ryvin varhaisteini-iästä 26 vuotiaaksi asti mitä kaameimmissa kuvitelmissa, etten kelpaa kenellekkään, edes, perkele,rahasta tai säälistä.
vaan, yllätys,yllätys! ensi kertaa nähdessäni kaverini tyttöystävän, olin pyörtyä halusta,himosta,rakkaudesta,yms. vuosia kului, ja he erosivat sopuisasti. ja kuin kohtalon oikusta satuimme samaan ravintolaan, vaikka asuinkin toisessa kaupungissa.siinä kipinät sinkoili silmistä kun nähtiin toisemme. ja tää unelmieni nainen kertoo rakastuneensa minuun jo ensi silmäyksellä silloin vuosia sitten. siinä hetken hyperventilöityäni sain tunnustettua saman asian, ja sitten itkettiin ja naurettiin.
nyt on kymmenkunta vuotta yhteiseloa takana ja lempi leimuaa! kaiken lisäksi vaimon työkaverit on kehuskelleet että ompas komea mies! siis minä joka mielestäni olen yhä se liimatukkainen finninaama jota kukaan ei hakenut koulun diskossa danssaamaan!
Varmaan moni nuori tyttö tuntee riittämätömyyttä ja käy läpi -joskus kivuliaankin- itsensähyväksymis-prosessin. Kuten myös minä aikoinani. Koulussa olin outolintu, joka oli kyllä puheenaiheena monestikin, mutta jota yksikään poika ei todella lähestynyt. Muita tyttöjä kyllä lähestyttiin, joten siinä väkisinkin ajatteli että olenko niin ruma ja luotaantyöntävä, kun ihonikaan ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa (ja vieläkin on pari arpea muistuttamassa siitä).. Siinä sitten vähän syrjäydyin vaikka oli minulla kyllä tyttökavereita.
Olin hyvin tyttömäinen pienenä, mutta kokemukseni riittämöttömyydestäni nuorena naisena sai minut pukeutumaan hyvin poikamaisesti. Sittemmin, kun ihastuin ensimmäistä kertaa kunnolla, aloin pukeutua feminiinisemmin sekä luottamaan enemmän itseeni naisellisena naisena. Sen jälkeen on miehiä ollutkin kimpussa lähes jatkuvasti. Eli todennäköisesti aina jollekulle kelpaan, edelleenkin. Hyvä itseluottamus saa ihmisen sädehtimään sisältä käsin ja sen huomaavat muutkin, ne miehetkin..
Yökerhoista en ole tosin löytänyt tähän mennessäkään miehiä. Toki he siellä hakevat minua tanssimaan, mutta kai minulla on vähän ennakkoluuloja baarituttavuuksia kohtaan... En toki sano, että kaikki baarista löytyneet olisivat pelkän seksin hakijoita ja pelureita, mutta pieni varovaisuus kannattaa aina.