Miten väkivalta alkaa?

ei saa eikä voi olla oma ittensä ni kannattaako se?
Tuo kuulostaa aivan kamalalta...

Mä itse erosin kesällä miehestä joka oli kans humalassa pelottava ja jouduin lähtemään uhkailuja karkuun keskellä yötä.
Ollaan kyllä oltu yhteydessä mutta ei tavata (välimatkaa on).
Tavallaan en ole vilä osannut päästää irti ja yksin on vaikeaa välillä mutta kaikesta selviää-...

KAikki on vaan siitä kiinni mitä kukakin haluaa omalta elämältään ja mitä ei.

:)
Mä en halunnu enää pelätä.

Haluatko elää pelossa? Kuuluuko sinusta rakastamiseen toisen pelottelu?

Muista, että perheväkivalta ei yleensä koskaan ala sillä, että toiselta lyödään silmä mustaksi, vaan juuri salakavalasti pikkuhiljaa: uhri alistetaan pelolla hiljaiseksi ja suorastaan puolustuskyvyttömäksi. Muutenhan juuri kukaan ei väkivaltaisiin suhteisiin joutuisikaan... Puolustuskyvyttömyydellä tarkoitan henkistä nujertamista, et enää uskalla lähteä suhteesta, koska alat uskomaan kaikkea sitä potastkaa, mitä kuulet hänen suustaan.

Ja tottakai väkivaltainen on välillä mitä ihanin, sehän uhreja suhteessa pitää. Ota selvää väkivallan kuvioista! Väkivaltaa on muukin kuin vain fyysinen väkivalta (henkinen, taloudellinen ja seksuaalinen)

Kopioin suoraan oman tekstini tuolta aiemmasta keskustelusta.

"Huolestuisin. Henkistä väkivaltaa teillä ainakin on, jos jo nyt pelkäät miehen raivokohtauksia. Ja tuollainen kiinnipitäminen on fyysistä väkivaltaa.

Miten teidän suhteessa oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat? Onko miehesi mustasukkainen? Tuhoaako tavaroitasi, paiskooko esineitä (se on uhkailua ja henkistä väkivaltaa)? Onko julma lemmikkieläimille? Lapsille? Katso lisää www.turvakoti.net

Seurustelin 5 v miehen kanssa, joka aluksi oli mukava ja halusi joka asiassa miellyttää minua. Itse ystävällisyys. Vähitellen alkoi näyttää toista puoltaan, ensin juuri tuollaisia raivokohtauksia mielestäni oudoista ja mitättömistä asioista. Pyyteli niitä silloin alkuaikoina anteeksi. Anteeksipyynnöt eivät merkinneet mitään, koska sekopäiset raivokohtaukset toistuivat aika-ajoin. Ei miehellä ollut aikomustakaan muuttaa käytöstään. "Anteeksi" oli hänelle pelkkä sana. Myöhemmin hän ei enää edes vaivautunut sanomaan tuota sanaa ääneen.

4 v kuluttua tutustumisesta alkoi tulla mukaan fyysistä väkivaltaa. Ensin mies sai raivokohtauksen jostain arkipäiväisestä asiasta, esim. siivotessa raivosi. Samassa huoneessa en uskaltanut silloin olla, saattoi juuri käydä käsivarteen kiinni, puristaa lujaa jne. Paiskoi tavaroita yms.

Lopulta kun istuimme rauhallisesti katsomassa televisiota eräänä iltana, sanoin tv-ohjelmasta jotain ja mies löi minua nyrkillä lujaa reiteen. Pyyteli "järkyttyneenä" anteeksi. Itse en oikein uskonut tapahtunutta edes todeksi, niin omituista se oli. Pari viikkoa tästä mies yhtäkkiä pisti kätensä kaulani ympärille kuristaakseen. Ja alkoi puhumaan minun pahoinpitelemisestäni, etenkin humalassa. (hänellä ei kuitenkaan ollut alkoholiongelmaa ja kävi aivan normaalisti töissä)

Siihen päättyikin meidän suhteemme, minä sain tarpeekseni. En jäänyt ottamaan selvää, mikä miestä vaivaa. Mielestäni tuollainen käytös ei kuulu rakastavaan parisuhteeseen. Ihmisestä pääsee kyllä helpomminkin eroon, jos noin kovasti rassaa, että täytyy raivota silmät päässä seisoen jne

Perheväkivalta alkaa pikkuhiljaa. Harvoin kukaan ensimmäisillä treffeillä saa turpaansa.

Kuuluuko sinusta rakkauteen pelko?'

P.S. Mukavia ja henkisesti tasapainoisia miehiä on olemassa. Siksi sellaisia, joiden seurassa on paha ja ahdistava olla, ei kannata jäädä katselemaan."

jos uhkaava käytös siitä huolimatta jatkuu, on paras häipyä. Tyhjää ei kannata pelätä. Ei haukkuva koira pure. Toisaalta naapurin haukkuvaa koiraa voi aina pelätä, silloin on jotenkin oikeassa naapuriin nähden, eikö?

sulla on mun ex. Juokse kun vielä voit.

Kuullostaa liiankin tutulta. Kesällä tutustuin mieheen. Olin omien lasten kanssa vielä kotiäitinä. Suhde tuntui hyvältä. Haaveilimme samoista asioista, joskin miehellä oli mustasukkasuuden merkkejä ja "läheisriippuvuus" oireita mutta en kiinnittänyt niihin silloin mitään erityistä huomiota. Marraskuussa menin töihin ja lapset aloittivat hoidossa. Silloin kaikki alkoi. Sairaanloista mustasukkasuutta, harhaluulosuutta, joka johti väkivaltaan joka paheni hetkessä hyvin pahaksi.Hän ei koskaan pystynyt hyväksymään että aloitin työt. Työpaikalla oli keski-ikäsiä minua paljon vanhempia naimisissa olevia miehiä. Hän vei ja haki minut töistä, saattoi saada kohtauksen jos olin työpäivän jälkeen hyvällä tuulella..se oli aivan uskomatonta. hän rikkoi tavaroita, huusi, hakkasi,jankkasi asioita jopa hississä naapureiden ollessa vieressä.. en voinut käydä kavereiden kanssa baarissa-eihän äidin enää kuulu. vihoissapäiten vertasi omiin ex:iin miten ne olivat parempia kumppaneita..siskolla vierailutkin jäi kun siellä saattoi olla siskon miespuolisia ystäviä..sain pelätä milloin hän tulee riehumaan työpaikalle, milloin naapureiden nähden tai lasten ..hän oli katkera entisille ex:lle ja minä sain kärsiä kaikkien niiden edestä lapsuuden. Pääsin hivuttautumaan suhteesta ja lopulta hän jätti rauhaan vaikka viimeiset yhteydenotot olikin uhkailuja.Vuoden kesti kesästä kesään. Jätti kamalat arvet ja pelot. Tiedä pystynkö/haluanko koskaan parisuhdetta. Sinulle: Jos 10kk jälkeen on tuollaista, mikä on totuus?? Lähde ennen kuin se kärvistyy. Ainakin omat asunnot, erokin on helpompi sitten kun tunnet että on aika. Tiedän liian hyvin mikä odottaa, enkä halua kenelekkään samaa. Voimia sinulle.

Ihan kuulostaa tuo "nuoret komeat sällit" just niinkuin mun nykyisen miehen suusta....