Etsikää syyllisiä

Stora Enso hukkasi osakkeenomistajien varoja Amerikan seikkailuissa.
Eikö kukaan kysele kuka siitä oli vastuussa!
Onko todella niin että samat henkilöt ajavat nyt tehtaita alas ja tekevät suurta vahinkoa suomalaiselle paperiteollisuudelle.

Häkämies puhuu kuin hän edustaisi Stora Ensoa, vaikka hänen kuuluisi edustaa suomalaisia ja maan hallitusta.

Eikö Stora Enson johto ja hallituksen edustaja,at ole jo Amerikan seikkailuillaan osoittanut kyvyttömyytensä hoitamaan heille uskottua tehtävää.
Kyllä nyt olisi korkea aika vaatia ylimääräinen johtokunnan kokous pystyyn ja asettaa pätevämmät miehet hoitamaan asioita.
Se on vähintä mitä Häkämiehen tulisi nyt tehdä.
Siellä on paljon suomalaisten rahoja kiinni niin kuin hän itse sanoi.
Häkämieheltä taitaa puuttua rohkeutta, vai onko oma lehmä ojassa.
Tarttisko pyytää Nato avuksi, nato, nato ja nato.

Epäilen vahvasti että ne hukatut miljoonat olivat verhottua avustusta Irakin sodalle.
Muuten siitä olisi pidetty kovaa meteliä, toisin kuin nyt, oltu vaan hiljaa.
5321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

demarit , halonen , koivisto , sak ja paperiliitto ovat syyllisiä
nykyinen maan hallitus on erittäin hyvä...

Äänestä

Tämä Amerikan kukkanen taitaa kohdistua siihen Tuomiojan omistajaohjausaikaan. Tämä hallitus on siihen tosi syytön.

Politiikan tekoa, joka perustuu....sanotaanko, mihin!! Taitaa olla Uppotukki ollut jo aikaa

Äänestä
  • Kyllä se on sama Stora Enson johto joka teki ne tappiokaupat USA:han ja joka nyt saneeraa, korjaa virheitään.
    Se on valitettavaa että siitä kärsii suoritusporras joka elättää kaikki ne loiset jotka rahastavat yhtiötä kantamatta vastuutaan.

    Luulen että asiohin tulee muutos vielä. Väkirikkaat Keski-Euroopan maat alkavat kärsiä vastaavanlaisesta riistosta. Nokian tapaus Saksassa on alkua, siitä se repeää.

    Äänestä

  • Uppotukki kirjoitti:

    Kyllä se on sama Stora Enson johto joka teki ne tappiokaupat USA:han ja joka nyt saneeraa, korjaa virheitään.
    Se on valitettavaa että siitä kärsii suoritusporras joka elättää kaikki ne loiset jotka rahastavat yhtiötä kantamatta vastuutaan.

    Luulen että asiohin tulee muutos vielä. Väkirikkaat Keski-Euroopan maat alkavat kärsiä vastaavanlaisesta riistosta. Nokian tapaus Saksassa on alkua, siitä se repeää.

    Uppotukin viesti on muuten ihan Ok, lukuun ottamatta sitä, että amerikanprojektiin lähdettiin jo viime vuosituhannen lopulla. Silta ajalta olleesta kymmenhenkisestä hallituksesta vain kaksi jatkaa nykyisessä hallituksessa.

    Ne kaksi ruotsalaista jatkajaa taitavat olla sellaisia, ettei Suomen valtion omistusosuus riitä heitä vaihtamaan.

    Entisen toimitusjohtajan jälkeen suuri osa lähintä johtoryhmääkin on vaihtunut.

    Nykyistä toimitusjohtajaa ei kai voida syyttää Amerikan investoinneista. Hänhän on ollut remmissä vajaa vuoden verran ja toteuttaa jo aikaisemmin päätettyä säästöohjelmaa.

    HelsinginSanomien haastattelussa 17.10.2006 Karvinen toteaa "Stora Enson tulevaisuutta hän luonnehtii varovaisin sanakääntein. Tänään en halua sanoa muuta kuin että kaikki jo ilmoitetut toimenpiteet viedään loppuun mahdollisimman nopeasti”, "Hän viittaa yhtiön massiiviseen säästöohjelmaan, joka käsittää muun muassa tehtaiden lopettamisia."

    Äänestä

  • vanha patriootti kirjoitti:

    tällä palstalla, nimittäin tuo "vanhan patriootin" teksti "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uppotukki kirjoitti:

Stora Enso hukkasi osakkeenomistajien varoja Amerikan seikkailuissa.
Eikö kukaan kysele kuka siitä oli vastuussa!
Onko todella niin että samat henkilöt ajavat nyt tehtaita alas ja tekevät suurta vahinkoa suomalaiselle paperiteollisuudelle.

Häkämies puhuu kuin hän edustaisi Stora Ensoa, vaikka hänen kuuluisi edustaa suomalaisia ja maan hallitusta.

Eikö Stora Enson johto ja hallituksen edustaja,at ole jo Amerikan seikkailuillaan osoittanut kyvyttömyytensä hoitamaan heille uskottua tehtävää.
Kyllä nyt olisi korkea aika vaatia ylimääräinen johtokunnan kokous pystyyn ja asettaa pätevämmät miehet hoitamaan asioita.
Se on vähintä mitä Häkämiehen tulisi nyt tehdä.
Siellä on paljon suomalaisten rahoja kiinni niin kuin hän itse sanoi.
Häkämieheltä taitaa puuttua rohkeutta, vai onko oma lehmä ojassa.
Tarttisko pyytää Nato avuksi, nato, nato ja nato.

Epäilen vahvasti että ne hukatut miljoonat olivat verhottua avustusta Irakin sodalle.
Muuten siitä olisi pidetty kovaa meteliä, toisin kuin nyt, oltu vaan hiljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu