Harmittaa niin maan perhanasti. Oon ollut ystävä/kaveri yhden oman ikäiseni likan kanssa parisen vuotta. Aluks ajattelin, että tässä tytös on jotain merkillistä, kattoo niin omituisesti. No lopultakin paljastui syy, hän tykkää musta siis sillä lailla... Elikkä paljastui, että naisystäväni tykkää naisista. Minä taas en.
Siinä sitten aika meni ja käytiin elokuvissa, syömässä sun muuta. Niin kuin nyt kaverit käyvät. Mutta sitten, kun tapasin harrastukseni kautta miehen, jonka kumpikin tuntee. Ja aloin seurustella hänen kanssaan, niin tää ystävä ei sitä hyväksynyt. Ei tietenkään, koska pitää musta, tuli siis mustasukkaiseksi. Meidän välimme meni kirjaimellisesti ristiin.
Tää rupes mua syyttämään ja haukkumaan, että en ole hänen kanssaan tarpeeksi tekemisissä. Ja että mieheni vie kaikki ajan sun muuta... Meille tuli joka asiasta vaan riitaa ja tää naiskaveri haukuu miestäni minkä ehtii. Mua alkoi pikkuhiljaa vit...
Viime viikolla viestitti, että ei tarvii häneen enää olla yhteydessä ja tänään, että en ole viestitellyt.. Miksiköhän? No jokatapauksessa mulle tuli mitta täyteen, laitoin ystävyyssuhteen poikki. Poistin numeron. Mutta moikkaan kyllä kun tavataan. Liika oli mullekin liikaa. On niitä sentään kunnon ystäviäkin, jotka ymmärtää seurustelun miehen kanssa. Ja ystäviä jotka eivät tuijottele vain omaan napaansa.
Siinä sitten aika meni ja käytiin elokuvissa, syömässä sun muuta. Niin kuin nyt kaverit käyvät. Mutta sitten, kun tapasin harrastukseni kautta miehen, jonka kumpikin tuntee. Ja aloin seurustella hänen kanssaan, niin tää ystävä ei sitä hyväksynyt. Ei tietenkään, koska pitää musta, tuli siis mustasukkaiseksi. Meidän välimme meni kirjaimellisesti ristiin.
Tää rupes mua syyttämään ja haukkumaan, että en ole hänen kanssaan tarpeeksi tekemisissä. Ja että mieheni vie kaikki ajan sun muuta... Meille tuli joka asiasta vaan riitaa ja tää naiskaveri haukuu miestäni minkä ehtii. Mua alkoi pikkuhiljaa vit...
Viime viikolla viestitti, että ei tarvii häneen enää olla yhteydessä ja tänään, että en ole viestitellyt.. Miksiköhän? No jokatapauksessa mulle tuli mitta täyteen, laitoin ystävyyssuhteen poikki. Poistin numeron. Mutta moikkaan kyllä kun tavataan. Liika oli mullekin liikaa. On niitä sentään kunnon ystäviäkin, jotka ymmärtää seurustelun miehen kanssa. Ja ystäviä jotka eivät tuijottele vain omaan napaansa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos toisella on tunteita toista kohtaan, niin ei kai se ystävyys voi enää jatkua. Jos toinen siis toivoo enemmän. Ei se sillon ole normaalia kaveruutta. Mullakin kävi niin, että olin kauan yhen yhen miespuolisen kanssa kaveri. No hän sitten monen vuoden päästä ilmoitti rakastavansa minua ja ei siinä muuta kuin sanomaan, että en tunne samalla lailla häntä kohtaan. Hän ei voinut olla enää kaverini koska tunsi minua kohtaan enemmän. No, ei olla enää parhaita ystäviä, mutta jutellaan ja moikataan aina kun nähään. Tästä on jo monta vuotta.
Mulla on vähän smaan tyyppisiä kokemuksia eräästä "ystävästäni", tosin hän ei taida pitää minusta sillä lailla kuitenkaan. Bi henkinen taitaa silti olla, mut sillä ei niin väliä.
Tää tapaus on hirmu mustasukkainen ja omistushaluinen. Muiden kanssa ei saisi olla tekemisissä ja tapaamisetkin on sovittava muka hyvissä ajoin. Sitten tulee monta kertaa viestiä että muistanhan varmasti että meidän pitää nähdä silloin ja tällöin. Mahdolisesti viime tippaan hän sitten puruukin milloin kihinkin vedoten. En saisi olla muiden kavereideni kanssa tekemisissä tai tää tyyppi ottaa siitä hepulia tyyliin "se on parempi kaveri kuin minä jne" Eihän tässä muuta mutta ollaan kuitenkin parikymppisiä pitkän matkaa eikä mitään teinejä.
Selän takana tää sitten haukkuu minua, kuulen asiasta muilta kavereilta. Kun sit pyydän et jos selvitettäisi nämä asiat, niin tulee ihmettelyä että mitkä asiat.
Mieheni kanssa eivät oikein tule toimeen. Koittaa katkoa kaikki meidän välit muiden kanssa tuolla paskan jauhannallaan. Onneksi on vielä jyviäkin tässä akanoiden maassa. Että voikin joskus olla ihme touhua
ihmiset ihastuvat/rakastuvat/kiintyvät ihmisiin ja heidän persooniin. Ihan samalla tavalla, kun saattaa kiintyä eläimeen, televisio-ohjelmaan, tiettyihin tapoihin, harrastuksiin, taiteisiin, ympäristöön, makuihin, hajuihin, kauniisiin maisemiin etc. etc.
Että kaikki se on ihan luonnollista, eikä siinä ole mitään pahaa, jos pitää jostain. On eri asia pitää jostain, tai haluta jotain erityistä. Vaikka haluaisikin jotain muuta, erilaista suhdetta, ystävyyttä, tekemistä, voi ihminen silti tyytyä siihen, mitä on, jos muu ei ole mahdollista.
Ihmisen erilaisiin kehitysasteisiin kuuluu, että vastoinkäymisiin tai pettymyksiin elämässä ei aluksi ole helppo suhtautua, ja asiat voivat tuntua hyvin vaikeilta ja itseä kohtaan kurjilta. Koko maailma ja elämä epäoikeudenmukaiselta, mitä se toki onkin.
Mutta jos asioita osataan ottaa oikealla tavalla huomioon, ja niistä pystytään asiallisesti keskustelemaan kasvokkain. Voidaan sanoa, miltä minusta tuntuu, miltä minusta toisen käyttäytyminen tuntuu ja miten sen koen, molemmin puolin. Voidaan kehittyä ihmisinä, ystävyys kehittyy ja jokainen voi päästä elämässään tilanteeseen, jossa on mahdollista olla jokseenkin tyytyväinen.
kyse siitä, kokeeko ystävyyden molemmin puolin niin arvokkaaksi, että sen tahtoo säilyttää. Toinen voi kokea, toinen ei. Jos esimerkiksi toinen loukkaa niin pahasti, ettei voi yksinkertaisesti enää luottaa mihinkään, mitä toinen sinulle tarjoaa, on se vilpitöntä tai ei, on varmaan aika mahdotonta jatkaa ystävyyttä. Koskaan ei voi tietää, onko vilpittömyys todellista sellaisen ihmisen taholta, joka on aiemmin vain ollut olevinaan vilpitön.
Vaikka toinen sitten vielä tahtoisikin selittää, jatkaa ja yrittää - olla oikeasti vilpitön, voi toinen olla sitä mieltä, ettei halua kuulla enää yhtään selitystä, loukata itseään uudelleen ja pettyä uudelleen.
Silloin pitää antaa toisen mennä. Se on hänen valintansa. Asian voi varmistaa suoraan kysymällä, jos toisen käytös ei sitä itsessään jo kerro.
tapauksissa olla se, että toinen ei usko, että toiselle riitti jo. Että kun on aina ollut ystävällinen ja mukava, niin toinen edelleenkin kuvittelee, että tämä ystävä on ystävällinen, hyväksyy, tukee ja auttaa, vaikka sitä kohdeltaisiin kuinka huonosti. Ajattelee, että "ei sitä haittaa", ja "tämä on vain huumoria". Vaikka toinen vaan ei pysty sanomaan yhtä kurjasti takaisin, tai puolustautumaan mitenkään.
Että toinen ei edes ymmärrä käyttäytyneensä huonosti toista kohtaan, eli hän ei kyseenalaista omaa käyttäytymistään ja ala kysellä, että "hei, teenkö jotain väärin, loukkaanko sinua".
Mutta mun mielestä ongelma on hyvin tyypillinen. Jos ei pienistä vihjeistä ja toisen käyttäytymisestä ymmärretä mitään, jos aiemmin ei ole ollut paljon ihmisiä, erilaisia tilanteita ja asioita ja tilanteita selittäviä ja tulkitsevia ihmisiä, joiden perusteella olisi voinut oppia. Niin ei ymmärretä tilannetta, eikä toista ihmistä. Ei kysytä, miltä ystävästä tuntuu, ei kysytä ystävän mielipiteitä, ei kysytä ystävän aiemmasta elämästä. Eli ei oikeastaan tiedetä ystävästä oikein mitään. Eikä välitetä ystävän tunteista tai mielipiteistä, eli ystävyys saattaa olla todella yksipuolista.
Mutta tässä tapauksessa kyse onkin oppimisesta. Miten ystävät oppisivat kyselemään toisiltaan, ymmärtämään toistensa tunteita, keskustelemaan, ymmärtämään toistensa taustoja jne. Keskustelemaan siitä, miten minä koen sinun käyttäytymisesi, miltä se minusta tuntuu, mikä voisi olla mukavaa, mikä taas ei. Siis keskustelemaan ja kertomaan asioita molemmin puolin, eikä vain huomauttelemaan. Mutta ei siis aina. Jos toinen on tosiaan loukannut jo liikaa, ja tulee paha fiilis, kun vain kuuleekin toisen nimen mainittavan, niin ehkä sillä hetkellä todella mitään ei ole tehtävissä.
Aika näyttää, miten haavat parantuvat ja tilanteet kehittyvät.
Aika varmana merkkinä itse pitäisin sitä, jos joku katkaisisi välit, eikä enää ottaisi yhteyttä. Tietysti jos kysymyksessä on vaikka koulukaveri, jota kuitenkin näkee paljon, yhteyttä pitää tahtomattaankin. Silloin olisi parempi sanoa suoraan, ettei halua enää olla tekemisissä yhtään enempää kuin on pakko, ja kertoisi sille syytkin. Selittelyt voisi kuitata "puhu mitä puhut, en voi luottaa sinuun enää".
Mutta joo, eipä se valitettavasti ole aina niin yksinkertaista.