Suomalaisten fysiikan laskusta on puhuttu pitkään, mutta nyt tuntuu suurin ongelma olevan:
- Kestääkö pää?
KESTÄÄKÖ PÄÄ?
13
465
Vastaukset
- kenen syy?
Kenen syy,
että työkyvyttömyyseläkkei8stä suurin osa myönnetään mi8elenterve7ydellisistä syistä? - Perustus pettää
Turha on kattoa paikata,
jos perustus pettää.
Tämän tiesi jo vanha kansanviisaus.
Meillä tätä viisautta ei aina tunnuta arvostettavan. hih hih. Monesta paikkaa on mua paikattu ja korjattu, ihan vastikään sapesta viimeksi, mutta pää on vielä kestänyt jotenkuten. Se kohta on kait lujatekoinen, kun se on vielä ihan ikioma, alkuperäinen ja korjaamaton.
- Peer G.
- Autuaita ovat puupäät
sillä he pysyvät pinnalla.
Näinhän se lienee sinunkin kohdallasi todeksi koettu - vai ? Peer G. kirjoitti:
- Autuaita ovat puupäät
sillä he pysyvät pinnalla.
Näinhän se lienee sinunkin kohdallasi todeksi koettu - vai ?Ei ole tutkittu, mitään sen sisältäpäin, vain päällisin puolin on vähän joskus koputeltu ja hipelöity, siksi ei ole tietoa mitään sen sisuksen materiaalista. Ei kai sentää puuta, kait se olisi muuten jo lahonnut ihan kokonaan.
miljoona kirjoitti:
Ei ole tutkittu, mitään sen sisältäpäin, vain päällisin puolin on vähän joskus koputeltu ja hipelöity, siksi ei ole tietoa mitään sen sisuksen materiaalista. Ei kai sentää puuta, kait se olisi muuten jo lahonnut ihan kokonaan.
Mutta olen kyllä varmuudenvuoksi silloin tällöin yrittänyt sitä vähän viinallakin kyllästää, et jos se vähän auttais eikä pääsis pahasti lahomaan.
- henrii
Peer G. kirjoitti:
- Autuaita ovat puupäät
sillä he pysyvät pinnalla.
Näinhän se lienee sinunkin kohdallasi todeksi koettu - vai ?jos otsasta koittaa
- Peer G.
miljoona kirjoitti:
Ei ole tutkittu, mitään sen sisältäpäin, vain päällisin puolin on vähän joskus koputeltu ja hipelöity, siksi ei ole tietoa mitään sen sisuksen materiaalista. Ei kai sentää puuta, kait se olisi muuten jo lahonnut ihan kokonaan.
Balsaan tutustuin pikkupoikana lennokkeja rakennellessani. Se oli todella kevyttä ja helposti muokattavaa.
En halunnut tuossa edellisessä viestissäni loukata sinua enkä ketään.
Korkki on myös kevyt, mutta erinomaisen tarpeellinen - eikös vaan ? Peer G. kirjoitti:
Balsaan tutustuin pikkupoikana lennokkeja rakennellessani. Se oli todella kevyttä ja helposti muokattavaa.
En halunnut tuossa edellisessä viestissäni loukata sinua enkä ketään.
Korkki on myös kevyt, mutta erinomaisen tarpeellinen - eikös vaan ?Et loukannut, minulle voi vinoilla ihan hyvin en suutu pienistä enkä ota nokkiini ihan vähästä. Olen sen verran vahvoissa liemissä keitetty.
Sinä olet kiva.
- Kaivanto
päävarastolta saa uusia. Vai?
- Itse en ole vielä käynyt siellä, kas kun ei ole ollut tarvis.- Peer G.
Mitä suurempi rakennus on suunnitteilla niin
- SITÄ SUUREMPI KAIVANTO ja syvempi kaivetaan ensiksi - eikös vain ? - Kaivanto
Peer G. kirjoitti:
Mitä suurempi rakennus on suunnitteilla niin
- SITÄ SUUREMPI KAIVANTO ja syvempi kaivetaan ensiksi - eikös vain ?kaivetaan, jos vaan pää kestää!
- Peer G.
Kaivanto kirjoitti:
kaivetaan, jos vaan pää kestää!
Ellei pää kestä kaivaa kunnon kaivantoa niin mitenkäs se sitten kestää...
...Pilvenpiirtäjän huipulla "tellingeillä".
Kenen pää kiestää tehdä ne tellingit sinne ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60824
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla221624- 44559
- 55546
- 76533
- 22516
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k83495Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37490