asiallinen ehdotus lapin autonomiasta... loppuis lapin riisto. Esityksenä todella mielenkiintoinen. Löytyy sentään muualtakin lapista eikä vaan kemijärveltä, sellaisiakin jotka uskaltavat panna itsensä likoon kun on kyse oikeasta asiasta.
Maaherralta
raju mutta
5358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Maaherran sanomassa on aistittavissa yleinen mielipide, mikä koskee suomen aluekehityspolitiikan suuntaa. Suomi toimii jo täysin Eu-vastaisella tavalla poliittisesti, se keskittää rahanvallan määräämänä kaikki toimintansa vain vahvoihin keskuksiin (kehä kolmonen ja eteläiset maakunnat). Pohjoisten ja itäisten maakuntien olisi saatava samat oikeudet ahvennan maakunta, sen lisäksi karkoitettava helsinkeskeiset maakuntapoliikot keskuudestamme, vaihtamalla ne aluepolitiikkaa kehittäviin toimijoihin.
Mitä maaherra on ehdottanut? Autonomiaa? Kuinka pontevasti ja onko tullut minkälaisia reaktioita?
tehdä koko valtio uusi eli maailman kartalle lappi niminen valtio ja lipuksi poronmunien purija
TÄHÄN KUULUU.KANNATAN SUOMI KAHTIA VAASAN KOHDASTA POIKKI JA JOKAINEN SAA VALITA KUMMALLA PUOLELLA ASUU JA piste.
järestykseen, siellähän on koko ajan jotain väärinkäytöksiä, sekavaa peliä muutenki kuten käsivarren nimismies markkinoi lappia ja koko ajan Pokka itekin hakee virkaa muualta Suomesta mutta eipä oo läpin tyttö päässy mihinkään ja muutenki sekottanut ylälapin maakiistaaaa.