Hölmöyteen kiihotusta radiossa

Sosiaali ja terveysministeriön kellokas taas jauhaa radiossa että, tärkeintä on pyrkiä Suomessa työllistämään ihimisiä. Eipähän puhu siitä, millä palkalla tulisi työllistää ihmisiä. On kuulemma tärkeätä pyrkiä vastuullisuuteen toisistaan. Lapsityövoimakin on kuulemma pahasta. No minkä lapsi tekee sille, että kuolisi jos ei tekisi työtä.

Minä olen perin juurin kyllästynyt näiden kukkahattutätien propagandalle. Nehän puhuvat
kuten aikoinaan Neuvostoliiton kansanjohtajat. Eihän tällaisen propagandan tuloksena voi olla muuta kuin se, että kaunista on kuolla joukkojen eessä.

Vapaassa maailmassa taas kehoitetaan ihmisiä esim näin : young man go west.

Tämä on tosi kummallinen yhteiskunta tämä Suomi, kun kansalaisia kehoitetaan vapaaehtoisesti ryhtymään köyhäksi valtion väliaikaiseksi orjaksi.

Tällaiset sosiaali- ja kukkahattutädin tulisi laittaa konttiin laivaan kiihoittamasta kansaa tekemästä tyhmyyksiä. Tehkööt merellä konteille mitä tekevät.
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja kovastikin todellista ja todenperäistä puhetta tässäkin asiassa, etten sanoisi.
Monasti asioista päättävät eivät ole kokeneet todellisessa elämässä asioita joita ovat päättämässä, ei sitten millään tavalla.

Rahalla kun on ihan omat saarekkeensa tässä maassa ja raha herroilla omat metkut ja puuhastelut.

Äänestä

sitä jo 90-luvullakin sanottu jo että nuoriso tekee työtä mielellään ilmaiseksikin, kunhan vaan saavat työtä.
Kaikkea ne keksii, mutta hauskempaa on että joku vielä uskoo tuon ja ottaa tosissaan.
Nykyään työttömyys on jo bisnestä kunnille/kaupungeille ja taitaa olla jo valtiollekin.
Luulisi veronmaksajienkin olevan kiinnostunut minkälaisiin pilipali hommiin päättäjät heidän eurojaan työttömyyden nimissä työntävät.
Mutta ei, ne vaan taputtaa ja hokevat: "hyvä hyvä".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vallalla.... kirjoitti:

Sosiaali ja terveysministeriön kellokas taas jauhaa radiossa että, tärkeintä on pyrkiä Suomessa työllistämään ihimisiä. Eipähän puhu siitä, millä palkalla tulisi työllistää ihmisiä. On kuulemma tärkeätä pyrkiä vastuullisuuteen toisistaan. Lapsityövoimakin on kuulemma pahasta. No minkä lapsi tekee sille, että kuolisi jos ei tekisi työtä.

Minä olen perin juurin kyllästynyt näiden kukkahattutätien propagandalle. Nehän puhuvat
kuten aikoinaan Neuvostoliiton kansanjohtajat. Eihän tällaisen propagandan tuloksena voi olla muuta kuin se, että kaunista on kuolla joukkojen eessä.

Vapaassa maailmassa taas kehoitetaan ihmisiä esim näin : young man go west.

Tämä on tosi kummallinen yhteiskunta tämä Suomi, kun kansalaisia kehoitetaan vapaaehtoisesti ryhtymään köyhäksi valtion väliaikaiseksi orjaksi.

Tällaiset sosiaali- ja kukkahattutädin tulisi laittaa konttiin laivaan kiihoittamasta kansaa tekemästä tyhmyyksiä. Tehkööt merellä konteille mitä tekevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu