Niin, vaimoni on petänyt ja valehdellut. Hän ei tosin näitä asioita pidä eron syynä vaan ehkä seurauksena tunteittensa jäähtymisestä minua kohtaan.
Sapettaa yleinen asennoituminen. Kaikki jotka asioista ei mitään tiedä tekevät automaattisesti hätäisen johtopäätöksen: mies oli syypää...
Vaimoni tietysti olettaa ilman muuta, ettei erosta juuri puhuta kenellekään. Sehän ei olisi kait hänen etunsa mukaista. Varmaan hän olettaa minun heittävän jotain tyyliin "kasvettiin erillemme" sontaa...
Ja pelinappulana on tietysti lapset jotka eivät ainakaan saisi tietää itinsä törttöilyistä ikinä mitään...
Mites on, pidättekö esim pettämisen ikiajoiksi lapsilta salassa, vai onko heille kerrottava totuus. Ehkä aikuisemmassa iässä, kun jotain ymmärtävät? Mielipiteitä tai ajatuksia?
Sapettaa yleinen asennoituminen. Kaikki jotka asioista ei mitään tiedä tekevät automaattisesti hätäisen johtopäätöksen: mies oli syypää...
Vaimoni tietysti olettaa ilman muuta, ettei erosta juuri puhuta kenellekään. Sehän ei olisi kait hänen etunsa mukaista. Varmaan hän olettaa minun heittävän jotain tyyliin "kasvettiin erillemme" sontaa...
Ja pelinappulana on tietysti lapset jotka eivät ainakaan saisi tietää itinsä törttöilyistä ikinä mitään...
Mites on, pidättekö esim pettämisen ikiajoiksi lapsilta salassa, vai onko heille kerrottava totuus. Ehkä aikuisemmassa iässä, kun jotain ymmärtävät? Mielipiteitä tai ajatuksia?
Vastaukset 100
Vanhimmat
Nykypäivänä oikeuskaan ei enää tuomitse aviorikosta.
Pettämisen syyt ovat niin moninaiset. Onnelliseen liittoon ei mahdu ketään "väliin" tämä on totuus.
Kasvettiin erilleen;sonta, vaan niin usein loppuenlopuksi pitää lähimmin paikkansa.
Älä erehdy pitämään lapsia arvostelukyvyttöminä, vaikket heille eron syitä kertoisikaan. Kyllä he omat päätelmänsä tekevät.
Sinun katkera soperruksesi nyt ei vaan auta asiaa mitenkään. Usko se.
heikkoudesta.
ja pahoinvoinnista ylipäintään.
No haloo. Jos siinä liitossa on niin vaikeaa,niin ensin erotaan ja sitten voi hankkia uuden. Ei avioliiton aikana. Mä en tajua tätä paskaa pettämisen syistä. Ei sille ole mitään muuta syytä, kuin että pettäjä on raukkis ,joka ei vaan haluu luopua kummastakaan. Lapsille voi kyllä kertoa, kunhan ovat vähän isompia ja ymmärtävät asioita.
Ja vielä tosta katkeruudesta. Totta helvetissä ihminen on alussa katkera jos tajuaa tulleensa täysin vedätetyksi, ei siitä tarvi huonoa omatuntoa kantaa...
Kirjoitat asiaa. Jos avioliitossa on pahaolla niin ensin pitää yrittää korjata tilannetta ja jos se ei auta, niin erota. Sen jälkeen vasta ruvetaan muita katselemaan. Mutta nyt etsitään ensin uusi ja erotaan vasta sitten.
Lapset saivat meillä kyllä tietää isän poismuuton syyn heti, koska isä muutti suoraan uuden naisen luokse asumaan. Tosin ei isä ole kovin paljon lapsia halunnut tavata eron jälkeen. Muutaman kerran ovat pikaisesti isän ja uuden naisen luona pistäytyneet.
Monesti ne pettämiset on luulopuheita. Oletkos sängynvierellä ollut peittoa pitelemässä? Ja vaikka olisitkin, niin ittessäshän ei sitten mitään vikaa ollut? Just niin.
Turha syyttely on pienimielisten puuhaa. Säälittävää touhua yhtä kaikki. Tukka taakse, ja nenä menosuuntaan. Niin se menee, ja elämä jatkuu.
että liitto on kahden ihmisen välinen sopimus missä luvataan toiselle uskollisuutta , rehellisyyttä jne.
Jos kasvetaan erilleen siitä keskustellaan ja sovitaan erosta niinkuin liittoon liittymisestä, jos ja kun toinen ottaa oikeuden omiin käsiinsä esim pettämisen muodossa HÄNHÄN ON SE SYYPÄÄ joka ei pitänyt sovittua sopimusta pyhänä ja tälläisia ihmisiä pitäisi rangaista oikein isän kädestä.
Parisuhteessa on aina kaksi ja toki olen peiliin monta kertaa katsonut. Mutta siitä huolimatta asiat pitää hoitaa keskustelemalla eikä etsimällä uutta seuraa.
Peittoa en ole ollut pitelemässä mutta enpä jaksa uskoa, että kaksi aikuista ihmistä asuisi yhdessä niin, etteivät harrastaisi seksiä. Ja eiköhän sitä seksiä ole ollut aikaisemminkin eikä vasta sitten kun mieheni naisen luokse muutti asumaan.
Katkera ja kateellinen olen, sen myönnän. Mies elää uutta elämää, täysin vapaana lapsista ja kaikkeen lapsiperheen arkeen liittyvästä. Samalla kun erosi minusta niin tuli ero myös lapsista.
Miten pettämistä voi oikeuttaa? Pitäisikö pettäjän päätä vain silitellä ja yrittää ymmärtää? Petetyllehän se on pahinta henkistä väkivaltaa.
Pettäjä ei ansaitse mitään sääliä ja se hänen pitää myös saada näkemään. Eihän ne muuten mitään tule oppimaan, toistavat vain virheensä tiukan paikan tullen, aiheuttavat lisää uhreja.
Ja olen avioliitosta ja erosta tismalleen samaa mieltä.
pettäjä on ITSEKESKEINEN PASKA!
Itse pidän nk. pettämistä enemmän seurauksena parisuhteen tilasta kuin itse syynä. Pois lukien tietysti nk. ammattimainen pettäminen eli koko parisuhteen ajan petetään joko yhden tai useamman kummppanin kanssa. Sellainen taas kertoo enemmän pettäjän omasta tunne-elämän häiriöstä.
Mutta, jos siis pettämsiellä tässä tarkoitetaan sitä, että jompi kumpi hakee läheisyyttä suhteen ulkopuolelta, kertoo se aika paljon sen parisuhteen laadusta. Mitä se "pettäjä" haki suhteen ulkopuolelta sellaista, mitä kotona ei ollut tarjolla?
Millä tavalla se auttaa sinua ja omaa elämääsi, että hellit katkeruuden tunnetta exäsi pettämisestä? Etkö todellakaan huomannut mitään varoitusmerkkejä suhteessanne ennen exäsi pettämistä. Olitteko onnellinen pari vai olitko vain sinä tyytyväinen ja exäsi onneton. Huomasitko missä suhteenne meni? Voisitko millään lailla ajatella ottavasi myös vastuuta suhteenne päättymisestä. Äärimmäisen harvoin on niin, että vain toinen on syypää.
Pettäjä on yksiselitteisesti pettämiseensä syypää.
Mutta oletteko sitä mieltä, että se petetty osapuoli on täysin osaton oman parisuhteensa tilaan?
että pettäjä on itsekeskeinen paska. Mutta sitä pettämistä on saattanut edeltää se, että myös se petetty on ollut vuosia itsekeskeinen paska, jolle ei ole voinut puhua asioista, koska hän ei ole kuunnellut eikä halunnut ymmärtää. Vasta sitten, kun on jo löysät housuissa alkaa se parku, että mikset keskustellut aikaisemmin. Mitä, jos minä sanon, että yritin sen sata kertaa "keskustella", mutta se päättyi joka kerta siihen, että minulle kerrottiin mitä minä tosiasiassa ajattelen ja mitä minun tulee tuntea ja tehdä. Lopulta se oli sitten ihan sama hailee, miten se suhde viimein päättyi - nk. pettämiseen vai vain tylyyn henk.koht. tavaroitten pakkaamiseen ja muuttamiseen pienen vuokrakämpän lattialla olevalle patjalle yksin. Väitän, että lopputuloksen kannalta aivan sama.
Kaikella kunnioituksella, mutta sitten ymmärtäisin, jos olisi vienyt lapset mukanaan.
En hitto-vie ymmärrä, kun minusta on ollut ihanaa saada elää eron jälkeen lapsilleni, ilman että mies on ollut sotkeutumassa asioihin.
Lapset ovat ihania, (ainakin minun lapseni) ja se on ukko kun ei tajua omaa tappiotaan asiassa.
Ton mittaluokan TAPPIOSTA ei kannata olla KADE.
Aina se uskottomuus väärin on ja rikkomus puolisoa, avioliittolupausta, omia lapsia ja itseä Jumala kohtaan, ei se selittelyillä muuksi muutu vaikka kymmenen tuhatta avionrikkojaa muuta väittäisivät.
Minusta lapsille voi kyllä asioiden oikean laidan kertoa mutta ei heidän ihan pieninä ollessaan luonnollisestikaan, totuus tekee vapaaksi näissäkin asioissa.
Ne "kasvettiin erilleen"-selitykset saa tunkea mappiin ö tässä yhteydessä, ei sellainen aviorikokseen oikeuta, vaan pikemminki tulisi alkaa etsiä sitä yhteyttä, eikä mistään lohtusuhteista apua hakea.
Aviorikos on vakava asia ja jopa Raamattu antaa oikeutuksen hylätä sillä tavalla liittonsa rikkonut ihminen, ellei keskinäisen anteeksiannon ja sopimisen myötä luottamus synny, yhteys löydy jne...
Voimia kaikille uskottomuuden uhreiksi joutuneille, sekä sellaisille joiden puoliso on liittonsa rikkonut "musta tuntuu vaan siltä" syin, kauan kestää toipua hylätyn ihmisen saamistaan vammoista, niin vakava asia toisensa kelvottomin syin tapahtuva hylkääminen on.
Ps. itse en ikinä rohkenisi avioitua ihmisen kanssa joka on aiemman pyhän avioliittolupauksensa rikkonut kun "tuntui vaan siltä", eihän ole mitään takeita että kuin kauan sellaisesta "tuntuisi" siltä että se uudessa liitossa tahtoisi uksollisesti pysyä...rakastaa "myötä ja vastoinkäymisissä"
Armo kuuluu rikkoneillekin, mutta vasta kun rikkomuksensa tunnustaa ja anteeksi pyytää ja korjaa sen mikä korjattavissa on.
Vakaumusta on kunnioitettava, jopa sellaista joka on erilainen kuin oma... sekä puolin että toisin.
Viittauksesi Raamattuun ovat varmasti päteviä, mutta ev.lut. kirkon vakaumusta ne eivät kyllä edusta. Muista kristinuskon suuntauksista en tiedä.
Minulle muuten armo on jotain sellaista, jota emme ansaitse. Niinpä se ei voi olla ehdollista.
Anteeksi, siis mihin vakaumukseen viittasit? Sellaiseenko että puolisosa saa hylätä kun siltä vaan tuntuu? Jos tuosta on kyse niin sellasta vakaumusta en voi pitää minkään arvoisena ja elämää suojelevana vaan päin vastoin..
Kuitenkin näihin asioihin pätee että ulkoapäin ei kenenkään päätöksiin voi paljoa vaikuttaa, sydämen tasolla se liittokin joko pidetään tai sitten rikotaan...sihen on ulkoapäin vaikea vaikuttaa ja pakolla ei ainakaan saa mitään hyvää aikaan näissä asioissa.
Mitä tarkoitat että siteeraamani raamatunkohta olisi jotenki ristisiidassa Ev.lut kirkon edustaman kannan kanssa?
Siis se on Jeesuksen oma sana että aviorikoksen tehneen saa hylätä, mutta ei ole PAKKO toki...jos keskinäinen sopu vaan löytyy ja se toki on aina toivottavaa tässä rumat erotilastot omaavassa maassamme.
Viittaat armoon, emme tod. sitä voi ansaita, mutta ei armo ole automaatio että sitä holvataan kuin vettä kiukaalle vaikka ihminen olisi kylmä ja kova kuin kivi suhteessa tekemisiinsä...ehkä teoillaan syössyt jnkn lähimmäisensä jaksamisensa äärirajoille tms..
Jos sallit niin Raamattua lisää (vaikken mikään mallikristitty olekaan, jos sellaisia edes on)
"Joka rikkomuksensa salaa se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon"
tulkoon uskollaan autuaaksi. En tunne ao. kirjan sanomisia, mutta miesten kirjoittama sekin opus on... Ja tulkittavissa milloin mitenkin. Minusta on erittäin hyvä syy, 'jos minusta tuntuu'! Tunteet kun ovat olemassa ja kertovat olotilasta.Tunteiden taustalle toki tulee päästä.
En viitannut mihinkään tiettyyn vakaumukseen, eli viittasin kaikkiin mahdollisiin vakaumuksiin. Haluat varmasti, että sinun vakaumustasi kunnioitetaan, eikö? Et ehkä ymmärrä ja hyväksy joitain toisenlaisia vakaumuksia, mutta osannet silti kunnioittaa niitä vakaumuksena, etkö?
Tarkennuksena sitten vielä, että oma vakaumukseni mukaan puolisoa ei saa hylätä kun siltä vaan tuntuu.
Raamatusta löytyy kaikkea mahdollista, pitäydyn kuitenkin virallisessa ev.lut. kirkon kannassa tässä asiassa. Kannan voit käydä tarkistamassa täältä:
http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/6.html
Kyseinen kanta ei anna mitään oikeutta hylätä aviorikoksen tehnyttä.
Raamattua edelleen lainataksemme, sieltä löytyy se veli ja malka -vertaus, tuttu varmasti kaikille.
Arvopohjansa kullakin, tuon logiikan mukaan ihmisen omat "tuntemiset" ovat suurin totuus ja mitta jonka mukaan asioita, toisia ihmisiä ja tässä tapauksessa vihittyä puolisoa voi käsitellä...huh!
Tuon mukaan vihkikaavassa tulisi lukea" tahdon rakastaa N:N:nää niin kauan kuin minusta siltä sattuu tuntumaan! (pahimmillaan äärimmäisen itsekäs ajattelu/ toimintatapa)
On tilanteita jossa on lyödä faktoja pöytään, että saman katon alla ei voida asua ja syyt voivat olla väkivalta, vaikeat addiktiot tms, mutta nyt en "mutu"-eroilla sellaisia tapauksia tarkoita.
Edelleen isosta Kirjasta (vaikka sitä vähätteletkin kun susta Tuntuu siltä)
"Mitä te toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille" (Jeesus Kristus)
Kukapa toivoisi kepein perustein saavansa hylkäystuomion ihmiseltä joka on luvannut tahtoa rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä elämän matkalla...
Elämä ja arvovalintamme ovat myös vakavia asioita ja koskettavat kipeästi myös monia ihmisiä ympärillämme..
No puhuimme eri asiasta, tarkoitit ilmeisesti sitä että aviorikoksen tehnyt hylätään automaattisesti vaivan paikkaan tekonsa seurauksena???
Minä tarkoitin sitä että Raamatun mukaan avioliitossa se joka rikkoo avion pettämällä, niin sen puolison jota vastaan on rikottu, on mahdollista/ lupa hylätä se avionrikkoja PUOLISONA...siis puhuimme eri asioista.
Iankaikkisuusasioissa Tuomari on Jumala.
Sinulla on oikeus tuohon näkemykseen ja vakaumukseen. Siitäkin huolimatta, että se ei ole ev.lut. kirkon virallinen vakaumus.
Mutta yhden kysymyksen haluaisin tehdä: jos hylkää pettäjän PUOLISONA, niin minkälaisessa perheessä silloin lapset kasvavat?
Mutta kyllä hyvään parisuhteeseen tarvitaan molempien panosta.
jokainen naimisiinmennessään ajattelee ja toivoo liittonsa kestävän. Niin ei vaan aina käy. Kun suhteen puolesta on tehnyt sen minkä ihminen voi, eikä tilanne muutu, niin silloin on parempi tehdä se, mikä kaikkien kannalta on parasta eli erota. Pelkkä toisen tahto ei riitä, tarvitaan myös tekoja. Vihkikaavassa luvataan tahtoa rakastaa jne. Joskus myös tahto loppuu.
Joitakin suhteita ei ole tarkoitettu koko elämän pituisiksi.
En suinkaan ole sitä mieltä, että pettäminen on oikein, kuten ei mikään muukaan vääryys.Toisen jättäminen yksin, henkinen hylkääminen, on ihan yhtä paha asia.
Kummallista kyllä täällä ei kukaan ns. pettäjistä koskaan kommentoi näitä asioita. Tosin täällähän syödään heti elävältä, jos moista tapahtuisi.
Raamatun kautta voi toki tulkita asioita kuten tahtoo. Senhän näkee jo uskontojen kirjosta. Jos se kädessä ruvetaan oikeuksia jakamaan, niin sanoisin, että hukassa ollaan. Vaikka siellä hyviä kin ohjeita on, niin jokaisen täytyy moraali- ja etiikka-asiat itselleen tehdä selviksi.
Kyllä minusta henkinen hylkääminen on pettämistä pahempi asia, niin ellei se pettäminen sitten sisällä myös sitä henkistä hylkäämistä.
Moni yhteisöhän rankaisee jäseniään juuri tuolla henkisellä hylkäämisellä, ja on kuulemma tosi rankka rangaistus. Minusta siinä ihminen ottaa itseään isomman roolin, kun päättää kuka on ihmisarvon arvoinen ja kuka ei.
Itse olen se pettäjä, itse olen eroa puolisostani halunnut ja itse nyt yksin asun uudessa asunnossani. En koe hylänneeni nykyistä expuolisoani, en lapsiani enkä oikeastaan ketään. Miksi ihmeessä niin helposti pettäminen ja/tai ero nähdään jonain ihme hylkäämis-operaationa?
Pettäjä on yksiselitteisesti syypää pettämiseen, ja melkoisella varmuudella syyt pettämiseen löytyvät omasta parisuhteesta. Sitten tarkkana: että ymmärtää jonkin asian, ei tarkoita sitä, että sen samalla hyväksyy. Pettämisenkin voi ymmärtää hyväksymättä sitä.
Parisuhde on aina kahden kauppa, ja molemmat ovat osallisia siihen, millä mallilla parisuhde milloinkin on. Osallisuushan ei välttämättä tarkoita syyllisyyttä. Jos on pettämistä, niin jotain on parisuhteessa pielessä, pettäminen kun on seurausta, eräänlainen oire. Joskus parisuhteen asiat voidaan saada mallilleen, kunhan niihin talkoisiin osallistuu _molemmat_ puolisoista. Joskus sitten taas on vaan todettava, että mustaa ei saa valkoiseksi ja parisuhde ei vaan muutu toimivaksi vaikka mitä tekisi - silloin on parempi erota, niinkuin minä tein. Ja silloin ero on kaikille se vähiten väärä ratkaisu, eritoten lapsille.
Patologiset tapapettäjät on ihan eri asia.
Eroa on tietty siinä, että pettämiseen päännyneessä liitossa petetty saa ittelleen hienon syyn alkaa esittää viatonta uhria. Saa kaikkien sympatian, kun kertoo että kaikki oli aina niin ihanasti, mutta toi paska meni ja petti. Siks erottiin. Ha haa. Uskoo ken tahtoo!
Petetty saa marttyyrin viitan harteilleen, ja on täysin osaton, viaton ja syytön eroon. Kas kummaa kun olemme edelleen niin kiinni typerissä stereotypioissa ja nähdään asiat niin musta-valkoisina että heikompaa hirvittää.
Itse otin pahiksen viitan harteilleni kertomalla pettämisestäni. Niinpä ex sai sen hyviksen että marttyyrinviitat kannettavakseen, ja tästä erosta moni ei muuta näe kuin tuon pettämiseni. Huah.
jos olet ollut avioliitossa vaikka parikymmentä vuotta, niin siihen on helppo vähänkin hemaisevan komean naisen tai miehen tulla väliin. Ei tarvitse olla minkään erityisesti "vialla", vaan vain tavallista arkipäivän aviosuhde-elämää. Siihen joku väliin juttelemaan mukavia ja liehittelemään, niin helppoa se on. Nuoret liitot ovat sitten eri juttu.
Väitän, että on lukuisa määrä pariskuntia, jotka ovat olleet vuosikymmeniä yhdessä, eivätkä ole kumpikaan pettäneet suhteen aikana toistaan. Kun parisuhde on hyvä ja molemmilla kyky sekä halu pelata yhteen, ei vieras ihminen siihen väliin pääse. Sille vieraalle suhteelle on aina tilaus ja aukko olemassa. Ei ketään väkisin viedä. En voi ajatella, että kukaan olisi tahdoton olio, joka oman toiveen vastaisesti houkutellaan vieraaseen suhteeseen.
ai meinaatko että silmä silmästä? Armo ja Armahdus. Voimattomia olemme me ihmiset. Kuka armahtaa meidät kuolemalta??
Mielestäni on itsekästä pedata uutta parisuhdetta toisen selän takana ja tehdä omaa erotyötään valmiiksi ja sit läväyttää se toisen kasvoille tai narahtaa itse teossa.Jos ei toisen seura miellytä niin suu auki puhuun ja sit ero jollei päästä yhteisymmärrykseen,tällai se on reilua kummallekin ja osituskin sujuu riidattommammin kun ei oo niitä uusia mukana takapiruina..
No mix sit roikuit siinä liitossa olisit hakenu eron,sen voi hakea yksin jos ei oo tyytyväinen ei se paska muija siellä kotona oikeuta pettämiseen...
Silmä-silmästä ei oikein tuohon minun kirjoitukseeni tunnu mitenkään osuvan.
Pettämisen syyt voivat olla moninaiset, mutta eron syy pettäminen. Miksei ole pillua tai munaa lähteä sitten huonosta liitosta ennen ns pettämistä?
mutta vasta sitten (jos mahdollista) kun ovat isompia. Muuten voi olla että lapset tietämättään luulevat että sä olet syypää.
Vieläkin kun aika usein oletetaan että se pettäjä on aina mies.
Vaikka se niin mehukkaalta toki tuntuisikin. Pahentaa vain. Kyllä lapset katkeruudenkin tunnistavat.
Tervettä suhdetta ei pettämiset riko, pettäjä pääsee vain huonostivoivan suhteen väliin. Ei onnellinen mene vieraisiin, olis peiliinkatsomisen aika. (Ja sehän sattuu, niinkun totuus aina.)
Et kertonut lastesi ikää. Ohjeeni on kuitenkin että kerro totuus alusta asti! Kerro että äiti ei enää rakasta sinua ja että rakastaa nyt toista miestä. Pitäydy totuudessa koko ajan ja älä vaan missään nimessä moiti tai ala haukkumaan lastesi äitiä lapsillesi. Lasten sopeutumista ja arvostelukykyä vähätellään täälläkin usein ja kuvitellaan ettei pienelle lapselle voi kertoa totuutta. Totuus on kuitekin totuus ja sitä ei tarvitse perästäpäin selitellä. Lapsikin saa alusta asti sisäistää asian ja miettiä omalla tavallaan. Ihan pieni ei toki ymmärräkkään, mutta sitä mukaa kun lapsi alkaa kyselemään on syytä kertoa asiat niinkuin ne ovat. Jos kaunistelet totuutta lapsi saa sen kuitenkin joskus selville ja voi olla sinulle katkera miksi et kertonut heti totuutta.
Sama koskee eroasi. Kerro kaikille totuus. Sitä ei pysyt vaimosikaan muuksi muuttamaan. Älä kuitenkaan sorru syyttelyyn tai muuhun ala arvoiseen. Vaimosi on tehnyt virheen ja sinulla ei ole mitään syytä peitellä sitä. Jokainen maksakoon itse omista virheistään. Ja muista rehellisyys on se ainoa oikeia tie. Muuten olet pulassa kuten vaimosi on nyt. Tsemppiä Sinulle!
Samaa mieltä.
Lasten kanssa kannattaa pysyä ehdottomasti totuudessa MUTTA kertoa heille asiat heidän kehitystasolleen sopivalla tavalla. Esim. 5v tenavalle pitää aika lailla erilailla kertoa kuin 15v:lle.
Kaikkea ei ole tietenkään pakko kertoa, esimerkiksi tuo pettämisjuttu kannattaa pohtia tarkkaan, että kertooko ja miten kertoo. Äkkiä sortuu siihen että mustamaalaa toista kertomalla vähänkin liian väärällä tavalla, vaikka sinällään pysyisikin totuudessa.
Aikuisten tehtävä on pysyä aikuisina, vaikka vaikeaa olisikin. Ylilyönteihin ei kannata syyllistyä, vaikka kuinka pysyisi totuudessa. Omaa pahaa mieltä, katkeruutta tms ei kannata purkaa lapsiin -eihän se puolison pettäminen mitenkään heidän vikansa ole- ja tarvittaessä jättää sitten kertomattakin joitain asioita. Osatotuuksissa pysyminen kun ei ole valehtelua vaan joskus suurtakin viisautta.
Muutenkaan ei kannata valehdella, ei muille ihmisille eikä lapsille. Vaikka eihän tuota asiaa ole kaikkine yksityiskohtineen pakko mainostaa ja joka käänteessä huudella. Pitkällä juoksulla eron pitäminen salassa ei onnistu, ystävät ja tuttavat vaan ihmettelevät sitten aikanaan, että miksei heille kerrottu.
totuus on aina selvin tie ja vapauttavin. Silti pitää muistaa, että pysyy asiallisena. Ei mustamaalausta vaan asiat asiana.
Lapsille kehityksen mukaiset selitykset, mutta asiallisena toteamuksena. Lapsi kyllä osaa muodostaa ( usein liianki hyvin) mielipiteensä tilanteesta, mutta yleensä pysyy lojaalina molemmille vanhemmilleen. Lapsille myös selkeä viesti tekoineen ja osoituksineen, että molemmat vanhemmat pysyvät heidän vanhempinaan ja rakastavat heitä vaikka toisen osoite muuttuukin.
Kannattaa varmaan miettiä ensimmäiseksi, mikä on oma motiivisi kertoa asiasta. Esimerkiksi ei välttämättä ole lapsen edun mukaista kertoa hänelle vanhempansa törttöilyjä. Ehtivät kuulla aikuisina jos asia sitten enää kiinnostaa.
moi. mun vanhemmat eros kun olin 16 vuotias. ainoa asia mitään oon heiltä koskaan toivonu olisi ollut rehellisyys. mun mielestä sun entisen vaimon kuuluisi kertoa asiasta lapsilleen. jos hän ei uskalla kertoa niin kerro sinä sitten. Turhanpäivänen egoilu on aika unohtaa sillon ku on lapsista kyse.
huomisesta, ei liiotella vaan puhutaan asiat suomeksi... Joo minäkään en ole kaunistellut eikä tarvi ei ole sen arvoisia suhteita että tarvii syntipukiksi ruveta
Mun mutsi ei kertonut mulle totuutta,kun kysyin niin se kaunisteli asioita,vaikka faija oli juossu vieraissa koko niitten liiton ajan,olin 15v kun ne erosi ja olisin halunnu tietää totuuden,oli paskaa kuulla se muilta.
Mun vanhemmat eros kun olin jo "aikuinen"..eli 19. Mun mielestä noita eron taakkoja ei kannata lapsille sysätä..Mun äiti ei muusta ekaan kahteen vuoteen puhunutkaan kuin erosta ja kuinka isä oli kylmä, eikä tehnyt sitä eikä tätä..ja sitä ei jaksa hullukaan kuunnella.
Mun mielestä pettämisestä ei tarvitse kertoa. Ehkä niin että äiti löysi uuden, mutta ei siitä että se harrasti seksiä toisen miehen kanssa vaikka me oltiin vielä naimisissa. Mitä hyötyä siitä on? Jos haluat vain parantaa omaa kuvaasi lasten silmissä ja mollata ex-vaimoasi, et näe miltä niistä lapsista tuntuu. Se on kuitenkin niiden äiti kaikesta huolimatta.
Ei kannata kertoa, ellei ne sit jossain vaiheessa kysy itse ihan suoraan kun ovat vanhempia.
Jos lähtee sille tielle, että alkaa tilittää lapsilleen aikuisten asioita, kannattaa muistaa kertoa rehellisesti oma osuutensa tapahtuneeseen. Miksi minun mielestäni näin kävi? Jos ei sitä pysty näkemään, kannattaa olla hiljaa ja vain todeta tapahtunut tosiaasia - äiti ja isä eroaa, koska ei enää osata elää yhdessä. Kyllähän ne lapset siinä perheessä on seuranneet vanhempien välejä pienestä lähtien. Kai nekin jotain havaintoja on tehneet, miten isä kohtelee äitiä ja äiti isää. Jos on rakkautta, kyllä se lapsillekin välittyy. Jos on eripuraa ja etäisyyttä, näkyy sekin, vaikkei mitään sanottaisi ääneen. Ja: lapsille molemmat vanhemmat on rakkaita, se kannattaa muistaa.
erotaan,et ei sovita yhteen
Miksi salata loputtomiin pettäneen puolison törttöilyt? Voiko antaa lasten olla siinä uskossa, että tämä on vielä luotettava? Ei ihan nuorille lapsille ole järkevää kertoa, mutta kyllä mielestäni vähän isommalle voisi jopa kertoa. Muutenhan asia tulee hyväksytyksi hiljaisuudessa eikä pettänyt osapuoli opi mitään vaan saattaa aiheuttaa ajattelemattomuuttaan lisää harmia.
Pettäneen puolison on kannettava ristinsä eikä sälyttää sitä muille. Sen siitä saa, kun ajattelee alapäällään.
Miksi ne "törttöilyt" väen väkisin pitäisi kertoa lapsille? Siis valehdella ei tietenkään saa, mutta välttämättä kaikkea ei ole aina pakko kertoa. Siinä kun tulee äkkiä kostettua sille pettäjälle kertomalla lapsille tämän pettämisestä ja näin käännytettyä lapset pettäjää vastaan.
Ja tuota asennetta en sitten ymmärrä ollenkaan, että pettäminen muka tekee pettäjästä täysin epäluotettavan henkilön. Herää pahvi, vain elokuvissa on pelkkiä virheettömiä hyviksiä ja täysin pahoja pahiksia.
Kyllä vastuu on kannettava tekemisistään, mutta miten ihmeessä se liittyy siihen, että kerrotaanko vai eikö pettämisestä lapsille? Vastuun kantaminen on sitä, että pettämisestä ja/tai erosta huolimatta lapsista kannetaan vastuu ja heistä pidetään huolta.
Kas kun ei Daavidin tähteä tarvi hihaan sitoa merkiksi tästä 'järkyttävästä' teosta! Toki uskottomuus tuntuu pahalta, mutta jäitä hattuun, ei kai sentään tarvi repiä koko maailmaa hajalle sen takia. ja sanonpa vain, että jos keskustelua pitäisi/voitaisi käydä ennen eroa tai pettämistä, niin eihän kai suhteessa silloin vaikeuksia olisikaan. Puhumattomuus lienee monissa suhteissa vähitellen kasvavien vaikeuksien suurin ilmentymä. Solmu, jota ei saa auki. Ja yksin ei toista saa puhumaan, jollei tahdo tai kykene!
Uskottomuuttakin on erilaista. Krooniset itsetunnon pönkittäjät ovat luku sinänsä.
Eihän ao. vanhempi lapsiaan ole pettänyt- siis miksi heille pitäisi aikuisten typeryydet kaataa kannettavaksi. Lapsen suhde äitiin niin kuin myös isään on ihan oma suhteensa, sisältäen siihen suhteeseen kuuluvat asiat. Sitä ei toisen vanhemman tarvi katkeruudessaan mennä sorkkimaan!
Lasten ei tarvitse minkään ikäisinä joutua tilanteeseen, jossa heidän pitäisi valita "puolensa" vanhempiensa osalta. Ja totuushan on se, ettei kukaan petä puolisoaan, mikäli suhteessa kaikki on kunnossa. Eli mitkä tosiaan ovat lähtökohdat tälle erilleen ajautumiselle? Näitä syitä voi kertoa lapselle, koska hekin kaipaavat selityksiä tapahtuneelle. Mutta tällöinkin täytyy pitää neutraali linja syille...siis ei syyttelevään äänensävyyn! Lapsia ei saa pitää pelinappuloina eikä heihin saa purkaa vihaa ja katkeruutta. Eihän he ole eron syy.
Aikuisten keskinäiset syyllistämiset ovat mitä ovat, mutta lasten suhteen on minusta syytä olla varovainen.
On ihan tavallista, että lapset kokevat eron OMANA syynään. Varsinkaan pienempien kohdalla sopan hämmentäminen sillä että se oli iskä tai äiskä, ei varmasti tee hyvää! Kun se isä ja äiskä kuitenkin tulee olemaan sitä koko lasten loppuiän... Jos kertomatta jättäminen vaikka säilyttäisi lasten ja venhempien yhteydenpidon tai tekisi sen edes myöhemmin mahdolliseksi...
Vaikken valehtelua sinänsä kannata, tässä minusta pitää lasten kohdalla käyttää tervettä järkeä ja miettiä HEITÄ - he kun ovat sen eroamisen suhteen aina enemmän tai vähemmän sekaisin, vaikka se voisi pitemmän päälle olla hyväkin asia.
Lasten kohdalla pehmentäisin jopa valkoisiin valheisiin asti, "kun ei me oikein enää tulla toimeen" -tyyliin.
Aikuiset pärjäävät kyllä, katkeruuksineenkin. Skideillä ei ole keinoja, tai jos on, vähänlaisesti.
Ja aikuiset ovat kuitenkin valinneet toisensa. Sitä mikä meni pieleen, voi sitten käsitellä missä haluaa ja millä tavalla osaa.
Aikuisten pettämiset ja katkeruudet EIVÄT ole heidän lastensa vika.
Lasten pitää antaa säilyttää välinsä isäänsä ja äitiinsä eikä hämmentää niitä kostotoimilla, "rehellisyyden nimissä"-jutuilla tms.
Se on lapsille karhunpalvelus!
Lueskelin vastauksia eri kanteilta ja huomio kiinnityi siihen että vastaukset riippuivat täysin siitä onko vastaaja otettu vai jätetty. Kaikki riippuu kaikesta ja tietyssä eron/suhteen vaiheessa asiat nähdään hieman eri näkökulmista kaikki vastaajat ovat varmasti omalla tavallaan oikeassa. Alkuperäisen kysyjän tilanne on varmaan aika tukala koska vaikkakin eri persoonana mutta samassa tilanteessa olevana luulen ymmärtäväni tunteen. Lapset ovat tuossa iässä hyvinkin mukautuvia mutta turha heihin on istuttaa mitään vihan siementä tässä vaiheessa. He ehtivät kyllä muodostaa mielipiteensä myöhemmin sitäpaitsi kysyjän tunteet laimenevat siedettävälle tasolle ajanmittaan jolloin asian kertominen objektiivisesti on helpompaa. Koitetaan auttaa apua tarvitsevaa tuomitsematta ketään ketä emme tunne.
Olimme yhdessä 20 v. Miehellä alusta asti rinnakkaissuhteita, joista en heti ollut tietoinen. 16 v:n jälkeen myös minulla oli rinnakkaissuhde, jonka jälkeen päätettiin alkaa uudelta pohjalta. Parin vuoden kuluttua miehellä oli taas palava rakkaussuhde, jonka jälkeen lopulta ajauduimme eroon.
Lapset eivät tieneet näistä mitään ja elimme kaikesta huolimatta loppuun asti sopuisasti (ehkä virhe olikin siinä että olimme liian "sivistyneitä" emmekä tuulettaneet kunnolla tunteita).
Lapsille kerrottiin eroasiat kaikille parhain päin (meistä aikuisista). Pari vuotta eron jälkeen tiukan tivauksen jälkeen kerroin ilman tunnekuohua, että sekä isällä että äidillä oli ulkopuolinen suhde avioliittomme aikana emmekä osanneet oikein hoitaa keskinäistä suhdettamme. Lapsia rakastamme kuitenkin kumpikin paljon ja toisiamme pidämme "kivoina", mutta emme rakasta niinkuin nainen ja mies rakastavat toisiaan.
Lapsille konkreettinen syy oli helpotus. Niin he sanoivat. Olivat mielessään laskeneet 1 1, mutta me emme tukeneet oikean vastauksen löytymisessä.
Syyn saatuaan lapset olivat helpottuneita, eikä syyn selviäminen vaikuttanut ainakaan negatiivisesti äiti- tai isäsuhteeseen. Päin vastoin. Tuntui kuin lapset olisi jotenkin vapautuneet tuskaisesta epätietoisuuden vankilasta.
oli juuri tyylinne ja yhteinen linja, oikeat sanat sekä tarpeeksi ikää lapsilla.
Tervehdys !
Kyllä minä kertoisin lapsille asian ihan rehellisesti. Pienille vain aivan tarpeellisen / olennaisen ja sitten isompana loput. Tosiasiahan on, että totuus tulee aina ilmi. Enemmin tai myöhemmin. Myös sinun läheisimpien on hyvä tietää, kuinka asiat oikeastaan ovat. Pettäneen, entisen puolison panettelua tai haukkumista yrittäisin välttää. Omat purkaukseni on saanut kuulla vain ystäväni ja se on helpottanut kovasti oloani. Varo kuitenkin liikaa selittelyä, siitä voi vetää myös omat johtopäätökset itse kukin. Voimia sinulle ! Aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa.
Ex-vaimoni petti ja valehteli kun lapset olivat hyvin pieniä. Erohan siitä tuli ja muutamien kommervenkkien jälkeen lapset jäivät minulle. Tähän mennessä lapsille on kerrottu vain, että "äiti ja isi eivät enää rakastaneet toisiaan". Nyt lapset ovat murrosikäisiä teinejä. Fiksuja sellaisia. Melko pian aion kyllä kertoa heille tarkemmin eroon johtaneet asiat. En mustamaalatakseni heille äitiään, vaan siksi että heidän kuuluu tietää totuus. Jos vaikka oppisivat siitä jotain omiin elämiinsä. Kerron vain ja ainoastaan tosiasiat, en spekuloi, en kerro perättömyyksiä.
Ne, jotka tälläkin palstalla eivät kannata tosiasioiden kertomista taitavat hävetä itseään ja tekemisiään. Eivät uskalla ottaa vastuuta tekemisistään. Ja lapsille paras esimerkki on nimenomaan totuus ja omista tekemisistään vastuun ottaminen.
Nimittäin molempien vastuunottoa eropäätöksestä. Muistathan kertoa lapsille myös rehellisesti itsestäsi ja onnistumisestasi aviomiehenä. Siitä kuinka sinä olit sellainen ja tällainen, joka ilmeisesti johti siihen, että äiti loittoni isistä ja vieras setä tuli isiä rakkaammaksi äidille. Kova paikka ehkä alkaa nähdä itseään rehellisesti, mutta välttämätöntä. Ei kukaan nainen lähde onnellisesta suhteesta eikä vaihda ihanaa miestä vieraaseen.
Niin että sinä sitten haluat lujittaa typerää sukupuolistereotypiaa:
Jos nainen pettää, niin se on miehen vika.
Jos mies pettää, niin se on miehen vika.
Eikä lapsille kannata juurikaan lähteä analysoimaan asioiden taustoja auki, ei varsinkaan kovin pienille.
sukupuolikysymys, edellisen esimerkki vain oli petetty mies ja pettävä nainen. Toimii myös toisinpäin, kuten yleisesti tiedetään. Ei kannata etsiä peikkoja sieltä missä niitä ei ole.
En myöskään tarkoittanut, että lapsille kirjaimellisesti lähdetään laajasti analysoimaan asioita, vaan itsetutkiskelun kautta päädytään tiettyjen pääkohtien kertomiseen.
Minua henkilökohtaisesti närästää se asenne, millä jotkut nk. petetyt lähtee liputtamaan yksin sen petetty-uhriuden kautta. Ja: mainittakoon se asia, että olen nainen, jonka liitto sai loppusilauksensa, kun mies löysi uuden naisen. Siitä on reilu vuosi aikaa, enkä ole suostunut marttyyriksi enkä jäänyt syyttelemään yksin ex-miestäni tapahtuneesta erosta. Se on ollut välttämätöntä, että olen päässyt oman elämäni alkuun. Kaventaisin itseäni ja mahdollisuuksiani hyvään elämään, jos jäisin roikkumaan johonkin tapahtuneeseen ja syyttelemään muita. Olen silti mielestäni kelpo nainen eikä se exänikään hassumpi ole, me vain ei onnistuttu yhdessä. Hän halusi elämässään vielä jotain muuta kuin meillä oli ja elää nyt sitä elämää. Minä taas olen vastuussa omasta elämästäni ja sen onnellisuudesta. Lapsemme ovat jo sen verran aikuisia, että he pystyvät fiksuina näkemään asiat omilla silmillään. Heille riitti ilmoitus, että ero tulee ja muutama pääkohta miksi asiat ajautuivat siihen pisteeseen. Välit kumpaankin vanhempaan toimivat, vaikka tytär jossain vaiheessa vihotteli isälleen tämän uudesta naisesta. Tunsi varmaan pientä pelkoa hylkäämisestä, kun isällä on nyt "uusi perhe". Tilanne on kuitenkin rauhoittumaan päin eikä ole tullut mieleenikään heittää bensaa liekkeihin.
Kiitos tarkennuksesta. Olen hyvin pitkälti juuri samoilla linjoilla kuin sinäkin. Harvinaista tällä sivustolla nähdä noin kypsää ja aikuismaista näkökantaa.
Niin, itse olen se pettäjä, tarinan pahis.
Juu, kypsiä ollaan ja varmaan aikuisiakin :). Ihminen on oppivainen, Luojan kiitos. Olen elänyt kahdessa pitkähkössä parisuhteessa. Ensimmäinen alkoi vakavana seurusteluna jo 16 vuotiaana. Sen suhteen lopetin minä rakastuttuani tulisesti toiseen mieheen. Muuta mahdollisuutta kuin ero, ei ollut. Olin siis se pettäjä, mutta kyllä sille rakastumisellekin miehen mentävä aukko elämässäni silloin oli. Vakisuhde avokin kanssa oli jo alun alkaenkin rakentunut väärälle perustalle. Oltiin alun alkaen liian lapsia ja naiveja. Avioliittomme oli pitkä ja monivaiheinen. Kun sanoin edellisessä, että emme sitten onnistuneet yhdessä, ei pidä ihan paikkaansa. Kyllä me onnistuimme monta vuotta, mutta lopulta sitten emme enää pitempään eteenpäin. Puuttui yhteinen visio tulevaisuudesta ja siihen naisen mentävään aukkoon ex-miehen elämässä sitten tuli uusi nainen. On myös tunnustettava, että olen elämässäni ollut myös nk. salarakas. Tosin puolustuksekseni sanon sen verran, etten mikään härski perheenrikkoja ja miehenmetsästäjä, vaan jo erovaihetta elävän lapsettoman avoparin miehen rakastettu ja etäsuhteen osapuoli. Lopulta kuitenkin sen suurimman myrskyn ja riidan nostattaja, vaikka olivat jo sopineet erosta ja erilleenmuutto odotti yhteisen talon ostajaa ja sen myötä uusien asuntojen hankintaa. Mies kuitenkin heidän erossaan oli lopulta se sika ja pettäjä, jota piti syyllistää tehokkaasti. No joo, kun elää ja kokee erilaisia tilanteita, oppii sen, että harvoin mikään on puhtaasti mustaa taikka valkoista.
tulisi kertoa ja milloin? Mielestäni kun lapset kysyvät niin heille vastataan. Tietysti ikä tuo haastetta vastausten sisältöön. Ihan pienelle tuskin kannattaa kertoa että "Äiti petti isää eikä halunnut enää olla osa perhettä".
Teini-ikäisiä tuskin kannattaa istuttaa pöydän ääreen ja tehdä selväksi että "Nytpä vihdoin teille kerron miksi äitinne kanssa erottiin!" Jos heillä on jotain mikä mieltä on asioissa painanut niin he kysyvät.
Äitini syytti isääni heidän erostaan ja sitä haukkumista on kestänyt tähän päivään asti. Isäni taas ei ole koskaan pahaa sanaa äidistäni sanonut... Arvostan siksi isääni enemmän tämän asian hoitamisesta. Kun kysyin, hän vastasi. Äidiltäni olen myös kysynyt mutta saan vain katkeran haukkuryöpyn.
Ja kyllä minusta ainakin tuntui pahalta kun äitini isän suhteen paljastuttua ryntäsi minulle kertomaan ja panettelemaan isääni. Ihan kuin hän olettaisi että minulla olisi ollut samanlaiset tunteet siinä tilanteessa. Lisäsi vaan ahdistusta sillä mietin voinko olla isän kaveri vai suuttuuko äiti minulle siitä. Ja jos taas olen vaan äidin kaveri niin isäni ei enää pidä minusta jne.
Omaa katkeruutta voi purkaa johonkin muuhun kuin lapsiinsa.
Tässä vaan minun mielipide :)
Tällä hetkellä mulla on vielä tunteitten tehosekoitin täysillä ja en aio puhua lapsille mitään. Neutraalius olisi mahdotonta tässä tilanteessa. Ne on aika pieniä lapsia vielä. Ehkäpä äitinsä saa oikeastaan kunnian kertoa koko asian... Hän varmaan pystyy jotenkin klaaraamaan tilanteen ja itseäänhän hän ei voi mustamaalata. Haluan olla läsnä, kun hän asiaa käsittelee lasten kanssa. Myöhemmin en valehtele jos lapset osaavat asiaa ihan suoraan kysyä, mutta en taida ottaa erikseen puheeksi, jos he eivät ota.
mun mielestä olis paras tilanne että olisitte kumpiki paikan päällä ja teidän lapset olis tarpeeks vanhoja ymmärtämään asian...
ettet jää kiinni tähän pettämisteemaan eronne syynä, vaan lähdet miettimään myös itseäsi aviomiehenä, parisuhdettanne kokonaisuutenaan ja miten asiat olis voitu pitää kasassa. En mä tarkoita, että rupeet syyllistään itsees, mutta rehellisen itsetutkiskelun harjoittaminen on terveellistä tulevan elämäs kannalta. Tää nyt kuitenkin on tapahtunut tosiasia, jota ei voi muuttaa, mutta miten tästä eteenpäin. Se on se suuri kysymys sun kohdallas. Vaimosi elämään ja tekoihin et voi vaikuttaa etkä ottaa vastuuta hänen tekemisistään, ainoastaan omasta osuudestasi.
En itse ainakaan haluaisi,että lapsille kerrottaisiin pettämisestä,jos olisin itse petetty puolisko!Ehkä sinun ois hyvä katsoa aikaa taaksepäin...mistä pettäminen on saanut alkunsa vaimosi(ex)kohdalla..?Olen kokenut saman tilanteen...ja pettäjänä olen ollut itse....mutta tällähetkellä edelleen naimisissa ja vieläpä onnellisesti,koska asiasta keskusteltiin pitkään ja hartaasti!monta vuotta kuuntelin kuinka petän ja käyn huoraamassa....ja näin kävi joka kerta jos olin yksin esim.ravintolassa ystävieni kanssa!Sit tuli piste i..n päälle,ajattelin et petetään ny sitten oikeen olan takaa,jos herra kerran sitä aina epäilee. Niin tein ja vai ainoastaan,koska olin kyllästynyt siihen ainaiseen haukkumiseen.Itse kerroin miehelleni et nyt sitten kävin pettämässä...ettei tarvii haukkua tyhjän takia!..Ei se lasten vika ole jos aikuisilla välillä mättää pari suhde...mut täs minun kannan ottoni!(tämä tapahtuma saa meidät tänä päivänä aina ja aina uudestaan muistamaan kuinka tärkeää on keskustella niistä oikeista asioista yhdessä.)Toivon sinulle kaikkea hyvää...ja toivottavasti yritätte vielä yhdesssä...tuskin se rakkaus on mihinkään kadonnut.?
Tunnut olevan huolissasi siitä, mitä muut teidän erostanne ajattelevat. Haluat saada hyvitystä ja puhdistaa maineesi ulkopuolisten silmissä. Minussa ei ollut syytä, vaan vaimo meni ja petti ja siksi erosimme. Tämänkö haluat sanoa ääneen? No, hyvä on, se on ymmärrettävää. Mutta mietipä, että miten se, mitä muut ajattelevat, auttaa sinua elämässäsi eteenpäin. Ei varmaan helpota erotuskaasi yhtään. Lasten suhteen olisin erittäin varovainen lausunnoissani ja toisen vanhemman syylliseksi leimaamisessa. Mitä, jos lapsen korviin viestisi kuuluukin niin, että äiti kyllästyi koko porukkaan ja halusi uuden miehen ja ehkä myös uudet lapset. Näin sitä vain vaihdellaan ihmisiä toisiin, kun kyllästytään entisiin.
Olen vähän samaa mieltä tuosta asiasta.Ehkäpä hän ei kuitenkaan noin pitkälle ajatellut,että lapsia hankii toisen miehen kaa...Joku syy avioliittossa kuitenkin on ,kun se tuhoituu....?????
sinunkin kannattaisi mennä itseesi, yritäppä miettiä että mikä suhteessanne oli pielessä että vaimosi petti sinua, mahtoiko sinulla olla mitään syytä asiaan.
Minusta suhteessa ei kaikki ole kohdallaan jos toinen menee ja pettää, riitohinkin yleensä on 2 syyllistä, vaikeaa yksin on riidellä.
Minusta lasten ei tarvitse tietää eron todellista syytä, vai haluatko että saat heidän välit huonoiksi äitiinsä?
No.. lapseni isä pettää minua edelleen ja asumme silti yhdessä. Kukaan ei tiedä ja hän sanoo, että suojelee sillä vain minun mainetta. Jos puhun asiasta ulospäin silloin meillä ei ole mahdollisuutta todella yrittää uudestaa.
Meillä on pieni lapsi enkä jaksa ajatella asiaa sen enempää, mutta en usko että lapsilta asian salaaminen on mikään ratkaisu, mutta kestävätkö he sen ja miten asian voisi kertoa enempää syylitämättä.
Vaimo laittoi syksyllä eroanomuksen sisään. Koko ero tuli minulle ns. ilmoitusluontoisena asiana. Pian kotoa muuton jälkeen hän alkoi kulkemaan miespuolisen työkaverinsa kanssa. Minulle asia valkeni vasta tämän vuoden puolella, kun aikani peräsin syytä vaimon haluttomuuteen alkaa selvittää parisuhteemme ongelmia. Hänen vanhempansakin tiesivät asiasta, mutta eivät hiiskahtaneetkaan minulle, vaikka olen ollut heille se "mielivävy". Tuli tunne, että minua on koko tuon ajan pidetty ihan narrina, kun olen elätellyt toiveita sopia riidat ja keskittyä parisuhteemme pelastamiseen. Vaimo on ollut mielin kielin minua kohtaan, jotta pysyisin tyytyväisenä, tietysti eropäivään asti, jotta hän ehtisi "suojata selustansa". Hän puhuu, että meillä on pienet mahdollisuudet jatkaa, mutta toisaalta taas jankuttaa, että tunteet minua kohtaan ovat kuolleet. Sovimme kerran, että hän jäädyttää uuden suhteensa, jotta meidän tilanteemme voitaisiin selvittää. Silti höpisee, että hänellä on varsin lämpimiä tunteita uutta ihastustaan kohtaan. Ja edelleen jatkaa pettämistään, sopimuksesta huolimatta.
Täytyy sanoa, että alkaa pikku hiljaa "puuro kiehumaan yli". Minä rakastan edelleen vaimoani, mutta alkaa kyllä jo vaikuttaa siltä, että nuo minunkin tunteet alkavat vähitellen kuolla.
Joo-o .Noilla pettäjillä se maineen säilyttäminen näyttää olevan tärkeää... Lapsilta ei tosiaankaan salata ihan kaikkea,vaikka me vanhemmat viisaudessamme niin kuvittelemme. Minun tapauksessani eron jälkimainingeissa tuli ilmi, että tyttäreni olivat tietoisia isänsä pettämisestä,mutta eivät voineet kertoa minulle,koska pelkäsivät äitinsä romahtavan. Että mitenkähän se vaikutti murrosiän alussa oleviin lapsiin. Nyt kun minä ja lapset olemme selvittäneet tätä asiaa, se kaikki on ollut heille helpotus !
Ilmeisesti teillä on vielä nuoria lapsia, joten luontevin tapa on pyytää äitiä kertomaan lapsille, miksi isi ja äiti eivät voi enää elää yhdessä. Hetkellä TÄYTYY myös isän olla mukana, koska yhteisessä tilaisuudessa on erittäin vaikeaa valehdella.
Mainittakoon vielä, että eromme jälkeen ex-vaimoni ehti olla naimisissa ja tehdä pari lasta (isä se, jonka kanssa petti aikanaan minua). Nyt historia toisti itseään ja petti uutta miestään ja ero siitäkin tuli, taas. Ja ennen minun ja ex-vaimoni eroa hän petti silloista avomiestään (tämän kuulin ko mieheltä). Ja minä en ollut se pettäjä, en ole koskaan pettänyt. Kyllä on monta petettyä miestä. Varmaan kaikissa miehissä vika ja itsetutkiskelun paikka....
kuten aiemmin totesin, patolologiset pettäjät ovat asia aivan erikseen. Se onkin sitten eri juttu, mistä aiheutuvat niin vakavat vauriot tunne-elämän alueelle, ettei kykene syvempään suhteeseen toisen kanssa.
Moi ! Surullinen juttu kaikkien osallisten kannalta. Mun mielestä kuitenkin totuus täytyy kertoa lapsille heidän ikänsä/ymmärtämyksensä mukaisesti. Rehellisiä lapsia kai kaikki yrittävät kasvattaa ja olla itse esimerkkinä. Kerro vaan että äiti rakasti myös muita ihmisiä ja se loukkasi sinua niin paljon että muutit pois. Lapset tietävät kyllä sillä he jos ketkä ovat itsellisiä ja itsekkäitä niinku lasten kuuluu."Leikit sä mun kaa?" jos et ni paras kaveri on petturi !
No, ei kai aikuisten avioelämä voi olla mitään "leikit sä mun kaa?" -peliä. Lapset on lapsia ja aikuiset aikuisia, vaikkei se nykyään aina toteudukaan ja monen iältään aikuisen tekemiset on yhtä hiekkalaatikkoleikkiä. Siitä kai osaltaan johtuu lasten huonovointisuus, kun monessa perheessä aikuisuus on kadoksissa. Ei lasta saa asettaa vanhempien ongelmien ratkojaksi ja osalliseksi parisuhteen ongelmiin ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että lapsella ei sellaiseen ole mitään henkisiä välineitä. Ei kai se pettäjä ja puolisostaan eroava omista lapsistaan eroa.
Minusta aikuisten "asiat" eivät kuulu lapsille niin, että pitäisi pettämisasiat puhua. Lapsi ei kykene moisia asioita käsittelemään millään tasolla ja koska lapsi miltei pikkeuksetta AINA rakastaa molempia vanhempiaan ei hänen ole syytä tietää eron syistä. Lapselle on tärkeää puhua, kuinka ero ei johdu hänestä (lapsi usein syyllistää itsensä) ja kuinka molemmat vanhemmat häntä edelleen rakastavat, vaikka eivät enää rakastakaan toisiaan. Lisäksi tulee huolehtia siitä, että lapsella säilyy suhde kumpaankin vanhemapaansa näiden erimielisyyksistä huolimatta. Itse uskon, että mitä paremmin aikuiset kykenevät erottamaan eletyn parisuhteen (joka on ohitse) ja vanhemmuuden (joka jatkuu) sitä paremmin lapset eroperheessä voivat. Toki tämä vaatii vanhemmalta erotilanteessa paljon aikuisuutta eikä varmastikaan ole helppoa. Katkeruutta voi käsitellä ammattiauttajan luona ja olla lapsille edelleen pelkkä isä tai äiti.
Ei ole kyse siitä, että ero laitettaisiin lasten syyksi. Ei kyse ole myöskään siitä, että molemmat vanhemmat eivät rakastaisi lapsiaan eron jälkeenkin.
Kyse on siitä, kerrotaanko lapselle totuus. Vai kuulevatko he sen jotain muuta kautta, kuten tuolla ylempänä eräs eronneiden vanhempien lapsi asian hyvin ilmaisikin.
Omalta kohdaltani muuten nyt puhutaan n 15-vuotiaista fiksuista nuorista. Luulen, että kertomattakin he tietävät eron syyt.
Ei ole kyse myöskään siitä, että erosta suoraan syytettäisiin lapsia, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että lapset nyt vain sattuvat kääntämään vanhempiensa eron jollakin tavalla omaksi syykseen. Sitä tunnetta ei kummankaan vanhemman pidä millään tavalla ruokkia, oli itse kuinka katkera ja vihassa tahansa. Ero on vanhempien, ei vanhempien ja lasten välinen. Parisuhteen yksityiskohdat ei kuulu lapsille. Ja: sekin on syytä muistaa, että kyseessä on aina kertojan oma totuus. Toisella puolisolla on oma versionsa tapahtuneesta.
Ei ole olemassa useampia totuuksia kertojasta riippuen. On vain yksi totuus. Loput ovat mielipiteitä, näkemyksiä tai valetta. Totuus kertomalla varmistetaan, ettei lapsilla ole vääränlaista käsitystä asiasta. Sellaista joka he ovat muodostaneet perustuen vääränlaisiin signaaleihin.
tietämättömille mikä se yksi ja ainoa totuus sitten on. Väitän vakavasti, että kun on kahden ihmisen välisestä asiasta kysymys, totuuksia on vähintään kaksi: sinun näkemys miksi näin kävi ja minun oma näkemyksen samasta asiasta. Harvoin ollaan erotilanteessa yhtä mieltä siitä, miksi oikeastaan erotaan.
Kiva lukea, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät kirjoittajan mainitseman eron.
Enkä tässä vetäydy ammattiroolin taakse - samassa vaikeassa paikassa on joskus ammattilainenkin.
Aika itsekästä kertoa lapsille vanhempien eron syitä. Mielestäni lapset täytyy aina jättää ulkopuolelle vanhempien suhteidein kiemuroista. Ethän varmaan kerro lapsille masturboinneistasikaan. Jokainen lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan. Vaikka liitto päättyisi vaikka mihin syyhyn sitä ei tarvitse heittää lasten silmille. Kun erotaan niin erotaan aikuisina. Jos yhdessä eläminen ei suju niin syyt eroon ovat sivuseikka lapsille.
Katkeruus, viha ja kostonhimo vaan usein ajaa järjen edelle. Silloin ei ajatella nenäänsä pidemmälle eikä lasten parasta. Suosittelen olemaan hiljaa eron syvistä syistä. Lapsille riittää tieto että yhteiselämä ei sujunut. Ja osaahan lapset ajatella ennemmin tai myöhemmin myös senkin puolen että miksi toinen petti.....
Vanhempien ero nyt kuitenkin on aika lailla lapsiakin koskettava asia. Toisin kuin joku masturbointi, johon tuossa edellinen rinnasti. Eivätkä eron syyt ole heille sivuseikka, kuten eronneiden lapsi aiemmin asian kertoi.
Lapset muuten kysyvätkin asioita. Usein miksi -alkuisella kysymyksellä. Ja vielä useilla miksi -alkuisilla jatkokysymyksillä. Ei niihin oikein voi valehdellakaan.
lapsille kerrotaan esimerkiksi siinä tilanteessa, kun mies on pihdannut seksiä tai ollut kyvytön jo pidemmän aikaa ja vaimo on löytänyt itselleen kyvykkään rakastajan. Sanotaanko lapsille a) isi ja äiti eroaa, koska äiti petti isää vieraan sedän kanssa ja isi on siitä nyt todella katkera, vai b)isillä ei ollut oikein haluja eikä pippelikään toiminut ja äiti joutui sitten käymään vieraan sedän vieressä nukkumassa ja nyt isi on surullinen, kun äiti ei enää halua asua isin kanssa. Tässähän sitä lapsille kerrottavaa totuutta on kerrakseen. Lastenhan pitää kuulla vanhempiensa eron todelliset syyt, vai mitä?
"Sapettaa yleinen asennoituminen. Kaikki jotka asioista ei mitään tiedä tekevät automaattisesti hätäisen johtopäätöksen: mies oli syypää.."
Tähän ei auta kuin tottua - helpompaa on todeta vain mielessään, että ajatelkoon sitten niin. On täysin epätoivoista yrittää oikoa ihmisten jo ennakkoon lukittuja käsityksiä aiheesta. Virallinen totuus (mies ei puhu, ei pussaa, ei kuuntele, ei yritä ymmärtää, ei tee kotitöitä, pettää ja on liikaa töissä ja omissa menoissaan tai ainakin on liian hallitseva tai vetäytyvä) ei muutu yhden ihmisen taistelulla tuulimyllyjä vastaan.
Lapsille kertomiseen voi vain todeta, että kaikki hyvät vaihtoehdot perustuvat tositapahtumien neutraaliin kuvaamiseen. Siihen ei pysty kukaan, mutta silti parempi edes yrittää (lasten kehitystaso huomioiden) kuin pimittää tai valehdella tahallaan.
kaiken sen mitä lapsi sinulta kysyy,kysymyksiä tulee pikkuhiljaa ja pitkän aikaa.
Kaikkeen rehellisesti, mutta et mollaten lapsen äitiä, hän on ja pysyy lapselle aina äitinä.Lisäksi pienenä vinkkinä teille molemmille vanhemmille:
Muistakaa kertoa lapselle että te ette eronneet lapsen tai lapsien takia, ja että edelleen he ovat teille tärkeitä ja rakkaita, vaikka te vanhemmat eroatte ei se tarkoita että lasten tarvitsee erota vanhemistaan.
Tsemppiä sinulle , eroprosessi kannattaa käydä aina loppuun , ennekuin aloittelee uutta suhdetta.
N_ vuonna2004 eronnut(mies petti),
Nykyään olemme kaverita, jo ihan tyttäremme vuoksi.
Ja näin kun musitelee olihan niitä hyviäkin aikoja... tunsimme entuudestaan jo pitempäänkin mutta elimme yhdessä samankaton alla yli 14v:tta.Saimme aikaan jopa yhden rinsessan joka nyt 11v.
Lieneen se sitten se kuuluisa 40:n kriisi ,joka ajoi miehen liikenteeseen , kokeilemaan rajojaan.;)( Näkeehän näitä tuolla liikenteessä
jotka kokeilee "viehätysvoimiaan" ja haluaisivat maistella olisko se elämä maukkaampaa muualla kuin oman kullan luona.
Tottahan toki eroon tarvitaan muutakin , no jokainen tallaa omalla tavallaan elämän polkujaan.
on aina paikallaan. Jos ei muuten, niin oman seuraavan rakkaussuhteen takia. Jos eron syitä ei ihminen suostu itselleen selvittämään, sama käytös jatkuu seuraavissakin suhteissa.
Olen nainen, jonka 18 vuoden avioliiton päätti mies nk. pettämällä. Olihan se ensin shokki, mutta kun olen kelannut asioita taaksepäin ja miettinyt suhdettamme, niin kyllä minäkin olisi varmaan tämmöisen naisen ja semmoisen suhteen uuteen vaihtanut. Sitä vain sokeutuu omille ominaisuuksilleen. Enkä minä tunnusta olevani edes muija hirveimmästä päästä. Sekin kertoo jotain, että exä pitää edelleen yhteyttä ja ollaan ihan asiallisissa väleissä. Mä vain olen ollut niin itsenäinen ja exäni sanoja lainatakseni, niin vähän häntä tarvitseva. Mulla on aina ollut oma työ, suht vaativa ja mä olen halunnut menestyä siinä. Sellainen tuo tietysti myös taloudellista itsenäisyyttä eikä minun ole tarvinnut pyytää toiselta juuri mitään eikä myöskään neuvotella erityisesti hankinnoista. Mä olen tottunut aina tekemään päätöksiä ja joskus mies olisi ehkä halunnut sanoakin viimeisen sanan, mutta minkäs omapäiselle tuittupäälle tekee. Nykyään mä osaan ihan sujuvasti pyytää pikku apuja mieheltä, tunnustaa, etten pysty tekemään jotain tai en ehkä jopa viitsi tehdä kaikkia asioita. Olen oppinut tarvitsemaan toista, vaikka se vieläkin joskus vaikeata on. Onneksi myös nainen on oppivainen.
sanat ovat kuin minun suusta.
Mielestäni suuri merkitys on silläkin, että oliko kyseessä yksittäinen pettäminen, päivien tai viikkotason seikkailu vai pidempi kaksoiselämä. Toki pettäminen on pettäminen, mutta em vaikuttaa asioihin ja erityisesti ns katkeruustasoon, vaikka katkeralla osapuolella olisikin sitä helpompaa mitä nopeammin sen puolen pystyisi käsittelemään.
Otsikko kuuluu, saako eron syistä kertoa. Tätä asiaa voisi miettiä laajemminkin. Aiemmin erolle oli jokin syy sekä sen vuoksi myös syyllinen. Nyky-yhteiskunnassa ei yksilö tunnu koskaan olevan syyllinen mihinkään. Syy on yhteiskunnassa tai jossain muussa yksilöä kaukaisemmassa asiassa. Tuo ajattelu on johtanut siihen, että yksilöt eivät myöskään ole vastuussa mistään.
Esimerkiksi yksilön pitkäaikaistyöttömyys on yhteiskunnan vika. Ei sen, että tämä itse ei ole kouluttautunut ja kehittänyt itseään ja aktiivisesti hakenut töitä. Vastaavia esimerkkejä henkilökohtaisen vastuun katoamisesta käsitteenä on lukuisia. Avioeron syy, siitä puhuminen ja siitä vastuun ottaminen on yksi tällainen. Käytetään vain ympäripyöreitä ja vastuunkantoa vailla olevia kliseitä tyyliin "kasvoimme erillemme".
Totuushan on että kasvoitte erillenne. Pettäminen ei muussa tapauksessa ole tarpeen. Miksi haluat kostaa vaimollesi. " Se olisi hänen etunsa mukaista" lauseessa esim. Tottakai sinun pitääkin ajatella mikä on hänen etunsa mukaista, onhan hän lastesi äiti ja entinen rakastettusi. Lapsille ei tietenkään pidä kertoa katkerana että SE petti! Ethän muutenkaan kerro sukupuolielämästäsi lapsille. Tärkeää on kuitenkin kertoa eron syistä asiallisesti ja yrittää vakuuttaa lapsille että heillä on vielä molemmat vanhemmat, vaikka vanhemmilla ei ole toisiaan. Koita nyt päästä katkeruudestasi ja suuttumuksesta / näin vain käy, ja tosi monille!
Parempaa jatkoa.
olen sitä mieltä että lapselle/lapsille olisi hyvä kertoa eron syy jossain vaiheessa heille,kun he pystyvät tämän tiedon vastaanottamaan.olen itse eronnut henkisen väkivallan takia ja tyttäreni on nyt 10.vee.aijon kertoa sen kun on päässyt pahimman murrosiän yli.ja miksi kerron haluan että tyttäreni on tietoinen että sellasta ei ole pakko sietää,ettei joudu itse uhriksi.
miten tarkasti niitä eron syitä pitääkään lapsille selittää. Me ollaan puhuttu vain pettämisestä, mutta entä sitten muut vähintään yhtä painavat syyt kuten väkivalta suhteessa, taloudellinen holtittomuus ja ylivelkaantuminen, vastuuttomuus yhteisistä asioista, yleinen valehtelu, jatkuva henkinen poissaolo, työnarkomania, ilkeys, narsismi, manipulointi, sairaus, alkoholismi, päihteet yleensä, pakkomielteet kuten urheilu, pelaaminen, maksullisissa eli huorissa käynti eli koko se suomalainen parisuhteen kirjo. Pitääkö nekin kaikki lapsille selittää?
Aika selvästihän tässä ketjussa on tullut ilmi kannat.
Ne, jotka ovat tehneet tuollaisia asioita, ovat sitä mieltä että ei kerrota lapsille koskaan. Kertominen olisi vain katkeran osapuolen tilitystä yms.
Sitten taas toinen osapuoli, joka on joutunut vierestä katsomaan tuollaisia asioita. He ovat sitä mieltä että totuus kerrotaan kun lapset ovat kypsiä vastaanottamaan sen tiedon.
johtopäätöksen? Omasta puolestani voin sanoa, että olen se nk. petetty osapuoli, jonka entinen aviomies kohtasi uuden onnen ja se toimi lopullisena sysäyksenä erollemme. Silti pidän pettämisen korostamista eromme syynä valheellisena enkä siis lähtenyt lapsillemme esittämään sellaista potaskaa. Kiusaus oli tietysti suuri silloin kun asia oli tuore ja tunnemyrsky voimakkaimmillaan. Onneksi kuitenkin järki voitti viimeistään siinä vaiheessa, kun mietin että ajattelenko tässä nyt enemmän itseäni kuin lastemme parasta. Ei kukaan lapsi halua nähdä isäänsä luuseripetturina sen paremmin kuin äitiään marttyyriuhrina taikka hölmönä, jota petetään mennen tullen varsinkaan kun kumpikaan näistä ei vastaa todellisuutta. Isänä ja äitinä olemme ihan kelpo ihmisiä.