Mieheni ei huomioi mitenkään hääpäiviämme. Hän on sen suhteen mielestäni ihan outo. Kerran muistutin häntä, että tänään on meidän hääpäivä... Hän vastasi: mitä sitte???
Viime hääpäivänämme päätin olla muistuttamatta, seurasin, huomaako hän asiaa tai sanooko edes puolella sanalla että tänään on "se" päivä vuodesta tai olisi sanonut esim. "hyvää hääpäivää". Koko päivänä hän ei maininnut siitä sanaakaan, vaikka oli jo meidän 24:s hääpäivämme.
Hänen edellisestä avioliitosta syntynyt tyttärensä piti yhteydenpitotaukoa toistakymmentä vuotta. Sinä aikana hän oli löytänyt itselleen avomiehen ja saanut lapsen. Kun he päättivät hääpäivästä, tytär otti vihdoin yhteyttä ja kutsui meidät häihinsä. Tytär täytti juuri 30 v jonka mieheni kyllä muisti ruusuin ja onnittelukortein. Taitaa olla veri vettä sakeampaa? Tai sitten olen joutava välttämätön paha hänelle. Sille minusta ainakin tuntuu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
puhumalla suuremmasta osallistumisesta lapsen kustannuksiin. Sanoi heittävänsä häälahjan helvettiin. Että silleen.
Paha vaan ettei saanut mua pelästymään, eikä luopumaan vaateestani. Heittäköön häälahjansa hemmettiin,(en mä häälahjalla mitään ruokaa osta) ne nyt vaan ovat kaksi niin eri asiaa.
Ja jos ei se vielä tällä puhumisella perille mennyt, niin edestään sen vielä löytää. Perkules. Eiköhän sillä järki löydy, kun ensin vähän miettii. Voip mennä tää hääpäivä vähän ketuilleen tän asian takii, mut eiköhän se siitä sit kumminkin.
Hei
Mietippä nyt vähän itsekin...Onko avioliiton tarkoitus tarkkailla toista: mitä tekee oikein ja mitän väärin, mitä unohtaa yms. Ei kaikki (varsinkaan miehet) osaa tuollaisia muistaa/huomioida. Voithan itse järkestää teille yhteistä mukavaa, vaikka illan jossain ja matkan johonkin. Jos teillä muuten on mukavaa niin miksi loukkaantuia tuollaisetsa asiasta, jos taas muutenkaan ei ole mukavaa niin mitä hyötyä yksi kukkakimppu sitten toisi...
Niin ja ite ole myös naimisissa ollut 11 vuotta, häälahjoja en saa, enkä myöskään odota. Paras lahjani on mies joka on rinnallani, rakastaen ja tukien vuoden jokaisena päivänä.
Miksi pitäisi huomioida?
Kaikille ei merkkipäivillä ole mitään tarkoitusta.
Jos itse huomioit häntä edellisenä hääpäivänä jollain erityisellä tavalla, voisit ehkä odottaa häneltä samanlaista...