KÄSITTÄMÄTÖNTÄ

Viime keskiviikkona oli valtatie 21 n.30 km Muoniosta Tornion suuntaan suljettuna kuulemma toista vuorokautta. Jonot olivat valtavat ja jos emme itse olisi kävelleet satojen metrien päästä tapahtumapaikalle kysymään ohjeita, olisimme joutuneet odottamaan vielä useiksi tunneiksi.Autossamme oli mm sairas henkilö, jonka määräaikaislääkeet olivat kylällä, jonne olimme menossa. Tapahtumapaikalla nimittäin kerrotiin että kiertomahdollisuus on ns. Reponiemen tien kautta.
MIKSI VIRANOMAISET EIVÄT OLLEET JÄRJESTÄNEET PAIKALLE TIEDOTUSTA. PAIKALLA OLIVAT AINAKIN TULLI JA PELASTUSLAITOS.Jonoissa oli satoja autoja. Myös ulkolaisia.
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ !!!
51486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vai mitä?

Äänestä
  • Taisi olla sellainen tapaus että kaikki paikalla olleet "tärkeät" tahot halusivat olla näyttämässä itseään ja tärkeyttään siinä nostopaikalla. Luovat kato uljaan kuvan itsestään.
    Mutta kyllä on ollut olematon johto siinä hommassa. Tullihan tietysti täytyy olla valvonnan vuoksi tapahtumapaikalla kun kyseessä oli ulkolainen kuljetus, mutta mitä helkkaria ne muut siinä joutessaan kykki. Kuulin että tuollaiseen touhuun ryhdyttäessä pitää hankkia lupa tienpitäjöltä kun nostotehtävä ja tiensulkeminen aloitetaan. On kuulemma sekin puuttunut.

    Äänestä

  • luova tauko kirjoitti:

    Taisi olla sellainen tapaus että kaikki paikalla olleet "tärkeät" tahot halusivat olla näyttämässä itseään ja tärkeyttään siinä nostopaikalla. Luovat kato uljaan kuvan itsestään.
    Mutta kyllä on ollut olematon johto siinä hommassa. Tullihan tietysti täytyy olla valvonnan vuoksi tapahtumapaikalla kun kyseessä oli ulkolainen kuljetus, mutta mitä helkkaria ne muut siinä joutessaan kykki. Kuulin että tuollaiseen touhuun ryhdyttäessä pitää hankkia lupa tienpitäjöltä kun nostotehtävä ja tiensulkeminen aloitetaan. On kuulemma sekin puuttunut.

    tuo on taas sitä paska puhetta, että tie on ollu muka poikki kaks päivää!! tulli valvo, pelastuslaitos auttoi tyhjennyksessä ja lähti sen jälkeen. paikalle jäi raja ohjaamaan liikennettä ja sadinmaa nostamaan autoa!!!
    ja tulihan siitä lapin radiosta tietoa

    Äänestä

Menisit itte sinne ohjaamaan liikennettä jos keraan olet nuin piip viisas jatiiät kaiken!!!

Äänestä
  • voisi sitä kuunnella radiota siellä kyllä huudettiin kaksipäivää että tie oli välissä pokki.kyllähän siinä oli kiertotie järjestetty. kantsis suunnitella ajoreitit sen mukaan miten on tiet auki.kyllä kai sitä ajelee paremmallaki autolla nuita pinempiä teitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetoimintaa kirjoitti:

Viime keskiviikkona oli valtatie 21 n.30 km Muoniosta Tornion suuntaan suljettuna kuulemma toista vuorokautta. Jonot olivat valtavat ja jos emme itse olisi kävelleet satojen metrien päästä tapahtumapaikalle kysymään ohjeita, olisimme joutuneet odottamaan vielä useiksi tunneiksi.Autossamme oli mm sairas henkilö, jonka määräaikaislääkeet olivat kylällä, jonne olimme menossa. Tapahtumapaikalla nimittäin kerrotiin että kiertomahdollisuus on ns. Reponiemen tien kautta.
MIKSI VIRANOMAISET EIVÄT OLLEET JÄRJESTÄNEET PAIKALLE TIEDOTUSTA. PAIKALLA OLIVAT AINAKIN TULLI JA PELASTUSLAITOS.Jonoissa oli satoja autoja. Myös ulkolaisia.
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu