Tuntuu joten epänormaalilta olla edelleen sinkku. 20 vuotta jo ja vieläkin ilman ensimmäistä suhdetta. Yleensä on aivan huoletonta ja erittäin mukavaa olla yksin, mutta kappas kun iskee heti tuommoinen "epänormaali"- tunne kun vanhemmat ja tuo jatkuva ihmisten pariutuminen painostaa. Olen tavannut mukavan ihmisen tällä hetkellä ja ihan rauhassa homma etenee, toinen osapuoli on hyvin kiinnostunut ja haluaisi enemmän. Tässä olisi nyt minun tilaisuus vihdoinkin seurustella! Mukava tyyppi, ei nyt niin pahan näköinenkään, saa hymyilemään kun keskustellaan tai pistää yllättäen viestiä minulle... Onko tämä sitten sitä kipinää? Miksi epäröin? Miksi mietin aloittaisiko seurustelun vai ei tuon henkilön kanssa? Onko tämä juuri niitä tilanteita kun epäillyttää niin älä ota? Tuntuu että se "himo/rakkaus/syvä ihastuminen" puuttuu? On se tyhmää seurustella vain seurustelun vuoksi. Vai olenko pelkästään ihastunut siihen tunteeseen että joku välittää ja on kiinnostunut minusta, enkä siihen itse henkilöön?
Miksi tuntuu tältä?
labello0
3453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sama juttu..itse olen kohta 23 enkä voi harkitakkaan seurustelevani ihmisen kanssa joka ei herätä perhos efektiä vatsassa. sen tietää heti alussa jos on kemiaa ja mielestäni se on TODELLA tärkeää.
Yhden ainoan kerran olen tuntenut tällaisen fiiliksen,joka oli maailman parasta :) mutta tämä mies särki sydämeni, joten pitää jatkaa etsimistä.
minä en ole ihminen joka seurustelee vaan seurustelemisen ilosta, niinkuin monet ystävistäni tekee -ei halua olla vain yksin.
Olen toki pitänyt monista ihmisistä ja ihastunutkin, mutta se wow tunne on kaikkien kanssa puuttunut, mutta kun tiedän miltä se tuntuu niin pakko jaksaa etsiä :)
tuntemuksia minulla... En voisi kuvitellakkaan seurustelevani miehen kanssa joka ei aiheuttaisi kihelmöintiä mahanpohjassa. En ole mielestäni kranttu, vaan haluan vain kokea sen mieltä järisyttävän huumaavan ihanuuden joka syntyy kun kaksi toisistaan humaltuvaa ihmistä heittäytyy tunteiden vietäväksi. Tämän kerran kokeneena en voi tyytyä vähempään...
Olen siis 25 vuotias tyttölapsi, ja rakastan itsenäisyyttäni ja vapauttani, ja myönnän että minulle tulee pakko-alkaa-seurustelemaan paniikkitiloja esm. sukulaisten juhlatilaisuuksien (häät, ristiäiset, 50v-juhlat) alla ja erinäisissä muissa kissanristiäisissä jossa tiedän olevan pelkkiä pariskuntia... olen nimittäin niin tylsistynyt sääliviin katseisiin, ihmettelyihin ja kolmantena pyöränä olemiseen!
Ei ole kyse siitä että en voisi seurustella, on kyse siitä etten halua teeskennellä!
Haluan edelleen kemioiden ilotulitusta ja sukkien pyörimistä jaloissa, ja jaksan sitä tunnetta etsiä. Ennen sitä nautiskelen kuitenkin sinkkuuden tuomista eduista! :o)
Jos seurustelee ilman asiaankuuluvaa tunneskaalaa, ei petä ainoastaan seurustelukumppaniaan, vaan pettää myös itseään! Itsekunnioitus siinä murenee ja pää hajoaa! Ei kukaan kestä tunteetonta kanssakäymistä semmoisessa tilanteessa... nauti sinkkuudestasi ja opi tuntemaan itseäsi paremmin. Kyllä sen tuntee sitten kun se oikeasti kolahtaa, etkä varmana epäröi hetkeäkään!