Ongelma:
Olemme seurustelleet jo yli 2 vuotta, emmekä ole kertaakaan sanoneet rakastavamme. Outoa on, eikö vain? Tiedän että molemmat pidämme huvittavana ihmisiä jotka vannovat rakkauttaan jo toisissa treffeissä mutta meiltä ne treffit ovat menneet ohi jo monta vuotta sitten...
Mieheni on joskus huomauttanut että nykymaailmassa rakkautta ei ole, mutta mielestäni hän on väärässä. Meillä on hyvä olla yhdessä, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin, ehkei sittenkään?
Turhauttava ja epävarma tilanne. Rakastan kyllä, mutta ehkä en kuitenkaan kun en saa vastakaikua tunteilleni.
Mielipiteitä? Onko jollain samankaltaisia kokemuksia?
Olemme seurustelleet jo yli 2 vuotta, emmekä ole kertaakaan sanoneet rakastavamme. Outoa on, eikö vain? Tiedän että molemmat pidämme huvittavana ihmisiä jotka vannovat rakkauttaan jo toisissa treffeissä mutta meiltä ne treffit ovat menneet ohi jo monta vuotta sitten...
Mieheni on joskus huomauttanut että nykymaailmassa rakkautta ei ole, mutta mielestäni hän on väärässä. Meillä on hyvä olla yhdessä, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin, ehkei sittenkään?
Turhauttava ja epävarma tilanne. Rakastan kyllä, mutta ehkä en kuitenkaan kun en saa vastakaikua tunteilleni.
Mielipiteitä? Onko jollain samankaltaisia kokemuksia?
Vastaukset 12
Vanhimmat
No itse miehenä en todellakaan sanoisi naiselle ekaa kertaa suhteessa tuota maagista R-kirjaimella alkavaa sanaa. Eli se on sun homma sanoa eka sille ja kyllä se mieskin sitten sanoo.
Heh tuli mieleen kun exäni sanoi mulle kerran lakanoiden laulattamisen jälkeen hyvin pehmeällä äänellä et mää rakastan sua ja mä sit vastasin et niin mäkin sua. No sehän ei kelvannu, vaan olisi pitänyt kuulemma sanoa kokonaan eli niin minäkin rakastan sinua. Päätin nörtyä ja sanoa oikein mut sit mokoma eukko rupesi sättimään mua kun sanoin kuulemma niin vain hänen mielikseen, enkä tarkottanu sitä...kuulemma=DD
Ei tainnut olla ne tähtien ja kuun asennot silloin mulla kohillaan et ois homma menny putkeen=D
Pidätkö siis miehen tunteiden vastakaikua omien tunteidesi mittapuuna? Miehillähän yleensä on vaikeuksia tunteidensa ja niiden ilmaisemisen kanssa. Oletko puhunut hänen kanssaan asiasta? Jospa te molemmat odotatte sen toisen sanovan asian ensin? Jos teillä on hyvä olla yhdessä, niin älä luovu siitä liian helposti. Puhukaa toisillenne ja koittakaa selvittää tilanne yhdessä.
ne ihmiset jotka oikeasti rakastaa toisiaan, sanoo sen myös toisilleen (ja tosiaan vasta sitten kun on rakastunut, ei siis tokilla treffeillä). Mun paras kaveri on asunut saman miehen kanssa jo mmm... ainakin 4 vuotta, eikä ne ole koskaan sanoneet toisilleen rakastavansa toisiaan. Mun kaveri myöntääkin ettei hän rakasta poikakaveriaan.
Tuossa pisti silmään tuo kun sanot että "Rakastan kyllä, mutta ehkä en kuitenkaan kun en saa vastakaikua tunteilleni.". Eli et rakasta. Jos rakastaisit niin olisit sen jo sanonut. Ja jos se rakastatko häntä riippuu sitä mitä hän tuntee sinua kohtaan niin silloinkaan et rakasta. Jos oikeasti rakastaisit niin se rakastatko häntä ei tosiaan riipu siitä rakastaako hän sinua vai ei. En väitä että sinun tulisi elää sellaisessa suhteessa jossa et saa rakkautta, mutta minusta aika tekopyhää väittää että sinun rakkautesi häntä kohtaan riippuu hänen rakkaudestaan sinuun.
Keskustelemalla asia selviää ja/tai jos oikeasti rakastat häntä niin et pelkää sanoa sitä R sanaa hänelle suoraan. Jos hän ei rakasta sinua niin sitten sinulla on ongelma sen jälkeen ratkaistavana, mutta onko muka oikeasti parempi elää parisuhteessa ilman rakkautta vuodesta toiseen, tietämättä toisen tunteista sinua kohtaan yhtään mitään?
...oikeastihan se menee niin,että papin edessä kun sanotaan,niin se riittää ja se on voimassa kunnes toisin ilmoitetaan.Pois turhat tunteilut,ainaki miesten mielestä.Eikä sitä sanaa edes tartte sanoa papin edessäkää,ainakaa vanhassa kaavassa,kunhan myöntää vaan !!!
Koska vastasit minun viestiini niin vastasit ilmeisesti minulle.
Kaikki miehet eivät toki ole samanlaisia joo, mutta kyllä itse ainakin sanon rakastavani jos rakastan. Ja jos en rakasta niin silloin alan kiertelemään tai saatan sanoa suoraankin (tilanteesta riippuen).
T: Mies
Otan ensin selvää itsestäni ja sitten hänen tunteistaan....
Joillekin ihmisille rakkauden osoittaminen on arkipäiväisiä tekoja eikä niinkään suuria sanoja. Omasta puolestani voin sanoa, että olen työrmännyt näiihin "rakkauden vannojiin" liiankin monta kertaa, ja yhtä monta kertaa olen pettynyt.
Etenkin miehet osoittaa rakkautensa teoillaan. Käyvät kaupassa, korjaavat vuotavan hanan etc. Naiset ovat enemmän verbaalisia, ja heille rakkauden ilmaiseminen on toisenlaista..verbaalisempaa.
Tietysti miehesi voi olla tunnekylmä ihminen, joka ei kerta kaikkiaan tunne rakkautta ketään kohtaan. Minä ainakin lähtisin nopeasti tuollaisen ihmisen luota, sillä hän perustaa ihmissuhteensa aina järkeen ja jonkinlaiseen hyötyyn. Ehkä asuminen on kahdestaan edullisempaa, huolto pelaa, saa silloin kun sattuu haluamaan, kulissi on ok etc. Onhan näitä syitä, eik nuokaan ole huonoja syitä olla parisuhteessa. Yleensä ns. järkeen perustuvat avioliitot kestävät, koska siinä ei ole koskaan ollutkaan perusolettamusta rakkaudesta.
Itse en pahemmin käytä rakkaus-sanaa, en edes usko rakkauteen, jumalaan tai muihin ihmisen kehittämiin juttuihin. Itse uskon puhtaasti järkeen ja elän hyvässä parisuhteessa koska se on mieluisampi kuin yksinolo. Välitän ja pidän tyttöystävääni kauniina, hyvänä keskustelukumppanina ja asuinkumppanina. Lisäksi tulee tuo fyysinenkin tarve katettua niin miksikäs ei?
Eikä sit aleta tätä tuomitsemaan, en mäkään tuomitse sun ajatuksia :)
Tossa sun näkemyksessä on kyllä pointtinsa. Ehkä voi kuulostaa vähän pinnalliselta jos oikein miettii mutta kun malttaa mielensä ja miettii vielä uudestaan niin... noinhan se paljas totuus tahtoo olla. On harvinaista vain sanoa asiat rehellisesti niinkuin ne on. Tosiaan välttyisi kaikenlaiselta turhalta sydänsurulta jos ei sotkisi rakastamista ja onnellisuutta yms. epämääräisiä käsitteitä elämäänsä. Olen itse 'rakastanut', 'rakkaudessa' pettynyt, kärsinyt jne. (lainausmerkeissä nimenomaan kriittistä asennetta osoittaakseni, vaikka olen nimenomaan tuntenut rakastavani - tuntenut niitä tunteita ja ajatellut niitä ajatuksia joilla rakkautta yleensä kuvataan) niin paljon että kirjoituksesi antoi ajattelemisen aihetta. Mutta entä tyttöystäväsi, oletteko puhuneet tästä, eli onko hänellä sama näkemys? Kaikkihan varmaan toimii silloin hyvin jos jotenkin ollaan samalla aaltopituudella tässä asiassa. Naisena tiedän, että meillä naisilla tuppaa tulemaan kaikenlaisia paineita 'rakkauden' ilmenemismuotoihin (myös niihin sosiaalisiin, eli naimisiinmenoon ja lapsentekoon, puhumattakaan niistä 'rakkauden' sosiaaliseen rakennelmaan liittyvistä kerskakulutusarvoista) ja silloin voi hyväkin järjestely alkaa tuntua riittämättömältä. Enkä puhu vain itsestäni vaan olen ollut silmät auki ympäristössä - yllättävimmiltäkin taholta niitä tulee, vannoutuneilta sinkuilta, itsenäisiltä, 'moderneilta' naisilta - ja sieltäpä varsinkin. Jos ei tunne elävänsä sitä prinsessaunelmaa jota tuppaa kaikista lehdistä ym. mediasta kaiken aikaa sotkemaan ihmisparan selkeitä ajatuksia. Vai kannattaisiko sitten pitää nää omana tietonaan kaveriltaan ja antaa sen uskoa 'rakkauteen'. Oltaisko sillai onnellisempia. Mitenhän olis? Itse kun en tunnu onnellisuutta löytävän kovasta yrittämisestä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia). Kiinnostaisi vastauksesi, joka valottaisi tätä filosofiaa vähän enemmän.
seksiä vaan kun saa niin silloin sitä läheisyyttähän haluaa, varmaankin sanoisi rakastavansakin minua vain ja ainoastaan saadakseen.
Olen kyllästynyt tilanteeseen, en minä mitään lässyttäjää haluaisikaan, vaan jotakin lämpöä, just niinkuin asian ilmaisit "Etenkin miehet osoittaa rakkautensa teoillaan. Käyvät kaupassa, korjaavat vuotavan hanan etc" mutta kun mieheni ei tee tuollaisia asioita kuin kerran vuodessa. Ja huom hän on minua muistuttanut että rakkaus on yliarvostettua...mitä hän sitten tekee kanssani? hän sanoo aina niin suoraan että minulta palaa lopuksi kiinni. Romantiikkaa voisi olla? EIKÄ sanoa suoraan aina mitä miettii mistäkin asiasta.
En itsekään ole mielestäni kauhean tunteikas, mutta kun tuntuu että toistemme seurassa olemme vain ystäviä jotka osaavat olla puhumatta toisilleen ilman että syntyy vaivautunut hiljaisuus.
Loppujen lopuksi teillähän menee ihan hyvin. Mies on kiltti, vaikka ei vanno rakkuden valoja mutta toisaalta.. ei käy vieraissakaan eikä ole pois lähtemässä. Yhteiset suunnitelmat kantavat ns. jääkausienkin yli. Usein rakstumis-vaiheen jälkeen tulee totuuden hetkin. Rakstaako sitä kumppaniaan todella? Tämän jälkeen alkaa se arkinen parisuhdetyö, eli tunteella ei avioliitoo pidetä kasassa. Luepa Dr Philin raksta fiksusti. Rakkaudessa saa ja pitää käyttää järkeään!!