Nyt kun tämä äijäenerginen veeti saatiin tänne Kemijärvelle nuoruuttaan viettään, niin sehän vois toimia kaikkkien luokkakokousten tai veistoviikkojen pomona jnejne. Kai se Väänänenkin huolii se johonkin statistin rooliin. Ei muuta kun sähköpostia tälle meidän veetisetälle.
veeti rules
veetivani
10751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Katsoin minäkin kyseisen ohjelman. En todellakaan tiennyt Veetin pohjoisen juurista. Muuten jäi kyllä fiilis, että oli Veetistä tekemällä tehty kemijärvinen. Ei näytetty kotitaloa, lapsuuden seutuja eikä koulua, jota hän olisi käynyt. Niin kuin on edellisissä osissa muiden kohdalla näytetty. Onkohan nyt jotenkin MUST juttu olla pohjoisesta ja valjastiko Veeti itsensä Kemijärvimannekiiniksi sen takia kun Vänä sai niin positiivista julkisuutta Kemijärven puolustajana? No varmaan kantsis nyt vokotella mahdollisimman paljon julkimoita Kemijärven puolustajiksi, ennen kuin koko Kemijärvi lakkaa olemasta.
Näytettiin Veetin kotitaloa ja lapsuusajan maisemia. Veetin sukujuuret ovat eräässä etelä-Kemijärven kylässä. Veetin sukujuuria asuu edelleen samalla paikalla, samoin täällä keskustassa, useitakin.
sisällään termi Etelä-Kemijärvi? Luusua?, Juujärvi?, Lehtola??
Ohjelman katsoin ja käsitinkin. Sehän oli Veetin mummola, punainen puutalo. Ja mummun hautaa näytettiin. EI Veetin KOTIA! Höpsistä se kemijärveläisyys.
Veli-Matti on ja koti siellä, sekä vanhemat ja isän puolen sukulaiset. Koulunsa käynyt myös Pattijoella ja Raahessa sekä lapsuutensa viettänyt. Äiti Kemijärveltä ja äidin suku sieltä, joten kyllä sukujuuret myös Kemijärvellä on.
No niin. Tulihan se sieltä. Ei oo kemppajärvinen. Sukujuuret vaan. Muilta kotikaupungin tähdiltä se on kyllä ollut koti- ja kasvuympäristö. Veetikö hoksas että on hienoa olla Kemijärveltä, kun Vänäkin sai positiivista imagonnostoa kemijärvisenä. Puolipetos! Mutta ei vaarallista - vain naurettavaa. En minäkään ilkeäis tunnustaa olevani Pattijoen Kupparinperäntieltä.
Kyllä Veetillä sukulaisia on Kemijärvellä mutta koti ja vanhemmat on Pattijoella. Mummola on sijainnut Juujärvellä. On tullut hyvin läheltä seurattua Veetinkin lapsuutta ja nuoruutta eikä oikein kivalta tuntunut Veetin valehtelut kirkkain silmin televisiossa. Mitähän hänen silloiset opettajansa ajattelevat entisestä oppilaastaan. IHMETYTTÄÄ MIKSI VEETI ON LÄHTENYT VALHEEN TIELLE TÄLLAISESSA ASIASSA.
Hulda Bulda ei aivan osunut oikeaan mutta melko lähelle sitä. Tiedän tarkalleen sen tien mutta jääköön se salaisuudeksi. Onkohan Hulda Bulda käynyt koskaan Pattijoella kun vähän erehtyi.
Oon minä siellä vähän risteillyt. Siksipä tarjosin em. osoitetta, koska minua niin huvittaa, että paikan nimi on Pattijoki ja siellä Kupparinperäntie. Siis märkäpattijoki jossa vanha kupparimuori touhuaa hämärässä saunassa ja hurme haisee.... voiko karmeampaa olla?
Toisen puolen, siis isänpuolen sukujuuret ovat Pattijoella. JUURET JA JUURET. MIKSI HÄN KIELTÄÄ VIETTÄNEENSÄ LAPSUUTENSA JA NUORUUTENSA OMASSA KODISSAAN PATTIJOELLA. KEMIJÄRVELLÄ ON OLLUT VAIN HÄNEN MUMMOLANSA, EI YHTÄÄN MUUTA. PATTIJOELLA ON OLLUT MYÖS HÄNEN TOINEN MUMMOLANSA JA VARMAAN ENEMPI ON AIKAANSA VIETTÄNYT PATTIJOEN MUMMOLASSA KUIN SIELLÄ KEMIJÄRVELLÄ. ETTÄ ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ.