Blaah... Olen kyllästynyt kaikkiin ihmissuhdevirityksiin, niin netti- kuin tosielämässäkin. Aina tuntuu että kun itse tykkää niin toinen ei tykkääkään tai päinvastoin. Tuntuu mahdottomalta että olisi joskus suhteessa jossa tuntisi olevansa rakastettu. Olen ollut suht pitkissäkin suhteissa, mutta epävarmuus omasta rakastettavuudesta on seurannut aina...
Miespuoliset kaverini sanovat että olen tosi kaunis ja että saisin kenet tahansa, mutta ei se vielä ole lupaus siitä että minua rakastetaan! Otan nykyään kaiken henkilökohtaisena loukkauksena, esim. viimeisimpien nettideittieni jälkeen totesimme yhteistuumin että emme ehkä sopisi pariksi, mutta kun oikeasti kuulin toiselta että hän on samaa mieltä muserruin. Vaikka mitään fiiliksiä ei ollutkaan, olisin näköjään mieluummin halunnut että toinen jää itkemään perääni.
Onko huono itsetuntoni se naula arkussani? Mikä erottaa jyvät akanoista eli "näteistä tytöistä" ne joita rakastetaan ja ne jotka kelpaa vaan pedinlämmikkeeksi?
Miespuoliset kaverini sanovat että olen tosi kaunis ja että saisin kenet tahansa, mutta ei se vielä ole lupaus siitä että minua rakastetaan! Otan nykyään kaiken henkilökohtaisena loukkauksena, esim. viimeisimpien nettideittieni jälkeen totesimme yhteistuumin että emme ehkä sopisi pariksi, mutta kun oikeasti kuulin toiselta että hän on samaa mieltä muserruin. Vaikka mitään fiiliksiä ei ollutkaan, olisin näköjään mieluummin halunnut että toinen jää itkemään perääni.
Onko huono itsetuntoni se naula arkussani? Mikä erottaa jyvät akanoista eli "näteistä tytöistä" ne joita rakastetaan ja ne jotka kelpaa vaan pedinlämmikkeeksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
voi olla, että ne jotka tuntevat kroonisesti sellaisia tunteita kuin sinä kuvailit, ovat muutenkin paljon pohdiskelevia yksilöitä.
Voi olla että on olemassa kokonainen ihmisryhmä sekä miehiä että naisia, jotka eivät ajattele asioista sen kummempaa, tai ainakaan vatvo niitä mielessään. Mennä porskuttavat vaan.
sanoa törmänneeni vääriin ihmisiin, en ole saanut vastakaikua tunteilleni heiltä. itsetunnossani ei ole mitään vikaa; uskon kyllä olevani rakkauden arvoinen. en jaksa kuitenkaan enää toivoa, saati yrittääkään mitään kenenkään suhteen. keskityn muihin asioihin elämässä ja annan olla näiden parisuhde asioiden ihan rauhassa. Olen ottanut nämä tapaukset hyvin raskaasti, koska ihastun harvoin keneenkään.
olo on nyt tasapainoinen ja hyvä, enkä aijo ottaa pienintäkään riskiä, että joku " suistaisi minut taas raiteiltani". yksinkin osaan olla onnellinen.
Kuulen usein, että ajattelen ihan liikaa. Toiset porskuttaa lujaa edellä, varmaan sen enempää miettimättä. Tai ainakaan vatvomatta.
Nyt olen vaan niin takertunut ajatukseen, että miksi jotkut naiset vaan on niin haluttavia, sitä ei naisena pysty näkemään. Se ei todellakaan ole ulkonäöstä kiinni, ihan "tavallisenkin" näköiset pyörittää miestä kuin miestä. Olen sen nähnyt. Jotain karismaa se on. Tuntuu että aina kun astuu uuden miehen elämään siellä on jo taustalla joku joka on sen sydämen särkenyt, ja sen ohi ei mene enää kukaan. Se "suuri rakkaus". Itse tuntuu että kukaan entisistä ei varmasti kaipaa mua. Ainakaan siinä määrin että koskaan edes mainitsisi musta jollekin uudelle.
Kai tässä on eteenpäin mentävä. Lapsia haluan, vaikka vielä nuori olenkin, kai se on lopulta vaan tehtävä lapset jonkun kusipään kanssa ja sitten kasvattaa ne yksin, kun mahdottomalta tuntuu että saisin kenenkään sanovan "tahdon" mun takia. Keinot on kuitenkin monet tässä maailmassa... ;-)
"Itse tuntuu että kukaan entisistä ei varmasti kaipaa mua. Ainakaan siinä määrin että koskaan edes mainitsisi musta jollekin uudelle. "
Jos on ollut pitkä suhde ja oot itse jättänyt niin varmasti kaipaa.