Mä oon ajautunut vähän hankalaan tilanteeseen, kun en oikein tiedä, mitä mun kannattaisi tehdä. Kerron elämästäni lyhyen tarinan, joka päättyy nykyhetkeen.
Vuosi sitten olin älyttömän ihastunut erääseen naiseen. Olin valmis tekemään lähestulkoon mitä tahansa hänen vuokseen ja totta puhuen ylitinkin itseni muutamaan otteeseen saadakseni häneen kontaktin, vaikka hän tekikin sen omalta osaltaan melko helpoksi. Tai ainakin siltä minusta tuntui. Niinpä sitten juttu eteni siihen, että ehdotin treffejä ja siinä vaiheessa selvisi, ettei hän olekaan vapaa. Aiemmin hän oli jo sanonut, että toivoisi tapaavan minua useammin (suoraan, ei siis vihjaillen). Reagoin tietoon poikaystävästä siten, että kerroin hänelle tunteistani ja pakithan sitä sen jälkeen ropsahti - ensin kauniit ja muutaman lisätekstarin jälkeen erittäin tylyt. Hän antoi ymmärtää, ettei halua olla missään tekemisissä kanssani. Elämäni helvetillisimmät kaksi kuukautta olivat edessä. :(
En sen koomin nähnyt häntä ja pikkuhiljaa sain unohdettua hänet, kunnes näin hänet uudelleen tänä kesänä. Itseasiassa aloin nähdä häntä päivittäin. Rippeet niistä tunteista, jotka myllersivät vuosi sitten nousivat uudelleen pintaan nähdessäni hänet ja etenkin kun katseemme hetkeä myöhemmin kohtasivat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Sain kuitenkin tukahdutettua ne aika helposti. Onneksi, sillä aluksi näytti tosiaan siltä, että hän ei haluaisi olla missään tekemisissä kanssani. Emme vähään aikaan edes vilkaisseet toisiamme, saati sanoneet toisillemme sanaakaan.
Lopulta kävi kuitenkin niin, että hän teki aloitteen kaverilliseen keskusteluun. Ajattelin että mikäpä siinä, voidaanhan me työkavereita olla, vaikka enhän mitenkään voisi suhtautua häneen täysin neutraalisti - olihan hän ajanut minut "itsemurhan partaalle". Keskustelumme alkoivatkin sujua todella hyvin ja nopeasti pälätimme jo lähes yhtä luontevasti kuin vuosi sitten. Katsekontakteja loimme toisiimme jatkuvasti, myös silloin kun emme jutelleet. Milloin ne olivat pitkiä katseita, milloin useita lyhyitä vilkuiluja. Parhaimmillaan jutut menivät jo melko syvällisiksi ja muutaman kerran ne ajautuivat mielestäni jopa hieman kaveruuden tuolle puolen, mutta siinä vaiheessa painoin joka kerta jarrua. Hän ei nimittäin ollut millään tavalla vihjannut, että elämäntilanne olisi muuttunut viimevuotisesta, saati perunut niitä tylyjä pakkeja millään tavalla.
Yritin olla niin hyvä kaveri kuin siinä tilanteessa mahdollista ja osoittaa välittämistä kaveruuden rajoissa, mutta silti välimme alkoivat viiletä. Aiemmin juttelumme oli helppoa, koska myös hän oli aloitteellinen: hän tuli usein minun luokseni ja osoitti, että seurani on toivottua. Enää hän ei sitä ollut, vaan juttelimme vain, jos minä tein aloitteen. Hän hädintuskin enää moikkasi minua. Luonnollisesti moisesta käytöksestä tulee tunne, etten olekaan enää toivottu kaveri.
Näin asiat ovat edenneet nykyiseen tilanteeseen. Hän ei enää edes katso minuun päin, ei puhu minulle, ei moikkaa minua, ei mitään. Olen hänelle kuin ilmaa. Aivan kuin olisin loukannut häntä, vaikka en ole, ainakaan tahallani. Yhden asian olen sanonut, mistä joku herkkähipiäinen olisi saattanut loukkaantua, mutta enpä oikein usko...
Selkeästihän hänen käytöksensä osoittaa, ettei hän halua olla kaveri minun kanssani. Pakitkin ovat edelleen voimassa ja ilman parempaa tietoa se poikaystäväkin on edelleen kuvioissa, joten emme voi olla enempääkään. Mutta mitä hän sitten haluaa? Sitä en tiedä enkä aio kysyäkään enää. Toivoisin että Te viisaat naiset (ja ehkä miehetkin) osaisitte auttaa siinä. Mä en tiedä mitä mun pitäisi enää tehdä. Tällä hetkellä pelkkä keskustelunavaus tuntuu aivan ylivoimaiselta tehtävältä. Paljon vaikemmalta kuin silloin ihkaensimmäisellä kerran vuosi sitten. :( Auttakaa! :|
Kiitän kaikkia, jotka jaksoivat lukea viestini.
Vuosi sitten olin älyttömän ihastunut erääseen naiseen. Olin valmis tekemään lähestulkoon mitä tahansa hänen vuokseen ja totta puhuen ylitinkin itseni muutamaan otteeseen saadakseni häneen kontaktin, vaikka hän tekikin sen omalta osaltaan melko helpoksi. Tai ainakin siltä minusta tuntui. Niinpä sitten juttu eteni siihen, että ehdotin treffejä ja siinä vaiheessa selvisi, ettei hän olekaan vapaa. Aiemmin hän oli jo sanonut, että toivoisi tapaavan minua useammin (suoraan, ei siis vihjaillen). Reagoin tietoon poikaystävästä siten, että kerroin hänelle tunteistani ja pakithan sitä sen jälkeen ropsahti - ensin kauniit ja muutaman lisätekstarin jälkeen erittäin tylyt. Hän antoi ymmärtää, ettei halua olla missään tekemisissä kanssani. Elämäni helvetillisimmät kaksi kuukautta olivat edessä. :(
En sen koomin nähnyt häntä ja pikkuhiljaa sain unohdettua hänet, kunnes näin hänet uudelleen tänä kesänä. Itseasiassa aloin nähdä häntä päivittäin. Rippeet niistä tunteista, jotka myllersivät vuosi sitten nousivat uudelleen pintaan nähdessäni hänet ja etenkin kun katseemme hetkeä myöhemmin kohtasivat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Sain kuitenkin tukahdutettua ne aika helposti. Onneksi, sillä aluksi näytti tosiaan siltä, että hän ei haluaisi olla missään tekemisissä kanssani. Emme vähään aikaan edes vilkaisseet toisiamme, saati sanoneet toisillemme sanaakaan.
Lopulta kävi kuitenkin niin, että hän teki aloitteen kaverilliseen keskusteluun. Ajattelin että mikäpä siinä, voidaanhan me työkavereita olla, vaikka enhän mitenkään voisi suhtautua häneen täysin neutraalisti - olihan hän ajanut minut "itsemurhan partaalle". Keskustelumme alkoivatkin sujua todella hyvin ja nopeasti pälätimme jo lähes yhtä luontevasti kuin vuosi sitten. Katsekontakteja loimme toisiimme jatkuvasti, myös silloin kun emme jutelleet. Milloin ne olivat pitkiä katseita, milloin useita lyhyitä vilkuiluja. Parhaimmillaan jutut menivät jo melko syvällisiksi ja muutaman kerran ne ajautuivat mielestäni jopa hieman kaveruuden tuolle puolen, mutta siinä vaiheessa painoin joka kerta jarrua. Hän ei nimittäin ollut millään tavalla vihjannut, että elämäntilanne olisi muuttunut viimevuotisesta, saati perunut niitä tylyjä pakkeja millään tavalla.
Yritin olla niin hyvä kaveri kuin siinä tilanteessa mahdollista ja osoittaa välittämistä kaveruuden rajoissa, mutta silti välimme alkoivat viiletä. Aiemmin juttelumme oli helppoa, koska myös hän oli aloitteellinen: hän tuli usein minun luokseni ja osoitti, että seurani on toivottua. Enää hän ei sitä ollut, vaan juttelimme vain, jos minä tein aloitteen. Hän hädintuskin enää moikkasi minua. Luonnollisesti moisesta käytöksestä tulee tunne, etten olekaan enää toivottu kaveri.
Näin asiat ovat edenneet nykyiseen tilanteeseen. Hän ei enää edes katso minuun päin, ei puhu minulle, ei moikkaa minua, ei mitään. Olen hänelle kuin ilmaa. Aivan kuin olisin loukannut häntä, vaikka en ole, ainakaan tahallani. Yhden asian olen sanonut, mistä joku herkkähipiäinen olisi saattanut loukkaantua, mutta enpä oikein usko...
Selkeästihän hänen käytöksensä osoittaa, ettei hän halua olla kaveri minun kanssani. Pakitkin ovat edelleen voimassa ja ilman parempaa tietoa se poikaystäväkin on edelleen kuvioissa, joten emme voi olla enempääkään. Mutta mitä hän sitten haluaa? Sitä en tiedä enkä aio kysyäkään enää. Toivoisin että Te viisaat naiset (ja ehkä miehetkin) osaisitte auttaa siinä. Mä en tiedä mitä mun pitäisi enää tehdä. Tällä hetkellä pelkkä keskustelunavaus tuntuu aivan ylivoimaiselta tehtävältä. Paljon vaikemmalta kuin silloin ihkaensimmäisellä kerran vuosi sitten. :( Auttakaa! :|
Kiitän kaikkia, jotka jaksoivat lukea viestini.
Vastaukset 21
Vanhimmat
No tuli kaksi vaihtoehtoa mieleen.
Hän pelkää jättää miehensä, koska on tullut riippuvaiseksi hänestä, eikä tiedä mitä muuta maailmalla on tarjottavana. Puntaroi kovasti molempia suhteita.
Tai,
Hän on sinkku. Otti sinuun yhteyttä, koska oli kiinnostunut sinusta. Olitko sitten kenties liian kylmä hänelle? Me naiset kun halutaan tietää kiinnostammeko me miehiä. Otitko itse siis kertaakaan häneen yhteyttä treffailu mielessä? Jos et, niin luulen, että hän luuli, että sinua ei kiinnosta. Itse ainakin olen tälläinen. Teen aloitteen, mutta jos ei mies tee mitään, niin jätän jutun sikseen.
Mutta sinuna keskittyisin jo muihin asioihin. Turhaan pohdit entä jos... Kyllä ne suhteet alkaa paljon helpommallakin. Itse en jaksa tuollaista veivausta.
Miksi hän luulisi, että mua enää kiinnostaisi. Hän ei enää ole siinä asemassa, että voisi hienovaraisia vinkkejä jakamalla voittaa yhtään mitään. Suora toiminta on nyt se mitä häneltä odotan ja sen olen osaltani yrittänyt tehdä hänelle mahdollisimman helpoksi.
"Otitko itse siis kertaakaan häneen yhteyttä treffailu mielessä? Jos et, niin luulen, että hän luuli, että sinua ei kiinnosta. Itse ainakin olen tälläinen."
Kuten jo alkuperäisessä viestissäni sanoin, niin otin kyllä, vuosi sitten. Ei voi olla mahdollista, että hän olisi kuvitellut ettei minua kiinnosta, sillä nyt voin oikeasti sanoa, että teot puhuvat puolestaan. Hän on varmasti samaa mieltä tai sitten hänen vaatimustasonsa on aivan älytön.
Sen sijaan nyt en ole ehdottanut treffejä, miksi olisin? Me ei tunneta toisiamme niin hyvin, että voitais tavata vapaa-ajalla kavereina.
"Mutta sinuna keskittyisin jo muihin asioihin. Turhaan pohdit entä jos... Kyllä ne suhteet alkaa paljon helpommallakin. Itse en jaksa tuollaista veivausta."
Mutta kun minulla ei ole tapana antaa periksi kovin helposti. Minulla on syyni miksi haluaisin tutustua juuri häneen. Ei mun varmaankaan olisi hirveän vaikeaa saada naista itselleni, vaikkei sellaista (seurustelumielessä) ole vielä koko parikymmenvuotisen elämäni aikana ole ollut. Ei vaan muut ole tuntuneet samalta kuin hän.
Moi Windowpane!
Mulla on ollut samanlainen tilanne. Tiedän nyt näin jälkeenpäin (kun pystyn jälleen ajattelemaan järkevästi), että tuollaista temppuilua harrastavat ihmiset tuskin lopettavat sitä parisuhteessakaan. Rakastuneena on helppoa kuvitella, että kaikki muuttuu kunhan vaan...
Ei niin käy. Unohda koko nainen, ei niistä loppujen lopuksi kukaan miespuolinen ota selvää. Yrittää toki kannattaa, mutta tuo tapaus kuulostaa liian ihmeelliseltä, hajotat itsesi ehkäpä turhaan siinä prosessissa. Helpompiakin ihmisiä löytyy ja naisiahan on maailma puolillaan.
Kuulostaa tilassasi ehkä maailman eniten hanurista olevalta lauseelta tuo edellinen (minustakin tuntui siltä että kyseinen nainen on ainoa maailmassa), onneksi sain itseäni niskasta kiinni ja tajusin ettei niin ole. Sain kasattua itseäni sen verran, että yli puoli vuotta sitä pelleilyä kestettyäni löin pöytään vaihtoehdot, miten tilanteesta jatketaan, ja sen jälkeen en ole tähän ihmiseen yhteyttä ottanut, enkä myöskään yhteydenottoihin vastannut. Se on työn takana vieläkin (tapahtuneesta pian pari vuotta aikaa), mutta käy päivä päivältä helpommin. Pois silmistä, pois mielestä...
Joku rajansa se on jahkailullakin, enkä usko että voit tahdonvoimallasi häntä muuttaa, tai hänen päätöstään nopeuttaa (ja onko se sitten oikein jos voitkin). Usko pois, en ole itsekkään niitä joka ei saisi mitä haluaisi, mutta joskus on pakko tajuta mikä on omaksi parhaaksi. Suosittelen sitä sinullekin...:)
Onnea matkaan!
"Kuten jo alkuperäisessä viestissäni sanoin, niin otin kyllä, vuosi sitten. Ei voi olla mahdollista, että hän olisi kuvitellut ettei minua kiinnosta, sillä nyt voin oikeasti sanoa, että teot puhuvat puolestaan. Hän on varmasti samaa mieltä tai sitten hänen vaatimustasonsa on aivan älytön.
Sen sijaan nyt en ole ehdottanut treffejä, miksi olisin? Me ei tunneta toisiamme niin hyvin, että voitais tavata vapaa-ajalla kavereina."
Niin se oli vuosi sitten. Joten miksi et ehdottaisi uudestaan jos tosiaan kiinnostaa? Mitä hävittävää? Kun nyt jo oot aika tappiolla. Ette tunne ja treffit ovat tutustumista varten. Ja edes kaverilinjalla sun on sitä turha pyytää ulos. Eli et voi odottaa siltä että se naps tykkää susta, jos ette sen enempää tiedä toisistanne, eikä sulla ole munaa pyytää sitä uudelleen. Tai, kuten jo itsekin totesit; et ehkä vain yksinkertaisesti ylitä henkilön vaatimustasoja.
"Mutta kun minulla ei ole tapana antaa periksi kovin helposti. Minulla on syyni miksi haluaisin tutustua juuri häneen. Ei mun varmaankaan olisi hirveän vaikeaa saada naista itselleni, vaikkei sellaista (seurustelumielessä) ole vielä koko parikymmenvuotisen elämäni aikana ole ollut. Ei vaan muut ole tuntuneet samalta kuin hän."
Vuosi on jo enemmän, kuin "kovin helposti". Ja ton egoilun voit jättää heti. Tiedä kuinka monta "elämäsi naista" on askeltanut ohitsesi, kun sinä olet rakennellut pilvilinnasuhdetta. Wake up- it`s reality babe!
Jotkut ovat näemmä saaneet käsityksen, että eläisin tällä hetkellä jotenkin syvän epätoivon vallassa. En toki. Mulle on periaatteessa sama, vaikka tästä ei mitään syntyisi. Pilvilinnani hänen suhteen rakensin jo kauan sitten ja se romahdettua en uutta linnaa ihan helpolla aio hänen varaansa rakentaa. :) Eli ällös sinäkään huolehdi, en aio hajottaa itseäni siinä prosessissa.
Asiaa helpottaa melkoisesti se, että mitä ollaan tähän mennessä tutustuttu, niin hän ei välttämättä olekaan ihan "se oikea" minulle. Eli pitää vaan jatkaa metsästystä. ;) Tämän ketjun aloitin etupäässä sen takia, että saisin jotenkin selville mitä hänen päässään mahdollisesti saattaisi liikkua. En suinkaan siis saadakseni epätoivoisesti selville, että mitä minun pitäisi tehdä voittaakseni hänen sydämensä.
No sittenhän sulla menee ihan hyvin.
Olin sit ehkä ite vähän syvemmällä "ahdingossa" aikanaan.
Hyvä kuulla, että on touhussa järki mukana:)
(Mutta et sä silti välttämättä koskaan voi saada selville / ymmärtää mitä sen naisen päässä liikkuu)
Tsemppiä!
Olit tökerö siinä,ettet missään vaiheessa ottanut suoraan puheeksi,kautta rantain aluksi tietenkin,tunteitasi.Itse olisin halunnut jo edetä vastaavanlaisessa tilanteessa.Ehkä hän on yhä varattu ja koetteli kepillä jäätä millainen yhteys olisi sinun kanssasi...Naiset puntaroivat helposti parisuhdettaan-etenkin jos menee vähän huonosti.
Tai
hän oli jossain välissä jo vapaa ja koetti saada yhteyden sinuun romanttisessa mielessä.Kylmeneminen selittyisi sillä,että hän kyllästyi jahkailuusi ja löysi jonkun uuden.
Helpointa olisi ollut,kun olisit tiedustellut siviilisäätyä suoraan!
Pakit tia treffien torjuminen ym. eivät sitten ole asioita,jotka ovat ikuisesti voimassa!!!Nainenhan voi olla jo seuraavana päivänä eri mieltä.
... jotenkin epäselvästi? Saman asian sarppa toisti. Noh ei siinä mitään.
Minä odotan ainakin, että mies kertoo olevansa kiinnostunut. Ja jos ei kerro niin en odota. Kyllä tunteet kannattaa puhua heti. Tietää ainakin "roikkuuko" turhaan toisen perässä!
Niin, entä jos nainen on edelleen varattu ja on päättänyt pysyä suhteessaan. Ehkä hän on huomannu et sun kans synkkaa vähän liiankin hyvin, joten ei sen takia haluu olla tekemisissä ettei tahallaan sekoittais kenenkään tunteita?! Sitäpaitsi, toki se kumppanikin (mies) tulis helposti mustasukkaiseks jos tietäis et nainen pelaa ihmissuhdepelejä hänen selkänsä takana.
Tekisi kovasti mieleni sanoa, että nainen olisi epävarma tai puntaroisi tunteitaan tai sinä jotenkin sekoitat hänen päätään, mutta minusta tuntuu kirjoituksesi perusteella siltä että ihan suotta kidutat sydäntäsi toivomalla turhaan. Tekisin väärin, jos valaisin sinuun rohkeutta. Huolimatta siitä, että ihmettelen miten sinunlaisesi rehellisen oloinen ihminen on yleensä saanut pakit. Nainen ei ymmärrä parastaan!
Olet niin tarkkaan miettinyt ja pohtinut välejänne, toiminut fiksusti jättämällä naisen hänen pyynnöstään rauhaan ja jos todellakin olisi niin, ettei hän osaisi valita sinun tai poikakaverinsa välillä, on hän hyvin hyvin hidastempoinen. Ei niin hidasta päättäjää jaksaisi kukaan, koska ensimmäisestä tapaamisestanne on jo vuosi ja jos hän todella olisi kiinnostunut sinusta, antaisi hän aivan varmasti runsain määrin vihjeitä tunteistaan.
Et voi tehdä enää enempää. Et voita hänen hyväksyntäänsä tai kaveruuttaan muutoin kuin antamalla asian olla. Jos mietit koko ajan kuinka voisit olla parempi, saat miettiä aina. Anna tilanteen asettua ja jos mitenkään voit, ajattele muita naisia ja muita asioita. Älä ala esittämään parempaa kuin oletkaan, äläkä kerjää hänen huomiotaan heittäytymällä surulliseksi koiranpennuksi.Ole se hyvä tyyppi, mikä nytkin olet.
Jos kuitenkin sattuisi, että nainen tosiaankin koettaa torjua sinut pelätessään rakastuvansa sinuun , teet taatusti vaikutuksen olemalla ikään kuin sinua ei vaivaisi hänen suhtautumisensa mitenkään päin.
Koska et ole muutenkaan tehnyt mitään väärin, voit mielestäni jatkaa muina miehinä rupattelua hänen kanssaan edelleenkin. Älä anna toisen oikuttelin latistaa elämääsi.
Pidä pintasi!
Kiitos, vastauksesi oli loistava (muitakaan väheksymättä, hyviä nekin olivat) ja antoi useita uusia näkökulmia tilanteeseeni. Muutamaan seikkaan haluaisin kuitenkin ottaa nyt kantaa.
Sanoit, että jos hän todella olisi kiinnostunut minusta, niin hän antaisi kyllä vinkkejä siitä runsain määrin. Siinähän se onkin, kun minusta nimittäin tuntuu siltä, että hän on jaellut niitä vinkkejä paitsi vuosi sitten, niin melko runsaasti myös nyt. Siinä missä vuosi sitten aloitimme puhtaalta pöydältä ja siksi saatoin ottaa niistä vinkeistä vaarin, niin nyt on tilanne aivan toinen. "M 36":n peräänkuuluttama miehinen ylpeys löytyy myös minulta ja vaikka kuinka olen sisimmässäni halunnut vastata niihin vinkkeihin niinkuin sydän vastaisi, niin ylpeys vie voiton. Itseasiassa ne vinkit ovat lopulta enemmänkin ärsyttäneet minua, minkä takia tunteideni pitäminen kaverillisella tasolla on helpottunut. Olenpa joutunut muutaman kerran miettimään, että haluanko loppujen lopuksi enää enempää. Vastaus onkin tällä hetkellä, että en tiedä! Haluaisin kyllä tutustua häneen huomattavasti paremmin ja mahdollisesti myös seurustella, mutta niin varma tunteistani en enää ole kuin olin viime vuonna. Huomatkaa, että emme vuosi sitten ehtineet tutustua kuin aivan pintapuolisesti.
Joka tapauksessa. Sun perustelut siihen neuvoon, että on paras olla kuin en välittäisi hänen käytöksestään, olivat loistavat. Niin aion tehdä ja se tuntuu itsestäkin parhaalta. Pitää varmaan vaan jutella hänen kanssaan niitä näitä silloin tällöin.
Luulen, että hän halusi olla ja on ystäväsi. Mutta koska oleitte toisillenne läheiset, hän huomasi, että olet häneen rakastunut. Hän ei halunnut loukata sinua uudestaan ja enempää ja siksi haluaa pitää välimatkaa. Jos kysyt omassa mielessäsi itseltäsi, tiedät pitääkö hän sinusta ja kuinka paljon. Mutta älä loukkaa itseäsi enempää, kun ei hänkään halua sinun loukkaantuvan.
Missä on sinun miehinen kunnia? Niiden ensimmäisten pakkien jälkeen olis luullu, että tuollainen narttu olis sulle pelkkää ilmaa!!! Kysyn vielä kerran: missä miehinen kunniasi?
Mikä v*ttu sä luulet olevas!!! Jätkät heitetään seinälle ja naulataan palleista kiinni sinne, jos ne inisee sanankin sitä mitä tytöt ei halua kuulla.
Mun periaatteet:
1. Muija saa lyödä jätkää mut jätkä ei missään tapauksessa muijaa.
2. Jos muijaa ei huvita tavata, niin jätkä saa tyytyä siihen.
3. Ekoilla treffeillä ei anneta pesää. Jätkä ei ees mainitse asiasta, ellei muija puhu siitä ensin. Ja hiplailusta seuraa pal...*sensuroitu* vääntö kasaan.
4. Jätkät on testivälineitä, joista sopivin koulutetaan kunnon perheenisäks ja aviomieheks.
5. Jätkät, joissa ei oo tunteita, on turhaa kamaa.
Siinäpä muutama!!!
((Ja sovinistit ... uskokaa tai älkää... mä seurustelen...)) :D
"Sovinistisika" taisi olla kuitenkin oikeassa tässä tapauksessa. Muija selvästi tykkää pyörittää kahta miestä yhtäaikaa, jolloin minä vastaavassa tilanteessa olisin jo kaukana tuollaisesta "lutkasta". Mutta tapansa kullakin, en lähde kaveria tuomitsemaan.
Jos naisten pelinappulana on mukava olla, eihän sitä kukaan estä!! Hoh hoh hoo :DD
Vaikka olenkin nainen, pakko myöntää että oikeassa olet. Itse en ole pakkeja koskaan saanut, päinvastoin. Todella ärsyttävää kun mies jää "roikkumaan", eikä kerrasta ymmärrä ettei kiinnosta. Hieman itsekunnioitusta miehet!
...kenen kanssa?
Niin tollasia naisia joilla on monta miestä kierroksessa on turha ottaa tosissaan
On itsensä kiduttamista "odottaa vuoroaan"
Ryhdistäydy, yritä unohtaa hänet ja ala etsimään yhden miehen naista.
Tilanteesi on varmaan tuttu aika monelle muullekkin miehelle. Näin niin kun lyhykäisyydessään neuvoisin, että unohda tämä kyseinen nainen kokonaan. Pyyhi hänet mielestäsi ja suuntaa katseesi uusiin ihmisiin(naisiin)..:)
Jos oikeasti välitit tästä naisesta, niin ole onnellinen siitä, että se on onnellinen poikaystävänsä kanssa. Jos se ei ole onnellinen tai enää edes seurustele tai jos sillä jopa olisi jotain tunteita sua kohtaan, niin kyllä se varmasti niistä kertoisi, koska tietää sun tunteet. Jos ei kerro, niin ei se ole sit sen arvoinen. Minä olen sitä mieltä, että rakkaus ei voi muuttua ystävyydeksi/kaveruudeksi, vaikka ystävyys voikin muuttua rakkaudeksi. Mitään kaverisuhdetta sun ei minusta sen kanssa kannata edes yrittää ylläpitää. Tuollasessa tilanteessa aloitteen kaveruuteen on lähdettävä siltä naiselta. Sitä, mitä se nainen nyt sitten susta oikeesti ajattelee tai on ajatellut, on ihan turha edes yrittää miettiä. Naisilla mielialat ja mielipiteet vaihtuu joka toinen tunti. Kai se pitää sua ihan hyvänä tyyppinä kun on halunnut välillä kaveerata, ja kokee ehkä imartelevana sun kiinnostumisen, mutta siinäpä se taitaa olla. Kuluta energiasi johonkin naiseen, joka tykkää susta tarpeeksi!!!:)
Oot ihan oikeessa. Onneks se lopettaa työt ensi viikolla eikä sen jälkeen tarvii enää tavata sitä. Hemmetti, vähän on tunteet palaillu tässä ajan myötä, mutta ensi viikon kun kestäisin... Eiköhän tämä tästä. Ensi viikolla mä sitä paitsi pääsen näkemään mun viimeisintä ihastuksenkohdetta, jonka kanssa juttu jäi kesätöiden alettua hieman auki. Vähän veikkaan ettei hän kylläkään ole kiinnostunut tai sitten ehti kyllästyä muhun, mutta saanpahan edes jotain muuta ajateltavaa.
Mitäköhän mun pitäisi ajatella siitä, kun hän ihan tämän kesän alussa vaati mua käymään hänen kantabaarissaan? Luulenpa että ihan mun on ihan turha käydä siellä.
"Mitäköhän mun pitäisi ajatella siitä, kun hän ihan tämän kesän alussa vaati mua käymään hänen kantabaarissaan? Luulenpa että ihan mun on ihan turha käydä siellä."
Tuo siis liittyy siihen kesätyötyttöön eikä tähän mun viimeisimpään ihastukseen, joka on mun opiskelupaikalta.