Mun pelkotarina hammaslääkäriä kohtaan.

Mun tarina alkoi syksyllä 2007. Viimeisestä hammaslääkärikäynnistä oli yli 10 vuotta! Hampaani olivat siinä kunnossa ettei paljoa hymyilyttänyt. Etuhampaat olivat kaikki ajan saatossa murtuneet, katkeilleet tai muuten vaan poistuneet lupaa kysymättä. Takahampaiden tilassa ei ollut sen enempää kehumista. Päätin että nyt se loppuu, haluan taas hymyillä kuten normaalit ihmiset. Pelko hammaslääkäriä kohtaan oli melkoinen. Lapsena on joskus porattu hermoon yms. mukavaa ja sen enempää ei pelkotilan saavuttamiseksi edes tarvittu. Juurihoito on tehty joskus niin että lääkäri on pitänyt mua tuolissa kiinni kun oon huutanut suoraa huutoa, joten voinette kuvitella miltä tuntui mennä hammaslääkäriin. Olen jo vuosia kadehtinut muiden ihmisten hymyjä ja ajatellut että mulle kelpaisi vaikka vähän keltaisemmatkin hampaat, kuhan olisivat ehjät.

Tilasin ajan hammaslääkärille, tai itseasiassa avovaimoni tilasi, musta ei siihen ollut. Kerroin jo heti ekalla kerralla (sitten kun sain sinne mentyä), että pelottaa vitusti ja inhoan hammaslääkäriä. Ekalla kerralla vaan katsottiin, ei koskettu muuten kuin peilillä ja samalla tehtiin kuntoarvio. Pelkkä kuntoarvio maksaa max. 50€ riippuen tietysti paikasta. Itse olen käynyt yksityisellä. Aika paljon hammaslääkärit kalastelevat ihmisiä hoitamaan hampaitaan maksujärjestelyn avulla, yleensä kaverina on Nordea tai muu vastaava rahalaitos. Joku maksaa autosta 150-300e/kk joku muu lyhentää hammaslainaansa saman verran.
Se hinta kyllä kannattaa maksaa loppuelämästään hymyssä suin..:)

Tänään mulla on suussa ylähampaat peittävä suojus, koska viimekerralla porattiin hampaat tasaisiksi, porattiin nastoille tulevat reiät yläleukaan ja otettiin muotit tulevaa proteesia varten. Sopparuualla mennään vajaa pari viikkoa, ja proteesi on valmis sovitettavaksi ens viikon perjantaina.

Tähän väliin on mahtunut kyllä neljä juurihoitoa, 8 poistettua hammasta niiden juurien poistaminen, paikkausta, hiontaa, suuhygienistiä, röntgeniä, lisää paikkausta yms. Kaikki on mennyt kivutta puudutuksilla, joita mukava hammaslääkärini laittaa ihan niin paljon kuin pyydän. Joku täällä foorumilla itki, ettei pysty huutamaan lisää puudutusta kun on suu auki ja täynnä laitteita. No joo, ei paljoa tee mieli huutaa, mutta esim käsimerkeistä voi sopia lääkärin kanssa jos äänihuulet on jumissa. Kyllä ammattitaitoinen lääkäri osaa ottaa potilaan toiveet huomioon. Sellaiselle lääkärille ei tarvitse maksaa euroakaan joka väkisin ja hirveällä kivulla hampaita hoitaa.

Joten nyt kaikille niille joilla on tulossa juurihoito, viisurin tms. poisto niin tiedoksi: Se maksaa jonkun euron rahaa, kustannusarvion voi pyytää etukäteen, ja kipu poiston jälkeen on niin henkilökohtaista, että sitä on täällä turha kysellä. Joku tarvii buranaa, joku ei. Jonkun verenvuoto kestää tunnin, jonkun kaksi päivää. Hintojakaan täällä on turha kysellä, mun hoito maksaa noin 15 000e joillain muilla selvitään parilla hampaalla joidenka hinta riippuu siitä, tehdäänkö ne pelkillä kuorilla, vai laitetaanko nastoilla keraaminen hammas. Kaikki selviää paljon paremmin kun menette haluamallenne lääkärille ja pyydätte asiasta hinta-arvion. Mulla pelkät pohjatyöt proteesia varten on maksaneet vajaa 2000e.

Ei hampaiden takia kannata kärsiä, omakin olo on paljon helpompi kun asia on hoidossa. Ennen en kestänyt kuunnella kun joku puhui hampaista yleisellä tasolla, koska pelkäsin että joku kysyy jotain mun hampaista. Lähdin mielummin pois, koska pelko/häpeä oli niin hirveä. Enää ei todellakaan hävetä, kohta saan olla ylpeä "omista" hampaistani..:)

Nyt kaikki huonohampaiset ihmiset, tsempatkaa itsenne lääkärille, niin ammattilainen kertoo mitä asialle voi tehdä ja paljonko se maksaa. Hyvää loppukevättä kaikille, hymyillään kun tavataan! :)
4443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...tekohampaita tarvitsee.

Äänestä
  • Hammas-Pulssi, löytyy varmaan suurimmista kaupungeista..:)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Hammas-Pulssi, löytyy varmaan suurimmista kaupungeista..:)

    itseasiassa ei löydy kun Turusta, mutta vastaavia löytyy kyllä varmasti.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    itseasiassa ei löydy kun Turusta, mutta vastaavia löytyy kyllä varmasti.

    ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs kohta hymyilevä. kirjoitti:

Mun tarina alkoi syksyllä 2007. Viimeisestä hammaslääkärikäynnistä oli yli 10 vuotta! Hampaani olivat siinä kunnossa ettei paljoa hymyilyttänyt. Etuhampaat olivat kaikki ajan saatossa murtuneet, katkeilleet tai muuten vaan poistuneet lupaa kysymättä. Takahampaiden tilassa ei ollut sen enempää kehumista. Päätin että nyt se loppuu, haluan taas hymyillä kuten normaalit ihmiset. Pelko hammaslääkäriä kohtaan oli melkoinen. Lapsena on joskus porattu hermoon yms. mukavaa ja sen enempää ei pelkotilan saavuttamiseksi edes tarvittu. Juurihoito on tehty joskus niin että lääkäri on pitänyt mua tuolissa kiinni kun oon huutanut suoraa huutoa, joten voinette kuvitella miltä tuntui mennä hammaslääkäriin. Olen jo vuosia kadehtinut muiden ihmisten hymyjä ja ajatellut että mulle kelpaisi vaikka vähän keltaisemmatkin hampaat, kuhan olisivat ehjät.

Tilasin ajan hammaslääkärille, tai itseasiassa avovaimoni tilasi, musta ei siihen ollut. Kerroin jo heti ekalla kerralla (sitten kun sain sinne mentyä), että pelottaa vitusti ja inhoan hammaslääkäriä. Ekalla kerralla vaan katsottiin, ei koskettu muuten kuin peilillä ja samalla tehtiin kuntoarvio. Pelkkä kuntoarvio maksaa max. 50€ riippuen tietysti paikasta. Itse olen käynyt yksityisellä. Aika paljon hammaslääkärit kalastelevat ihmisiä hoitamaan hampaitaan maksujärjestelyn avulla, yleensä kaverina on Nordea tai muu vastaava rahalaitos. Joku maksaa autosta 150-300e/kk joku muu lyhentää hammaslainaansa saman verran.
Se hinta kyllä kannattaa maksaa loppuelämästään hymyssä suin..:)

Tänään mulla on suussa ylähampaat peittävä suojus, koska viimekerralla porattiin hampaat tasaisiksi, porattiin nastoille tulevat reiät yläleukaan ja otettiin muotit tulevaa proteesia varten. Sopparuualla mennään vajaa pari viikkoa, ja proteesi on valmis sovitettavaksi ens viikon perjantaina.

Tähän väliin on mahtunut kyllä neljä juurihoitoa, 8 poistettua hammasta niiden juurien poistaminen, paikkausta, hiontaa, suuhygienistiä, röntgeniä, lisää paikkausta yms. Kaikki on mennyt kivutta puudutuksilla, joita mukava hammaslääkärini laittaa ihan niin paljon kuin pyydän. Joku täällä foorumilla itki, ettei pysty huutamaan lisää puudutusta kun on suu auki ja täynnä laitteita. No joo, ei paljoa tee mieli huutaa, mutta esim käsimerkeistä voi sopia lääkärin kanssa jos äänihuulet on jumissa. Kyllä ammattitaitoinen lääkäri osaa ottaa potilaan toiveet huomioon. Sellaiselle lääkärille ei tarvitse maksaa euroakaan joka väkisin ja hirveällä kivulla hampaita hoitaa.

Joten nyt kaikille niille joilla on tulossa juurihoito, viisurin tms. poisto niin tiedoksi: Se maksaa jonkun euron rahaa, kustannusarvion voi pyytää etukäteen, ja kipu poiston jälkeen on niin henkilökohtaista, että sitä on täällä turha kysellä. Joku tarvii buranaa, joku ei. Jonkun verenvuoto kestää tunnin, jonkun kaksi päivää. Hintojakaan täällä on turha kysellä, mun hoito maksaa noin 15 000e joillain muilla selvitään parilla hampaalla joidenka hinta riippuu siitä, tehdäänkö ne pelkillä kuorilla, vai laitetaanko nastoilla keraaminen hammas. Kaikki selviää paljon paremmin kun menette haluamallenne lääkärille ja pyydätte asiasta hinta-arvion. Mulla pelkät pohjatyöt proteesia varten on maksaneet vajaa 2000e.

Ei hampaiden takia kannata kärsiä, omakin olo on paljon helpompi kun asia on hoidossa. Ennen en kestänyt kuunnella kun joku puhui hampaista yleisellä tasolla, koska pelkäsin että joku kysyy jotain mun hampaista. Lähdin mielummin pois, koska pelko/häpeä oli niin hirveä. Enää ei todellakaan hävetä, kohta saan olla ylpeä "omista" hampaistani..:)

Nyt kaikki huonohampaiset ihmiset, tsempatkaa itsenne lääkärille, niin ammattilainen kertoo mitä asialle voi tehdä ja paljonko se maksaa. Hyvää loppukevättä kaikille, hymyillään kun tavataan! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu