Kävi jotain mieletöntä

noin hyvin

ja perheenperustamisellehan on vielä runsaasti aikaa

hyvät asemathan sinulla on, et olisi tässä maailmassa, ellei vanhempasikin olisi halunnu toisiaan

olin monta vuotta sinkkuna ja jossain vaiheessa kun alkoi vähän liikaa vatuttamaan sinkkuus, tuntui juuri siltä kuin kuvailit tekstissäsi ja ikinä ei kukaan edes yrittänyt iskeä, lakkasin ajattelemasta, että pitäis mies löytyä ja että pitäis perhe perustaa, ja keskityin muihin juttuihin. Sitten se mies löytyikin ihan odottamattomasta paikasta. Vielä ei ole puoli vuottakaan täynnä mutta hyvältä näyttää ja nyt ei harmita yhtään :) tsemppiä sulle, kaikilla on toivoa! Ja tähän loppuun vielä kulunut klisee että olet vielä kovin nuori heittämään pyyhkeen lopullisesti kehään ihmissuhteiden osalta.

Olen parikymppinen nainen. Teinivuodet tuli lähinnä oltua sinkkuna ja katseltua kun kavereilla vaihtui poikaystävät ja kokemukset kertyivät. Jos johonkuhun välillä ihastui, se oli kuitenkin yksipuolista. Alkoi mennä toivo ja itsetunto. En osannut tutustua uusiin ihmisiin(poikiin) niin kuin kaverini, peiliin katsoessa oma kuva ei näyttänyt hyvältä. Aloin jotenkin tottua olemaan yksin. Muistan miten baarissa käynnin alkuaikoina se tuntui kuin olisi vain saanut ilta toisensa jälkeen turpaan, kun miehet tulivat iskemään kavereita. Saatoin katsella jotain miestä, se kävelikin kohti, pidätin henkeä, ja näääääinhän se kääntyi kauniin kaverini puoleen. Sitä tuntui kestävän liian kauan. Mutta sitten. Yksi mies "kiinnostui". Eihän siitä seurannut kuin muutaman illan suukottelu jossain pimeässä nurkassa(minkä ois oikeestaan myöhempien tapahtumien valossa voinu jättää väliin...) mutta jotenkin se taas nostatti itsetuntoa, että hei, mähän kelpaan. Jotenkin sitä avasi silmänsä kaikille mahdollisuuksille. Ja niitä alkoi tulla vaan lisää. Ja näin yksinäisyys-vaihetta seurasi miksi-törmään-vain-paskiaisiin/ miehiin-joita-en-voi-saada-vaihe. Mutta mun olo muuttui. Toki olin välillä alamaissa jonkun miehen takia, mutta ainakin mulla oli jonkinlaista sosiaalista elämää, vaikkei koskaan oikein mitään vakavaa.

Ja eräänä päivänä tapasin miehen, jonka ajattelin olevan vain yksi mies lisää joka ei olisi kiinnostunut minusta. Mutta hän olikin ujo. Hän katseli minua pitkään ja etäältä kunnes uskalsi viimein ottaa yhteyttä. Hän oli epävarma, huonoja kokemuksia ja yksinäisyyttä takana niinkuin minullakin, eikä hän olisi uskonut minun olevan kiinnostunut hänestä. Kaikki tuntui yhtäkkiä sujuvan kuin itsestään. Ensimmäisistä treffeistä alkaen oli hyvä olla toisen kanssa. Alettiin hiljalleen rakentamaan suhdetta kädestä pitelystä, suudelmaan, yhdessä nukkumiseen ja niin edelleen. Pian oltiinkin sitten jo täysin rakastuneita toisiimme. Mikään ei nykyään tunnu niin hyvältä kuin toisen sylissä köllöttely. Olo on jotenkin paljon täydempi. En olisi voinut uskoa, että löytyy ihminen jolle pystyn puhumaan kaikesta ja jonka läheisyydestä nauttisin näin paljon. Enää en osaa kuvitellakaan elämää ilman tätä miestä. Ja onneksi hän kuiskuttelee saman suuntaisia asioita korvaani iltaisin kun käperryn hänen viereensä :)

>> Mikäli joskus sinusta tuntui, ettei kukaan voisi sinua ikinä rakastaa, että ihmissuhteen solmiminen
>> tuntuu äärettömän kaukaiselta haaveelta, mutta löysit sittenkin jonkun, kirjoitahan siitä tänne.

No jaa. Monen kanssa olen käynyt ulkona viimeisen parin vuoden aikana, mutta ei oikein kukaan kiinnostanut sitten ekojen/tokien treffien jälkeen. Kaikkia näitä olen itse omasta aloitteestani lähestynyt, tietysti. Olin kyllä luottavainen, että tapaan kyllä vielä joskus jonkun. Päätin kuitenkin juuri pitää pientä aikalisää deittiradalta, kun..

...tapahtui jotain aika uskomatonta, vuosi sitten eräs hellyyttävä nainen tuli iskee mua, ja olin myyty.. ja olen myyty.

Hei,

Aivan varmasti löydät jonkun tuolla hymiöllä :D

Sulla vielä hyvä tilanne. Itse etsin pitkään, liian pitkään... luovutin. Sitten vain pidin tylsää täällä netissä ja kas kummaa. Se oikea tupsahti kohdalleen suurin piirtein juuri silloin kun viestieni perässä oli omaa hymiötäsi muistuttava hymiö, jonka tietenkin olin piilottanut hyvin ;)

Ihmeitä tosiaan tapahtuu.

Jos kaipaat tarkempia neuvoja ja ideoita, niin laita meiliä.
En taatusti tässä vaiheessa kehottaisi sinua luovuttamaan :)
tpla333 (a) hotmail.com

Sulla on sentään oikea ongelma, muut valittaa puolisoidensa huonoudesta.

Mutta nuori olet, huomaat, että asiat vielä järjestyvät!

kun lakkaa etsimästä niin löytää. Monet naiset haistaa epätoivon kauas. Pidä pilke silmäkulmassa ja anna asioiden mennä omalla painollaan, tutustu uusiin ihmisiin niin saat enemmän kontakteja. Olin pitkään yksinäinen ja mietin mikä on vialla. Nyt 10 vuotta parisuhdetta takana ja voi jo analysoida virheitään.

Tällainen tarina:

Olin 21-vuotias ja tullut siihen tulokseen, ettei minulle sopivaa ihmistä ole olemassakaan. Siinä vaiheessa olin tottunut olemaan yksin (en ollut koskaan varsinaisesti seurustellut) ja nauttimaan omasta seurastani. Saatoin tehdä hyvillä mielin yksinkin asioita, joihin monet muut näyttivät tarvitsevan seuraa - lähteä vaikka rannalle ja uimaan niiden pariskuntien keskelle tms.

Yksin oli aikaa ja kiinnostuin monista asioista. Se kai sitten teki itsestänikin kiinnostavan. Yhtäkkiä ystäväni huomasi, että olen tosi samankaltainen kuin hänen opiskelukaverinsa ja tutustutti meidät toisiimme. Nyt olemme olleet yhdessä 8 vuotta.

[tähän itsesääliä hylkivä ja kannustavasti vilkuttava hymiö]