Rakastan poikaystävääni ja uskon, että hän on se oikea. Olemme kaikin puolin täydellinen pari.
Toisinaan kuitenkin mietin: Oon näin nuori, 19-vuotias. Rakastan, enkä petä, mut pelkään ettei suhde sovi tähän ikään, paljon voi jäädä kokematta. Oon luonteeltani pelinainen, ja se vetää mua takas sinkuks.
Äitini harmittelee, että alkoi seurustelemaan jo 15-vuotiaana isäni kanssa. Pelkään samaa. Pelkään, että osa "villistä nuoruudestani" jää näkemättä, vaikka sitä oon tähän asti elänykki.
Erossa luultavasti menetän sen oikean, mutta onhan minulla aikaa etsiä uusi myöhemmin, kun oon valmis asettuun.
Kommentteja saa laittaa ja ois kiva saada teidän kokemuksia aiheista..
Mielipiteitä nuorena seurustelemisesta? Kaduttaako pitkä suhde?
Suhde katkolle?
Toisinaan kuitenkin mietin: Oon näin nuori, 19-vuotias. Rakastan, enkä petä, mut pelkään ettei suhde sovi tähän ikään, paljon voi jäädä kokematta. Oon luonteeltani pelinainen, ja se vetää mua takas sinkuks.
Äitini harmittelee, että alkoi seurustelemaan jo 15-vuotiaana isäni kanssa. Pelkään samaa. Pelkään, että osa "villistä nuoruudestani" jää näkemättä, vaikka sitä oon tähän asti elänykki.
Erossa luultavasti menetän sen oikean, mutta onhan minulla aikaa etsiä uusi myöhemmin, kun oon valmis asettuun.
Kommentteja saa laittaa ja ois kiva saada teidän kokemuksia aiheista..
Mielipiteitä nuorena seurustelemisesta? Kaduttaako pitkä suhde?
Suhde katkolle?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sen Oikean jättäminen
Kirjoittanut: pelinainen 23.1.2008 klo 00.08
Rakastan poikaystävääni ja uskon, että hän on se oikea. Olemme kaikin puolin täydellinen pari.
Toisinaan kuitenkin mietin: Oon näin nuori, 19-vuotias. Rakastan, enkä petä, mut pelkään ettei suhde sovi tähän ikään, paljon voi jäädä kokematta. Oon luonteeltani pelinainen, ja se vetää mua takas sinkuks.
Äitini harmittelee, että alkoi seurustelemaan jo 15-vuotiaana isäni kanssa. Pelkään samaa. Pelkään, että osa "villistä nuoruudestani" jää näkemättä, vaikka sitä oon tähän asti elänykki.
Erossa luultavasti menetän sen oikean, mutta onhan minulla aikaa etsiä uusi myöhemmin, kun oon valmis asettuun.
Kommentteja saa laittaa ja ois kiva saada teidän kokemuksia aiheista..
Mielipiteitä nuorena seurustelemisesta? Kaduttaako pitkä suhde?
Suhde katkolle?
Olin 19v kun aloin seurustelemaan. Nyt olen 28-vuotta ja yhä saman miehen kanssa. Kieltämättä on vähän jäänyt kaivelemaan kaikki se, mitä ehkä on jäänyt kokematta. Jos nyt saisin tehdä toisin, niin en siltikään tiedä jättäisinkö miestäni, kun kerran niin hyvän silloin joskus löysi. Ihanteellista olisi löytää se oikea vasta joskus 25-vuotiaana, mutta eihän asiat aina mene niin kuin haluaisi.
Sen voin kertoa, että varmasti tulette ihmisinä kasvamaan ja muuttumaan vielä moneen kertaan. Jotkut kasvaa erilleen ja jotkut pysyy yhdessä. Mutta melkein sanoisin, että jos tänne kirjoitat ja mietit nyt tuon ikäisenä jo tuollaista, niin varmasti sua tulee menetetyt vuodet harmittamaan. Itse en tuon ikäisenä edes ajatellut asiaa. Ehkä olisi pitänyt...
Mitä se on mitä te kaipaatte? Onko se vain pelkoa siitä, että jotain jää kokematta?
Totuus on se, että eli sitten miten tahansa niin aina jää jotain kokematta.
Tiedän sellaisia 25v. sinkkuja jotka ovat eläneet sitä villiä nuoruutta ja he tuntevat jäävänsä paitsi aidosta parisuhteesta koko ajan. Panoja kyllä löytyy, mutta mitä villin hienoa niissä lopulta on? Toinen lähtee aamulla, eikä ole ketään, joka oikeasti välittäisi. Eikä kukaan oikein kolahda.
Ei se eri miesten kokeilu ole niin hienoa kuulemma, kuin voisi olettaa. Eiköhän teilläkin ole kyseessä vain pelko että jää jostain paitsi.
p.s seurustelleessaankin voi matkustella ja viettää "villiä elämää", mutta uskollisesti. Tietenkin jos villillä tarkoitatte sitä, että voi vapaasti nauttia isketyksi tulemisesta vieraiden miesten taholta ja käydä miehiä läpi, niin suosittelisin eroa. Huomaatte sitten aikanaan itse, oliko sen arvoista vai ei. Sitä ei voi kukaan kohdallanne tietää.
Juuri kuule pelkoa siitä, että jää jotain kokematta.. Tiedän myös sinkkuja, jotka tuntevat jäävänsä paitsi aidosta parisuhteesta ja haluaisivat kaikkea muuta kuin yhden illan juttuja. Mutta ehkä ihminen on niin tyhmä (tai siis itse olen), että pitäisi itse tehdä ne virheet ja kokeilla ja pettyä ym. jotta osaisi arvostaa kunnon parisuhdetta.
Jotenkin ahdistaa se, että 19-v asti ollut sama yksi mies. Seksiäkin tullut harrastettua vain sen kanssa!
Kaksi faktaa:
1. Sitä yhtä oikeaa ei ole olemassakaan
2. Jos et ole kypsä seurustelemaan, teet vaan hallaa itsellesi roikkumalla suhteessa
19-vuotias on vielä lapsi, aivan liian nuori tekemään loppuelämän ratkaisuja. Elämänkokemusta ei ole tarpeeksi, jotta tuntisi itsensä saatika sitä toista osapuolta. Elämästä ja itsestään oppii vain elämällä, joten ei kannata liian nuorena sitoutua siihen "oikeaan". Se, mikä nuorena tuntuu oikealta, on esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, kypsempänä ja kokeenempana, ihan väärä. Jos ajan saatossa ei jossain vaiheessa mieli muutu asioiden suhteen, ei ole oppinut elämästä mitään.
Kukas sen päätöksen sitten tekee? Päätöksiä ne on molemmat, sekä suhteeseen jääminen että sen päättäminen. Ja molemmat luonnollisestikin vaikuttavat elämänkulkuun, mahdollisesti eläkeikään asti.
Voin omasta kokemuksesta sanoa, että nuorena aloitettu seurustelu kaduttaa. Aloimme seurustella 16-vuotiaina ja nyt kun ikää alkaa olla pitkälti päälle parikymmentä, olemme eroamassa. Tässä vaiheessa kaduttaa lähinnä se, että olen tuhlannut niin monta vuotta täysin turhanpäiväiseen suhteeseen.
Teinisuhteet kestävät hyvin harvoin, sillä yleensä jossain vaiheessa tulee jonkinlainen kaipuu elää ja olla yksin. Ihminen myös kasvaa ja muuttuu henkisesti vuosien varrella. En myöskään usko että on olemassa mitään yhtä ainutta "sitä oikeaa". Maailma on miehiä täynnä, joista kuka vaan voi olla se oikea.
Sinun täytyy nyt vakavasti miettiä, mitä elämältäsi tahdot. Jos tässä vaiheessa jo tuntuu, että nuorena aloitettu seurustelu ei ehkä olekaan hyvä juttu, voit vetää siitä omat johtopäätöksesi.
Hei rakas lapsi! Pakko oli tähän vilpittömään vuodatukseesi vastata aikuisena 39 v, elämää nähneenä ja kokeneena. Tänäpäivänä lapset aikuistuu aikaisemmin, tulee sukukypsäksi jostain ihmeen syystä paljon aikaisemmin kun ennen vanhaan. seurusteluunkin kuuluu intiimisuhde luontaisesti ja aikuistenkin taholta hyväksyttävästi johtuen aikuisten välinpitämättömyydestämme ja väsyneisyydestämme, syitä tuhansia miksi emme jaksaa jarruttaa lapsiamme säästäen heitä.
Kerron yhden mielenkiintoisen tarinan: 20 v jälkeisellä koulun luokankokoontumisella oli yksi ainoa pari, joka oli pysynyt yhdessä, ne olivat he kaksi jotka aloittivat jo koulussa seurustelun 14 vuotiaana. Kas kumma kaikki muut olivat kaksi ja kolmekin kertaa jo eronneet , saaneet lapsia eri puolisoiden kanssa yms. Pisti miettimään pakko sanoa! Ne perusteet mitkä ihmisiä yhteen vie. Puhtaus? Nuoruuden puhtaus. olisko? kaikki muut suhteet ovat jo kieroutuneita, seksin sekoittamia, pettyneitä, katkeroituneita, kalkistuneita, ja lopuksi paatuneita. Sitäkö olet vailla? Sitä meissä aikuiseissa on pilvin pimein, kaikki ne johtaa ihmisen yksinäisyyteen , miksikö on niin paljon yksinäisiä ihmisiä?! Kuka on sanonut että pitää kokea paljon, haluatko kokea tämän kaiken edellämainitun jotta toteaisit että tämä ihanaa kouluihastus oli se oikea, miksi minun piti kokea kaikki tämä paska ja olla lopultakin yksin kahdesta epäonnistuneesta liitosta olevien yksinäisten , isättömien lasteni kanssa. Näin kävi minulle, tapasin luokkakokouksessa 20 v myöhemmin lukioihastukseni jonka kanssa en ikinä kerennyt saada intiimiyhteyttä, ja onneksi näin! Kysyin vain miksi et kosinut minua ajoissa. Nyt olen kolmen tyttölapsen käytännössä yksinhuoltaja äiti jolla oman isättömyyden kivun lisäksi kasvamassa kolme uutta isättömyyden kipua kokevaa naista. Hän oli ollut naimisissa jo lähes 20 vuotta armeijan jälkeen löytäneen rakkauden kanssa.
Älä kuuntele näitä pelinaisten ja muiden yksinäisyyteen ja rikkinäisyyteen johtavien puheita, ne on kaikki pull shettiä.
Hei vaan, ihan samanlaisessa tilanteessa olen kuin sinäkin. Seurustelen ihanan 19-vuotiaan miehen kanssa, joka olisi jo nyt valmis alttarille ja lapsien tekoon, eikä oikein tunnu ymmärtävän miksi jarruttelen...
Elän nyt nuoruuttani, lähden ensi kuussa kolmeksi kuukaudeksi maailmalle, tosin lähtee tuo kolmijalkainen mukaan. Pari viikkoa sitten tulin takaisin saksanmaalta, olin siellä töissä kaksi kuukautta. Ilman poikaystävääni.
Miksi et voisi elää elämääsi, nuoruuttasi, poikaystäväsi kanssa?
Vai haluatko kokea enemmän muita suhteita?
Oma pikkuveljeni on jo kaksi vuotta seurustellut saman tytön kanssa (aloittivat 14-vuotiaina, herranjumala)... Sitä jaksan aina ääneen ihmetellä, mutta ainakin tällä hetkellä he ovat onnellisia. Kuka kuitenkaan tietää että mitä tapahtuu sitten vuoden kuluttua?
Voin kuitenkin hyvin kuvitella, että jos tämä minun suhteeni päättyisi viiden vuoden kuluttua, kyllä kirpaisisi kun niin monta vuotta meni "hukkaan".
mitä ne sanovat? Onko sinun hyvä olla poikaystäväsi kanssa? Voisitko kuvitella jonain päivänä saavasi perheen hänen kanssaan? Olette niin nuoria, että tulette moneen kertaan käymään läpi muutoskriisejä elämässänne. Usein tärkeintä on, että ne eivät osu teille samaan aikaan. Että aina jompi kumpi haluaa jatkaa ja puhaltaa siihen hiileen silloin kuin toinen väsyy. Sisua tarvitaan parisuhteessa, ja päätöstä rakastaa, päätöstä sitoutua. Siitä ei tule mitään, että pidät takaovea raolla ja samalla pähkäilet, mitä tekisit. Tiedän sen kokemuksesta. Kuitenkin tuo kokemus on paljon myöhemmältä iältä. Nuorena vielä oli helppoa olla parisuhteessa, sitä katsoo läpi sormien niin monia piirteitä toisessa ihmisessä, mitä vanhemmiten ei enää siedä. Sietokynnys alenee joka kerta, kun eroat ja aloitat uuden suhteen, näin yleistäen. Joka kerta on ainakin minulle ollut vaikeampaa kerätä luut ja yrittää jälleen uskoa elämään, että hyviäkin miehiä on olemassa. Eikä vain niitä elämälle katkeria hyväksikäyttäjiä, pettäjiä, alkoholisteja, työnarkomaaneja jne. Itse jätin kihlattuni ja ensimmäisen poikaystäväni alkoholismin takia. Muuten hän oli hyvä ja hellä mies, mutta sellaiset asiat kuin alkoholismi, väkivalta, kyvyttömyys kantaa vastuuta, ne ovat erittäin päteviä syitä eroon. Kyllästyminen ja vaihtelunhalu eivät.
Voin nyt tässä sanoa, että en ole kuunaan rakastanut ketään kuten ensimmäistä miestäni. Sitä yhteistä historiaa, joka alkaa jo teinivuosilta, ei voi saada kenenkään muun kanssa. Sellaista yhteen hioutumista ei voi saavuttaa kenenkään mun kanssa. Siinä suhteessa ei ollut kummallakaan osapuolella menneisyyden painolastia kannettavanaan. Näin jälkikäteen kun mietin niitä päiviä, jolloin kyseenalaistin elämäni, että tätäkö tämä sitten on, saman miehen kanssa aina...niin kuule, ottaisin koska vaan takaisin sen tunteen, sen tavallisen arjen huoh-tunteen. Kuitenkin tietää että rakastaa toista enemmän kuin mitään. Sitä ei vaan usein osaa arvostaa tarpeeksi ennen kun menettää. Tiedän, että ero oli meillä ainoa vaihtoehto, mutta jollei teillä ole isoja ongelmia, mieti tarkkaan haluatko maistaa ruohoa aidan toispuolella. Varmaan 90% nuorista sitä käy lopulta maistamassa, ja luulen että puolet heistä oppivat siinä samalla kantapään kautta elämän lainalaisuuksia. Kukin oppii omalla tavallaan, nykyään minä pyrin kohtaamaan vaikeudet, voittamaan pelkoni, enkä luovuta vain siksi, että tänään nyt en oikein jaksaisi. Toivon hartaasti, että löydän vielä kumppanin, joka todella arvostaa minua ja jota minä arvostan, jonka kanssa on aidosti hyvä olla. Ei ole kivaa enää tässä vaiheessa, kun kello tikittää ja ystävillä jo liuta lapsia. Oma unelmani tulla äidiksi nuorena valui hukkaan, mutta uskon että kaikella on tarkoitus. Tämä oli minun tieni, millainen on sinun? Onnea vaikeisiin valintoihin! Niitä tulee elämän varrella aina lisää :)
...palleja ja terskoja pitäisi paljon kerätä? Monenko miehen kanssa pitäisi nusaista, ettei mummona tarvitse katua?
mä olin 21 kun aloin seurustella mun silloisen miehen kanssa. oltiin yhdessä hieman yli viisi vuotta ja kaikki päättyi oikeastaan koska olin pettänyt häntä jo 4-5 kertaa mutten ekan petokseni jälkeen tajunnut lähteä. luulin kauan että hän on mulle se oikea ja siksi kai roikuin täysin mahdottomassa suhteessa. meidän piti kihlautua, ostaa asunto, mennä kai naimisiinki, hankkia lapsia jne. exä joskus totesi mulle, kun manguin sormusta, että olen vielä niin lapsellinen, ettei vielä ole sen aika. lapsellinen mä olin koko sen suhteen ajan ja sit lopulta päädyin vaan loukkaamaan häntä.
mä sanoisin siis sulle, että älä tee mun virhettä, älä jämähdä/asetu aloillesi liian nuorena, mitä sä mun mielestä kyllä oot. mä olen nyt 28v, ja jokseenkin kadun suhdettani exään, koska mun nuoruus/nuoriaikuisuus meni siinä kun halusin vielä mennä, nähdä ja kokea ja bilettää. mun ikäiset ketkä meni nuorina suhteisiin ovat jo saaneet lapsia, mä olen edelleen lapseton. löysin kyllä uuden miehen 27 vuotiaana ja olen nyt onnellinen nykyisessä suhteessani. mä uskon, että oikeita ihmisiä varmasti on, vaikket sä nyt nykyisen kanssa yhteen jäisikään, en usko että jäät yksin (jos olet yhtään sosiaalinen jne. :)). tuo varmaan tuo yksinjäämisen pelko on se, mikä estää ihmisiä elämästä, niin minä olen asian ajatellut.
Minä en keksi mitään, mitä hyvä parisuhde estäisi, paitsi parisuhteen ulkopuoliset seksisuhteet.
Olen ollut suhteessani 14-vuotiaasta lähtien, reilun vuosikymmenen nyt. Olen opiskellut, matkustellut, tutustunut uusiin ihmisiin, aloittanut ja lopettanut harrastuksia, käynyt naku-uinneilla kaverieden kanssa aamuyöllä, asunut yksin ja yhdessä, muuttanut ulkomuotoni lähes täysin... mitä minun olisi pitänyt tehdä, ettei se "nuoruus" olisi jäänyt elämättä?
Myös mummoni on ollut ukkini kanssa yhdessä 14-vuotiaasta alkaen, 50-vuotishääpäivä meni. Eikä mummo todellakaan kadu, olisit nähnyt sen hymyn hääpäiväjuhlilla :) Äitinikin tapasi isäni 16-vuotiaana, eikä esillä ole ainakaan mitään merkkejä katumuksesta.
Näkemykseni siis on, ettei nuorena seurustelulle sellaisenaan ole mitään estettä, ei myöskään sen onnistumiselle. Mutta vaikka poikaystäväsi tuntuu olevan sinulle se oikea, sinä et taida olla hänelle? Jos olet valmis vaihtamaan suhteen vapauteen, se kertoo siitä ettet rakasta.
neiti 19 v, ihana et kirjotit mulle. Mukava tietää, ettei oo yksin samassa tilanteessa. Ois mukava kuulla susta viel, ja mihin päätökseen päädyt.
Kiitos kaikille muillekki. Oon saanu teiän vastauksista paljon ajateltavaa..
Mukava saada kommenttia eri näkökulmista. Kauemmin seurustelleilta ja sinkuilta.
Jokaisessa suhteessa on ongelmansa. Aattelin ratkaista omani keskustelemalla lisää kultani kanssa. Roikkua suhteessa vielä muutaman kuukauden ja ehdottaa sitten taukoa. Todennäköisemmin en pysty edes elämään ilman kultaani 3 päivää pidempää, mutta eiköhän sitten mietitä lisää.
Riskinä on rakkaani menettäminen, mutta houkuttimena Vapaus ja Sinkkuus.
En nyt tarkota sinkkuudella yhdenillanjuttuja ja ryyppäämistä, vaan tunnetta: mennä, tanssia, tapailla ja pitää hauskaa kavereideni (kaikki miehiä) kanssa ilman syyllisyyden tunnetta. Vapaus muuttaa kaupungista, jatkaa harrastustani yhtä aktiivisena, kuin se ennen oli..
Ruusuja teille kaikille, ja onnea ihmissuhteisiin. Mielipiteet edelleen tervetulleita, ja etenkin omat kokemuksenne.