Näyttää olevan, että huushollissa kuin huushollissa pitää olla nykyään koira. Aivan sama onko sille koiralle aikaa tai halujakaan elää ympäristö huomioiden sen eläimen kanssa. Ja villitys kun vie, yksi koira ei riitä vaan pitää olla kaksi tai jopa kolmekin. Mikäs siinä jos kerää ne jätökset pihalla ja yleisillä paikoilla ja elää niin, että eläimistä ei ole kovin suurta haittaa muille.
Mutta jos koirat haukkuu tuntitolkulla äänekkäästi seinän takana, jo päivän kun niitä kuuntelee, alkaa olla mitta täysi. Ja kun lähdetään ulos, koirat vain löysätään irrallaan pihoille hulmuamaan ja sitten nuo rakit juosta hölmyää joka nurkan ruikkimassa ja telmuavat yksityisillä pihoilla.Autolla kun lähtee, täytyy noita hulmuja tosissaan varoa. Ja kylläpä noita jätöksiä löytyy omilta pihoilta. Asiasta on jonkin verran valistettu omistajaa, mutta taitaa olla vielä niin lapsellinen, että ei voi käsittää, että kaikille ei sovi hänen ajatusmaailma lemmikin pidosta.
Mutta jos koirat haukkuu tuntitolkulla äänekkäästi seinän takana, jo päivän kun niitä kuuntelee, alkaa olla mitta täysi. Ja kun lähdetään ulos, koirat vain löysätään irrallaan pihoille hulmuamaan ja sitten nuo rakit juosta hölmyää joka nurkan ruikkimassa ja telmuavat yksityisillä pihoilla.Autolla kun lähtee, täytyy noita hulmuja tosissaan varoa. Ja kylläpä noita jätöksiä löytyy omilta pihoilta. Asiasta on jonkin verran valistettu omistajaa, mutta taitaa olla vielä niin lapsellinen, että ei voi käsittää, että kaikille ei sovi hänen ajatusmaailma lemmikin pidosta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olet kyllä ilkeä niuho. Mitä se sulle kuuluu kenenkään koiran pito? Et sinä käsitä mikä ilo niistä koirista minulle on. Minähän niistä huolehdin, ei maksa sulle mitään. Ajattelin hankkia vielä pari lisää.
Perkele jos piskit räkyttää päivät pitkät tylsistyneenä kerrostalokämpässä niin onhan siinä jo kuulumista. Iloa ne tuo, itelläkin on kaksi mutta ok-talossa ei niin haittaa naapureita ja lähellä on mettää enemmän kuin jaksaa tampata joten ei paskakikkareetkaan ole lähipihoilla maata parantamassa.
Ei niitä irtokoiria tarvi varoa.
Jos lemmikki ei ole kytkettynä, mitä haittaa vaikka ajaisi yli? Koiranomistaja korvaa vahingot.
poliisin neuvonnasta (pari vuotta sitten).
Sanoivat, että jos esim. olette ulkoilemassa jossain kaupungin mestäalueella ja joku irtokoira tulee kimppuun - tai tulee haistelemaan liian innokkaasti - on täysi oikeus puolustautua kaikin mahdollisin keinoin!
Tilaneen mukaan pitää tietenki edetä tässäkin asiassa. Itellä on nykyään aina tukeva koivupatukka mukana puolustautumisaseena kun lenkkeilen kaupungin metsissä
lapsellista!
Voihan olla että koira on pässyt vahinggossa karkaamaan. Remmi vaikka tipahtanut kädestä taluttajan kaatuessa ja koira säikähtänyt ja juossut karkuun.
Ompa sitten kiva ensin huolestella että missäs se meän Musti on ja löytää se kohta länttinä autotiellä kun joku ääliö on tahalleen ajanut päälle.
kaikille lemmikin hankkimista harkitseville pakollinen kurssi jolla valmistellaan tulevaa lemmikin omistajaa lemmikin elämän kestävään sitoutumiseen, lemmikin aiheuttamiin kustannuksiin, vastuun kantamiseen, muun ympäristön huomioon ottamiseen ( Kuuluu mm. jätteet ) jne. kurssilta saatava todistus pitäisi esittää lemmikin hankinta tilanteessa luovuttajalle.
Vaikka itse olen koiran omistaja, ja ehkä juuri siksi ymmärrän, että kaikki eivät ilahdu kohdatessaan irrallaan olevan koiran,varsinkin vanhukset ja lapset pelkäävät, eikä kukaan niistä jätöksistäkään ilahdu. Hyvinkin kolutettu koira voi yllättää ollessan irti ja rynnätä esim. tielle, minun koirani suhteen vastuu on kyllä minulla, vaikka ei kai nyt tosissaan kukaan tahallaan koiran päälle aja. Iso koira joka ei liiku tarpeeksi on kyllä varmasti aikamoinen riesa ympäristölleen, varsinkin kerros - ja rivitaloissa ja jostakin syystä ihmiset kyllä hankkivat isoja koiria esim. kerrostalo koteihin olosuhteisiin joissa koira joutuu olemaan päivisin yksin. Lemmikistään pitää voida huolehtia kaikissa olosuhteissa hyvin, se on rakkautta.
totta puhut että huushollissa kuin huushollissa pitää olla rakki ja vielä sellainen rakki joka puree ihmisiä...
eli jos koira puree koiran omistajan lasta, kenen vastuu?
Meillä kävi juuri näin! Viisi tikkiä ja hevoskuuri antibiootteja. Minun koirani olisi koirien taivaassa. Mutta kun se on niin nuori ja vauhko ja innokas...silloin se ei kuulemma haittaa. Yleisesti tiedossa, että kuriton ja huonosti koulutettu koira. Ei auta kuin päästää lapset uudelleen ja uudelleen koiran luo. Poliisi kehoitti keskustelemaan koiran omistajien kanssa ja sopimaan yhteisistä pelisäännöistä. Siis mitä ihmettä?
puri?
mikäli luin edellistä edellisen viestin, siis isän koira puri lasta.
voiko tuollaisia isiä olla jotka eivät ajattele lastaan ensiksi siis lapset ovat hänen omaa lihaa ja vertansa koira on vain rakki joka puree vaikka omaa lasta kun sitä ei osata kouluttaa...
tässäkään tapauksessa syy on omistajan ei koiran eli pitäiskö lopettaa omistaja vai koira...
Koirien pito luvanvaraiseksi. Ja ensin kurssi ja tutkinto, toteutettuna samoin kuin nyk. metsästäjätutkinto. Koiravero uudelleen ja jos haluaa useamman koiran, vero tuplautuu joka otuksesta. On nääs niin paljon ihmisillä koiria ja niiden kanssa ei osata elää toiset huomioon ottaen. Käsittämätöntä,että koiranomistajat ei huomioi edes toisia koiran omistajia. Sitten se häiriö jota yksin päiväksi jätetyt koirat haukunnallaan pilaavat koko talon rauhan. Sanotaan,että päivällä saa kuulua normaalit elämisen äänet, mutta jos koko pitkän päivän viikko tolkulla kuulet naapurin koiran mökää tuntitolkulla, alkaa hermot mennä. Ja onhan heitäkin, jotka tekevät yötyötä- koska he saavat sitten nukkua? Omistajat eivät tosissaankaan käsitä, että naapurit valittaessaan haluavat jonkinlaisen järjestyksen asiaan. Ja entä ne yöt pihalla/kopissa viettävät ulisevat ja haukkuvat koirat - koko kortteli herällään. Suunnatonta itsekkyyttä ja piittaamattomuutta.
Aloittaja ei vähääkään niuho; asioista pittää puhua! Jospa näin saataisiin edes muutama koiranomistaja järkiintymään!
Ja vielä: jos ette saa opetettua koiraanne tarpeille tiensivustoille, metsään ym. joutoalueille- kerätkää ne pötkylät pois, ainakin toisten ihmisten pihoilta! Onko liian vaikeaa?
Muutama koiranomistaja pilaa kaikkien lemmikkien maineen!
poliisit kävi jututtamassa tätä rakkilauman omistajaa kun soitin poliisille, parempi olisi melkein kun käy naamatusten juttelemassa p-laitoksella...hauska oli katsoa seuraavana päivänä naapurin ilme kun tuli vastaan, tiesi että olen soittanut, eipä se enää edes päivää sano - hyvä niin...kyllä se vähän nolo on kun poliisit käy ovella ja kaikki naapurit näkee