Tyytyväinen omaani

Paljon onnea sinulle kun olet osannut rakentaa mukavat välit appivanhempiisi. minulla ei ole appea, mutta anoppini on hyvä ystäväni. Auttelemme puolin ja toisin toisiamme ja asumme vierekkäisissä kerrostaloissa ja olemme toistemme kanssa tekemisissä useita kertoja viikossa. Anoppini on minulle läheinen.

Kiva juttu kun löytyy tältäkin palstalta muita samanhenkisiä. Oikeassa elävässä elämässäni tunne vain sellaisia joilla on hyvät välit appivanhempiinsa. Joskus käyn täällä lukemassa ja kirjoitukset ovat todella järkyttäviä. Tsemppiä kaikille, niin anopeille, apeille ja miniöille ja vävyillekin.

Minulla on ollut myös muita appivanhempia elämäni aikana ja ehdokkaita ehkäkin. Jos kihloissa oloa ei pidetä tai seurutelua varsinaisena oikeana suhteena niin olkoon ehdokkaita mutta silti ne oli ihmissuhteita. Oikeastaan ensimmäiseen appivanhempiin en edes paljon ehtinyt tutustua koska suhde oli melko lyhyt. Asilliset välit oli silloin.
No sitten kihloissa ollessa toisen kanssa suhde appivanhempiin 3 vuoden aikana oli melko lämmin ja yhteisiäkin jouluja vietettiin.
Nyt sitten avioliiton kautta tämä kolmas kokemus on enemmänkin painajainen. Kihloissa olo vielä suvun puolelta menetteli mutta naimisissa olo on ollut pahempaa tämän suvun kanssa jolle mikään ei ole hyvä. Olen oikeastaan ollut syntipukki.
Mutta eiköhän se pääasia on kuitenkin oma mies, jonka kanssa asuu. Ei silti olla tekemisissä turhan usein. Ja minä vielä vähemmän kun nyt toden totta tiedän tilanteen eli ei tupata jos ei tykätä.

Minä ainakin kannatan tiettyä etäisyyttä ihmissuhteissa, minä ainakaan en halua olla liian paljon tekemisissä appivanhempien eikä edes oman sukuni kanssa.

Mitä mieltä tästä seuraavasta? Normaalia, läheistä, kadehdittavaa kanssakäymistä äidin ja pojan välillä vai hieman poikkevaa? Anoppini menee matkoille kohta 40-v ikäisen poikansa, mieheni veljen, kanssa, joka ei tietääkseni ole koskaan seurustellut, ei edes kaipaa toisen naisen seuraa, kuuntelee ja noudattaa äitinsä tahtoa kaikissa asioissa, ja he kaksi yöpyvätkin samassa huoneessa?

Kyseinen poika on rakentanut tiiviin suhteen äitiinsä, vierailee 1-2 krt viikossa, soittelee useasti, entä sitten kun äitiä ei enää ole? Tähän kysymykseen en ole vielä tällä palstalla saanut vastausta. Minkälainen tulevaisuus mahtaa tuolla pojalla olla edessä?

Mulla on kans aina ollu hyvät välit anoppieni kanssa. Entisen anopin kanssa synkkasi aina. Oltiin tuki ja turva toisillemme. Eron jälkeen ei yhteyttä pidetty enää, mutta muutama sana vaihdetaan aina kun tavataan pikaisesti. Nykyisen anopin kanssa suunnitellaan kaikenlaista. Porukalla matkoilla käydään ja kesät marjassa ja sienessä laukataan. Yhdessä laitetaan koko väelle ruokaa kun mökillä ollaan. Mukavaa yhdessä oloa. Minunkin anoppini on läheisempi kuin oma äitini, joka aina arvostelee milloin mitäkin, ja yleensä aina tietysti negatiiviseen sävyyn. Olenkin vähän tekemisissä, koska aina tulee lokaa niskaan. Anoppi ei tuppaudu, mutta auttaa pyydettäessä. Tämä toimii puolin ja toisin. Terveisä kaikille anopeille. Varsinkin omalleni Tikkurilaan!