Lapsellisen lapsettoman tunteet

Tei

Meillä on yksi lapsi, ikä 4kk, syntynyt 1. IVF:n 2. PAS, sitä ennen lapsettomuutta 2 vuotta.

Tietenkin olen onnellinen vauvastamme, mutta tunnen silti olevani lapseton... en todellakaan ymmärrä miksi, mutta raskaana olevien näkeminen vihlaisee edelleen, ei niin pahasti kuin totaalilapsettomana, mutta silti. Samoin ympäristön vauvauutiset pyöräyttää ajatusketjun liikkeelle; saammekohan enää toista...

Nämä tunteet eivät ole lähellekään yhtä syviä ja lohduttomia kuin ennen raskautta ja vauvaa, mutta sattuu kuitenkin!

Istuuko lapsettomuus niin tiukassa, että sitä ei edes lapsen saanti korjaa? Helpottaako tämä ajan kanssa, pystynkö koskaan suhtautumaan vauva-asioihin "normaalisti", aidosti iloiten? Tietenkään kukaan muu ei voi sitä minun puolesta sanoa, mutta kuulisin mielelläni muiden kokemuksia, miltä teistä on tuntunut lapsen saannin jälkeen?

7

817

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moinen....

      Me saimme esikoisen aika tarkalleen kuukausi sitten. Lapsettomuudesta kärsimme 5 vuotta. Hoidoissa meillä ei menny kauaa kun tärppäsikin jo toisella inssillä. Kiitos siitä, edes joku asia meni putkeen.

      Olet kyllä oikeassa. En minäkään ole vielä asiasta yli päässyt, enkä osaa sanoa pääseekö siitä ikinä. Nytkin kun sain kuulla erään ystäväni raskautuneen, pahoitin mieleni. Syytä ei pitäisi olla mutta minkäs teet tunteillesi.

      Raskaudesta nautin mutta mahaa yritin piilotella julkisilla paikoilla etten pahoittaisi kenenkään mieltä. Aika hölmöä. Kotona yksin nautin kuin salaa raskaudestani. Aidosti onnellinen ja luottavainen olin vain hetken, silloin lasketun ajan aikaan joka vaihtui synnytyspeloksi hyvin pian ja olin aivan varma ettemme sieltä vauvaa tule mukaan saamaan koska synnytyksessä vielä voi mennä niin paljon vikaan.

      Kaikki meni kuitenkin hyvin ja saimme terveen lapsen.

      Oma pään sisältö ei vain ole vielä kunnossa. Ei ollenkaan. Ne tunteet ei hävinneet yhtään mihinkään. Saatikka pahan olon tuplaa juuri nyt se kun tuntuu etten osaa vieläkään ajatella että tuo vauva on minun. En hehku äitiyden onnesta vaikka vuosien unelma on nyt totta. Haaveilen uudesta raskaudesta silti, pidin siitä ajasta siltä osin kun en pelännyt jonkin menevän vikaan. Oli silloin jotenkin niin "voittajafiilis".

      Nyt jo pelottaa saammeko toista ja miten kauan siihenkin menee. Vaikka ei pitäsi tuollaista vielä huolehtia. Tottakai olen onnellinen tästäkin yhdestä ainokaisesta, olenhan nyt äiti ja sain perheen ja terveen lapsen.

      Olisin halunnut jotenkin osata valmistautua tähän oloon. Luulin tottakai että ne tunteet ja ajatukset mihin totuin vuosien saatossa unohtuisivat kuin taikaiskusta viimeistään laitoksella. Mutta yllätys onkin suuri kun niin ei käynytkään. En osannut valmistautua tähän ollenkaan. Luulin että päivät menee hymyssä suin lasta hoitaessa ja yöt kuunnellessa sen hengitystä. Lepertelyä ja kylvetyksiä. Mutta ei, tyhjälle tuntuu vieläkin.

      En oikein tiedä pitäisikö antaa vain itselleen aikaa tottua tähän muutokseen vai onko minussa oikeasti jotain vialla.

      Ehkä juuri se aito ilo puuttuu mistä puhuit. Ja vieläkin tosiaan nuo vauvauutiset satuttaa.

      Toivon että tästä tosiaan toipuisi.

      Tulemme todennäköisesti saamaan kylmää vettä niskaan roppakaupalla kun tänne tämmöisiä kirjoitamme. Mutta kaipa sen ansaitsemmekin kun emme osaa arvostaa juuri tällä hetkellä onneamme vaikka varmasti molemmat elämme unelmaamme juuri nyt. Ihmismieli on kiero.

      Tiedän että kyllä tämä vielä iloksi muuttuu mutta juuri nyt tuntuu tyhjälle.

      • Tei

        Huh! Ihan kuin minä olisin kirjoittanut viestisi!!! Voin todellakin allekirjoittaa kaiken mitä kirjoitit. Minä olin aidosti onnellinen raskaudesta ilman pelkoja ehkä kaksi tuntia plussatestin jälkeen... sen jälkeen alkoi kamala pelkääminen, ja sitä jatkuikin sitten koko odotusajan. En kertonut edes parhaille ystävilleni raskaudesta kun vasta kun oli pakko, minäkin peittelin vatsaani julkisilla paikoilla, enkä halunnut sukulaisten luona puhua koko raskaudesta mitään. Kotona sitten miehen kanssa silittelimma masua ja juttelimme vauvalle.

        Loppuraskaudesta pelkäsin vauvan kuolemaa niin paljon, että jouduin käymään terapiassa viimeisen kuukauden. Vielä synnytyssalissa kerroin kätilölle, etten usko vauvan selviävän. Hyvin kuitenkin meni, vauva on terve :) Vaikka synnytys olikin vaikea...

        Synnytyslaitoksella vauva ei tuntunut yhtään omalta, suloiselta pieneltä rakkaalta kylläkin, mutta en tuntenut olevani äiti. Kotona, vielä pari kuukautta synnytyksestä minulla oli jotenkin luonnoton olo... miten minulla voi olla vauva? Onko tämä minun vauva? Olin todella onnellinen, mutta samalla todella hämmentynyt -kaikki tuntui olevan jotenkin väärin.

        Nyt pikkuhiljaa olo on tasoittunut, mutta minusta tuntuu edelleen, että tarvitsisin keskusteluapua... vielä en ole sitä hakenut, katsotaan nyt. En vieläkään pysty sanomaan itseäni äidiksi muiden kuullen, en edes miehen. Ja kun esim. vauvan ukki (minun isä) lepertelee vauvalle, että "onkos se äiti siinä vieressä" tms. niin tekisi mieli töksäyttää, että en minä ole äiti! Vaikka tiedän että olen.

        Koko odotusajan yritin unohtaa olevani raskaana, ehkä minä nyt joudun tekemään kaiken sen henkisen työn, mitä "normaalit" äidit tekevät jo odotusaikana... *huokaus*

        Klinikalta jäi kyllä todella tyhjän päälle heti plussatestin ja ensimmäisen ultran jälkeen. En todellakaan osannut varautua tällaisiin tunteisiin!

        Pahaa mieltä syventää nyt vielä se, että ennen vauvaa tässä oli koko ajan kyse MINUN kaipuusta, MINUN lapsettomuudesta, MINUN kivusta... nyt joudun ajattelemaan oman tulevaisuuteni lisäksi myös vauvaa... ja suren hänen puolestaan kun minun takiani hän ei välttämättä saa sisaruksia.

        Haluaisin niin jo nauttia tästä vauvasta ja vauva-arjesta, ihastella muiden vauvoja ja vatsoja, mutta en vaan pysty... muiden lisääntyminen muistuttaa joka kerta siitä, että jos haluaisin uuden lapsen, en sitä välttämättä saa. Ja haluanhan minä, vaikka heti!

        On vieläkin niin tyhjä olo. Ja sen vuoksi myös syyllinen.


    • mm77

      Kai siinä on se että minkä takia just mä oon joutunu tällästä paskaa kokeen.. ja kun tulee joku pallomaha niin aattelee että eipä toikaan varmaan tälläsestä mitään tiä.
      Sellaset raskaanaolevat ei korvenna niin pahasti joilla tietää olleen samoja ongelmia ellei pahempaakin.

      Ehkä siihen koko hommaan pystys vielä joskus suhtautuun suht normaalisti jos vielä joskus tulis vaikka ihan yllättäen ja helposti raskaaks. Vaikka sellasta tilannetta nyt on jo todella vaikee kuvitellakaan...
      Ilosia yllätyksiä tapahtuu - muille, ei mulle..

    • ....tunteita!Kun kerran ollut lapseton;aina on tietyllä tavalla lapseton.........Sisimmässään sympatia aina lapsettomia kohtaan!Minulla lapsettomuus omalla kohdalla lähti vasta,kun esikoisemme sai sisaruksen!Koko esikoisen vauva-ajan murehdin,jos hän jää ainokaiseksemme;niin kova toive toiseen lapseen minulla heti hänen synnyttyä oli.Vahvana myöskin lapsen itsensä takia!Uskoin sisaruksen olevan ihana asia hänelle;ja niin hellä isosisko hän onkin!!!Nyt heillä on toisissaan myöskin se mahtava vertaistuki!Ovat kumpikin lahjamunasolusta alkunsa saanut!Eri lahjoittajasta,mutta lahjamunasolusta kuitenkin!Taasen lähetän lämpimät kiiiiiiiitokset lastemme elämien lahjoittajille!!!!Edelleen katson lapsiamme kuin suuria ihmeitä........!Toisen saatuamme mielessäni myllersi jopa huono omatunto,että saamme toisen,kun niin monilla vaikea saada jopa se ensimmäinen.Voimia kaikille teille,joilla hoidot vielä käynnissä!!!!!!!!!!!!Ja onnittelut lapsellisille lapsettomille!Tunteet varmaan tasoittuvat aikaa myöten;suuria asioita;lapsettomuus ja sitten viimein ollakin lapsen vanhempi!Olkaamme armollisia itseämme ja tunteitamme kohtaan!HALIT!:) ps.Voisi olla ennemminkin ihme mikäli suhtautuisimme kaikkeen samoin kuin ne ihmiset,joille lapsia eri tavalla siunaantuu kuin meille hoitoja tarvitseville!:)

    • sointu

      Minulla oli aivan samoja tuntemuksia. Raskauden alettua kävimme mieheni kanssa selkeästi jonkinlaista "suruaikaa" läpi.
      "Lapsettomuus" esikoisen jälkeen oli todella rankkaa, koska en itsekään kokenut oikeutusta tunteilleni. Lisäksi kuulin useaan kertaan, että onhan teillä jo yksi...Ja minä podin syyllisyyttä siitä, etten nauttinut siitä tarpeeksi.
      Toisen lapsen (IVF) synnyttyä olen oikeasti nauttinut molemmista lapsistani. Luulin, että minullle jäisi ikuinen ikävä saada lapsi, mutta nyt tuntuu, että olen täysin onnellinen tämänkokoisesta perheestäni!
      Kuten joku muukin kirjoitti, olen sisimmässäni aina tietyllä tapaa lapseton, ja tunnen suurta myötätuntoa kaikkia kohtalotovereita kohtaan.

    • samaa mieltä tääläkin

      Meillä nyt 4kk vauva ja lapsettomuutta oli 2 1/2 vuotta ennen raskautta.Raskausaikana en piilotellut mahaani mutta aina mietin ihmispaljoudessa että joku tässäkin porukassa varmasti on lapseton ja katselee minua vihaisena ja saan hänet surulliseksi.Kun lapsemme syntyi,tunnen olevani edelleen se "lapseton".Kaverini kertoi vasta että odottaa toista.Iloinen uutinenhan se on mutta sai taas tunteet mylläämään ja surulliseksi mieleni.Hermoilen jo nyt saanko koskaan toista lasta,vaikkakin yksikin on jo lahja.En usko että lapsettomuus ajasta koskaan pääsen eroon..oli se niin raskasta aikaa.Vaikkakin 2 vuotta onkin lyhyt aika verrattuna vieläkin pidempään lapsettomuudesta kärsiviä.

      • ...Jumala teille mitä toivotte!Voimia!Kyllä on ihana asia,että näin netin välityksellä löytyy samoin tuntevia/ajattelevia ihmisiä!HALIT!:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      111
      3634
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      283
      2482
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2150
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      43
      1921
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1689
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      100
      1162
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      75
      1070
    8. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      970
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      77
      917
    10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      902
    Aihe