Haluaisin tietää onko naisia, jotka pystyvät elämään vakituisessa suhteessa miehen kanssa ilman, että hänelle tulee kiusauksia/"henkistä pettämistä". Olen mustasukkainen ja myös täydellisyydentavoittelija. Tietysti tiedän, että näistä ominaisuuksista pitäisi pyrkiä eroon, mutta jos en pysty, haluaisin tietää, että löytyykö täysin uskollisia naisia, joille oma mies riittää täydellisesti vielä pidemmänkin seurustelun jälkeen. Vai pitääkö minun luopua toivosta sellaisen etsimisessä. Itse pystyn (harvinaislaatuisena miehenä) "henkiseen uskollisuuteen".
Toinen tapa on tietenkin se, että elän suhteessa, jonka alussa sanon, että olen mustsukkainen ja että en halua kuulla suustasi mitään muihin miehiin liittyvää hyvää, vaikka sellaista olisikin mielessä joskus. Se olisi kyllä itensä huijaamista, mutta ehkä silti parempi vaihtoehto, mikäli kaltaiseni naisen löytäminen osoittautuu liian vaikeaksi.
Tiedän, että minun kaltaisiani on enemmän naisissa kuin miehissä. Haluaisin siis vain todisteen, että tällaisia naisia on olemassa, jotta sen "täydellisen" tavoittelu olisi mielekästä.
Minua ei haittaisi naisen mustasukkaisuus, koska olen myös itse sitä, ja en petä(henkisestikään).
Ilmoittakaa minulle olemassaolostanne, niin saan toivoa! Eikä sitten mitään "sä oot säälittävä"-viestejä. Tiedän sen. =)
Toinen tapa on tietenkin se, että elän suhteessa, jonka alussa sanon, että olen mustsukkainen ja että en halua kuulla suustasi mitään muihin miehiin liittyvää hyvää, vaikka sellaista olisikin mielessä joskus. Se olisi kyllä itensä huijaamista, mutta ehkä silti parempi vaihtoehto, mikäli kaltaiseni naisen löytäminen osoittautuu liian vaikeaksi.
Tiedän, että minun kaltaisiani on enemmän naisissa kuin miehissä. Haluaisin siis vain todisteen, että tällaisia naisia on olemassa, jotta sen "täydellisen" tavoittelu olisi mielekästä.
Minua ei haittaisi naisen mustasukkaisuus, koska olen myös itse sitä, ja en petä(henkisestikään).
Ilmoittakaa minulle olemassaolostanne, niin saan toivoa! Eikä sitten mitään "sä oot säälittävä"-viestejä. Tiedän sen. =)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä nyt etsit olematonta! Elämä on niin kaoottista, että kaikkea voi tapahtua ja siksi ei voi kuin toivoa parasta mutta ei pelätä pahinta. Löysää "pipoa" ja ala ELÄÄ silläkin uhalla, että välillä sattuu.
Tosin olen vasta pian 18- vuotias, mutta aika samanlainen luonteeltani.Välillä olen todella mustasukkainen ja tavoittelen jopa liikaakin täydellisyyttä.Enkä vaan voi sille mitään.En pitänyt siitä, että entinen kundikaverini katseli sivusilmällä muiden naisten perään saati sitten huomautteli heidän ulkonäöstään.
Olen ollut aina luonteeltani täydellisyyden tavoittelija kaiken suhteen.En kylläkään nipottanut exälleni mistään tai näyttänyt kuinka mustasukkainen oikeasti olen.Tän kanssa vaan pitää oppia elämän.
täydellisyyttä ja voin kertoa, ettet voi saavuttaa sitä. Absoluuttista totuuttakaan ei ole olemassa, vaikka sitä kuinka tavoittelisi.
Elämässä pitää keskittyä elämiseen, johon kuuluu ilot, surut ja kivut.
Minulla on periaate, että yksi kerrallaan. Onneksi olen saanut miehen, jolla samat aatteet ja jonka kanssa seksi kukoistaa. Olen uskollinen myös siksi, että olen sitoutunut mieheeni, antanut hänelle ruumiini ja saanut kokea upeaa kohtelua. En näe syytä mennä vieraisiin, vaikka joskus meneekin heikommin - itsekuria täytyy olla. Ei saa heti ensimmäisenä kostaa tai lohduttaa itseään vieraalla lihalla. Jos seksin harrastaminen loppuisi suhteessamme jostain syystä, en kokisi sitä maailman isoimpana huolena. Vaikka olenkin erittäin seksuaalinen nainen, hillitsen itseni täysin jos haluan. Kaikki on päänupista kiinni. Jos luoja suo, vietämme mieheni kanssa loppuelämämme yhdessä, oli seksiä tai ei. Mieheni on samanlainen, lujaluonteinen ja vihaa pettämistä. Olen ollut pitkässä suhteessa, missä seksiä ei harrastettu ollenkaan, eikä siitä tullut koskaan edes riitaa. Syynä tähän oli miehen vakaumus mennä sänkyyn vasta papin aamenen jälkeen. Suhteemme kariutui siihen, että lähdin ulkomaille töihin enkä halunnut hänen odottavan, sillä en olisi kumminkaan mennyt naimisiin hänen kanssaan. Suhde kesti kolme vuotta. Suhteen toimivuuden yksi lähtökohdista on se, kuinka hyvin ihminen tuntee itsensä ja kuinka hyvin hän osaa kunnioittaa sitä lupausta, minkä on toiselle antanut. Harkintakykyä soisi myös heille, jotka lisääntyvät jo suhteen alkuvaiheilla ja muutaman vuoden kuluttua alkavat kaipailemaan villiä nuoruuttaan ja haikailemaan toisten perään. Eikö kukaan enää osaa ajatella asioita kauaskantoisesti? Vaikka ihmiselle onkin suotu vain yksi elämä, on fiksua ajatella myös sen loppupuolta, sillä siellähän ihminen vasta tajuaa, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.
hillitsen minäkin itseni jos haluan. Kysymys onkin siitä, että kauan jaksaa haluta ja pystyy vastustamaan kiusausta.
Kirjoituksesi oli pääosin kuin minun kirjoittama 20 v sitten. Siinä ajassa on paljon tapahtunut ja olen alkanut epäillä itseäni. Voiko pitkän yhdessäolon jälkeen todeta, ettei toinen ollutkaan se oikea vai mistä on kysymys?
Nuorena siitä haaveili ja pystyi uskollisuuteen vaivatta, mutta luovuin siitä kun huomasin ettei miehellä puheista huolimatta ollut halua tai kykyä uskollisuuteen. Ensimäinen syrjähyppy vie kyllä oman mielenkiinnon olla uskollinen. Nainen osaa olla uskollinen jos voi luottaa miehen kykyyn olla sitä myös. Kiusauksia kyllä tulee ja mietittyään sitä huomaa hyvässä suhteessa, ettei haluaisi koskaa toista miestä JOS on omaansa tyytyväinen. Riippuu siis sinusta itsestäsi, miten tuleva partnerisi asiaan suhtautuu.
Mustasukkaisuus voi olla myös merkki toiselle siitä ettet luota teidän suhteeseen ja häneen. Ripaus sitä on paikallaan, mutta jatkuva epäileminen ja todistelu kyllä syö súhdetta. Ja vanha sanonta on että todella mustasukainen ei itse ole uskollinen. Varo siis lyömästä yli.
Minun mieheni on todella mustasukkainen, jäi aikoinaan rysänpäältä kiinni. Siihen loppui minun uskollisuuteni ja uskoni hänen kykyyn olla uskollinen. Joko molemmat ovat uskollisia tai uskottomia. Viisas nainen jättää kertomatta miehelle tietävänsä oman ukon uskottomuudesta, ellei halua eroa. Mutta siinä vaiheessa myöskään nainen ei tunne tarvetta olla uskollinen.
En tiedä mitään niin ihmistä kuluttavaa kuin mustasukkaisuus.Se tunne jo vähäisenäkin vie niin paljon voimia, että tästä piinasta eroon "kouluttautumiseen" kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa.En ole koskaan ollut mustasukkainen ja tätä ei vaimoni - ja väitän, että useammat naisetkaan - ymmärrä. Sanoo, että en rakasta!
Ollaan sentään oltu yhdessä jo 37 vuotta ja ollaan edelleen.
Sen mitä aioin sanoa on, että uskollista ihmistä ei maan päältä löydy.Ihmistä ei voi kahlita, varsinkaan hänen ajatuksiaan.
Fyysinen uskottomuus ei välttämättä niin paljon satuta mutta henkinen uskottomuus, toisen ihmisen aliarvioiminen ja halveksiminen on vaikea kenen tahansa kestää.
Huomasin etten ollutkaan mustasukainen mieheni muista suhteista, päivastoin olin olettanut hänen puheiden perusteella hänen vaativan uskollisuutta ja itsensä ollessa myös uskollinen. Huomasin etten rakasta miestäni, mutta en myöskään halua erota.
Huomasin ettei suhteemme ollutkaan niin läheinen kun olin kuvitellut. Joten kun huomaa ettei toinen kykene rehellisyyteen, miksi vaivautua myöskään sitä olemaan ? Niin minäkin olen ollut 37 vuotta naimisissa vaikkakaan en miestäni rakasta vaan olen pelkästä tottumuksesta ja tavasta naimisissa. Ja mitään tarvetta eroon ei ole, miksi vaihtaa mies toiseen, ei se vaihtamalla parane. Ehkä tulevaisuudessa eroan jos yhteiselämä ei olekaan näin vaivatonta, mitä se tänä päivänä on. Rakkaus ja avioliitossa eläminen eivät mielestäni ole synonyymejä keskenään.
Totuus oli ettei hänen uskottomuutensa, henkinen tai fyysinen satuta sen enempää kuin mielipiteet, halveksunta tai aliarvoiminen. Tämä tieto sai suuren taakan harteiltani, sillä tajusin ettei minunkaan mielipiteillä ole hänelle merkitystä.
Mustasukkaisuus on minusta vain omistamisen halua ja täysin turhaa. Vanha sanonta sanoo että ennen sitä vahtii kopallisen täitä kun äijän jonka jalkojen väli syyhyää. Se menee joka on mennäkseen. Uskon että niitä uskollisia ihmisiä on olemassa, jotka hallitsevat omat viettinsä etteivä mene vieraisiin. Kiusauksia tulee kaikille, mutta järkevä aikuinen punnitsee kumpi on tärkeämpää. Kaikilla ei ole riittävästi itsehillintää tai tarpeeksi suuri motivaatio puuttuu.
Minun ikäisten naisten keskuudessa on hyvin yleistä ettei omia syrjähyppyjä tunnusteta ja leikitään uskovamme äijän kaikki huonot selitykset. Meidän ikäpolven naiset osaavat hoitaa rakastajan pidon hienotunteisesti ja kykenemme olemaan naimisissa ilman rakkautta, pitämään siis kulisseja ylhäällä. Kunhan molemat osapuolet hyötyvät avioliitosta tasapuolisesti se kannattaa ylläpitää. Eroa olemme akka porukassa monesti pohtineet ja tulleet siihen tulokseen ettei se paranna ratkaisevasti elämää joten se on turha. Tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä, se on hyvä niin.
Tervettä, realistista puhetta nainen 50 !
Olen usein verrannut ihmisen ikävää toisen luo nykyaikaan sopivalla vertauksella, jossa me kaikki harhailemme suuressa tavaratalossa etsien sopivaa ostettavaa.Hyllyssä ei ole yhtään priima tavaraa vaan kaikki on kakkoslaatua, sekundaa. Olisi vain osattava valita tuote, jonka vikoja ajan saatossa pisimmälle sietää.
...mutta henk koht olen sitä mieltä että nainen joka on niin alistettavissa, ei kyllä enään ketään kiinnostaisi.
Minä haluan rakastamani naisen olevan niin ihminen kuin vain voi olla. Ei hän ole tavara minkä omistan. Koira hihnan päässä..
Vaan jonka kanssa voin ja SAAN elää. Vaimollani on lupa kaikkeen. Periaatteessa jopa minun jättämiseen, kunhan hänkin elää kuten elämä tuntuu hyvälle. Olen esittänyt toiveen että voisimme tulevaisuudessa viettää edes vanhuuden yhdessä katsellen kun lapsen lapset kasvavat ja kehittyvät. Suurinta rakkautta on minun mielestäni se että voi päästää toisen vapaaksi jos hän tuntee olevansa vankilassa.
Terve ihminen haluaa tuntea muutakin kuin yksiönsä seinät ja tietää mitä muut ajattelee. Myös fantasioida, kiusoitella, kiihottua. Se ravitsee elämän myönteistä ihmistä.
Ehkä olen välinpitämätön muttä arvostan ihmistä ihmisenä ja elämää johon on vain yksi mahdollisuus.
Mies 27v, naimaton, avoliitossa, lapsi tulossa, ihminen ja onnellinen. "vapaasta tahdosta"
Ihan absoluuttinen ettei näe toisen sukupuolen kauneutta ei varmaankaan ole, mutta muitten miesten viehätysvoima ei tule minulla muurinläpi jos suhteeni kumppaniini on kunnossa. Saatan leikkiä kuin kissa hiirellä, kun huomaan että joku on minusta kiinnostunut noin niinkuin miesten on tapana; annan hänen kaikessa rauhassa kujerrella ja käyttää kaikki valttikorttinsa; minuun ne eivät tehoa, kun sydämeni kuuluu Rakkaalleni.
Se että kehuskelisin muitten miesten erinomaisuuksia kullalleni on mielestäni halpamaista ja viittaa vain siihen luonteenpiirteeseen, että haluaa herättää toisen mustasukkaisuuden, koska nauttii toisen epävarmasta tunnetilasta. Miksi sille ainoalle jolle kuuluu niin sieluineen kuin ruumiineenkin pitäisi olla julma. Rakastaahan häntä täytyy!
Minulle on aina riittänyt se yksi ja sama ihminen. Työkaverit tapaavatkin saoa, että Anne on siitä ihmeellinen, että se tyytyy siihen, mitä sillä on, eikä tavoittele tai mieti sitä, mitä sillä ei ole.
Ja voin vakuuttaa, että tunnen muitakin. Ihan tavallisia ihmisiä, joilla on yleensä kristillinen perhetausta = kasvatus = arvot tietysti.
Ei se nyt niin kummallista ole. Ei vain ole minkäänlainen haku päällä. olen vihitty avioliittoon. Vihkiminen pitää. minusta se on toimitus, joka sitoo. kun ei ole aistit valloillaan, ihmiset huomaavat melko helposti, että ei ole etsimässä mitään. En usko, että puolisonikaan koskaan olisi pettänyt.
Ja tiedoksi vain, meillä ei ole edes lapsia. Emme ainakaan vaikuta läheisriippuvaisilta. Oma elämä toimii silti, vaikka ei kukaan kyttää tai pakota tms.