Olen ollut jokusen kuukauden sinkku, ehdimme olla exäni kanssa useamman vuoden. En ole sen koommin törmännyt kovinkaan kummosiin naisiin, kauniisiin kyllä muttei oikeasti sytyttäviin. Tämä muuttui viime (19.1) lauantaina paikallisessa Sedun yökerhossa. Nojailin tiskiin joskus yhdentoista jälkeen kun pienikokoinen siro nainen tanssi kaverinsa kanssa viittoi tanssimaan kanssaan. Enhän minä mikään tanssija ole mutta ajattelin että pitäähän sitä mennä moikkaamaan sööttiä tyttöä. Juteltiin aikamme ja molemmat naiset pitivät minua komeana, ennustivat etten pitkään vapaana juokse. Tälläistä ei joka päivä kuule, joten se piristi minua paljon :) Huomasin myös että ovat molemmat naimisissa ja he sanoivat että heillä kummallakin on lapsia.
Jatkoimme kuitenkin illanviettoa kimpassa ja juttelimme. Pikkuhiljaa tämän siron naisen kanssa viihdyimme enemmän ja lähempänä toisiamme, hän tykkäsi kosketella minua. Minussa ei ollut miestä vastustamaan sitä vetoa mitä tunsin tuota naista kohtaan eikä hän ollut sen parempi.
Tiedättekö sen tunteen, joka tulee ihmisestä joka tuntuu 100% oikealta? Perhoset vatsassa, kihelmöi päästä varpaisiin? Tuntuu että keho sydän sielu - kaikki sinussa haluaa olentoa vierelläsi. Se on tunne joka koskettaa niin pinnalta kuin syvältäkin.
Muistan vielä kun hän moneen kertaan pyysi minua juoksemaan karkuun, juuri ennenkuin kietoi kätensä ympärilleni. Viimein hän päätyi suutelemaan minua, vieritin syyn tästä hänen niskoilleen mutten voi olla ihan puhtaalla omallatunnolla... yhteistyöllä se taisi tapahtua.
Meidän piti mennä tanssimaan hitaita toiseen ravintolaan mutta se olikin kiinni, joten päädyimme autoajelulle ja parkkiin satamaan rauhalliselle paikalle. Kyllä minä olin SELVIN PÄIN. Juttelimme, istuimme takapenkillä sylikkäin, suutelimme ja olimme molemmat ymmällämme, että miten tässä näin kävi :) Hän ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan tehnyt mitään tälläistä eikä hänellä varsinaisesti mitään kriisiä kotipuolessa ollut. Hän sanoi että olen sellainen mies, jollaisen kanssa hän on aina haaveillut olevansa lopun ikäänsä. Ja voin tunnustaa että hän tuntui sellaiselta naiselta, jonka kanssa minä haluaisin olla lopun ikääni. Saattaa kuulostaa kornilta yhden illan tuntemisen jälkeen mutta kun toinen on tiettyä luonnetta, niin sen tietää millainen hän on ja se loksahtaa siihen lokeroon jonka tunnen lähes kuin omat taskuni.
Meillä oli puhetta että mailaisin hänelle ja otinkin hänen osoitteensa ylös. Mutta hän antoikin puhelinnumeronsa illan päätteeksi, jonka tarkistin soittamalla hälärin samantien. Meillä EI ollut puhetta, kumpi ottaisi yhteyttä mutta minulle on tullut tästä kova paikka.
H**VETIN kova paikka, anteeksi kiroiluni.
Miten teen? Lähdenkö rikkomaan lapsiperhettä uskoen että meillä molemmilla on loppuelämä yhdessä? Vai voisimmeko vaan tutustua tekemättä enempiä päätöksiä? Jos vetovoimamme jatkuu sellaisena mitä se oli niin voi sanoa ettei kevyestä tutustumisesta tule mitään, syömme toisemme elävältä. Vai odotanko yhteydenottoa luottaen siihen, että hänellä on hälärillä soittamani numero tallessa ja hän on saanut omassa päässään asioita selvitettyä? Voinko enää koskaan tavata tuota suloista naista?
Pienikokoinen, hoikka, hento, pippurinen mutta niin herkkä ja kaunis luonne. Eikä se lopu luonteeseen.. maailman kauneimmat silmät ja suloiset kasvot sekä mielestäni tosi seksikäs vartalo. Minä taas olen pidempi ja raamikkaampi mutta rauhallinen uroos (tällä hetkellä hyvin isolla U:lla) ja hän on juuri sellainen mitä minä haluan. En koskaan edes harkinnut että haluisin naisen, jolla on lapsia mutta tämä nainen käänsi pääni 180 astetta.
Astuakko tuleen vai jäädäkkö liekkeihin iäksi?
Ja jos teen hyvän teon vasten kaikkia omia tunteitani niin mistä *** löydän tuollaisen naisen?
Jatkoimme kuitenkin illanviettoa kimpassa ja juttelimme. Pikkuhiljaa tämän siron naisen kanssa viihdyimme enemmän ja lähempänä toisiamme, hän tykkäsi kosketella minua. Minussa ei ollut miestä vastustamaan sitä vetoa mitä tunsin tuota naista kohtaan eikä hän ollut sen parempi.
Tiedättekö sen tunteen, joka tulee ihmisestä joka tuntuu 100% oikealta? Perhoset vatsassa, kihelmöi päästä varpaisiin? Tuntuu että keho sydän sielu - kaikki sinussa haluaa olentoa vierelläsi. Se on tunne joka koskettaa niin pinnalta kuin syvältäkin.
Muistan vielä kun hän moneen kertaan pyysi minua juoksemaan karkuun, juuri ennenkuin kietoi kätensä ympärilleni. Viimein hän päätyi suutelemaan minua, vieritin syyn tästä hänen niskoilleen mutten voi olla ihan puhtaalla omallatunnolla... yhteistyöllä se taisi tapahtua.
Meidän piti mennä tanssimaan hitaita toiseen ravintolaan mutta se olikin kiinni, joten päädyimme autoajelulle ja parkkiin satamaan rauhalliselle paikalle. Kyllä minä olin SELVIN PÄIN. Juttelimme, istuimme takapenkillä sylikkäin, suutelimme ja olimme molemmat ymmällämme, että miten tässä näin kävi :) Hän ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan tehnyt mitään tälläistä eikä hänellä varsinaisesti mitään kriisiä kotipuolessa ollut. Hän sanoi että olen sellainen mies, jollaisen kanssa hän on aina haaveillut olevansa lopun ikäänsä. Ja voin tunnustaa että hän tuntui sellaiselta naiselta, jonka kanssa minä haluaisin olla lopun ikääni. Saattaa kuulostaa kornilta yhden illan tuntemisen jälkeen mutta kun toinen on tiettyä luonnetta, niin sen tietää millainen hän on ja se loksahtaa siihen lokeroon jonka tunnen lähes kuin omat taskuni.
Meillä oli puhetta että mailaisin hänelle ja otinkin hänen osoitteensa ylös. Mutta hän antoikin puhelinnumeronsa illan päätteeksi, jonka tarkistin soittamalla hälärin samantien. Meillä EI ollut puhetta, kumpi ottaisi yhteyttä mutta minulle on tullut tästä kova paikka.
H**VETIN kova paikka, anteeksi kiroiluni.
Miten teen? Lähdenkö rikkomaan lapsiperhettä uskoen että meillä molemmilla on loppuelämä yhdessä? Vai voisimmeko vaan tutustua tekemättä enempiä päätöksiä? Jos vetovoimamme jatkuu sellaisena mitä se oli niin voi sanoa ettei kevyestä tutustumisesta tule mitään, syömme toisemme elävältä. Vai odotanko yhteydenottoa luottaen siihen, että hänellä on hälärillä soittamani numero tallessa ja hän on saanut omassa päässään asioita selvitettyä? Voinko enää koskaan tavata tuota suloista naista?
Pienikokoinen, hoikka, hento, pippurinen mutta niin herkkä ja kaunis luonne. Eikä se lopu luonteeseen.. maailman kauneimmat silmät ja suloiset kasvot sekä mielestäni tosi seksikäs vartalo. Minä taas olen pidempi ja raamikkaampi mutta rauhallinen uroos (tällä hetkellä hyvin isolla U:lla) ja hän on juuri sellainen mitä minä haluan. En koskaan edes harkinnut että haluisin naisen, jolla on lapsia mutta tämä nainen käänsi pääni 180 astetta.
Astuakko tuleen vai jäädäkkö liekkeihin iäksi?
Ja jos teen hyvän teon vasten kaikkia omia tunteitani niin mistä *** löydän tuollaisen naisen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Älä tee mitään.
Etsi vapaa nainen!
työ ja unohda varattu nainen!
Varatuista ei seuraa kuin ongelmia.
Ensinnäkin: joudut rikkomaan toisen perheen. Ja mikä takaa että teidän onnenne kestää, sillä se on rakennettu toisen onnen särkymiselle. Entä jos pian toteatte että ette oikeasti olleetkaan kiinnostuneita toisistanne, vaan että kiinnostuitte vain itse luomistanne mielikuvista toisesta??
Toiseksi: suhteesta ei siirrytä toiseen suhteeseen. Ensin pitää potea yksi suhde loppuun, käsitellä se. Muuten ei voi rakentaa uutta suhdetta, jos siis haluaa sen kestävän.
Jos haluat halpaa kertakäyttörakkautta ja -suhdetta niin sitten anna palaa.
Mutta... muista nämä sanat takaraivossasi.
Hirvittää lukea tuota sun tekstiä. Itse tiedän paremmin kuin hyvin nämä varattujen kanssa pelaamiset, ja voin kertoa ettei niistä kyllä mitään pelkkää hyvää seuraa. Suosittelen unohtamaan koko naisen. Juokse niin kauas kuin pääset, niin kauan kun pääset.
Itse 2 vuotta varatun kans ees-taas olla-ei olla meininkiä. Jos voisin palata ajassa taaksepäin en olisi ikinä sekaantunut koko tyyppiin.
Kyllä sitä voi rakastua ja ihastua vaikka toinen on varattu. Mutta yhden illan tuttavasta kyllä pääsee vielä suht. helposti eroon, toisin kuin 2-vuoden tutusta, jonka kans on vietetty vähän useammat illat ja aamut. EN SUOSITTELE!!!
Olen todella pahoillani, mutta olen samaa mieltä edellisten kanssa. Älä sekaannu varattuihin naisiin, harmia siitä vaan itselleen saa. Tunnut kirjoituksesi perusteella olevan syvästi tunteva mies, joita on hyvin harvassa tällä planeetalla. Älä siis aiheuta itsellesi yhtään enempää mielipahaa, tyytymällä toisen naiseen kun varmasti vielä vastaan tulee nainen, joka vie jalat altasi ja on vielä kaiken lisäksi vapaa. Ja haluaa olla kokonaan vain sinun. Toivon todella, että asiasi selviää parhain päin.
..etten ole tälläiseen ihmiseen aikaisemmin törmännyt ja on hyvinkin mahdollista etten koskaan törmää. Olen kyllä kauniita naisia tavannut mutta kenenkään kanssa tuntenut näin ylitsejyräävää tunnetta. On kulunut viikko enkä vieläkään saa häntä mielestäni ja olen mielestäni aika hyvä unohtamaan.
...paikkahan se on, mutta toisaalta minusta voisit iloita tuosta mahtavasta tunteesta, joka luullakseni aika harvoin syntyy. En osaa sanoa, mitä sinun pitäisi tehdä, mutta sitä mieltä olen, että sinun pitää jutella tuon naisen kanssa tunteistanne ja kaikesta. Tehkää sitten niitä päätöksiä.
Varmaa on se, että sinä et ole yksin rikkomassa perhettä, jos siis mielletään, että uusioperhe on rikkinäinen (jota se ei käsittääkseni ole). Mikäli yhtään tiedän näistä asioista ja tuon tunteen, niin sinuna taistelisin hänestä. Olen ollut aiemmin samassa tilanteessa, ja vaikkei siinä parhaimmalla mahdollisella tavalla käynyt, niin tiedän, että eniten minua olisi harmittanut, jos olisin luovuttanut yrittämättä. Pidemmän aikaa se jää kaihertamaan, jos miettii, että mitä olisi voinut olla. Toivottavasti teille käy parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ja jos joskus myöhemmin tuntuu, että valitsitte väärin, niin ei se maailmaa kaada; kaikesta voi selvitä. Elämä jää elämättä, jos pelkää epäonnistumisia.
..ovat täsmälleen samaa mieltä mutta järki on eri mieltä, ainakin jollain tasolla. Tuossa yhtälossä on kuitenkin muitakin kuin minä itse, vaikka periaatteessa jokainen etsiköön omaa onneaan.
Asia olisi sitten helppo, jos heidän suhteensa olisi muutenkin hajoamassa. En olisi tässä kirjoittelemassa ja kyselemässä.
Miksi vitussa elämästä ei voinut tehdä mustavalkoista, kaikki vain on/off nappulan takana.
Ymmärrän sinua luullakseni saman kokeneena, vaikka minulla kyseessä oli sitten kuitenkin hetken hurmio kehoittaisin ottamaan tunteista selvää, joku häiriö naisenkin suhtessa täytyy olla kun ajautuu tuollaiseen tilanteeseen,Vaikutat fiksultaja ajattelevaiselta tyyypiltä, pidä itsesi sellaisena.
Ymmärrän tuon tunteesi, sillä itse rakastuin kahden lapsen isään. Tapasimme harrastuksen parissa ja ystävystyimme heti. Minä seurustelin tuolloin, joten olimme siis vain ystäviä. Kävin kuitenkin hänen kanssaan usein lenkillä ja reilun vuoden ajan sitä jatkui sellaisenaan. Viihdyimme valtavan hyvin yhdessä. Sitten minun seurusteluni päättyi. Tämä vanha ystäväni alkoi entistä enemmän hakeutumaan seuraani ja tunsin silloin - särkyneenä - sen niin eheyttävänä voimana! Rakastuimme tulisesti!!! Auta armias sitä hekuman määrää! Olimme tunteneet jo niin kauan ja jakaneet paljon yhdessä. Yritimme molemmat taistella vastaan noita voimakkaita tuntemisia. Puoli vuotta sitä jatkui, kunnes minä päätin ottaa ja lähteä - kauas!! Ei ollut tietoa työstä, ei asunnosta, mutta tunsin, että nyt tai ei koskaan, on pakko lähteä. En halunnut rikkoa pienten ihmisten elämää. Olisinko itsekään voinut olla sen tehtyäni onnellinen! Tuskin.
Nyt olen puolivuotta asunut monen sadan kilomertin päässä. Elämä on jotenkin jo alkanut tasoittumaan ja asettumaan uomiinsa. Työtä järjestyi ja kotikin. Hieman yksinäinen olen täällä, mutta kuitenkin mieli rauhallisempi, toiveikas. Uskon ja toivon, että minä vielä löydän oman rakkaan, vapaan miehen. Vaikka en voi sitä kieltää - ettenkö VIELÄKIN häntä välillä ikävöi ja niin ikävöi hänkin. Jouluun asti olimme paljon yhteydessä, mutta nyt olemme päättäneet pikkuhiljaa alkaa vähentämään sitäkin. Kipeää tekee, mutta kyllä se tästä vielä helpottaa!!
VOIMIA SULLE! TAISTELE! Kyllä niitä ihania naisia - vapaitakin - varmasti löytyy! Mä itse ainakin koen että paras ratkaisu oli tämä minkä tein. En olisi ikinä voinut antaa itselleni anteeksi, jos olisin itsekkäästi toiminut ja varatun omakseni poiminut.
Sinulla on hyvä pointti ja näyttäisi että tuo aika meni sinulta "hukkaan". Mutta ajatteles jos et koskaan enää törmää sellaiseen mieheen... ihana "mitä-jos" juttu eikös vaan? :)
Yksi kohta pisti silmään: et halunnut satuttaa pikkuisia. Eikös vahinko ollut jo tehty? Ainakin mitä miehen avioliittoon tulee.
Itse olen huomannut että pitkässä juoksussa pettämisestä seuraa kaksi vaihtoehtoista asiaa: joko tunnustat kaiken ja elätte kriisin läpi puolisoina (tai eroatte) TAI valehtelet lopun ikääsi puolisollesi johtaen teidenne eroon ennemmin tai myöhemmin. En usko että valheen päällä eletään happily ever after, etenkään nykymaailmassa missä avioliitto vastaa vakavuudeltaan entisaikojen seurustelua.
.. että vahinko ehti tapahtua. Kyllä se perhe hajosi - todennäköisesti niin olisi käynyt ilman minuakin. Ne vaan on niin monisyisiä juttuja.
Eilen juttelimme tuntikausia puhelimessa ja kyllä se ikävä toisen luo on niin pohjaton, että ei siitä kertakaikkiaan pääse yli ei ympäri! Saapa nähä mikä on sitten seuraava siirto... Ei mitenkään yksinkertaista kun on lapsiakin kuvioissa - aika näyttää.
Kyllä mä silti toivon, että sä et tee mitää hätiköityä ton suhteen. Toki kai tapahtuneesta kannattaa jutella toisen osapuolen kanssa.
Tilanne on hyvin ajankohtainen myös itselleni, vaikkakin omassa tilanteessani olemme molemmat naimisissa. Toisella osapuolella on vaimonsa kanssa myös yksi 3-vuotias lapsi.
Olemme nähneet vain kerran. Silloin olimme yhdessä sängyssä, mutta SE jäi viimetipassa tekemättä. Minulla tavallaan oli lupa tähän kertaan, sillä mieheni oli pettänyt minua aikaisemmin yhden illan juttunsa takia. Hänellä ei kuitenkaan ollut tunteita pelissä, eikä hän ole pitänyt yhteyttä naisen kanssa sen koommin. Olen tästä varma.
Itse koin sinä iltana/yönä samanlaista yhteenkuuluvuutta kuin sinä kuvailit. Vieläkin pelkkä ajatus vie jalat alta, vaikka tapaamisestamme on jo puoli vuotta.
Olemme kirjoittaneet lyhyitä sähköposteja toisillemme, ja hän haluaisi nähdä minut uudestaan. Niin minäkin hänet. Pelkään kuitenkin että homma riistäytyy taas käsistä... En halua rikkoa hänen avioliittoaan. Oma avioliittonikin on taas paremmalla tolalla.
Silti mietin josko hän onkin minulle se oikea... Tyydyn kuitenkin odottamaan ja uskomaan kohtaloon. - Jospa sinäkin odottaisit ja antaisit ajan kulua?
Asioilla on taipumus järjestyä.
No teetkö mielestäsi sitten reilusti, jos et keskustele näistä teidän eli kahden ihmisen välisistä tunteista sen toisen osapuolen kanssa lainkaan, vaan teet päätökset yksin kuulematta häntä? Tuossa yhtälössä todellakin on muita kuin sinä itse.
Jos "teet hyvän teon vasten kaikkia omia tunteitasi", niin oliko sinulla sitten todella niitä tunteita? Tuon naisen näkökulmasta tuskin ainakaan. Voin helposti kuvitella hänestä tuntuvan siltä, että sinä vain kevyesti leikit. Jos ei tunteet näy teoissa, niin niiden olemassaoloa ei voi mitenkään todistaa.
Jos kaksi ihmistä rakastuu, siinähän vaan onni lisääntyy maailmassa, kun mennään yhteen ja tehdään yhteisestä arjesta totta! Jos siis pääset näin pitkälle...
Älä sitten pety, kun lapset eivät kiinnykään sinuun tai petetty ja jätetty "oikea" isä keksii yhden jos toisenkin harmin tiellenne (netistä löytyy muuten käypää materiaali uusperheiden ongelmista, ehkä tutustut jo etukäteen?).
Tulevan puolisosi perhe ja sukulaiset eivät välttämättä suhtaudu sinuun kovin lämpimästi, olet sentään rikkonut ihan toimivan ja onnellisen(?) perheen. Tämäkin voi aiheuttaa kitkan tapaista arkielämässä.
Ravintolailta ja huumaa auton takapenkillä - juuri sitähän perhe-elämä on! Hah! Eukko pystyi viettämään tyttöjen illan, kun MIES katsoi lapsia. Oli miten pieni, siro ja soma tahansa, työpäivän päätteeksi sulottaresta kehkeytyy kakaroilleen väsyneenä huutava hirviö siinä missä meistä muistakin.
Onnistuneitakin uusperheitä on, mutta useimmiten ihmiset eivät tajua, miten isoihin aisioihin ja tunteisiin on pystyttävä sopeutumaan. Ja miten paljon se vie aikaa! Hommaan ei ole syytä lähteä kevyin perustein.
Oletko tullut ajatelleeksi sitä, että tällä kertaa hän hurmaantui sinusta, joskus myöhemmin jostain toisesta? Noinko vain voi vaihtaa ihmisen elämässään?
Kunpa ihmisillä olisi vähän muitakin arvoja kuin oma nautinto ja sen mukaan eläminen.
..että viimeisen pari viikkoa olen kelaillut? Ollaan tietenkin juteltu asiasta mutta tiedätte mitä se on kun kaksi roihuavaa ihmistä koittaa puhua järkeä.
Tiedän varsin hyvin, mitä tässä on pelissä enkä halua tuhota toisten onnea pelkän oman onneni tähden. Jos tällä pariskunnalla on jo ongelma ja se johtaa eroon, on tilanne ihan toinen.
koska et kykene tekemään oikeinkaan...Oikein olisi tietysti antaa toisen rauhassa erota ja selvitellä tunteitaan. Mutta te olette rakastuneita ja syöksytte suhteeseen uskoen, että rakkaus kyllä lakaisee ongelmat tieltään.
Mikäpä siinä, näin ihmiset tänä päivänä toimivat. Ollapa kärpäsenä katossa silloin, kun hurma loppuu (mitähän se oli, puolesta vuodesta puoleentoista, jonka hormonipiikki kestää...) Mutta ehkä tulet sitten taas palstoille jakamaan kokemuksia???
Vai oikein rakastunut? Himoa se on, ei mies tunne rakkautta. Hanki jostain seksiseuraa, niin pääset pahimmista paineista ja tuo nainen unohtuu samantien.